Mitä tehdä

joka on alkoholisti (ja on itsekin jo tajunnut että jokin muutos olisi hänen alkoholin käyttöönsä saatava) haluaa tavallaan tehdä kauppaa kanssani sanomalla että jos hän lopettaa juomisen niin hänen pitää vastapalvelukseksi saada minulta jotain, eikä kyse nyt ole seksistä.
Minusta tuo tuntuu epämiellyttävältä kiristykseltä, ihan kuin hän kaataisi syitä minun niskaani, tai jotenkin ainakin yrittäisi syyllistää minua.
Mielestäni aikuinen ihminen on täysin itse vastuussa mitä kurkustaan alas kaataa, ja minun puolestani saa juoda vaikka lopun ikänsä jos itse sitä tahtoo. Mutta aina hän vain sanoo että hänen pitää saada jotain hyötyä mahdollisesta juomattomuudesta, eikä riitä vaikka sanon että rahasi ja terveytesi säästäisit.
Onko jollain lohduttavia tai auttavia sanoja?
Kiitos.
4140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kun vastaan tulee. ei muuta. ei mitään muuta.

Äänestä

Ei juomattomuus ole mikään vaihtokauppa toisen kanssa, vaan juominen lopetetaan vain ja ainoastaan itsensä vuoksi. Muutoin se ei onnistukaan.
Juoppo höpisee lämpimikseen puutaheinää, kun ei ole rotia lopettaa.
Hakee itselleen vaihtokauppapeliä, jonka avulla voi perustella ja jatkaa juomistaan.
Oletko aikuinen ihminen?

Äänestä

vaikka mitä antaisit, sillä juoppo kiristää kokoajan juomattomuudellaan ja juo kuitenkin ainahan syitä löytyy. Hyvä jos on kuukauden juomatta? kohdallani ei toteutunut koskaan. Jos juoppo lopettaa juomisen tosimielellä, niin tuskin on mitään vaatimuksia, eikä silloinkaan kannata hyysätä juopon juomattomuuden tähden.

Äänestä

tai sitten ei ole tarkoituskaan lopettaa.
Ehdoilla on helppo kiristää, ja syyllistää toinen.
Tyypillistä juopon venkoilua, kun alkaa seinä tulemaan eteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kun läheinen kirjoitti:

joka on alkoholisti (ja on itsekin jo tajunnut että jokin muutos olisi hänen alkoholin käyttöönsä saatava) haluaa tavallaan tehdä kauppaa kanssani sanomalla että jos hän lopettaa juomisen niin hänen pitää vastapalvelukseksi saada minulta jotain, eikä kyse nyt ole seksistä.
Minusta tuo tuntuu epämiellyttävältä kiristykseltä, ihan kuin hän kaataisi syitä minun niskaani, tai jotenkin ainakin yrittäisi syyllistää minua.
Mielestäni aikuinen ihminen on täysin itse vastuussa mitä kurkustaan alas kaataa, ja minun puolestani saa juoda vaikka lopun ikänsä jos itse sitä tahtoo. Mutta aina hän vain sanoo että hänen pitää saada jotain hyötyä mahdollisesta juomattomuudesta, eikä riitä vaikka sanon että rahasi ja terveytesi säästäisit.
Onko jollain lohduttavia tai auttavia sanoja?
Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu