Kissa korelassa

Kenen musta kissa juoksentelee toisten pihoilla korelassa? Paskansi meidän hiekkalaatikkoon ja vaanii pikkulintuja koko ajan. Hyvässä kunnossa on ja kaulapantakin taisi olla! Otan sen loukulla kiinni ja vien löytöeläinkotiin, hakekoon sieltä omistaja. Ja jos muuten saan tietää kenen se on niin hiekkalaatikon hiekat tulee maksuun. Sakothan tuosta saa poliisiltakin jos todisteet riittää.
26636
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

ymmärrän täysin! meidänkin pihalla käy jonkun naapurin kissa paskalla. muksut onneksi ymmärtää mitä se on eikä koske siihen, mutta sitä kun on siellä hiekkalaatikossa ym. lasten leikkipaikoilla, niin ainahan sitä ei huomaa ennenkun on liian myöhäistä. ja totta, kissan paska on todella vaarallista lapsille.
aikaisemmin olen hätistänyt kissan tiehensä jos se siinä pihalla on sattunut olemaan ennenkun lähden koiran kanssa lenkille. nykyään on alkanut risomaan niin kovin, että taidan laskea tästälähtien koiran aina pihalle kun näen kissan siellä. se kissa ei montaa kertaa karkuun pääse... ikävä juttu, mutta minkäs teet.

Äänestä
  • on nykyään vaarallista ????? Ennen ne pasko pitkin kasvimaita, lannoittivat. Oman paskahuussin alunen laitettiin pottumaalle, hyviä perunoita tuli ja terveitä oltiin. Porkkanatkin niin makoisia.

    Äänestä

  • paskassa kasvaneet potut. kirjoitti:

    on nykyään vaarallista ????? Ennen ne pasko pitkin kasvimaita, lannoittivat. Oman paskahuussin alunen laitettiin pottumaalle, hyviä perunoita tuli ja terveitä oltiin. Porkkanatkin niin makoisia.

    maista ja kokeile. vaikka lapset ei sitä sellaisenaan söisikään, niin ei se tarkoita sitä ettei bakteerit suuhun voisi joutua.

    Äänestä

  • viduddaa vieläkin. kirjoitti:

    maista ja kokeile. vaikka lapset ei sitä sellaisenaan söisikään, niin ei se tarkoita sitä ettei bakteerit suuhun voisi joutua.

    siitä vaan kasvaa. Neljä tervettä aikusta lasta minulla, eikä vahdittu ikinä mihin naapurin kissa ulostaa tai toisen naapurin koira lurauttaa. Järki päähän nuoret.

    Äänestä

  • Voi kamalaaaa. kirjoitti:

    keskustelkaan välillä vaikka koiran paskoista..herranduud.. jos kärpäsestä tehään härkänen menkää vaikka alabaariin kaljalle..jos sieltä vaikka irtois pala piirakkaa..nii maailma näyttää sen jälkeen hyvin erillaiselta..

    Äänestä

  • kiltit... kirjoitti:

    Aloittaja itse paskaa sinne hiekkalaatikkoon, se on täysin selvää, syyttää kissoja siitä.

    Äänestä

  • kiltit... kirjoitti:

    keskustelkaan välillä vaikka koiran paskoista..herranduud.. jos kärpäsestä tehään härkänen menkää vaikka alabaariin kaljalle..jos sieltä vaikka irtois pala piirakkaa..nii maailma näyttää sen jälkeen hyvin erillaiselta..

    Meitä on aika monta muutakin joita on alkanut joidenkin kissanomistajien välinpitämättömyys nyppimään. Mutta eihän siinä kummempia kun kerran täältä selvisi missä se vika on niin napsitaan kisut pois ihan lain mukaisesti vaan niin loppuu se kuseskelu.

    Saatte jatkaa kakaramaisia juttujanne ihan rauhassa, kiva että täysijärkiseltä osalta tuli tukeakin. Kummastuttaa vaan ihan hurjasti miten piittaamattomia osa kissanomistajista on, ihan vaan vittuilevat kun asiallisesti heidän rikkeistään huomauttaa. Nyt en ihmettele yhtään miksi jotkut ajattelemattomuuttaan alkaa vihaamaan kissoja vaikka syytä olisi miettiä onko osalla kissanomistajista minkäänlaisia edellytyksiä pitää lemmikkieläimiä..

    Äänestä

  • Takapihan prinssi kirjoitti:

    Siinäpä onkin yksi juttu ja ongelma. On paljon henkilöitä, joilla menee erittäin huomosti ja ihmikontaktit on olemattomat ja elävät eristetysti. Siihen otetaan jokin eläin aivan kuin se auttaisi tilannetta, mutta sen jälkeen on kaksi kärsiää kun henkilö ei pysty pitämäänkään eläimestä huolta kun ei itsestäänkään. Apua tällainenhenkilö tarvii ja jos näette semmoisen tilanteen, niin auttakaa eläintä ja henkilöä. Itselläni on koira, mutta en ole edellä mainitussa olotilassa, tulee istse hoidettua molemmat ja kaikki hyvin, siis ei kuvitellusti, vaan oikeesti.

    Äänestä

  • Takapihan prinssi kirjoitti:

    Meitä on aika monta muutakin joita on alkanut joidenkin kissanomistajien välinpitämättömyys nyppimään. Mutta eihän siinä kummempia kun kerran täältä selvisi missä se vika on niin napsitaan kisut pois ihan lain mukaisesti vaan niin loppuu se kuseskelu.

    Saatte jatkaa kakaramaisia juttujanne ihan rauhassa, kiva että täysijärkiseltä osalta tuli tukeakin. Kummastuttaa vaan ihan hurjasti miten piittaamattomia osa kissanomistajista on, ihan vaan vittuilevat kun asiallisesti heidän rikkeistään huomauttaa. Nyt en ihmettele yhtään miksi jotkut ajattelemattomuuttaan alkaa vihaamaan kissoja vaikka syytä olisi miettiä onko osalla kissanomistajista minkäänlaisia edellytyksiä pitää lemmikkieläimiä..

    Laitoin sen kameran ja niinhän siinä kävi, olin ravintolasta tullessa käynyt itse ulostamassa hiekkalaatikkoon.. tosi noloa ja nyt kyllä hävettää!

    Äänestä

  • Takapihan prinssi kirjoitti:

    Laitoin sen kameran ja niinhän siinä kävi, olin ravintolasta tullessa käynyt itse ulostamassa hiekkalaatikkoon.. tosi noloa ja nyt kyllä hävettää!

    Kävin minäkin siellä ainakin kerran kunen kerennyt muualle.

    Äänestä

  • Räskin paskantaja kirjoitti:

    Kävin minäkin siellä ainakin kerran kunen kerennyt muualle.

    Kissa käy pihalla ja kaveri asentelee kameroita ja loukkuja ja palkkaa metsästäjän!
    Tekeekö ihan tasapainoinen ihminen tällaista?

    Äänestä

  • Tässä kaikki ongelmasi? kirjoitti:

    Kissa käy pihalla ja kaveri asentelee kameroita ja loukkuja ja palkkaa metsästäjän!
    Tekeekö ihan tasapainoinen ihminen tällaista?

    ..ei taida onnistua sinulta kumpikaan.. Kissa ei "käy" pihalla vaan lähinnä käyttää sitä käymälänään. Lasten hiekkalaatikon hiekat se on jo kerran pilannut. Lintulaudaltamme se ja muutama muu kissa on napannut useita rauhoitettuja pikkulintuja. Kesällä se nappasi kirjosiepon kolmesta poikasesta kaksi.

    En myöskään asentele itse kameroita enkä onneksi edes loukkuja enkä ole palkannut ketään tekemään mitään. Työkaveri lupasi itse tehdä kaiken aivan hyvää hyvyyttään. Lukeeko ihan tasapainoinen ihminen keskustelupalstaa kuin piru raamattua?

    En ikinä olisi uskonut että se osa kissanomistajista joka ei lakia jaksa kunnioittaa on myös muutenkin näin alhaisella tasolla. Kakkajutut naurattaa, toisen nimimerkkiä käytetään ja vaihdellaan omaa sen minkä ehditään. Valaisevaa tämä sinänsä on ollut, nyt en yhtään ihmettele piittaamatonta käytöstä. Vaikuttaa siltä että yllättävän suuri osa välinpitämättömistä kissanomistajista on jopa vakavasti henkisesti sairaita tai vähintäänkin lapsen tasolla.

    Äänestä

  • Takapihan Prinssi kirjoitti:

    Joo sama ongelma täällä aittakorvessakin! Hyvä idea tuo loukkupyynti!!!! Näköjää aika vajaata väkee noi kissaihmiset.Pitäis lailla kieltää kissapito noilta luonnon vihollisilta jotka noit kissoi vapaana pitää??!! Mist noit loukkui saa ostaa? Tarviiko mitää tietää metsästyksest jos noit virittelee? Onko varma ettei kissat kärsi niissä? Saako pitää rivarin pihal? Tai autotallis?

    Äänestä

  • Kissat kii kirjoitti:

    Karkeaa lankkua, nauloja, sarana ja porkkana

    Äänestä

  • Kissat kii kirjoitti:

    Joo sama ongelma täällä aittakorvessakin! Hyvä idea tuo loukkupyynti!!!! Näköjää aika vajaata väkee noi kissaihmiset.Pitäis lailla kieltää kissapito noilta luonnon vihollisilta jotka noit kissoi vapaana pitää??!! Mist noit loukkui saa ostaa? Tarviiko mitää tietää metsästyksest jos noit virittelee? Onko varma ettei kissat kärsi niissä? Saako pitää rivarin pihal? Tai autotallis?

    Kysyin tota asiaa viranomaiselta ja kertoi et omalta pihalta voi pyydystää kissoja turvallisella elävänä pyydystyvällä häkkiloukulla ja autotallista myös. Pyydys pitää tarkistaa VÄHINTÄÄN kerran päivässä ja tarkoitukseen soveltuu supikoiran pyyntiin tarkoitettu häkkiloukku joita saa netistä tai karhulan aseesta ja erästä. Kissoja pitää kohdella hyvin ja ne tulee toimittaa viipymättä karkulaiseläimiä vastaanottavalle taholle. Kissan omistajan tulee huolehtia ettei kissa pääse toisten pihoille ja leikkikentille ja tämä tarkoittaa käytännössä sitä ettei kissa saa vapaasti kulkea pihapiirinsä ulkopuolella ilman valvontaa ollenkaan!! Näin sanoi siis POLIISI minulle kun kysyin. Myös tuo vahingonkorvaus oli totta ihan siihenkin asti että jos ajat kissan yli voit vaatia omistajalta korvauksia vahingoista koska kissaa ei oltu pidetty lain mukaisesti!! Tiedoksi vaan kaikille!!

    Äänestä

  • Voi kamalaaaa. kirjoitti:

    siitä vaan kasvaa. Neljä tervettä aikusta lasta minulla, eikä vahdittu ikinä mihin naapurin kissa ulostaa tai toisen naapurin koira lurauttaa. Järki päähän nuoret.

    Ei ole mikään vähättelyn aihe eikä perusteltavissa bakteerien vastustuskyvyn hankkimisella. Samoin voisi perustella vaikkapa viemärissä kylpemistä.. Järki päähän vanhus, se mikä oli ennen tavallista ei välttämättä lähtökohtaisesti ole se oikea tapa toimia. Laki nääs määrää pitämään sen kissan poissa toisten pihoilta jne.

    Äänestä

  • Takapihan Prinssi kirjoitti:

    Ei ole mikään vähättelyn aihe eikä perusteltavissa bakteerien vastustuskyvyn hankkimisella. Samoin voisi perustella vaikkapa viemärissä kylpemistä.. Järki päähän vanhus, se mikä oli ennen tavallista ei välttämättä lähtökohtaisesti ole se oikea tapa toimia. Laki nääs määrää pitämään sen kissan poissa toisten pihoilta jne.

    Saapa nähdä! Kaveri toi loukut ja kissanminttua ja jotakin kalaa. Saapa nähdä miten käy, itse kyllä epäilen että vaihtavatko kissat takapihan käytön vessasta keittiöksi? Kokeilin noita loukkuja ja turvallisia ne on, kissalle ei käy laukaisussa kuinkaan. Kerron kyllä palstalla jos tulee saalista.

    Äänestä

Ensimmäinen kissa jäi viime yönä satimeen. Ikävä kyllä kyseessä ei ole se musta kissa joka paskoi lasten hiekkalaatikkoon. No ainakin loukut toimivat! Loukkujen omistaja tulee hakemaan kissan aamupäivällä.

Äänestä
  • EIkä vieläkään se musta jonka näin aikaisemmin päivittäin! No pääasia että lemmikit pääsevät kunnolliseen kotiin löytöeläintarhan kautta.

    Äänestä

  • No huh, nyt oli loukussa norsu. Vein löytöeläintarhaan, eivät ottaneet vastaan.

    Laitoin nyt uudet infrapuna ja lämpökamerat, maksoi yli 10 000 euroa! Penikseni tosin olen menettänyt, kun se toissa päivänä jäi loukkuun kun humalaspäissäni kuseksin siihen.

    Äänestä

  • Takaoven prinssi kirjoitti:

    No huh, nyt oli loukussa norsu. Vein löytöeläintarhaan, eivät ottaneet vastaan.

    Laitoin nyt uudet infrapuna ja lämpökamerat, maksoi yli 10 000 euroa! Penikseni tosin olen menettänyt, kun se toissa päivänä jäi loukkuun kun humalaspäissäni kuseksin siihen.

    Olen myös vetänyt sähköaidan ja natolankaa pihani ympärille. Maanantaista alkaen tulee myös vartijat kiertämään tonttiani 24/7 Hieman kalliiksi se tulee, mutta en halua, että hiekkalaatikossa on kissankakkaa.

    Äänestä

  • Takaoven prinssi kirjoitti:

    Olen myös vetänyt sähköaidan ja natolankaa pihani ympärille. Maanantaista alkaen tulee myös vartijat kiertämään tonttiani 24/7 Hieman kalliiksi se tulee, mutta en halua, että hiekkalaatikossa on kissankakkaa.

    No huh, nyt oli loukussa persu, ja ilman housuja! Toimitin välittömästi apinatarhaan.

    Äänestä

  • Takaoven prinssi kirjoitti:

    No huh, nyt oli loukussa persu, ja ilman housuja! Toimitin välittömästi apinatarhaan.

    Kaksi kissaa saatu ja seuraavan saa metsämies viedä hiekkakylpyyn. Jos kissanomistajilla on juttujen taso ja lakien kunnioittaminen tällä tasolla niin mitäs minä sen kummemmin. Kuoppaan vaan.

    Äänestä

  • Takapihan prinssi kirjoitti:

    Kaksi kissaa saatu ja seuraavan saa metsämies viedä hiekkakylpyyn. Jos kissanomistajilla on juttujen taso ja lakien kunnioittaminen tällä tasolla niin mitäs minä sen kummemmin. Kuoppaan vaan.

    Et voi olla noin idiootti, että luulet tuon kirjoittajan olevan joku kissan omistaja.Nauraa vaan kustannuksellasi (eikä taida olla ainut) ,mutta minulle aivan sama vaikka lahtaisit kaikki kyläsi kissat. Toivotaan ettei kukaan kerro lapsillesi, että isi tappaa pikkuisia kisumirrejä....

    Tänä aamuna oli loukussa naapurin Pertti. Oli ollut viihteellä ja käynyt vääntämässä paskat hiekkalaatikkoon. Palautin Pertin vaimonsa luokse. Näyttää vähän siltä, että kissat ei olekaan syyllisiä :o

    Äänestä

  • koiranainen62 kirjoitti:

    Et voi olla noin idiootti, että luulet tuon kirjoittajan olevan joku kissan omistaja.Nauraa vaan kustannuksellasi (eikä taida olla ainut) ,mutta minulle aivan sama vaikka lahtaisit kaikki kyläsi kissat. Toivotaan ettei kukaan kerro lapsillesi, että isi tappaa pikkuisia kisumirrejä....

    16.10 olen itse tänne viimeksi kirjoittanut. Eikä ole tarvetta enää kirjoitellakaan kun meillä on asiat kunnossa. Yhtään kissaa ei ole tapettu eikä tapeta!! Heti alussa jo totesin ettei ole kissan vika jos omistajalla ei polla leikkaa. Itse en todennäköisesti enää päivitä keskustelua mutta tarittaessa kyllä. Kun loukut on tehneet täällä tehtävänsä ne lähtee toiselle pihalle, menetelmä on saanut suurta kiitosta lähipiirissä. Ja vielä kerran; kissoja ei vahingoiteta.

    Supikoirat ja naapurinpentit on vielä saalistamatta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Takapihan prinssi kirjoitti:

Kenen musta kissa juoksentelee toisten pihoilla korelassa? Paskansi meidän hiekkalaatikkoon ja vaanii pikkulintuja koko ajan. Hyvässä kunnossa on ja kaulapantakin taisi olla! Otan sen loukulla kiinni ja vien löytöeläinkotiin, hakekoon sieltä omistaja. Ja jos muuten saan tietää kenen se on niin hiekkalaatikon hiekat tulee maksuun. Sakothan tuosta saa poliisiltakin jos todisteet riittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu