North face

Eilen oli aivan sydämettömän kaunis päivä. Tunsin itseni äärimmäisen vanhaksi ja tylsäksi pukeutuessani modernisti kerroksittain ja valmistautuessani leikkipuiston värjöttelyyn, toisiin mammoihin ja lapsiin. Omani ei tosin vielä ottanut juurikaan elämän sosiaaliseen puoleen osaa, vaan tyytyi paketoitumaan suojaan merituulelta, viimalta ja paleltumilta. Olimme Porvoossa, eikä ilma nyt mitenkään järjettömän kylmä ollut, aivan tavallinen syyspäivä, kirkas ja kuulas ja hieman vilakka.

Havaitsin nuoret äidit muutamine isineen pienehkössä puistossa ja päätin kolistella portista mukaan joukkoon. Ehkä he hieman hämmästelivät napajäätikköasuani, jäärautoja kiipeilykengissä ja hupun reunaan teurastettua naalinkarvaa. Mutta kautta aikojen juuri äskettäin synnyttäneet naiset ovat saaneet anteeksi lähes kaiken keksimänsä, ehkä murhaa lukuunottamatta. Naaleista ei piittaa oikeasti kukaan.
Kävin jo viidettäkymmenettäni kun työntelin hybridirattaitani hiekassa ja pohdin mennäkö suoraan jutustelemaan vai vetäytyäkö sivummalle lukemaan kirjaa. Kirja oli ehkä se ongelma, sillä sitä ei kehdannut viedä nuorten naisten utskittavaksi, sillä itsekin ilkkuisin tuossa iässä kyseisille vaivoille. Pidin Potterini piilossa.

Kaivoin vaunuista Iltsun ja istuuduin aivan muiden välittömään läheisyyteen, kohensin aurinkolaseja otsalla ja keskityin kuuntelemaan muiden juttuja. Olen äärettömän utelias ihminen kun sille päälle satun. Ajattelin saksia reikiä lehteen jotta näkisin miten heidän asentonsa ja ilmeensä vaihtelivat, sillä kaikki mikä oli sisäistä viestiä tuli ulos kehosta. Suu sai sanoa sillä aikaa mitä hyvänsä mieli. Totuus on henkilökohtainen mielipide omiin miletymyksiinsä. Tätä lausetta ei varmaan heistä kukaan olisi ymmärtänyt, joten pidin sen omana tietonani, omana totuutenani.

Koska olen ollut niin kauan ihmisen pukeutumisen kanssa tekemisissä, niin kykenin näkemään seuraavaa:

- iän sekä taloudellisen tilanteen
- mielenterveydellisen statuksen
- fyysisen kunnon, yli- tai alipainon
- henkilöhistorian, vanhempien koulutustason
- ennusteen avioseksin laadusta sekä lyhyen briiffin nykytilaan
- prognoosin siitä missä he ovat huomenna tähän aikaan

Roskaa! En nähnyt tästä kaikesta yhtään mitään, keskityin Iltsuun.
2151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

naaleista. Olen jopa lahjoittanut rahaa wwf: naalirahastoon.

:D

Äänestä
  • mur... mieheni on kuin karhu mur.. niin seksikäs ja vahva...mur

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Zakuskat kirjoitti:

Eilen oli aivan sydämettömän kaunis päivä. Tunsin itseni äärimmäisen vanhaksi ja tylsäksi pukeutuessani modernisti kerroksittain ja valmistautuessani leikkipuiston värjöttelyyn, toisiin mammoihin ja lapsiin. Omani ei tosin vielä ottanut juurikaan elämän sosiaaliseen puoleen osaa, vaan tyytyi paketoitumaan suojaan merituulelta, viimalta ja paleltumilta. Olimme Porvoossa, eikä ilma nyt mitenkään järjettömän kylmä ollut, aivan tavallinen syyspäivä, kirkas ja kuulas ja hieman vilakka.

Havaitsin nuoret äidit muutamine isineen pienehkössä puistossa ja päätin kolistella portista mukaan joukkoon. Ehkä he hieman hämmästelivät napajäätikköasuani, jäärautoja kiipeilykengissä ja hupun reunaan teurastettua naalinkarvaa. Mutta kautta aikojen juuri äskettäin synnyttäneet naiset ovat saaneet anteeksi lähes kaiken keksimänsä, ehkä murhaa lukuunottamatta. Naaleista ei piittaa oikeasti kukaan.
Kävin jo viidettäkymmenettäni kun työntelin hybridirattaitani hiekassa ja pohdin mennäkö suoraan jutustelemaan vai vetäytyäkö sivummalle lukemaan kirjaa. Kirja oli ehkä se ongelma, sillä sitä ei kehdannut viedä nuorten naisten utskittavaksi, sillä itsekin ilkkuisin tuossa iässä kyseisille vaivoille. Pidin Potterini piilossa.

Kaivoin vaunuista Iltsun ja istuuduin aivan muiden välittömään läheisyyteen, kohensin aurinkolaseja otsalla ja keskityin kuuntelemaan muiden juttuja. Olen äärettömän utelias ihminen kun sille päälle satun. Ajattelin saksia reikiä lehteen jotta näkisin miten heidän asentonsa ja ilmeensä vaihtelivat, sillä kaikki mikä oli sisäistä viestiä tuli ulos kehosta. Suu sai sanoa sillä aikaa mitä hyvänsä mieli. Totuus on henkilökohtainen mielipide omiin miletymyksiinsä. Tätä lausetta ei varmaan heistä kukaan olisi ymmärtänyt, joten pidin sen omana tietonani, omana totuutenani.

Koska olen ollut niin kauan ihmisen pukeutumisen kanssa tekemisissä, niin kykenin näkemään seuraavaa:

- iän sekä taloudellisen tilanteen
- mielenterveydellisen statuksen
- fyysisen kunnon, yli- tai alipainon
- henkilöhistorian, vanhempien koulutustason
- ennusteen avioseksin laadusta sekä lyhyen briiffin nykytilaan
- prognoosin siitä missä he ovat huomenna tähän aikaan

Roskaa! En nähnyt tästä kaikesta yhtään mitään, keskityin Iltsuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu