Taulutelevision lähtöliitännät? Videoon

Kysymys 1: Naapurini osti LG taulutelevision. Nyt hän ei osannut nauhoittaa videonauhurillaan. Onko taulutelevisioiden scart-liittimessä PAL-komponenttiliitäntä? Toisessa scartissa lukee RGB, siitä nauhoittaminen ei onnistunut, toisessa ei lukenut mitään liitännän tyypistä, eikä siitäkään nauhoittaminen onnistunut.
Kysymys 2: Hänellä oli myös joutavaksi jäänyt digiboksi ART Mito 401. Kytkin sen annijohtoon ennen taulutelevisiota, Nyt taulutelevisio ei löytänyt signaalia. Eikö digi tv signaalin potäisi mennä digiboksin läpi, jotta voisi liittää sen vanhaan videonauhuriin ja katsoa nauhoituksen aikan toista kanavaa tv:n digivirittimellä?
Vanhalla putkitelevisiolla nauhoitus onnistui ihan O.K.

5

571

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokeillaanpas näin

      1. Tv:n ohjekirjassa kerrotaan yleensä mitä signaalia scarteissa kulkee ja mihin suuntaan. Kaikista tv:stä ei välttämättä saa kuvaa scartin kautta ulos, mutta mikäli sitä saa, komposiittivideota sen pitäisi ainakin tukea. Ongelma voi olla muuallakin. Onko naapurisi varmasti osannut asettaa videot nauhoittamaan ulkoisesta lähteestä (av, ext, tms.).
      2. Signaalin pitäisi mennä läpi. Onhan molemmat antennijohdot kunnossa? Perusboksi-videot -yhdistelmällä tallennus on jo huomattavasti järkevämmin toteutettavissa.

      • 1. TV:n ohjekirja ei sano mitään litännöistä. Se on aivan mitätön. Kieliä on tosin seitsemän, mutta varsin ylimalkainen on. Toisessa SCART-liitännässä on siis mekki RGB, joten tulkitsen niin, että RGB-signaalia pitäisi kulkea, mutta toisessa ei mitään muuta kuin AV2.
        2: Digiboksi toimi siis hyvin tavallisen tv:n kanssa, tavallinen tv sai analogiset kanavat, mutta suodattakohan se jolain tavalla digikanavat? No nyt keksin uuden jekun: Pitää kokeilla kuljettaa videosignaali vanhasta digiboksista videoon ja uuteen televisioon ja videosta digiboksin kautta television, eli vanha hyvä kytkentä analogislta ajalta toiminee hyvin, jos vain naapuri sen hyväksyy: onhan se vähän outo ehdotus, liitettän VANHA DIGIBOKSI TULITERÄÄN TELKKARIIN!

      • Kokeillaanpas näin
        kaitim kirjoitti:

        1. TV:n ohjekirja ei sano mitään litännöistä. Se on aivan mitätön. Kieliä on tosin seitsemän, mutta varsin ylimalkainen on. Toisessa SCART-liitännässä on siis mekki RGB, joten tulkitsen niin, että RGB-signaalia pitäisi kulkea, mutta toisessa ei mitään muuta kuin AV2.
        2: Digiboksi toimi siis hyvin tavallisen tv:n kanssa, tavallinen tv sai analogiset kanavat, mutta suodattakohan se jolain tavalla digikanavat? No nyt keksin uuden jekun: Pitää kokeilla kuljettaa videosignaali vanhasta digiboksista videoon ja uuteen televisioon ja videosta digiboksin kautta television, eli vanha hyvä kytkentä analogislta ajalta toiminee hyvin, jos vain naapuri sen hyväksyy: onhan se vähän outo ehdotus, liitettän VANHA DIGIBOKSI TULITERÄÄN TELKKARIIN!

        "tavallinen tv sai analogiset kanavat, mutta suodattakohan se jolain tavalla digikanavat? "

        Milloinhan tätä vhs:lle nauhoitusta on sitten viimeksi kokeiltu? Analogisia kanaveia ei ole ollut enää puoleentoista vuoteen. Ei ihmekään, jos videonauhuri toimi analogiaikana, koska siinä oli tietenkin analogiviritin. Digiaikana se tarvitsee pakosti kaverikseen jonkun laitteen, jossa on digiviritin.

        "Pitää kokeilla kuljettaa videosignaali vanhasta digiboksista videoon ja uuteen televisioon ja videosta digiboksin kautta television, eli vanha hyvä kytkentä analogislta ajalta toiminee hyvin, jos vain naapuri sen hyväksyy: onhan se vähän outo ehdotus, liitettän VANHA DIGIBOKSI TULITERÄÄN TELKKARIIN!"

        Ei se nyt noin vaikeaa ole. Nythän ollaan liittämässä vvanhaa digiboksia videoihin, ei telkkariin... Telkkarissa on oma digiviritin, joka on täysin riippumaton muista laitteista, joita telkkariin kytketään. Tärkeintä on nyt saada molemmat digivirttimelliset laitteet toimimaan ja liittää videot sitten boksin perään. Eikä videosignaaleja tarvitsevälttämättä kuljettaa kaikkein laitteiden läpi, vaan lyhintä reittiä tv-ruudulle.

        Mutta asiaan: Montako scartia videoissa on? Jos on kaksi, kytke vanha digiboksi toiseen ja tv toiseen. Jos on vain yksi, kytke videot vanhaan digiboksiin ja digiboksi telkkariin. Vedä antennijohto digiboksin läpi tv:lle tai haaroita antennijohto sekä tv:lle että digiboksille. Näin tv:tä voi katsoa sen omalla virittimellään. Kun kytkennät on tehty, laittakaa laitteisiin virrat. TV:n pitäisi siirtyä itsestään oikealle av-kanavalle, kun boksiin tai videoihin laitetaan virrat. Kuvassa näkyy joko digiboksin tai videoiden tuottamaa kuvaa, riippuen siitä, kumpi laite on ketjutettu ensimmäiseksi. Kokeilkaa kummankin laitteen kaukosäätimellä, että kumman painallus vaikuttaa kuvaan. Jotkut digiboksit osaavat läpisyöttää videoiden kuvaa automaattisesti, kun videoihin laitetaan virrat. Toisissa pitää valita läpisyöttä av- tms. näppäimellä. Kun valikkoja selataan, pitää muistaa, kumman kuvaa milloinkin katsoataan ja kumman valikoissa ollaan. Kun videolla halutaan nauhoittaa, pitää sekä video että digiboksi ajastaa.

        Jos homma meni liian vaikeaksi, kannattaa ostaa tallentava digiboksi. Silloinkin videoita voi edelleen käyttää vahojen nauhojen katsomiseen.

      • Kokeillaanpas näin kirjoitti:

        >Milloinhan tätä vhs:lle nauhoitusta on sitten viimeksi kokeiltu? Analogisia kanaveia ei ole ollut enää
        Nauhoitus toimii minulla itselläni. Siis digiboksista ohjelma videoon ja tv:hen scartilla tai antennikaapelilla (Boksissa on modulaattori). Ongelma on siis naapurillani, jolla on tuliterä taulu tv. Se e suosutunut vastaanottamaan digiboksin läpi tulevaa digitv:n antennissignaalia eikä näytä lähettävän mitään signaalia scartista videoon.
        Pitänee ostattaa antennihaaroitin ja antaa molemmille oma antennisignaali, kun tuo boksi ei läpäise digi-tv-signaalia.

      • ja hei.,

        Kyllä siitä boksista antenni läpi menee, pitää vain olla herätinvirta päällä tai boksi käynnissä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      40
      2304
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      293
      1904
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      20
      1730
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1555
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      23
      1384
    6. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1289
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      41
      1262
    8. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1225
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      35
      972
    10. Voi rakas sinua

      Ei mikään helpoin reissu eikö. Koita jaksella 😘
      Ikävä
      9
      918
    Aihe