Ihmettelen suuresti

Olen ihmeissäni siitä, että palstalaiset jaksavat vääntää kättä ulkonaisista asioista tai ehkäisystä, ja ovat vieläpä mielestään ehdottoman oikeassa, mutta kun joku kehottaa aloituksessaan unohtamaan Raamatun, joka sinällään on jo kova väite, kovin harva lähtee puolustamaan uskonkäsityksiään. Tunnustettakoon, että itsekin olen kirjoittanut esimerkiksi ehkäisystä paljon, mutta pidän kuitenkin suuremmassa arvossa sitä, että keskustellaan myös kristinuskon keskeisistä asioita.
10182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kautta linjan.
-hännännostoa,

Äänestä
  • Saattaa olla, mutta eipä ole häntä ainakaan koipien välissä. Todelliset arvot tulevat punnittua, kukin punnitsee omansa.

    Äänestä

Kyllähän ehkäisy on Raamattua paljon tärkeämpi asia ja tärkeämpi asia kuin joku kristinusko.

Äänestä
  • saa olla myös toista mieltä.

    Äänestä

  • iveta kirjoitti:

    saa olla myös toista mieltä.

    Saa tietysti olla eri mieltä. Jokaisella on omat arvojärjestyksensä. Näin yleisesti ottaen voisi kuitenkin todeta, että vanhoillislestadiolaisuudessa yhteisön elämäntavat ovat paljon tärkeämpiä uskon tunnusmerkkejä kuin Raamatun oppien noudattaminen. Näin on myös amisheilla ja monilla varmaan useimmilla kristillisillä yhteisöillä asioiden laita. Siitä en tietysti ketään moiti, että Raamattu sivuutetaan, koska Raamatun ohjeiden laaja ja yleinen kirjaimellinen noudattaminen johtaisi humanitaariseen katastrofiin.

    Äänestä

http://www.hakomaja.info/keskustelu/17-vanhoillislestadiolaisuus/8831-kommenttini-elias-mehdolle#8833

Aiheetta sivutiin toisaalla. Hyvin pitkälle voisi ajatella niin että vl joka on palstan aihe on yhdenlainen luostarilaitos. Mitkä ovat ne normit jotka pitää täytää saadakseen vielä asua ja talostella tuossa "luostarissa".

Se ettei raamatulla näytä olevan kovinkaan suurta merkitystä voi johtua hyvin pitkälle siitä ettei se saurapuheisakaan nättele kuin muodollista osaa. Raamatun kertomuksia luetaan aivan tietystä näkökulmasta ja aiheesta. Sitten alkaa se miten on hyvä kun me uskovaiset emme tee sitä tätä ja tuota. Tai muuten korostetaan sitä oman jokon ainutkertaisuutta ja ehdotonta osaa pelastuksessa. Kristinopin ja raamatun sanoma kokonaisuutena on ohut. Ja sekin perustuu pitkälle vl raamatun tulkintaan.

Olisi kummalista jos raamattu olisi keskeisellä sijalla koska jos vaikka tarkastellaan ehkäsykysymystä tai vaikka vertausta hopearahoista joudutaan tämän palstan aiheen piirissä vesille joka on tyystin vieras usemille rivi-vl:lle

Olen keskustellut kanssasi monsita asioita myös raamatu pohjalta. Ja minulla on sellainen tuntuma näiden kestelujen jälkeen että monikaan esitmistäsi kysymyksitä ei ole perusteltavissa vl mukaisesti jos pitäydymme vain siinä mitä raamatussa lukee. Vähintään Luhterista irrotettuja sitaatteja haetaan kehiin. Tai sivuutetaan itse aihe ja siirytään kertomaan että vain tämän jokon keskuudesta voi kuulla paelastavat sanat oli mikä oli...

Se ettei sieltä nouse vl ymmäystä asioille kuitataan todella - usko vain lapselen lailla tai no mutta usko kuitenkin on se täkrein asia eikä näillä ole niin väliä... Kehoitetaan panemaan kaikki epäilyt ja ristiriidat syntinä pois...

Raamatun pitämistä ylimpänä ja ainoana ohjeena kunnioitetaan enemmän vain huulin.

Äänestä
  • Sain siitä heti muistutuksen, ja olin nostamassa omaa häntääni. No, näin voi tietysti tulkita, kirjotuksestani saa sen käsityksen, jos haluaa. Tarkoitukseni oli kuitenkin herättää palstalaisissa ajatus asioiden tärkeysjärjestyksestä. Palstalaisia kiinnostavat uskonasiat lähinnä ulkoisilta osin. Ei vaikuta kovin hyvältä, kun kehotetaan unhohtamaan Raamattu, eikä se herätä ihmisissä kovin suurta tarvetta pohtia, mistä on kyse. Mitä pitäisi vastata, mitä itse ajattelen asiasta, onko Raamattu ja sen sanoma minulle tärkeä. Itse jäin sitä pohtimaan. Ja uskon myös sinun pohtivan asioita samalla tavalla. Kulttuurikeskeisyys luo illuusion jostakin, jota ei välttämättä ole, mutta luottamus ainakin on suuri. Kunpa tilanne ei olisi sama kuin mainitsemasi Lutherin aikana: Pappi tulee ja suorittaa sinulle viimeisen voitelun, kunhan muistat kirkkoasi riittävällä rahasummalla varallisuuteesi nähden. Siihen ajaa kaksi voimaa. Toinen on ihmisestä itsestään lähtevä laiskuus, joka kehottaa jättämään ajattelun muiden tehtäväksi, "kaipa he oikein ajattelevat". Toinen voima on järjestelmä, joka pyrkii ylläpitämään täydellistä säännöstöä, jonka rikkominen osoittaa haluttomuuden kuulua säännöstön piiriin. Harha on siinä, että täydellisen säännöstön muodostaminen on mahdotonta.

    Äänestä

  • Sectori kirjoitti:

    Sain siitä heti muistutuksen, ja olin nostamassa omaa häntääni. No, näin voi tietysti tulkita, kirjotuksestani saa sen käsityksen, jos haluaa. Tarkoitukseni oli kuitenkin herättää palstalaisissa ajatus asioiden tärkeysjärjestyksestä. Palstalaisia kiinnostavat uskonasiat lähinnä ulkoisilta osin. Ei vaikuta kovin hyvältä, kun kehotetaan unhohtamaan Raamattu, eikä se herätä ihmisissä kovin suurta tarvetta pohtia, mistä on kyse. Mitä pitäisi vastata, mitä itse ajattelen asiasta, onko Raamattu ja sen sanoma minulle tärkeä. Itse jäin sitä pohtimaan. Ja uskon myös sinun pohtivan asioita samalla tavalla. Kulttuurikeskeisyys luo illuusion jostakin, jota ei välttämättä ole, mutta luottamus ainakin on suuri. Kunpa tilanne ei olisi sama kuin mainitsemasi Lutherin aikana: Pappi tulee ja suorittaa sinulle viimeisen voitelun, kunhan muistat kirkkoasi riittävällä rahasummalla varallisuuteesi nähden. Siihen ajaa kaksi voimaa. Toinen on ihmisestä itsestään lähtevä laiskuus, joka kehottaa jättämään ajattelun muiden tehtäväksi, "kaipa he oikein ajattelevat". Toinen voima on järjestelmä, joka pyrkii ylläpitämään täydellistä säännöstöä, jonka rikkominen osoittaa haluttomuuden kuulua säännöstön piiriin. Harha on siinä, että täydellisen säännöstön muodostaminen on mahdotonta.

    etät kun keskutelee niin saa vastauksen no en minä sitä raamattua ole lukenut. Lukisi edes sen uuden testamentin. En minä edes yritä väitää että minä tuntisin tuon kirjan kokonaisuudessani läpikotaisin. Mutta kuitenkin ajatelen että jonkinlainen kuva siitä kuitenkin on.

    Minusta raamattu yksiselitesiesti puhuu tuosta - olitpa kylmä taikka palava mutta et penseä... uskon vastakohta ei ole epäusko tai epäuskoisuus tai epäily. Jos ajatellaan vaikka Tuomasta - minä en usko ennen kuin näen. Siinä on se haaste ja se halua etsiä se totuus. Monikin asia näytetään Jumlan sanan kautta niin kuin Aabrahamille näytetiin se kuinka Jumala uhraa ainoan poikansa.

    Välintpitämättömyys ja laiskuus - puhtuaan viisaista ja tymistä neitsestä. Toki tästäkin on oma vl tulkinta mutta se kuvaa hyvin sitä että eivät tyhmät neiseet väitäneet pohtia oliko heillä riitävästi ölyä. Toisaalta jään miettimään joudun varmaan palaamaan ramatun ääreen koska jään miettimään sitä sanotaanko missään että viisaat neitseet ... no en sano mitään. Jos meille ei ole väliä sillä mitä raaamatussa tosiasialliesti lukee niin käy niin kuin sanassa sanotaan - te ette tunne kirjoituksia ja eksytte.

    Toisaalta vallan käyttäminen on olut kirkon tunusmerkkejä aina. Sanoisin niinkin että kateus oli se johon Aatami ja Eeva lankesivat. Kadehtivat Jumalan viisautta ja kaikitietävyyttä. No jos ihminen kerran tuli tietämään hyvän ja pahan miksi hän ei siis tee vain sitä hyvää.

    Äänestä

  • UPDATE_7899535 kirjoitti:

    Mielestäni se kertoo opetuksesta, ja sen myötä opista paljon. Oppi sisältää voimakkaan sanoman, että "sinun ei tarvitse tehdä mitään, on jopa parempi, ettet tee mitään." Oppia ympäröivä näennäinen keskustelukulttuuri ikäänkuin antaa mahdollisuuden kysyä vaikeita asioita, mutta se ei ole todellista. Kysyminen on tehty hankalaksi, ja kysyjä tehdään helposti naurunalaiseksi. Vaati paljon tietoja ja rohkeutta kysyä helppoakaan asiaa, saati vaikeampaa.

    Sinä olet ollut ansiokkaasti esillä ehkäisykysymyksien kanssa, jemima samoin muun muassa hoitokokuksien parissa. Ja uskoakseni olette toimineet Raamatun Sanan mukaan. Nämä ovat tärkeitä asioita, joita olette ottaneet esiin, laittamalla itsenne alttiiksi kaikenlaiselle huutelulle. Jää nähtäväksi, milloin ja miten se kantaa hedelmää. Siitä olen melko varma, että vaikutusta näillä keskusteluilla on ollut.

    Äänestä

Vanhoillislestadiolaisuudessa nykymuodossaan ovat ulkonaiset seikat erittäin keskeisiä. Mielenkiintojoukkoon mahtuu niin kortsu, televisio, naamamaali, (etyyli)alkoholi kuin musiikkikin. Jeesus on sivuseikka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sectori kirjoitti:

Olen ihmeissäni siitä, että palstalaiset jaksavat vääntää kättä ulkonaisista asioista tai ehkäisystä, ja ovat vieläpä mielestään ehdottoman oikeassa, mutta kun joku kehottaa aloituksessaan unohtamaan Raamatun, joka sinällään on jo kova väite, kovin harva lähtee puolustamaan uskonkäsityksiään. Tunnustettakoon, että itsekin olen kirjoittanut esimerkiksi ehkäisystä paljon, mutta pidän kuitenkin suuremmassa arvossa sitä, että keskustellaan myös kristinuskon keskeisistä asioita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu