Olen usein miettinyt, että mikähän on vahvin tunne, jota ihminen voi tuntea. Ensimmäisenä tulee tietysti mieleen usko, toivo ja rakkaus. Usko tosin horjuu usein kun ajattelee maailman nykymeininkiä ja sitä, mitä uskon nimissä tehdään. Rakkaus taas ei ole ollenkaan sitä, mitä yleensä sen luullaan olevan. Se sekoitetaan monesti intohimoon, joka on pelkästään lihallista. Mielestäni rakkaus ei myöskään ole se tunne, mitä tunnemme suhteen alussa, vaan rakkaus on se, mitä alkuihastuksen jälkeen jää jäljelle. Useissa pitkään kestäneissä suhteissa se on pelkästään sitä, että sietää toista. En voi kuitenkaan uskoa, että se on rakkautta. Ehkä oikeaa rakkautta onkin, mutta ei sitä ainakaan paljon maailmassa ole. Tästä pääsemmekin sitten toivoon. Onko toivo toivoa paremmasta tulevaisuudesta, vai mistä? Mitä toivolla saavutetaan? Monesti toivo johtaa huonoon lopputulemaan, esim. juutalaisten joukkoteurastuksen aikana. Sen sijaan, että ihmiset olisivat tehneet jotain konkreettista, toivottiin vain, että natsit lopettaisivat, ja kukaan ei tehnyt mitään, toivoivat vain. Aina on kuitenkin toivoa, vai onko? Pahan voittoon tarvitaan vain se, että hyvät eivät tee mitään. Näin sanoi joku viisas mies joskus. Entäpä tämä tunteiden kirjon synkempi puoli? Pelko, viha ja kostonhalu ovat tunteita, jotka mielestäni ovat ihmissielun vahvimpia tunteita. Pelkoa voi oppia hallitsemaan, jos tietää mitä pelätä ja milloin. Mutta entä jos ei tiedä? Terroristit iskivät todennäköisesti ikuisen pelon amerikkalaisiin, joka on johtanut siihen, että kaikkia ulkomaisia kohdellaan lähtökohtaisesti terroristeina, ellei toisin pystytä todistamaan. Ehkäpä se on siis vahvin tunne. Mutta entä viha? Viha on lähtökohtaisesti vahvaan juurtunut piirre ihmismielessä, mutta on syytä muistaa, että se on nimenomaan mielessä. Kouluttamisella ja tiedonvälittämisellä on mahdollista kontrolloida vihaa esim. tiettyjä kansanryhmiä kohtaan. Henkilökohtainen viha puolestaan on paljon vahvempi tunne ja sen pyyhkiminen vaatisi ihmisiltä kykyä anteeksiantoon. Nykyaikana anteeksianto ei kuitenkaan ole sallittu piirre ihmisessä. Anteeksiantoon kykeneviä ihmisiä pidetään heikkoina ja säälittävinä. Nyt lienee helppo arvata, mitä tunnetta pidän vahvimpana ihmismielessä ja -sydämessä. Se on kostonhalu. On tilanteita, joissa anteeksianto ei ole vaihtoehto. Nuoren ihmishengen tahallinen riisto on yksi sellainen. Silloin kostonhalu ei päästä otteestaan ennen kuin se on saatu tyydytettyä. Itse asiassa joskus se ei lopu edes siihen. Tasoihin on päästävä keinolla millä hyvänsä...ja jopa vähän edelle. Tämä johtaa kostonkierteeseen, joka näkyy uutisissa joka päivä. Kostonkierre tuhoaa lopulta ihmisen ja kaiken hyvän. Meille annettiin kaikki tarvittava kultalautasella, ja me onnistuimme tuhoamaan sen.
Ehkä kirjoitin tämän sen takia, että joku saisi minut näkemään asian toisin. Toinen viisas mies on kerran sanonut, että suurinta valtaa ei ole se, että riistää toisen hengen, vaan se, että on valta antaa elämän jatkua. Kostonhimolla ei kuitenkaan tunnu olevan rajoja, vaan se pakottaa kyvyn anteeksiantoon polvilleen.
Ehkä kirjoitin tämän sen takia, että joku saisi minut näkemään asian toisin. Toinen viisas mies on kerran sanonut, että suurinta valtaa ei ole se, että riistää toisen hengen, vaan se, että on valta antaa elämän jatkua. Kostonhimolla ei kuitenkaan tunnu olevan rajoja, vaan se pakottaa kyvyn anteeksiantoon polvilleen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
aiheeseen liittyen:
http://www.youtube.com/watch?v=Us-TVg40ExM
http://www.youtube.com/watch?v=4xjPODksI08&feature=channel
http://www.youtube.com/watch?v=-a2jugsYQXM
http://www.youtube.com/watch?v=ACP-mjyERK0&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=0ltAGuuru7Q
Kiitos videolinkeistä tunteilijalle.
Olen itsekin melkoisen tunteellinen tyyppi, vaikka välillä elänyt kovettavaa elämää ja tehnyt ja nähnyt kaikenlaista. En ole puhdasotsainen herkistelijä enkä naiivi jeesustelija, mutta olen päässyt katkeruuden, vihan ja pelon tunteista aina yli. Pohjalla palaa vilpittömän toivon ja uteliaisuudensekainen rakkaus, joka kohdistuu siis ihmiskuntaan yleensä. Se on siis apuni. Minusta on hienoa käyttää aikaa tutustumalla muiden kulttuurien ihmisiin sekä kotimaassa että ulkomailla. Ihmiset voivat olla erilaisia, mutta heitä yhdistävät samat asiat. He tuntevat huolta lähimmäisistään, rakkaistaan, pärjäämisestä ja maailman tilasta. Sellaisia ihmisiä, jotka ovat vilpittömän uteliaita on aina hieno tavata. He ovat tässä maailmassa rauhantekijöitä. Eivät Ahtisaaret eivätkä muut nobelistit, vaan ne jotka haluavat tulla toimeen toisten kanssa.
Tämän ihmisrakkauden toivoisin leviävän lisää kotimaassani, jota rakastan viimeiseen asti. Mutta jos se ei leviä, vaan tukahtuu, silloin en enää kutsu tätä kotimaaksi vaan merkinnäksi passissani. En välitä kuitenkaan huolehtia, sillä suomalaiset ovat oikeamielisiä median ahneuksissaan levittämästä pelosta huolimatta.
Noissa videolinkeissäsi oli yksi kappale, joka käsitteli Ruandan joukkomurhaa. Täällä meidän on helppo ajatella, että hullut afrikkalaiset siellä teurastivat toisiaan. Se jää huomaamatta, että kuten aina sodissa ja joukkomurhissa vaikutteille alttiit ihmiset ohjelmoitiin propagandan avulla näkemään toinen ihmisryhmä epäihmismäisenä ja arvottomana vihollisena. Tälläkin forumilla on sellaisia ihmisiä, jotka omien epäluulojensa, pelkojensa, vihansa ja katkeruutensa vuoksi levittävät samanlaista propagandaa. Nämä ihmiset ovat jääneet oman pelkonsa vangiksi. He eivät osaa ajatella eivätkä näe pitemmälle. Siis yleisesti tämä on se syy, mikä saa ihmiset munaamaan vaikka parempaa olisi tarjolla. Poliitikko, joka haluaa käyttää tätä pelkoa hyväkseen ei tarvitse paljoa, kun kansanliike on jo valmiina seuraamaan sokeasti. Kaiken hyvän päälle täällä ajatellaan sodasta usein jotenkin romanttisesti ja keskitytään palvomaan mm. Mannerheimia unohtaen kaiken sen hyväntahtoisuuden, jolla maamme on rakennettu ihan rauhanomaisin keinoin. Kaikki kiitos veteraaneille, mutta muistakaa että heidän uhrauksensa jätti heihin elämänpituisia arpia. Siis heihin, jotka jäivät henkiin.
Mutta se mitä muut tekevät ei merkitse sitä, etteikö ihminen yksilönä voisi ajatella ja tuntea asioistaan omalla tavallaan. Jos muut ovat heikkoja sinun ei tarvitse olla. Rauha rakentuu rohkeiden, tuntevien ja älykkäiden ihmisten varaan.
Eiköhän suomalaisten tunnekylmyyttä selitä sodan aiheuttamilla traumoilla. Kateus, katkeruus, ilkeys juontavat juurensa suurista kärsimyksistä ja uhrauksista. Kyllä siinä on kärsinyt sodan kauheuksista muutkin kuin eloonjääneet miehet. Myös sen ajan lapset ovat joutuneet näkemään julman ja karun maailman. Tuollaiset epäinhimilliset kärsimykset jättävät jälkensä. Toivottavasti joskus suomalaisetkin oppivat iloitsemaan naapurin menestyksestä. Kateus on kansantauti, mun mielestäni ja se johtuu tuosta katkeruudesta. Ainahan lapsia käsketään olemaan kiitollinen siitä että nykyaikana elämä on niin helppoa kun on ruokaa eikä ole sota.
Tunteiden määrää ei voi mitata matemaattisesti. Ei voi sanoa että henkilö X:n rakkaus-tunne on suurempi kuin henkilö Y:n vihan tunne. Rakkaus on rajallista, ja tiedostettua, koska se on pääsääntöisesti sallittu tunne. Minusta sen sijaan viha, kateus, katkeruus, kostonhimo, pahansuopuus, jotka yleensä joudutaan kätkemään ovat piilevia ja pysyviä vahvoja tunteita.
Tuntuisi siltä, että nuo negatiiviset tunteet viha, kateus, katkeruus, kostonhimo, pahansuopuus ovat todella voimakkaita. Valitettavasti koston kohteeksi joutuu usein täysin syytön ihminen, koska se joka on aiheuttanut nuo neg. tunteet on jo kauan sitten jatkanut matkaa.
Kun lukee vaikkapa avioeropalstaa niin siellä on paljon tarinoita siitä kuinka katkera ex-puoliso terrorisoi entisen puolisonsa elämää ja manipuloi omia lapsiin jne. Kyllä siinä on todella vahva vihan ja katkeruuden, kateuden tunne taustalla.
Tämä nyt on ihan yksilötasolla tarkastelua.
Kollektiivinen viha on tietysti eri asia.
jos niin haluaa. Pidän itse vahvimpana tunteena semmoista lähimmäisenrakkautta, joka ei sido ja velvoita, on vaan. Jos sellaista ei ole niin kaikki muukin alkaa vaurioitua. Jos ajattelee mihin ihminen noin niin kuin alunperin meni harhaan niin aivot ei kyllä riitä sellaiseen.
on tuo lähimmäisenrakkaus. Todella harvinaista. Olen joskus nähnyt sellaisia ihmisiä, eli kyllä heitäkin on.
Kyllä kostonhimo varmaan voisi vähentyä mutta osaako katkeroitunut vihainen ihminen hakea apua onkin jo toinen juttu. Kollektiivinen aivopesty viha on myös vahva tunne.
ole, eikä se nyt mitenkään raamatullisen korkeaa ja ylevää ole. Perheenjäsenet, ystävät, läheiset, lemmikit...miksi juuri he ylipäätään ovat vierelläsi. Ei sitä aina huomaa jos vituttaa.
uskonnossa, josta ei saa nimellä puhua. Halla-Aho meni puhumaan, ja miten kävi! Täytyy muistaa, että kollektiivinen tunnekin tunnetaan jollain tavoin henkilökohtaisesti. Ajatelkaa esim. naisten kivityksiä. Voiko kukaan väittää, että kyseessä olisi pelkkä kollektiivinen viha? Eikö kivittäjä saa jotain sadistista tyydytystä ottaessaan osaa kivitykseen?
on se huono puoli, että sitä ei voi valita. Vain vaimon voi valita. Kaikki muu tulee kaupanpäällisiksi.
lähimmäisenrakkautta kovinkaan usein omakohtaisesti. Onneksi edes joskus.
Ei minua mikään harmita. Tässä keskustelun aiheena oli se mikä on vahvin tunne ja minusta se on joku negatiivinen, viha, katkeruus, kateus, kostonhimo...jotain niistä.
En minä itsestäni näissä keskusteluissa puhu.
Olen minä omakohtaisesti nähnyt ihmisten välinpitämättömyyden esim. onnettomuustilanteissa ihan Suomessa. Moni ei viitsi soittaa edes ambulanssia paikalle saati että tekisi jotain auttaakseen uhreja.
se on vahvin tunne ainakin minun päässäni
muista en tiedä
:)
Rakkaus aika tasan.
Pelko on se tunne, mikä menee kaiken edelle. Ainakin minä olen kokenut niin. Pelko saa uhraamaan rakkauden, intohimon, hellyyden, läheisyyden, surun ja kivun.