Onko mielestänne epäsoveliasta, jos opettaja ryhtyy yleistämään oppilasta tai oppilaan kommenttia? Esimerkiksi opettaja kysyy jotain oppilaalta ja oppilas kertoo mielipiteensä. Jos vastaus ei ole oikein, niin opettaja ottaa oppilaan silmätikukseen ja ryhtyy yleistämään asiaa. Itse ainakin häkeltyisin ja häpeäisin vastaavissa tilanteissa. Olen ollut kouluaikanani vastaavissa tilanteissa, kokenut itse tuon ja myös seurannut sivusta kun opettaja on hiillostanut muita. Todella ikävää. Jos tuo tyyli on opettavaista, niin eipä se oppi ainakaan minun päähäni tuolla tavalla mene.
Opettajan epäsovelias käytös
10
890
Vastaukset
- No höh
Kerroit kyllä asian niin perin juurin yleistäen, ettei tuohon voi vastata millään. Mitä siis tapahtui, ihan tarkasti, ja mitä kukakin sanoi ja teki?
- missä moraali?
No otan esille seuraavan tapahtuman, kun kerran alkup. viestistäni ei mitään irronnut.
Olin englannin tunnilla. Aiheena oli toimistokäyttäytyminen ja puhelinkeskustelut. Opettaja kysyi minulta, että kuinka ilmoittaa toiselle "sinulle on puhelu". Vastasin ja minulta jäi lauseesta call -sana pois. No opettaja sitten esitti suuresti hämmästynyttä, että ei mukamas ymmärtäisi mitä sanoin. Itse menin siitä myös hämilleni, kun en aluksi ymmärtänyt mitä opettaja tahtoi. Samalla muu luokka repesi nauruun ja minun teki mieli kaivautua maan alle. Olisi opettaja voinut kohteliaasti ilmaista, että vastaukseni ei ollut täysin oikein.
Toinen tapaus jonka koin tapahtui teknisen käsityön tunnilla. Harjoiteltiin hitsaamista ja tehtiin lujasaumoja joita opettaja sitten testasi lyömällä vasaralla vastakappaleeseen. No minun tekeleeni tietenkin hajosi ja siitäkös opettaja huusi kovalla äänellä että koko luokka kuuli "Katsokaa nyt tätäkin Onni-onnetonta, näin ei sitten tehdä". Nolostuin tästä ja sain kuulla siitä myöhemmin kaveriporukassa. Tämänkin tilanteen opettaja olisi voinut hoitaa vähän siistimmin.
Joko nyt aukesi mistä on kyse, vai vieläkö pitää selittää? - opex
missä moraali? kirjoitti:

Joko nyt aukesi mistä on kyse, vai vieläkö pitää selittää?...ymmärtää tuon yleistämisen ihan toisin kuin muu kieliyhteisö.
Toiset oppilaat ovat herkempiä kuin toiset. Jokainen ope tulee joskus loukanneeksi herkkää oppilasta tahtomattaan. Pitäisi myös muistaa, että ope ei voi aina vaikuttaa siihen, mikä muista oppilaista on hauskaa. Olisin muuten minäkin ihmeissäni, jos joku sanoisi että You have eikä muuta. Eihän siinä tosiaan voi tajuta, mistä on kyse, kun tärkein sana puuttuu. Tätä ope yritti sinulle havainnollistaa. Jäipä ainakin mieleen.
Esimerkkisi eivät kyllä minusta kerro mistään erityisestä pahantahtoisuudesta vaan ihan tavallisista arkipäivän tilanteista. Jokainen mokaa vuorollaan, eikä itseään pidä noin vakavasti ottaa. Monta kertaa luokassa ja sen ulkopuolella nauretaan myös open kömmähdyksille ja omituisuuksille. - missä moraali?
opex kirjoitti:
...ymmärtää tuon yleistämisen ihan toisin kuin muu kieliyhteisö.
Toiset oppilaat ovat herkempiä kuin toiset. Jokainen ope tulee joskus loukanneeksi herkkää oppilasta tahtomattaan. Pitäisi myös muistaa, että ope ei voi aina vaikuttaa siihen, mikä muista oppilaista on hauskaa. Olisin muuten minäkin ihmeissäni, jos joku sanoisi että You have eikä muuta. Eihän siinä tosiaan voi tajuta, mistä on kyse, kun tärkein sana puuttuu. Tätä ope yritti sinulle havainnollistaa. Jäipä ainakin mieleen.
Esimerkkisi eivät kyllä minusta kerro mistään erityisestä pahantahtoisuudesta vaan ihan tavallisista arkipäivän tilanteista. Jokainen mokaa vuorollaan, eikä itseään pidä noin vakavasti ottaa. Monta kertaa luokassa ja sen ulkopuolella nauretaan myös open kömmähdyksille ja omituisuuksille.En sanonut "You have" vaan sanoin "You have phone.." josta se call jäi pois.
Eikö sinunsta tuo jälkimmäinen tilanne kerro pahantahtoisuudesta? Suoraa solvaamista muiden kuullen. - --------------------
missä moraali? kirjoitti:
En sanonut "You have" vaan sanoin "You have phone.." josta se call jäi pois.
Eikö sinunsta tuo jälkimmäinen tilanne kerro pahantahtoisuudesta? Suoraa solvaamista muiden kuullen.Vaikea sanoa näkemättä onko solvaamista vai eläväistä opetusta. Jonkin verran paksunahkainen pitää jokaisen olla, tietysti mitään varsinaista kiusausta ei pidä sietää.
Unohda koko juttu ja jatka elämääsi. - Noinpanoin
-------------------- kirjoitti:
Vaikea sanoa näkemättä onko solvaamista vai eläväistä opetusta. Jonkin verran paksunahkainen pitää jokaisen olla, tietysti mitään varsinaista kiusausta ei pidä sietää.
Unohda koko juttu ja jatka elämääsi.Monenmoista luonnetta on opettajallakin. Toiset ovat tuollaisia luonnevammaisia, mutta pitää vain kestää. En usko, että hän on ottanut sinua silmätikukseen. Seuraappa kun joku toinen tekee virheen niin varmasti saa samanlaisen kohtelun. Ihminen on vaan yleensä erehtyväinen keskittymään liikaa omaan napaansa ja suoritukseensa.
- missä moraali?
Noinpanoin kirjoitti:
Monenmoista luonnetta on opettajallakin. Toiset ovat tuollaisia luonnevammaisia, mutta pitää vain kestää. En usko, että hän on ottanut sinua silmätikukseen. Seuraappa kun joku toinen tekee virheen niin varmasti saa samanlaisen kohtelun. Ihminen on vaan yleensä erehtyväinen keskittymään liikaa omaan napaansa ja suoritukseensa.
Siis ei tarvitse yleistää ketään tai mitään, jos joku tekeekin virheen. Ei tarvitse koko luokalle kuulutta kovaan äänen, mitä oppilas teki väärin. Minulle tulee ainakin todella nolo tunne, jos koen sellaista.
- Hävyttömät
missä moraali? kirjoitti:
Siis ei tarvitse yleistää ketään tai mitään, jos joku tekeekin virheen. Ei tarvitse koko luokalle kuulutta kovaan äänen, mitä oppilas teki väärin. Minulle tulee ainakin todella nolo tunne, jos koen sellaista.
on just oikein - kun kylliksi häpeää saa osakseen, niin alkaa opiskella kunnolla ja oppia niitä asioita. Eli opettaja tehnyt ihan oikein, lisää vaan vähettävää niin tulokset paranee.
- opex
missä moraali? kirjoitti:
Siis ei tarvitse yleistää ketään tai mitään, jos joku tekeekin virheen. Ei tarvitse koko luokalle kuulutta kovaan äänen, mitä oppilas teki väärin. Minulle tulee ainakin todella nolo tunne, jos koen sellaista.
Olen edelleen ihan ymmälläni siitä, mitä oikein käsität verbillä ´yleistää´.
On aivan normaalia opettajalta näyttää oppilaille myös se, mitä ei pidä tehdä. Tietenkin tällaiset tilanteet pitää käyttää opetuksessa hyväksi. Tarkoitus on, että muut eivät tekisi samaa virhettä. Virheistä varoittaminen on opettajan työtä.
On toki sellaisiakin tapauksia, joissa jotkut alalleen sopimattomat opettajat ovat suorastaan kiusanneet oppilaita. Vähättelet oikeiden uhrien kärsimystä tekemällä numeron aivan äärettömän pienistä asioista. Jotakin tuollaista käy jokaiselle ihmiselle melkein viikottain! Sinulla mahtaa olla tosi helppoa, jos nämä ovat elämäsi ja koulunkäyntisi suurimpia ongelmia. - rillamaija
opex kirjoitti:
Olen edelleen ihan ymmälläni siitä, mitä oikein käsität verbillä ´yleistää´.
On aivan normaalia opettajalta näyttää oppilaille myös se, mitä ei pidä tehdä. Tietenkin tällaiset tilanteet pitää käyttää opetuksessa hyväksi. Tarkoitus on, että muut eivät tekisi samaa virhettä. Virheistä varoittaminen on opettajan työtä.
On toki sellaisiakin tapauksia, joissa jotkut alalleen sopimattomat opettajat ovat suorastaan kiusanneet oppilaita. Vähättelet oikeiden uhrien kärsimystä tekemällä numeron aivan äärettömän pienistä asioista. Jotakin tuollaista käy jokaiselle ihmiselle melkein viikottain! Sinulla mahtaa olla tosi helppoa, jos nämä ovat elämäsi ja koulunkäyntisi suurimpia ongelmia.no kuule, kiinnität paljon huomioita omiin mokiisi, et ole täydellinen, ei kukaan muukaan :)
Jatka vain elämääsi, naura kommelluksillesi, muutkin pitäisivät sinua hauskana kaverina, eivätkä tosikkona. et ole tehnyt mitään väärää, paisuttelet vain aika paljon asioita, joilla tuskin on sen kummempaa merkitystä kenelekään muulle kuin itsellesi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2363536- 623198
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I762743Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk382591Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve862206Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä851939Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro271932Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva411854Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.961737Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli691083