Viittä vaille masentunut.

Ongelmani on talous.
Olemme 5 henkinen perhe ja vanhin aloitti jo lukion.
Itse olen yrittänyt 14 vuotta saada vaki paikkaa kaupungimme päivähoidosta, mutta turhaan. En kai ole kovin suosittu tyyppi työporukassa, koska vaikka olenkin kiltti, en hyväksy esim. lasten henkistä väkivaltaa, sääntöjen rikkomista, niin että yksi aikuinen vastaa 30 lapsesta ulkona ym. Olen aina aukaissut suuni asiasta ja saanut sanattoman porttikiellon kyseiseen päiväkotiin. Luulen myös, että luovuuteni on saanut aikaan katellisuutta joissain ihmisissä.
Nyt yritänkin elämässäni eteenpäin ja olen alkanut valokuvata ja pyrkinyt myymään kuviani. Kuviani on paljon kehuttu, mutta yhtään en ole vielä saanut myytyä. Koulutus olisi kiva juttu... mutta perheemme talous ei anna nyt myöden. On paljon velkaa ja mieheni oli lomautettu hetken. )-:
Minusta myös tuntuu, että mieheni tahallaan jarruttaa minua. Jotenkin tuntuu, että hän on aina halunnut painaa minua pikkaisen alaspäin. Hän ei koskaan kehu minun kuviani ja aikaisemmin, kun paljon piirsin ja maalasin, en saanut kehuja, vaikka muut tykkäsi. (vieraatkin ihmetteli, kuka on piirtänyt noin hienon kuvan)Tämä valokuvauskin on tuottanut sen verran tuskaa miehelleni, että hän osti ITSELLEEN paremman kameran, kuin minulla, vaikka ei ole ikinä koskaan ennen kuvannut edes loma matkoilla tai lapsiamme tavallisella filmirulla kameralla, kun ei ole kuulema tykännyt... mutta nyt tuli tarve saada hyvä kamera, kirja hyllylle.
Minulla on elämässä joku kumma vaihe. Haluan olla vain yksin luonnossa. Kun mieheni tulee kotiin töistä, minä lähden kuvaamaan ja voin olla poissa monta tuntia.
Seksikään ei enään huvita, vaikka minä olen ollut se aktiivisempi osapuoli.
Mitä teen? Tuskin päiväkotiin minun enää kannattaa yrittää, kun ei tähänkään asti ole ollut haluttu. Lasten vanhemmat ovat minua kyllä kehuneet ja moni lapsi, jo aikuinenkin tulee halaamaan tai juttelemaan kanssani, eli en siis niin kamala ole voinut olla. Tykkään lapsista, mutta en kaupunkini päivähoidosta.

Olen muuten jo 38v. ja pakko tässä on jo oma työ löytää. Pelkään, miksi muutun, kun olen kuin tuuli ajolla koko ajan.
172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei!

Tästä tekstistä tuli jotenkin riemastuttava olo minulle, vastaajalle!
Niin paljon siitä kumpusi energiaa, luovuutta, pippurisuutta ja oikeudenmukaisuutta.
En parhaalla tahdollanikaan pysty tulkitsemaan että olet jotenkin masentumassa.

Teit aivan oikein kun et katsonut läpi sormien sääntöjen rikkomista, suojelet samalla itseäsi viisaasti, sillä kuka semmoiseen pölhölään menee töihin jossa tapaturma-riskialttius tuollaista luokkaa että 30 lasta yhden vastuulla ! Ajan kysymys koska jotain sattuu ja sitten ollaankin sormella syyttämässä ylityöllistettyä hoitajaa jonka vastuumäärä on kohtuuton!!!
Näkisin että päinvastoin olet arvostettu kun et niele moista menoa.
Pysy vastakin poissa paikoista joissa lasten terveydellä ja turvallisuudella pelleillään! Hiukset nousi pystyyn kun ajattelinkin moista työpaikkaa!

Integroidut, pienimuotoiset erityislapsi-ryhmäavustajan työt voisi olla työllistymisareena sinulle jota seurata.

Sitten mieheesi. Miehesi rakastaa sinua hyvin paljon. Huvittavaa tässä on se, ettei mies osaa kommunikoida, vaikka haluaisi saada sinuun kontaktin. Kameran osto oli hellyttävän kömpelö tapa löytää "jotain yhteistä", ja tämähän meni mönkään. Mies taisi päätellä että kun tuo kuvaus sinulle kovin rakasta on, niin hänkin sitten saa sinun huomiosi kun ostaa oikein KUNNON KAMERAN ja näpsäyttelee sellaiset kuvat että oksat pois. Ja kuinkas kävi...Sinä loukkaannuit sydän juuriasi myöten. Ukkopaha ei bonjannut että kamera olisi kannattanut ostaa Sinulle.
Eli kameran osto mieheltä oli kömpelö tapa (vaikka älyttömältä kuulostaa) saada kontakti naiseensa.
Ota nyt tästä selvää. Nuo miehet, nuo miehet....
Mutta tosiaan tämä mies kyllä rakastaa sinua puhtain sydämin ja vilpittömästi!!! PALJON!!!
Vaikka luonteeltaan tommonen kömpelö karhu onkin.

Ihan hienoa että rakastat luontoa sieltä saat lisää poweria,
mutta älä laiminlyö hyvää miestä, joka sua rakastaa.

Tarvitset ohjausta kuvaustaitoosi, teknistä tuntemusta, valotusta jne...potentiaalia on ja silmää, ohjausta kursseilta/kansanopistoista kysele ihmeessä, talous ei yhteen kurssiin kaadu.
Ja jos oikein rohkeaksi äidyt, niin kyselemään työharjoittelupaikkaa valokuvausliikkeestä!!!!!!
Hyödynnä työllistämistukimahdollisuus jos , sillä voit markkinoida itseäsi valokuvausliikkeisiin apulaiseksi mikäli työttömyys kestää yli tietyn ajan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kriisissä kirjoitti:

Ongelmani on talous.
Olemme 5 henkinen perhe ja vanhin aloitti jo lukion.
Itse olen yrittänyt 14 vuotta saada vaki paikkaa kaupungimme päivähoidosta, mutta turhaan. En kai ole kovin suosittu tyyppi työporukassa, koska vaikka olenkin kiltti, en hyväksy esim. lasten henkistä väkivaltaa, sääntöjen rikkomista, niin että yksi aikuinen vastaa 30 lapsesta ulkona ym. Olen aina aukaissut suuni asiasta ja saanut sanattoman porttikiellon kyseiseen päiväkotiin. Luulen myös, että luovuuteni on saanut aikaan katellisuutta joissain ihmisissä.
Nyt yritänkin elämässäni eteenpäin ja olen alkanut valokuvata ja pyrkinyt myymään kuviani. Kuviani on paljon kehuttu, mutta yhtään en ole vielä saanut myytyä. Koulutus olisi kiva juttu... mutta perheemme talous ei anna nyt myöden. On paljon velkaa ja mieheni oli lomautettu hetken. )-:
Minusta myös tuntuu, että mieheni tahallaan jarruttaa minua. Jotenkin tuntuu, että hän on aina halunnut painaa minua pikkaisen alaspäin. Hän ei koskaan kehu minun kuviani ja aikaisemmin, kun paljon piirsin ja maalasin, en saanut kehuja, vaikka muut tykkäsi. (vieraatkin ihmetteli, kuka on piirtänyt noin hienon kuvan)Tämä valokuvauskin on tuottanut sen verran tuskaa miehelleni, että hän osti ITSELLEEN paremman kameran, kuin minulla, vaikka ei ole ikinä koskaan ennen kuvannut edes loma matkoilla tai lapsiamme tavallisella filmirulla kameralla, kun ei ole kuulema tykännyt... mutta nyt tuli tarve saada hyvä kamera, kirja hyllylle.
Minulla on elämässä joku kumma vaihe. Haluan olla vain yksin luonnossa. Kun mieheni tulee kotiin töistä, minä lähden kuvaamaan ja voin olla poissa monta tuntia.
Seksikään ei enään huvita, vaikka minä olen ollut se aktiivisempi osapuoli.
Mitä teen? Tuskin päiväkotiin minun enää kannattaa yrittää, kun ei tähänkään asti ole ollut haluttu. Lasten vanhemmat ovat minua kyllä kehuneet ja moni lapsi, jo aikuinenkin tulee halaamaan tai juttelemaan kanssani, eli en siis niin kamala ole voinut olla. Tykkään lapsista, mutta en kaupunkini päivähoidosta.

Olen muuten jo 38v. ja pakko tässä on jo oma työ löytää. Pelkään, miksi muutun, kun olen kuin tuuli ajolla koko ajan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu