"nuoruuttaan" juuri nyt? Metsässä sain ahaa-oivalluksen. Tavallaan elän huoletonta nuoruuttani juuri nyt. Lapsena jouduin melko nuorena vastaamaan esim. lehmien lypsämisestä, taloushommista ja kehitysvammaisen sisareni hoidosta, koska vanhempani sairastelivat paljon. Lukioaikana lypsin aamulla ja illalla lehmät melko usein. Opiskeluaikoina annoin lomillani äidille lomaa hyppäämällä hänen rooliinsa. Lisäksi tein töitä melkein koko opiskeluajan. Tämä lapsuuskotini auttaminen loppui oikeastaan vasta, kun 37-vuotiaana sain esikoiseni. Työelämä kesti kohdallani 40 vuotta. Kovin nuorena en ehtinyt seurustella, enemmän nyt eläkeläisenä. Aika hassua tämä elämä, nykyään melko huoletonta.
Elääkö joku muu
1943
36239
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
otan päivän kerrallaan, sillä ei tiedä milloin "noutaja" tulee ..
nuortumiseksi se, kun 64v ukkona kovin mieluusti katselen minihameisia naapurin frouvia? Kai nekin nuortuneet. Vaikka ei niillä hirveästi suonikohjuja. No, vähän ehkä rypyssä, mutta eiköhän jokin lateksi. Onhan niillä muutenkin kokoelma muutama kymmenen purkkia erilaisia maaleja.
Mutta isompiääninen herätyskello kyllä olisi saatava. Jos sanoo, jotta juna lähtee puolen tunnin päästä, on aivan varmasti vielä kaksi tuntia meikkaamassa. Olisikohan jollakin kirkolla myydä vanhoja kirkonkelloja? Jos niillä kumauttaisi aikamerkin lähteä, voisikohan tehota?
Minulle tuli mieleeni, että eikös hevosenkello aja melkein saman asian. Kova ääni siitäkin lähtee:))
tiedä - onneksi. Luin lehdestä tänään, että pitäisi hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, ei turhaan pyrkiä nuorentumaan. Samassa jutussa oli taas uusi nimi ikäluokallemme: vanha aikuinen. Itse pidän itseäni lähinnä eläkeläisenä.
sulle kumppaniksi tässä suhteessa. Meikkaamiseni ym. sujuvat hyvin nopeasti,kavaljeeriani joudun yleensä odottelemaan, kun jahkailee, minkä paidan, puvun, takin, solmion panisi. Mutta odotellaan me vaan rauhassa, ei pelästytetä herätyskellolla. Se rikkoo hienon tunnelman.
tarkoitat, niin lienee melko vaikeasti hankittavissa. Lapsuuskodissani oli messinkinen.
Nuoruutta ei minulla ole ollu oikein koskaan, eikä varmana tulekaan.
Ehkä ei elämä riitä.
En kuitenkaan ole kateellinen vaikka elänkin nykyisin kovan stressin alaisena.
Omanäköiseni elämän olen elänyt, myös valinnat ovat olleet omiani.
66 v? Ellet, niin saas nähdä, miten käy. Nuoruuteni oli sillä tavalla huoletonta, ettei kodin ulkopuolelle tarvinnut mennä töihin. Paitsi joskus kuten melkein lapsena menin naapurin ruispellolle lyhteitä sitomaan. Luulin saavani ihan oikean palkan, mutta äiti ottikin säkillisen rukiita, halla oli vienyt oman rukiimme.
vuoden nuorempi. Oottelepas merkkivuotta sexsex.
kun on lapseton, tuntuu, luulee, että jokin osa henkisestä kehityksestä on jäänyt ikuisen nuoren asemiin.
En sano, ettemme olisi saaneet kokea kovia, paljonkin, mutta kun ei ole tarvinnut ottaa täydellistä vastuuta, muista kuin itsestään, ja puolisostaan, on ehkä jäänyt jotain elämän koulun astetta vajaaksi?
Huolehdimme kyllä vanhemmistamme loppuun asti.
.
tilannettasi. Koska perustin perheen iäkkäänä, ehdin kokea elämän sinkkuna. Joku kertoi päivän lehdessä siitä, miten monet aina vaan puhuvat lapsistaan ja lapsenlapsistaan. Itse valitsen tarkkaan sen seuran, missä lapsistani kerron. Ei elämäsi mitenkään vajaata tarvitse olla. Tuttavapiirissäni on samassa tilanteessa olevia, elämä muotoutuu yksilöllisesti.
ollut koskaan mitään lapsikateutta, että olisi pitänyt poistua puhkuen paikalta, jos vaikka työkaverit ovat puhuneet lapsistaan. Ollaan kumpikin pienperheen kasavatteja, joten ei lapsettomuus ole ollut meille mikään elämää suurempi asia.
Monihan nykyisin sen valitsee vapaaehtoisestikin.
Allekirjoitan viimeisen lauseesi.
.
ei olisi halunnut lainkaan lapsia, vaimo halusi yhden. Nyt isä on tyytyväinen, kun on lapsi ja yksi lapsenlapsi. Voisi olla tyytyväinen lapsettomanakin, mutta valinta tehtiin jo 50 vuotta sitten.
Kyllä elän,ei huolta huomisesta,huolet saa ottaa niskoilleen joku muu.
Töihin jouduin minäkin nuorena,lapset syntyi,siinä se nuoruus meni,työtä ja työtä.
Asustelen nyt yksikseni,käyn tanssimassa,teatterissa,tapaan ystäviä eli teen juuri sitä mikä tavallaan liitetään nuoruuteen ja huolettomuuteen.
Nautin sydämmestäni juuri tästä hetkestä,saan tehdä mitä lystään,olen vapaa.
Kaikki ne vaiheet olen elänyt täysillä ettei mikään vaihe ole jäänyt elämättä. Olen ollut aina sillä lailla iätön, että tunnen eläväni juuri oikeata hetkeä. Ei ole mitään tuntemuksia ja haluja elää mitään erilailla. Muistoja ja unelmia ja haaveitahan toki on, mutta tämä vaihe, olotila ovat ihan paikallaan. Olen tyytyväinen, elämä on muokannut minut aika onnelliseksi ihmiseksi.
Elän sitä talvea uudestaan jolloin asuin yksin. Kävin helsingissä töissä ja oli aina kylmä. Polkupyörä selässä juoksin asemalle ja junaan. Teitä ei oltu aurattu. Oli hellahuone jota en jaksanut iltaisin lämmittää. Nukuin vaatteet päällä sähkötyyny peitonalla. Mummu oli vanhainkodissa. (vanhempani ovat kuolleet kun olin vauva) Toukok lopulla mummu tuli vanhainkodista heitti minut ulos ja sillä tiellä olen. Olin 15vuotias silloin ja vasta joku vuosi sitten ymmärsin että olin koko ajan pitänyt hänelle asuntoa. Vein vuokrarahat hänelle ja tämän sain palkakseni. Niin se todellinen syy oli kun pelakuut paleltui ja siitä sai raivarin. Yritin kyllä myöhemmin paluuta mutta kovasydän ei heltynyt mummull'a.
Tätä olen pari kk märehtinyt. Enemmänkin ihmetellen, miten pärjäsin koko sen 10kk.
ja taloudellinen huolettomuus kuuluvat juuri nyt elämääni. Erinäisistä syistä jouduin työssäollessani usein kuukauden lopussa miettimään, miten laskuni hoitelisin. Nyt en voi tuhlata mielin määrin, mutta todellista rahapulaa ei juuri nyt ole.
olen minäkin ja täysillä olen elänyt. Hyvän elämän olen tähän mennesssä saanut, mistä olen kiitollinen. Itsehän ei niihin tärkeimpiin asioihin juuri voi vaikuttaa.
Sinulla on tosiaan ollut kovaa nuorena (tai lapsihan 15-vuotias on!), voin tuskin kuvitella, mutta kun vuosikymmenen suunnilleen tiedän niin ymmärrän hyvin. Toivottavasti et ole katkera - se ei ainakaan tullut esiin tekstistäsi. Vanhemmat ihmiset voivat olla hirmu kielteisiä, niinkuin mummusikin, ja aika oli silloin myös toinen. Ei vanhempien ihmisten käyttäytymistä osattu ennen nuorena edes kyseenalaistaa, tai jos osasi ajatuksissa niin ei sanoissa eikä teoissa ainakaan.
Hyvä että olet hengissä ja selvinnyt ilmeisen mukavasti näille kymmenille asti. Toivotan onnea elämääsi, se ei tosiaankaan ole ollut ruusuilla tanssimista.
Olen ollut onnellisessa asemassa vähintäänkin siinä, että olen saanut kasvaa tiiviissä perheyhteydessä, ja vanhammat "vaihtoivat maisemaa" vasta noin kahdeksankymppisinä. Isä ja äiti olivat jotakuinkin oikeamielisiä, vaikka en tietenkään ollut aina yksi yhteen samaa mieltä. Töitä meidän ikäluokkamme piti tehdä jo alta kymmenkesäisestä, ja kateellisena kuunneltiin koulukavereiden ilakointia läheisestä uimalasta kesäisin. Me vaan tehtiin töitä pelloilla päivät pitkät - ei ollut pientilallisilla rahaa piikoihin ja renkeihin.
Elämä on kuitenkin mennyt hyvin, nuoruuskin suhteellisen vapaasti, esim. tansseihin sai mennä ja joskus isä jopa antoi tanssirahan. Mitäpä muuta menoja täällä maalla nuorilla olikaan. Nyt olen vasta pikkuhiljaa eläköitymässä. Onnellisinta on se, että on vielä hyvä kunto, pystyy harrastamaan kaikenlaista kivaa, matkustelemaan jne. Kaiken kaikkiaan: onnellinen elämä, vaikka tähän just päättyisi!
olen tutustunut henkilöön, joka jäi 17-vuotiaana täysorvoksi. Hänellä oli vanhempia sisaruksia, mutta eivät välittäneet pikkuveljestään. Urheasti hän hankki itselleen työtä ja ammatin. Itselläni oli hyvät vanhemmat. Nyt itse äitinä tajuan, miten tärkeä henkilö äiti on. Toivottavasti Sinulla on ollut parempiakin kausia elämässäsi.
sen verran matkaa naapuriin, etteivät muiden lasten touhut näkyneet ja kuuluneet. Pienviljelijäkoti oli meilläkin, mutta naapureihin verrattuna paljon sairautta. Hyvän pohjan elämälle sain ja oikeastaan elän nyt paljon onnellisempaa elämää kuin lähiympäristöni samanikäiset naiset, jotka opiskelun sijasta keskittyivät aviomiehen metsästämiseen nuorena eli kävivät paljon tanssimassa.
Vähäisiä oli menot nuoren elämässä 50/60-luvun vaihteessa. Kesällä uitiin, ongittiin ja soudeltiin, talvella hiidettiin, laskettiin mäkeä ja luisteltiin (siihen asti kunnes jääpalloilijat ja -kiekkoilijat valtasivat kunnan jäädyttämän kentän).
Tanssimassa kävin harvoin (jossain ikähaitarin 17-21 välissä), mutta luonnollisestikin silloin tällöin kun tanssilava oli aika lähellä. En siis "keskittynyt aviomiehen metsästämiseen tansseista" - pois se minusta. Tiedän kyllä että et minua "silleen" sormella osoittanut, mutta tarkensinpa kuitenkin. Aviomies löytyi sitten aikanaan, ja ihan muualta kuin tansseista.
Silti lie paras saman tien tunnustaa, että tanssin nyt paljon enemmän kuin parikymppisenä. Sen samaisen aviomiehen kanssa Susel'iin kuuluvassa harrastusseurassa. Kilpailuihin asti emme kuitenkaan tähtää. Mukavaa on ja saa hyvää liikuntaa, suosittelen! Huhhuijaa, enpä olisi parikymppisenä uskonut että kuuskymppisenä tulen tanssimaan enemmän kuin silloin!
kyllä tässä vanhuutta elellään.
Nuoruus on ohi kauan sitten.
Nuorena reilattiin, juhlittiin, ja...
Aika aikaansa kutakin. Silloin kun ikäkin on sen mukainen.
Niin, näkeehän näitä "uutta nuoruuttaan eläviä", ja säälittää, eivät varmaankaan tajua, miten heihin suhtaudutaan.
Sinäkin täällä, kertoilet kuin teinitytöt toisilleen, suhteestasi.
Eikö se mielestäsi ole lapsellista,?
olenkin ja sopivasti lapsellinen. En reilannut, juhlinut enkä juuri seurustellutkaan alle 25-vuotiaana, mitä teen tässä iässä. Enkä ole mitenkään säälittävä, vaan lähiympäristössäni erittäin kunnioitettu henkilö. Se nuoruus ei näy ulospäin, en yritäkään olla teini.
En elä. Nuoruus on ollut ja mennyt. En kuitenkaan tunne olevani vielä ikäloppu.;)
Nautin niistä pikku asioista jotka vielä ovat mahdollisia. Mitäpä sitä purnaamaan, annetut päivät on elettävä.
moneksi, eläkäämme tyylillämme toisiamme kunnioittaen.
on meillä tosiaan edessä, en haluaisikaan elää ikuisesti. Minulle valkeni kuoleman todellisuus 8-vuotiaana, kun tajusin äidin ollessa sairaalassa monta kuukautta, että hän voi kuolla. Kun tämän on hyväksynyt, suhtautuu läheisten kuolemaan luonnollisemmin, en kapinoi.
minä elän tätä päivää. Elän silleen kokonaisvaltaisesti. Haluan tuntea kaikkia tunteita ja tuntoja, iloja ja suruja, vihaa ja rakkautta, mitä tunnetta vain elämyksellisesti ja täysillä.
vain eteenpäin täysillä, jos Luoja antaa sen mahdollisuuden.
Elän täysillä 60 ikäisen elämää.
Surkuhupaisia ovat mielestäni nuo, jotka yrittävät elää kuin nuoret tässä iässä.
ollut tilaisuutta elää nuoruutta silloin joskus, vastuuta sälytettiin hennoille hartioille melko paljon. Nyt minulla on se aika elämästä, jolloin pääasiassa vastaan vain itsestäni. Tuo "nuoruus" on kuvaannollista, ei ole mitenkään surkuhupaisaa. Sinähän voit olla esim. sellaisessa asemassa, että aina joku toinen on ollut päävastuussa Sinustakin.
Sehän on ihanaa! Nuorena siihen riitti vain pelkkä tunne, aikuisena tuli tunteen lisäksi äly ja nyt vanhana on se tunne äly järki. MOT: Voimme elää nuoruuden innolla! Sehän on mielestäni samaa mitä tuolla joku aiemmin sanoi: elää kokonaisvaltaisesti tätä elämää ikäänkuin iättömänä. Ja kehitymmehän koko elämämme ajan, mutta silti fiilis voi olla yhtä ihana tunne kuin nuorena - patinoihan viisaus meitä kaikkia kullekin ominaisella tavalla.
se nuoruuden tunne oli hetkellinen, jotenkin tuntui niin ihanalta. Kun tarkemmin ajattelen, niin onhan minulla näitä vastuuhommia, olen edunvalvoja, kahden kuolinpesän hoitaja.Lapsetkin vielä etsivät omaa paikkaansa yhteiskunnassa ja tarvitsevat äidin henkistä tukea, vaikka työelämässä ovatkin. Juuri nyt äidillä on parisuhdeasiat parhaiten ja minulla kun olisi parhaat eväät kohdata murheet silläkin rintamalla.
Eihän se 'nuoruuden innolla eläminen' tarkoita, että matkimme nuoruuden olotilaa. Se on se 'fiilis', joka tulee jotenkin selittämättömästi ainakin minulla vielä moneen asiaan. Ja siitä olen vaan onnellinen ja kiitollinen, moni asiassa tuntuu vielä uutuudenviehätys. Voin vielä näin vanhanakin olla täpinöissäni ja tuntea itseni 'nuoreksi'. Minä olen ainakin kokenut elämäni 'hetkestä hetkeen' ja joka päivä tuntuu 'uudelta ihmeeltä' (eikä se suinkaan tarkoita, että elän vaan ihanissa pilvihörsyissä).