Apulaisoikeuskansleri moittii kunnallista pysäköinninvalvontaa - ParkPatrol palaa pysäköintialueille
Apulaisoikeuskansleri moittii Helsinkiä pysäköinninvalvonnasta kieltäytymisestä ja asiattomasta käyttäytymisestä. Kantelun asiasta teki yksityisen pysäköinninvalvontayhtiön ParkPatrolin hallituksen puheenjohtaja.
Yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevien tuomioistuinratkaisujen jälkeen ParkPatrol yritti hoitaa asiakkaidensa pysäköinninvalvontaa yhteistyössä viranomaisten kanssa. Yhtiö kutsui kiinteistönomistajan valtuuttamana kunnallisen pysäköinninvalvojan kirjoittamaan pysäköintivirhemaksuja.
Kaupungin pysäköinninvalvontayksikkö kieltäytyi puuttumasta väärään pysäköintiin taloyhtiössä, joka oli sopinut pysäköinninvalvonnasta ParkPatrolin kanssa. Apulaisoikeuskanslerin mukaan kunnallinen pysäköinninvalvoja ei voi kieltäytyä pysäköinninvalvonnasta yksityisellä alueella, vaikka siellä toimisikin yksityinen valvoja.
Apulaisoikeuskanslerin päätöksen johdosta ParkPatrol aikoo palata pysäköintialueille ja tehdä kaupungin pysäköinninvalvojalle valvontapyyntöjä asiakkaidensa kohteisiin. Kokemukset yhteistyöstä kaupungin pysäköinninvalvonnan kanssa yhtiö aikoo saattaa pysäköinninvalvontaa koskevaa lainsäädäntöä valmistelevan työryhmän tietoon.
Syksyn aikana odotetaan, että korkein oikeus antaa ennakkopäätöksen yksityisestä pysäköinninvalvonnasta.
OY PARKPATROL FINLAND AB
Lisätietoja: Lauri Mustonen, hallituksen puheenjohtaja, Oy ParkPatrol Finland Ab
Apulaisoikeuskansleri moittii kunnallista pysäköinninvalvontaa
42
4152
Vastaukset
- *Kunden*
Oikeanlainen veto!
Tässä ParkPatrol näpäyttää kaikkia epäilijöitä sen vuoksi, että palvella voi vaikka vastoinkäymisiä on.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Yksityinen pysäköinninvalvontayhtiö ParkPatrol aikoo jatkaa/1135249828163
No kilpailija, miten on? Teidän kyltit katosi aikaa sitten katukuvasta. Mitäs teette? Hä?
Jaksamista yrittäjälle työntekijöille.- Penis illiini
Jaksamista vain teille autoilijoitten loisille ja yhteiskunnan mätäpaiseille. Kai teitäkin joku luonnevikainen luulee tarvittavan?
- palkanmaksu?
Miten konkurssikypsä yritys aikoo maksaa palkkaa työntekijöille?
Ei tuossa noita ilmoituksia pysäköinninvalvontaan taidatehdä kukaan muu kuin toimitusjohtaja itse ja mikäpä mahtaa olla virallisen, työllistetyn pysäköinninvalvonnan suhtautuminen ilmiantotehtailuun! - taksvärkki
palkanmaksu? kirjoitti:
Miten konkurssikypsä yritys aikoo maksaa palkkaa työntekijöille?
Ei tuossa noita ilmoituksia pysäköinninvalvontaan taidatehdä kukaan muu kuin toimitusjohtaja itse ja mikäpä mahtaa olla virallisen, työllistetyn pysäköinninvalvonnan suhtautuminen ilmiantotehtailuun!HYVÄN ASIAN PUOLESTA VOI TAISTELLA ILMAN PALKKAAKIN.
- Huutakaa apua poliisi..poliisi
Oikeusministeri prags laittaa ukot järjästykseen
- Sakon saanut vuokraamaltaan paikalta
taksvärkki kirjoitti:
HYVÄN ASIAN PUOLESTA VOI TAISTELLA ILMAN PALKKAAKIN.
Suomi ei ole oikeus valtio jos nämä huijarit palaa
- Liimatkaa lasiin teen rikosilmoituksen
Viranomaisen oikeudet ryöstetty, onko oikeusministeri hereilläkään joo... nukkuuko
Sakon saanut vuokraamaltaan paikalta kirjoitti:
Suomi ei ole oikeus valtio jos nämä huijarit palaa
oikeusvaltio on yhdys sana...siis yhdyssana.
Hieman kuin luisit: olenmunapää...palkanmaksu? kirjoitti:
Miten konkurssikypsä yritys aikoo maksaa palkkaa työntekijöille?
Ei tuossa noita ilmoituksia pysäköinninvalvontaan taidatehdä kukaan muu kuin toimitusjohtaja itse ja mikäpä mahtaa olla virallisen, työllistetyn pysäköinninvalvonnan suhtautuminen ilmiantotehtailuun!Miten niin konkurssikypsä? ParkPatrolin toiminta oli keskeytetty, ei konkurssissa???
- -------------
Laari kirjoitti:
Miten niin konkurssikypsä? ParkPatrolin toiminta oli keskeytetty, ei konkurssissa???
Stiten niin konkurssikypsä, että kun KKO toteaa yksityiset parkkisakot laittomaksi, niin ParkPatrolilla on velvollisuus palauttaa laittomasti perimänsä maksut, korkoineen.
- Siili-Simo
Sakon saanut vuokraamaltaan paikalta kirjoitti:
Suomi ei ole oikeus valtio jos nämä huijarit palaa
Aretan Oy on asetettu konkurssiin!!!
- Aretan on konkurssis
------------- kirjoitti:
Stiten niin konkurssikypsä, että kun KKO toteaa yksityiset parkkisakot laittomaksi, niin ParkPatrolilla on velvollisuus palauttaa laittomasti perimänsä maksut, korkoineen.
Nyt kannattanee tarkistaa tiedot siitä, mikä yhtiön parkkitulot on saanut...?
- tri-o-ko
kaikki kolme veijaria ovat saman miehen asiakkaita. Tämä juvani, ek kuten mustonenkin tuntevat siis ulosottomiehen. Ja samalla puolen pöytääkin istuvat vielä, siellä maksu puolella. Ja kunhan tuomio tulee ulos sieltä korkeimmasta pääsee mustonen ja ek myös tutustumaan syytettyjen penkkiin. Vaikka taitaa tuo tuttu olla ennestään, kun googlea vähän käyttää, niin selviä moni asia
- apu-wa
tri-o-ko kirjoitti:
kaikki kolme veijaria ovat saman miehen asiakkaita. Tämä juvani, ek kuten mustonenkin tuntevat siis ulosottomiehen. Ja samalla puolen pöytääkin istuvat vielä, siellä maksu puolella. Ja kunhan tuomio tulee ulos sieltä korkeimmasta pääsee mustonen ja ek myös tutustumaan syytettyjen penkkiin. Vaikka taitaa tuo tuttu olla ennestään, kun googlea vähän käyttää, niin selviä moni asia
höpö-höpö ja huomenna lisää. Syytteitä ei tule, koska poliisin olisi pitänyt jo tässä vaiheessa alkaa tutkimaan. Huomatkaa, että toiminta on ollut keskeytyneenä hovioikeuden tuokion jälkeen, vaikkakaan tuomiolla ei ole lainvoimaa.
Ei poliisi voi odotella KO.n päätöstä ja sitten alkaa tutkia, asiasta on tiedusteltu ja näin on vastattu.
Entä jos poliisi on ollut palvelun tilaajana?
Siinä oli taas varsinainen "ASIANTUNTIJA"...
;) - troik-ka
tri-o-ko kirjoitti:
kaikki kolme veijaria ovat saman miehen asiakkaita. Tämä juvani, ek kuten mustonenkin tuntevat siis ulosottomiehen. Ja samalla puolen pöytääkin istuvat vielä, siellä maksu puolella. Ja kunhan tuomio tulee ulos sieltä korkeimmasta pääsee mustonen ja ek myös tutustumaan syytettyjen penkkiin. Vaikka taitaa tuo tuttu olla ennestään, kun googlea vähän käyttää, niin selviä moni asia
Jos tunteekin ulosottomiehen, mitä sitten. Välit voivat olla hyvät....
- apua tarviit näköjää
apu-wa kirjoitti:
höpö-höpö ja huomenna lisää. Syytteitä ei tule, koska poliisin olisi pitänyt jo tässä vaiheessa alkaa tutkimaan. Huomatkaa, että toiminta on ollut keskeytyneenä hovioikeuden tuokion jälkeen, vaikkakaan tuomiolla ei ole lainvoimaa.
Ei poliisi voi odotella KO.n päätöstä ja sitten alkaa tutkia, asiasta on tiedusteltu ja näin on vastattu.
Entä jos poliisi on ollut palvelun tilaajana?
Siinä oli taas varsinainen "ASIANTUNTIJA"...
;)sillä hovioikeuden tuomio on täytäntöön pano kelpoinen, vaikka siitä olisi valitettu. Ja poliisihan on julkisuudessa ilmoittanut odottavansa korkeimmanoikeuden päätöstä.kannattaisi lukea uutsia aina väliin, niin ei jää pimentoon. Ja jos päästös on odotettu, eli parkki firmat häviää, aloittaa poliisi törkeiden petosten tutkinnan välittömästi. Siinä voi olla parkki firmoissa töyskenneillä kuukauden harjoittelu jakso edessä olevaa tulevaisuutta varten.
- Vakavasti otettava?
apua tarviit näköjää kirjoitti:
sillä hovioikeuden tuomio on täytäntöön pano kelpoinen, vaikka siitä olisi valitettu. Ja poliisihan on julkisuudessa ilmoittanut odottavansa korkeimmanoikeuden päätöstä.kannattaisi lukea uutsia aina väliin, niin ei jää pimentoon. Ja jos päästös on odotettu, eli parkki firmat häviää, aloittaa poliisi törkeiden petosten tutkinnan välittömästi. Siinä voi olla parkki firmoissa töyskenneillä kuukauden harjoittelu jakso edessä olevaa tulevaisuutta varten.
täytäntöön pano = täytäntöönpano, uutsia = uutisia, päästös = pierujen päästöistäkö tässä puhutaan?, parkki firma = parkkifirma, x 2, töyskennellä = ? työntää??, harjoittelu jakso = harjoittelujakso?
Kukakohan sitä apua tarvitsee?
- jenkka24
Hyvä Lauri.....ehkä saadaan taas kuri luvattomaan pysäköintiin!
- Ampukaa köyhät
Tälläisille DDR touhulle laitettava stoppi.
- Maksat maksetusta paikasta,vituttaa kuuntelen
Jos olen maksanut vuokran parkkipaikasta ja saan sakon kun lappu on jäänyt lasista onko sakko oikeutettu mioelestäni ei ole koska en ole jättänyt vuokraa maksamatta, miksi moottoripyörät ei tarvitse maksaa lainkaan vuokrahallissa parkkipaikka maksua vaikka vie auton paikan tai ruudun tämä tuntuu kummalliselta, tiedoksi vain kun isännöitsijällä onmoottoripyörä niin muutkin saa ilmaisen paikan hallissa.
Yksityisellä alueella kyttäämisestä maksetaan maksua joka nostaa vuokria eikö kunnalliselle pysäköinnin valvojillekkin voisi maksaa samaa hoitomaksua ja tehdä valvonta sopimuksen ,olisi tasapuolisempi palvelu.
Kuinka yksityistä taas ajetaan hommiin vaikka sakon kirjoittaminen ei ole laissa määritelty muille kuin viran omaisille.Kuinka taas voidaan naloittaa kyttääminen maksetuilla paikoilla eikö halvempaa plisi laittaa vuokra sopimukseen ja parkkiruutuun numero että paikka on vuokrattu. - Laittakaa yksityinen poliiisi suomeenkin
Tälläiset moittett on turhia ja hipovat laillisuuden rajapintaa, voiko usuttaa sakottamaan jos on maksanut maksun mutta jäänyt kortti jalkatilaan, niinpä tietenkin kun nyt näitä lappuja on joulukortista lähtien niin eikun lappu joka autoilijalle. Onko apulaisoikeuskanslerilla auto vai liikkuuko hän oikeasti vain taxsilla, välillä tuntuu että vain muutto sivistyneeseen valtioon esim. Pohjois_Koreaan tekisi näille viherpiipertäjille ihan oikeasti hyvää.
- Phj
Meillä kunnallinen valvoo ja tietyt henkilöt ovat oikeutettuja pyytämään heidät paikalle. Se että omilla paikoilla pysäköityjä autoja laputettiin sai monet iohmiset ottamaan yhteyttä isännböitsijään ja asialle laitettiin piste.
- hyvä juttu!
Meidän kiinteistö tekee sopimuksen valvonnasta 38 min kuluttua! Hyvä juttu, saadaan taas roti!
- huijareita
Jätin kerran auton pähkiksen ostarille keskellä yötä.
Parkkialueella ei ollut kuin muutama auto ja oli vielä kova lumisade.
Tullessani autolle park-patrollin äijä oli juuri jättämässä lappua ikkunaan ja sanoi että pysäköintiaika ylittyi.
Se tosiaan oli ylittynyt 1/2h, toimintanne on pelkkää selkärangatonta rahastusta.
En ole sakkoa maksanut enkä tule maksamaankaan.
Ette tule ikinä saamaan laillista oikeutta pysäkoinninvalvonnallene.
Etsikää muuta työtä selkärangattomat nilviäiset.- Suoraselkäinen
Entäs sitten, jos paikalla olisi ollut laputtamassa Helsingin kaupungin pysäköinninvalvoja ? Olisiko tuolloinkin ollut kyseessä selkärangaton laputtaminen ? Eikö pysäköintiajat koskekkaan kaikkia ?
- LappuliisatKortistoon
Suoraselkäinen kirjoitti:
Entäs sitten, jos paikalla olisi ollut laputtamassa Helsingin kaupungin pysäköinninvalvoja ? Olisiko tuolloinkin ollut kyseessä selkärangaton laputtaminen ? Eikö pysäköintiajat koskekkaan kaikkia ?
Kuulehan suoraselkäinen paskahousu. Virkamiehenä olisit hiljaa ja kusisit saman tien housuusi. Sulla ei ole käyttöä tässä yhteiskunnassa.
- pihikauppias
Eiks pähkiksen torilla ole aikarajna muistaakseni 3 h? jos jätit auton keskellä yötä (arvioisin 24-03 välillä) ja aamulla valvonta-aika alkoi oliko se 07.00? joten onhan pysäköintiaikasi ylittynyt ja reilusti!
Tässä arvoisat ihmiset on valittanut taas sellainen hlö, joka käyttää Pähkinähoito Oy:n yksityisaluetta väärin perustein!
- eci!
Minusta on kyllä oikein sakottaa väärin pysäköityjä autoja. Varsinkin talojen pihoilla väärin pysäköidyt autot(pelastustie yms.) aiheuttavat onnettomuustilanteissa vaaran asukkaille joiden asunnoille pääsy estetään esim tikasautoilta. Toisaalta ne tukkii todennäköisesti kulkureitin ja aiheuttaa närää asukkaiden keskuudessa. On kohtuullista että vieraspysäköinti on ainut "ilmainen" pysäköinti ja sitä ei kukaan asukaskaan saa käyttää säänöllisesti vaan se on vieraille. Tällainen yksityinen pysäköinninvalvonta kiinteistöissä on taloyhtiön etu. Säännöt on oltava kaikille samat ja ne jotka paikoista maksaa, heillä tulee olla mahdollisuus käyttää paikkaa. Tietenkin monen taloyhtiön kannattaa ensin tarkastaa pihan tehokas käyttö, että sallittuja "vieras" paikkoja olisi mahdollisimman paljon jotta turhilta sanomisilta vältyttäisiin. Keskustat ovat tietty ongelmallisia ja varsinkin jos alue on suunniteltu ennen autoja...
Minua harvemmin häiritsee selkeet opasteet ja järjestys, yleisemmin ärsyttää välinpitämättömyys ja itsekkyys(kyllä MINÄ voin tehä..). Kyllä siihen pian totutaan kun joku kirjottaa sakon ja se on maksettava. Hiljalleen se purnaus loppuu. Tietenkään sakkoja ei saa kirjoittaa väärin perustein, mutta varmasti suositeltavaa olisi lappuliisan ottaa vaikka se valokuva autosta ja siitä mihin se on jätetty, jotta teon voi jälkeenpäin perustella. - yrittänyttä ei näköjään laiteta.....
Eli onko joku ihan oikeasti valmis maksamaan siitä että joku tulee seuraamaan parkkitilannetta ja sitten soittamaan siitä pysäköintivalvontaan? Ihan kuin ei pysäköinninvalvojilla olisi tiedossa ne ongelmallisimmat paikat.
Pysäköintivalvonnan resurssipula on varmaan kaikkien tiedossa joten mitä ihmettä tällä toiminnalla muka saavutetaan? Paitsi rahat pois kiinteistönomistajilta.....
Tairampa perustaa virman joka seuraa ajonopeuksia ja raportoi niistä poliisille.
Elääkö tällä? - parkkipirkot vidduu
vidun turha firma,romukoppaan joutas koko parkpatrol...voi vizzu!
- Myötämielinen asiakas
...viestien taso säilyy.
- Parkkikenraali.
Taas alkavat lätistä laput laseihin
http://www.uusisuomi.fi/raha/73243-parkkisakkofirma-tekee-paluun- kädte sontaan!
"Tässä on moraalinen näkökulmakin. Mieluummin tekee muuta kuin valvoo pysäköintiä, Mustonen ilmoittaa."
Moraalinen näkökulma on kaikilla oikeudentajuisilla kansalaisilla mutta taitaa olla lyhyt muisti ParkPatrolin pomolla...
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/46296-parkkisakkofirma-meni-konkurssiin - se päivä tulee kun sen elukan löydän.
kädte sontaan! kirjoitti:
"Tässä on moraalinen näkökulmakin. Mieluummin tekee muuta kuin valvoo pysäköintiä, Mustonen ilmoittaa."
Moraalinen näkökulma on kaikilla oikeudentajuisilla kansalaisilla mutta taitaa olla lyhyt muisti ParkPatrolin pomolla...
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/46296-parkkisakkofirma-meni-konkurssiinhuomaan että muutkin ovat saaneet sakon "omalla paikallaan". Kuten minä, vuokraa maksettavalla paikalla, kahdesti.
Sattui niin, etten koskaan nähnyt tätä niljaketta kuka paikkaani vainosi, onneksi.
Olisi sakottaminen loppunut hänen osaltaan siihen ja itse olisin jälleen pyörähtänyt tyrmässä. se päivä tulee kun sen elukan löydän. kirjoitti:
huomaan että muutkin ovat saaneet sakon "omalla paikallaan". Kuten minä, vuokraa maksettavalla paikalla, kahdesti.
Sattui niin, etten koskaan nähnyt tätä niljaketta kuka paikkaani vainosi, onneksi.
Olisi sakottaminen loppunut hänen osaltaan siihen ja itse olisin jälleen pyörähtänyt tyrmässä.asiaa. Jos joku ämpäripää katsoo oikeudekseen pysäköidä vastoin sääntöjä, on oikein muistuttaa häntä siitä. Vielä parempi olisi se malli, jossa auto lukitaan, kunnes sakko on maksettu. Loppuisi silloin niidenkin persaukisten ja asennevammaistenkin pysäköinti, jotka muuten eivät parkkisakkoja maksaisi. On se tietty kurjaa jos saa sakon omalla paikalla tai muuten syyttä. Silloin voi tosin syyttää itseään, jos joku lappu unohtuu lasista.
Mutta suunniteltaisko sellanen pysäköintimaksu jokaiseen talouteen riippumatta siitä, onko autoa vai ei...niinkuin tuo mediamaksu. Sanotaan nyt vaikka muutama satanen vuodessa ja sitten saisi vapaasti pysäköidä kaikkialla. Joo...naurattaa ajatus nyt, aivan kuin mopoilijoiden kypäräpakko aikoinaan. Odottakaa vain.....ei ole ahneella pykälänikkarilla aina täysi tolkku, joten kuka tietää?
Ihmetyttää myös yleensäkin parkkipirkkojen vähyys. Helvetti, kun homma tuottaa taatusti samoin kuin nopeusvalvonta. Siihenkin voitaisiin antaa lupa yksityisille, niin saataisiin ne poliisin resurssit sinne, missä niitä oikeasti tarvitaan.....se päivä tulee kun sen elukan löydän. kirjoitti:
huomaan että muutkin ovat saaneet sakon "omalla paikallaan". Kuten minä, vuokraa maksettavalla paikalla, kahdesti.
Sattui niin, etten koskaan nähnyt tätä niljaketta kuka paikkaani vainosi, onneksi.
Olisi sakottaminen loppunut hänen osaltaan siihen ja itse olisin jälleen pyörähtänyt tyrmässä.Meinaatko, että olisit lyönyt turpaan? Entäpä jos olisit itse saanut vastapalloon? Tä?
- smör mamma...
Laari kirjoitti:
Meinaatko, että olisit lyönyt turpaan? Entäpä jos olisit itse saanut vastapalloon? Tä?
http://www.taloussanomat.fi/yrittaja/2009/10/06/yksityinen-parkkivalvoja-iskee-jalleen/200921365/137
- Kansalainen vaan
Näemmä, yrität edelleen . . . . kun ei onnistunut tuomaan, kera kilpailijoiden, esim. Ruotsin lakeja tänne itsenäiseen Suomeen sovellettaviksi. Alunalkaen erittäin monella oli ja nyt vielä useammalla on tieto siitä ettet kera muiden, laittoman toimintanne ( 2:ssa oikeusasteessa todettu) ole Suomen lakien ja asetusten mukaista toimintaa. Ja vaikkakin hovioikeuden toimiosta on valitettu ja asiaa alkaa puimaan korkeinoikeus, niin viimeisin oikeuden päätös on lainvoimainen.
Olisitte sentään, tehneet "kotitehtävänne" hovioikeuden suulliseen käsittelyyn kunnolla, mutta nyt ns. kusitte omille nilkoille. Esimerkiksi, teillä "ammattilaisilla" ei ollut tietoa, ketä tai kuka on se taho, jolla on oikeus kirjoittaa rangaistusvaatimus, sakko niin yksinkertaisessa paikkassa, kuin pelastustie.
Yksistään se kertoo yksityisten pysköintivalvontayhtiöiden tason, oikeammin tasottomuuden ja tietämättömyyden, johon myös park-patrol kuuluu.
Mutta yrittänyttä ei laiteta, mutta lukekaahan lakikirjat tarkkaan ja unohtakaa, jo uskottavuutenne takia lain ns. harmaa alue. Samoin hankkikaa sellaisia henkilöitä yhtiönne johtoon, jolla ei ole mahdollisesti menneisyydessään mitään rikosrekisteriä tahi muutakaan taloudellisia epäselvyyksiä. Tällaisia vihjailuja kun pyörii internetin eri keskustelupalstoilla. En henkilökohtaisesti syytä sinua Lauri, mutta kun olet kirjoittanut tällekin palstalle, voinet valaista asiaa jos mitään taustoistasi ei löydy salattavaa. Vaikeneminen on yleensä huhun tai kuulopuheen myöntämistä oikeaksi, kansan syvissä riveissä.- Toinen kansalainen vaan
Mustamaalajia riittää, eli jaksamista yrittäjäle ja työtä tekevile.
- -Sebastian-
Hyvin ParkPatrolin omistajat ja johto käänsi tappion torjuntavoitoksi päivittämällä strategiansa ja toimintaperiaatteensa pystymällä jatkamaan oman alansa bisnestä vanhoilla asiakkuuksilla.
Ennen olin yksityisiä parkkisakottajia vastaan, mutta tämänmuotoista toimintaa näkisin mielelläni enemmänkin. Mikäli Park Patrolin toiminta saa siivet alleen, joutuu kaupungin/kunnan pysäköinninvalvonta tehostamaan ja laajentamaan toimintaansa, mikä on kokonaisvaltaisesti vain hyvä juttu. Ainakin pääkaupunkiseudulla väärinpysäköijä pääsee liian usein sakotta, jolloin kynnys väärinpysäköinnille laskee.
- *Yngve*
Late, aita niille *** kurkkuun
- jep,jepulis!
;)
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tapio Suominen on kuollut
Urheilutoimittaja Tapio Suominen on kuollut. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias. Selostajalegendan kuolemasta kertoo Y29119791Tapio Suominen oli sairauden uhri
Urheiluselostaja Tapio Suominen kuoli eilen keskiviikkona aamulla tapaturmaisesti Hattulassa. Toisen uutisen mukaan van994089- 1252336
- 1982041
Sydämeni on
varattu sinulle. Et ole minun, en ole sinun. Me on mahdottomuus. Mutta olet se joka on mielessäni ensimmäisenä kun herää1421940Rannalle! Uimaan!! Rinnat paljaiksi!!!
Järki kadonnut sekä niiltä feministeiltä, jotka vaativat saada esiintyä rinnat paljaina julkisilla uimarannoilla, kuten3071805Kok-edustaja: Yle aivopesee työntekijöitä
"– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuu941454Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101452Muistutus t-Naiselle.
Olet ilkeä ja narsistinen k-pää. Annat itsestäsi kiltin kuvan ulospäin kelataksesi ihmiset ansaan. Sitten päsmäröit, hau1501237Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu2731189