Vaihtakaa järkiautoiluun eli ladaan, ladassakin on takaveto ja paksut pellit,onko järkeä kun kruisaillessa gallonat kuluu samalla kun kantri pauhaa tai kovien poikien rock and roll ja sitten kirotaan bensaasemalla?
Ladalla edullisesti
Heimo
91112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ajoin Ladaa huoltoasemalta kaverin pihaan noin 1km mutta en suostunut ajamaan takaisin. Enkä kiroa bensa-asemalla lorauttaessani 90l tankkiin. Ladalla ja jenkillä on eroa suunnilleen samanverran kuin idällä ja lännellä turistikohteena.
Onnellisia kruisailuja, Heimo!
joop. on se aikas mukavaa ajella pikkulohkolla - ei se puolimoottorinen tälle faktalle tule ikänä pärjäämään. bensan kulutuksesta -> suomen kansantalouttahan tässä pidetään pystyssä ja toisekseen KERRANHAN SITÄ VAAN ELETÄÄN! jenkki on jenkki vaikka öljyllä polttaisi!
Tuleekohan lada-kuskeille ikinä mieleen, että -91 Caprice 5 litraisella koneella kuluttaa saman verran kuin 80 luvun lada 1500.Itselläni oli nuorempana erilaisia itäpelejä talviautoina ettei tarvitse kunnon autoja uittaa suolassa.Joten on ihan turha kuittailla bensankulutuksesta,on tullut mitattua ihan oikeasti,toisin kuin lada-kuskit jotka muutenkin ovat mutu-miehiä.
Anteeksi lievä hermostuminen;ladaistien huonosta itsetunnosta johtuva jatkuva provosointi eri foorumeissa vain alkaa ärsyttämään.
Ladahan on oikeasti hyvä auto kun ajatellan valmistus määriä ja kilometrejä mitä niillä ajetaan, itsellä ei ole kylläkään Ladaa, vaikka kyllä kiinostais vanha pyöree lamppunen. Jenkkejä on kyllä ollut ja on tällä hetkelläkin. Niissäkin on omat murheensa. mutta ne kyllä kestää kun ajo on oikesti hauskaa niillä.
Olet oikeassa;juuri nuo takavetoiset ladat ovat eräässä suhteessa samanlaisia kuin takavetoiset jenkit:Kun kaikki vialliset/huolimattomasti asennetut osat ovat lopulta kunnossa,itse ajoneuvo kestää huollettuna miltei isältä pojanpojalle.Huonoin itäpeli (itsellä)oli pick-up mosse.Todellinen talviauto:Kesti vain sen talven.Osat,vaikkakin saman näköiset, eivät käyneet edes sedanin kanssa ristiin,joten se BMW-osien käytöstä.....
Olet oikeassa;juuri nuo takavetoiset ladat ovat eräässä suhteessa samanlaisia kuin takavetoiset jenkit:Kun kaikki vialliset/huolimattomasti asennetut osat ovat lopulta kunnossa,itse ajoneuvo kestää huollettuna miltei isältä pojanpojalle.Huonoin itäpeli (itsellä)oli pick-up mosse.Todellinen talviauto:Kesti vain sen talven.Osat,vaikkakin saman näköiset, eivät käyneet edes sedanin kanssa ristiin,joten se BMW-osien käytöstä.....
Tulikohan Caprice kuskille mieleen että ehkä -91 Caprice 5 litraisella koneella vastaa minkäänmoista harrastejenkkiä? Toki harrastepeliksi se kävisi hyvin koska sitäkin saa ruuvailemassa olla mutta mikä tekee niin hienon autosta jota jenkeissäkään paljoa arvosteta, takseina niitä joskus oli mutta eipä niitä sielläkään enää näkynyt. Kyllä ne köyhimmätkin ajeli jo jollain auringonpolttamilla ja ruosteen raiskaamilla cadillaceilla. Suomessa sitte jollekki jenkkeihin hurahtaneelle jolla on varaa pistää just se tonni-pari niin joku el camino tai caprice on sitte niin mahtava värkki että hommatahan sellanen pitää, vaikka reilulla ylihinnalla. Herätkää, samanmoisia lahnoja ne on ku ladat, se vaan että ladan osat on halvempia ja niitä menee vähemmän.
Sä olet selvästi ihan sekaisin mutta itse olet tiesi (autosi) valinnut.
Näinhän se on että jokainen ajakoon varojensa mukaan. Nuorempana ja persaukisempana ajelin itsekin karvalakkimallin Ladalla (5kpl) ja kyllähän nekin hommansa hoiti. Tosin kampikammion tuuletusletku piti repäistä irti jo alle 100 000 km ja moottori heitti henkensä aina ennen 150 tkm:ää. Mutta eipä noitten hankintakustannuksetkaan hirvittänyt. Hyvin olen jaksanut bensat ostella nykyiseen v6 jenkkiin, ajotietokone näyttelee tällä hetkellä 11,5 l/100 km keskikulutusta eikä se minusta ole paha. Moottoritilavuus 3x Ladan karvalakkimalli ja korin koko 2x...Luulenpahan vain että jos sinäkin pääsisit joskus vastaavanlaisen ajopelin rattiin niin siirtyisit jenkkiin välittömästi...