Monesti kuulee tarinoita ex-koulukiusatuilta kuinka he ovat menestyneet elämässä ja heidän kiusaajansa ovat alkoholisoituneita työttömiä tai jotain muuta vastaavaa. Näin ei kuiteskaan käynyt minun kohdalla. Olen nyt 19v. ja kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta ja minulla ei ole yhtään kaveria, en seurustele, en ikinä käy missään, olen työtön, en opiskele, asun äidin luona ja olen vain koneella pelaamassa tai katon tv:tä.
Puolet yläasteesta suoritin kotona ahdistuksen takia, jonka jälkeen pari kuukautta olin ammattikoulussa mutta jouduin keskeyttämään taas ahdistuksen takia.
Galtsusta katoin niin kiusaajillani on paljon kavereita, jotkut ovat kihloissa, ovat hyvissä työpaikoissa tai opiskelevat ja reissailevat ympäri maailmaa.
Nykyään en oikeestaan toivo mitään muuta, kuin että löytäisin jonkun tytön/naisen jota rakastaa.
Hyvä luonteeni ja ulkonäköni ovat ainoat asiat, jotka antavat toivoa, että löytäisin vielä joskus tosirakkauden mutta sos. tilanteiden pelon takia en uskalla käydä missään ja vaikka tapaisinkin jonkun kivan tytön niin ei siitä tutustumisesta varmaan mitään tulisi pelkojeni takia. :( Joka päivä pelkään, että jään loppuelämäksi yksin. :(
En ole mitenkään katkera enkä missään nimessä toivo kiusaajilleni mitään pahaa mutta aattelin kummiskin jakaa tän teidän kanssa ja muutenkin tuntui siltä, että pakko purkautua. :P
Puolet yläasteesta suoritin kotona ahdistuksen takia, jonka jälkeen pari kuukautta olin ammattikoulussa mutta jouduin keskeyttämään taas ahdistuksen takia.
Galtsusta katoin niin kiusaajillani on paljon kavereita, jotkut ovat kihloissa, ovat hyvissä työpaikoissa tai opiskelevat ja reissailevat ympäri maailmaa.
Nykyään en oikeestaan toivo mitään muuta, kuin että löytäisin jonkun tytön/naisen jota rakastaa.
Hyvä luonteeni ja ulkonäköni ovat ainoat asiat, jotka antavat toivoa, että löytäisin vielä joskus tosirakkauden mutta sos. tilanteiden pelon takia en uskalla käydä missään ja vaikka tapaisinkin jonkun kivan tytön niin ei siitä tutustumisesta varmaan mitään tulisi pelkojeni takia. :( Joka päivä pelkään, että jään loppuelämäksi yksin. :(
En ole mitenkään katkera enkä missään nimessä toivo kiusaajilleni mitään pahaa mutta aattelin kummiskin jakaa tän teidän kanssa ja muutenkin tuntui siltä, että pakko purkautua. :P
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vaikutat sympaattiselta nuorelta mieheltä.
Sinulla on mahdollisuus vielä onnelliseen elämään vaikkei se siltä tällä hetkellä tuntuisikaan.
Käytkö esim terapiassa juttelemassa ahdistuksestasi?
Toivottavasti pikkuhiljaa pystyt kohentamaan itseluottamustasi ja pääsemään eroon ahdistuksestasi, älä menetä toivoasi.
Sympatiseeraan sinua senkin vuoksi että myös minun poikani joutui syrjityksi koulussa ja muutamien opettajien kiusaamaksi. Asuimme asuinalueella jossa on hyvin varakasta väkeä ja poikani oli köyhän yksinhuoltajan poika, jolla oli lisäksi lukihäiriö ja luulen että tästä johtui joidenkin opettajien inhottava asenne häntä kohtaan. Nyt poika on hieman yli 30 v, on perhe ja lapsia ja tekee ahkerasti töitä, mutta omat taistelunsa hänkin joutui käymään, että kaikesta huolimatta jaksoi uskoa itseensä kaiken jälkeen.
Paljon voimia ja tsemppiä sinulle ja uskoa parempaan huomiseen!
Joo ei se valitettavasti taida niin olla että kiusaajat menestyisivät huonommin elämässä vaan ihan päinvastoin. Ja kaiken huipuksi jos nyt saisimme puhutella noita entisiä kiusaajia, niin eivät he edes musitaisi kiusanneensa meitä, tai eivät koskaan tajunneet olevansa kiusaajia...
No sulla sentään on hyvä ulkonäkö; ajattelepas meitä joilla ei ole sitä ulkonäköä - tai onhan meillä ulkonäkö mutta yleiseen makuun aivan väärä tai liian persoonallinen. Sillä ei paljon pitkälle pötkitä. Valitettavasti tässä pikkusieluisten maassa ulkonäkö on se jolla tai jonka kautta kaikki tapahtuu.