Tyttöraukat

En halua suuremmin tätä kyseistä veljeskuntaa riepotella, mutta yksi primitiiminen ja ärsyttävä piirre löytyy naisen asemaan liittyen.

Onhan se kuitenkin niin, että lestadiolaisuudessa kun esiaviollinen seksi kielletään ja tunteet teini-iässä käyvät aika kuumina, naimisiin mennään sen ensimmäisen seurustelukumppanin kanssa mahdollisimman nopeasti ja aika lailla harkitsemattomaksi usein lievän painostuksen alla.
Normaaliin nuoruuteen kuuluvat asiat kuten itsetyydytys ja seksuaalisuuden löytäminen sekä seksikokeilut ovat tabuja ja suurinta syntiä, joten avioliitto on ainoa vaihtoehto ja nopeasti se on tehtävä, ettei esikoinen saa montaa kuukautta ennen häitä alkuaan...kun sitä ihmisluonto on aika heikko näissä asioissa..

Niinpä ne opiskelut ja normaalin nuoruuden eläminen usein naisilta jäävät haaveeksi kun hylsysarja kasvaa vuosi vuodelta.
Uran luominen ja itsensä toteuttaminen ovat asioita, joita ei uskovaisen naisen tarvitse useinkaan juuri miettiä.
Onneksi osa nuorista nykyään jo tämän tiedostaa ja osaa laittaa jäitä hattuun ajoissa!

Zen Cafekin sen sanoo laulussaan:
"Eipä tiennyt tyttö kuinka pitkä matka on alttarilta äidiksi ja kuinka vaihtuu rytmi vuosien"
9987
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Eipä tosiaan tiennyt. Tais olla vielä lapsi.

Äänestä

En tiedä liittyykö tämä tähän mitenkään, mutta eikö sinua huolestuta lainkaan kaikki ne 50% enemmän tai vähemmän myrskyiseen eroon päättyvät avioliitot. Puhumattakaan, että lisäämme siihen vielä vähintään yhtä onnettomasti päättyvät avoliitot. Eikö tämä huolestuta sinua lainkaan, kun ökyrikkaiden verokuormaa kovasti huojennetaan. Ja samalla kun köyhät köyhtyvät, heille vain lisätään veroja verojen päälle.
Pommi on tulossa, eikö se yhtään pelota?

Mikä kauhea kärsimys erot ja köyhyys on lapsille!!! Tulevaisuus tuo tuhoa, ja yhä enenevässä määrin monenlaista rikkinäisyyttä ja monenlaisia persoonallisuushäiriöitä.

Kysyn: Mihin on kadonnut suhteellisuuden taju ja ymmärrys kokonaan suomalaisilta, kun ei enää osata kohta muusta puhuakaan kun pelkästä ehkaisystä. O tempora o mores.

Mutta se on eri asia, jos jotakuta painostetaan omassa vamhurskaudessa ja helvetin tulella pelotellen siittämään ja synnyttämään, vaikka ei siihen olisi mitään fyysisiä eikä psyykkisiä edellyryksiä enää. Sellainen oppetus on syntiä.

Mutta lasten saaminen sinänsä ei todellakaan ole syntiä.

Äänestä
  • "Mutta lasten saaminen sinänsä ei todellakaan ole syntiä."
    En kai minä mitään tällaista väittänytkään? Tai ei ainakaan ollut tarkoitus..
    Päinvastoin itse olen innolla perhettä perustamassa, mutta haluan myös ihmisarvoisen elämän...en elää sitä tiski-ja pyykkivuorten seassa, jatkuvien kotitöiden parissa neljän seinän sisällä ja valtaisan lapsilauman kanssa.

    Kuinkahan moni lestadiolainen mies vaihtaisi osia vaimonsa kanssa?

    Äänestä

just asiaa!!

Äänestä

Mä oon ainakin aina halunnu saada paljon lapsia. Siispä mä toivon ja rukoilen Jumalalta uskovaista aviopuolisoa ja sen, että saisin paljon lapsia. Musta se ois aivan ihanaa. Kun mä katon mun äitiä. Sillä on 14 lasta ja hän on vielä aivan virkeä. Kai joskus on ollu rankkoja aikoja, mutta jumalahan on luvannut auttaa omiaan ja antaa voimia. Mä ainakin haluun luottaa siihen. Usko on niin suuri lahja, että sitä en heittäis mistään hinnasta pois!!!

Äänestä
  • Niin mikäpä siinä. Lapset ovat Herran lahja.

    Mutta minä Herran palvelijana varoitan sinua rakentamasta omaa vanhurskautta myöskään siittämisen ja synnyttämisenkään varaan.

    Omavanhurskaus on aina yhtä vaarallista, se ei pelasta ketään. Vain usko Kristukseen pelastaa, eivät mitkään ihmisen teot. Omavanhurskaus on hyvin kavala.

    Se eksyttää sillä, että se puhuu aina uskosta mutta tarjoaa ja tarkoittaa kuitenkin aina tekoja. Joko tehtyjä, tai sitten tekemättömiä, mutta koskaa ei saa vapaasti uskoa Kristukseen. Ja iloita vapaana jo täällä ajassa autuudestaan, ja Herran kaikkivaltiaan voimasta ja rakkaudesta.

    Äänestä

  • Meillä on yksi lapsi (aika vilhanteri tosin), vuoden ikäinen, eikä tahdo aina jaksaa edes hänen kanssaan =). Kun hylsysarjassa alkaa olla alle kouluikäisiä osia puolenkymmentä, niin voit havaita, miten voimat vähenee =).

    Niinjoo, ja ota mies, joka tienaa hyvin. Ei kannata ottaa mitään vötkylää tai köyhää, koska yhden hengen palkalla pärjää huonosti, ellei se ole iso.

    Äänestä

  • On kiva kuulla, että tuo on nimenomaan sun oma mielipiteesi, mutta ajattelisitko noin, jos et olisi uskovaiseen perheeseen sattunut syntymään?

    Ihan vaan sanon ettei lasten tarvitsisi kasvattaa lapsia suinpäin, että valitse ajan kanssa ja tarkoin se puoliso ..

    Ja uskovaisessa perheessä kasvaneena tiedän että uskovainen koti on usein turvallinen ja rakastava ja anteeksipyytämisen ja antamisen taito on tärkeä asia, jonka haluan säilyttää elämässäni ja ihmissuhteissani vastakin.

    Mutta satun tuntemaan erittäin väsyneitä äitejä, joiden elämässä tuntuvat ilonaiheet olevan vähäisiä ja uupumus aina läsnä...onko se ihmisarvoista elämää? Ja voisivatko ne miehet vielä pikkuisen enemmän osallistua kodin ja perheen hoitoon?

    Äänestä

Kuvailet todellisuutta, joka ei ole omani. Olen nykyäänkin liikkeessä enkä pysty allekirjoittamaan käsityksiäsi itsetyydyksestä enkä painostuksesta. Minulla oli hyvin realistiset vanhemmat, jotka pystyivät puhumaan myös lastensa kanssa seksuaalisuudesta. Ei ole seksuaalisuuden kanssa tarvinnut olla ihmeissään ja syyllistyä turhasta.

Niin ja olen kouluttautunut, mieheni myös eikä meillä ole montaa lasta.

Pyykkivuoreen kosken kerran viikossa vuoroviikoin mieheni kanssa.

zen cafe sanoittaja ei olekaan koskaan tavannut kaltaisiani vl-naisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ex-lessu kirjoitti:

En halua suuremmin tätä kyseistä veljeskuntaa riepotella, mutta yksi primitiiminen ja ärsyttävä piirre löytyy naisen asemaan liittyen.

Onhan se kuitenkin niin, että lestadiolaisuudessa kun esiaviollinen seksi kielletään ja tunteet teini-iässä käyvät aika kuumina, naimisiin mennään sen ensimmäisen seurustelukumppanin kanssa mahdollisimman nopeasti ja aika lailla harkitsemattomaksi usein lievän painostuksen alla.
Normaaliin nuoruuteen kuuluvat asiat kuten itsetyydytys ja seksuaalisuuden löytäminen sekä seksikokeilut ovat tabuja ja suurinta syntiä, joten avioliitto on ainoa vaihtoehto ja nopeasti se on tehtävä, ettei esikoinen saa montaa kuukautta ennen häitä alkuaan...kun sitä ihmisluonto on aika heikko näissä asioissa..

Niinpä ne opiskelut ja normaalin nuoruuden eläminen usein naisilta jäävät haaveeksi kun hylsysarja kasvaa vuosi vuodelta.
Uran luominen ja itsensä toteuttaminen ovat asioita, joita ei uskovaisen naisen tarvitse useinkaan juuri miettiä.
Onneksi osa nuorista nykyään jo tämän tiedostaa ja osaa laittaa jäitä hattuun ajoissa!

Zen Cafekin sen sanoo laulussaan:
"Eipä tiennyt tyttö kuinka pitkä matka on alttarilta äidiksi ja kuinka vaihtuu rytmi vuosien"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu