Ei voi muuta kuin ihmetellä sitä miten tyynesti soittaja kutsuu ambulanssin, ei mitään hätääntyneisyyttä.
Lisäksi ihmettelen kun ei mainitse että kyseessä on Michael Jackson joka tarvitsee apua. Outoa.
Kuitenkin niin merkittävä henkilö kyseessä joten uskoisin että soittaja mainitsisi hänen nimensä ja olisi hädissään.
Lisäksi ihmettelen kun ei mainitse että kyseessä on Michael Jackson joka tarvitsee apua. Outoa.
Kuitenkin niin merkittävä henkilö kyseessä joten uskoisin että soittaja mainitsisi hänen nimensä ja olisi hädissään.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ajattelin ensin, ettei soittaja halunnut sanoa Jacksonin nimeä, koska ajatteli, että paikalla on lennossa sitten väkeä kuin pipoa. Toisaalta, kyllä paparazzit jo kadun nimistä tietää, että sillä seudulla asuu julkimoita. Olisivat ne jo siinä vaiheessa lentäneet paikalle, jos se puhelu olisi ollut aito ;)
Juu, sitä voi pohtia. Oikeasti, jos katsoo totuutta silmiin, eikö ole outoa, että Michael Jacksonin pihalle hälytetty ambulanssi ei herättänyt suurempaa uteliaisuutta hätäpuheluita AINA kuuntelevissa paparazzeissa!?
Onko mahdollista, että Michael Jackson ei aiheuta mediassa suurempaa mielenkiintoa kuin yksi kuvaaja, ja meillä on vain yksi kuva, joka (aina se SAMA kuva) kiertää lehdistössä, netissä ja joka paikassa. YKSI kuvaaja paikalla, kun on kyse Michael King of Pop Jacksonista.
??
MJ oli ollut kuollut jo tunteja tuossa vaiheessa, joten turhapa sitä enää oli mainostaa hätäpuhelussa.
tää on jotekii nii salaperäsy kyll joltain kertomatta. ei kenenkää kuolema oo näin tällänen. tai no on mut siis. kaikki ois muka nii selvää, mut sit ku yrittää miettii kaikkea sillee et mite ne on aikajanalla tapahtunu ja ketä on ollu mukana ni ei kaikki mee nyt ihan yhtee...? ainakaa mun mieletä.
se että poliisitutkimus on keskittynyt Murrayiin. Sehän ei ollut edes paikalla kun Michael kuoli. Mitä jos siellä on käynyt joku ihan ulkopuolinen säätämässä tippaa?