arveluttaa, 2 kertaa mennyt kesken ja nyt taas raskaana

Tosiaan 2 kertaa mennyt jo kesken ja nyt taas olen raskaana, olen vielä aika nuori ja nyt pelottaa että jos menee taas kesken kun kerennyt aina jo iloitsemaan että nyt tulossa vauva ja sitte mennytkin kesken.
Nyt tuntuu että olisi parempi olla kertomatta kenellekkään, eikä iloita liikaa asiasta vaan odotella mitä käy ettei taas joudu "pettymään". Ja että jos menee vielä kesken niin voinko enää saada lapsia.

Olisiko jollain jotain neuvoja tai vastaavaa olisi kiva saada jutella jonkun kanssa, ja ottaa neuvoja vastaan ?
9284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hei! Koin itse 3 peräkkäistä keskenmenoa vuonna 2008. TUlin aina helposti raskaaksi, mutta kaikki 3 raskautta päättyivät keskenmenoihin viikoilla 5-7. Sykettä ei koskaan ehditty saada näkyviin yksityisellä alkuraskauden ultrassa. En ollut koskaan kertonut muille näistä raskauksista (kuin tietysti miehelleni). Suru oli joka kerta valtaisa ja viimeisen jälkeen ajattelin, etten halua enää edes yrittää, koska pettymyksiä en jaksa enää.
Menin kuitenkin puhumaan asiasta gynelleni. Hän teki normaali ultran ja tutkimuksen, joka osoitti että mitään rakeenteellista vikaa minussa ei ole. Sitten katsottiin verikokein yleisimmät sairaudet, eli keliakia ym jotka voivat vaikuttaa asiaan. Mitään ei löytynyt. Seuraavaksi katsottiin verikokein kromosomit minusta ja miehestäni, sekä lisäksi minusta otettiin spr:n verikokeet, joissa selviää hyytymistekijät.
Vika löytyi hyytymistekijöistä.
Sain ohjeeksi alkaa syömään minidisperiiniä siltä seisomalta ja tulin heti raskaaksi. Pelko jokaisella vessareissulla oli valtaisa, olin varma että taas menee kesken. Söin minidisperiiniä viikolle 13 asti.
Ultrassa kaikki hyvin ja nyt viikkoja kasassa 18.

Tiedän miltä sinusta tuntuu, mutta älä luovuta. Joskus syy voi olla näinkin "pieni", jonka pystyy helposti hoitamaan. Jaksamista ja voimia tulevaan.

Äänestä
  • Huh, kyllä helpotti huomattavasti kuulla tollaista. Eli lääkäriin vaan käymään ja katsomaan jos olisi jotain vastaavaa johon saisi apua.
    Kiitos paljon!

    Äänestä

Ymmärrän sinua täysin. Itsellänikin on kaksi keskenmenoa takana eikä vielä yhtään onnistunutta raskautta aiemminkaan. Olen tällä hetkellä raskaana, mutta pienen vuodon ja epämääräisten tuntemusten takia pelkään kovasti, että tämäkin raskaus on tuhoon tuomittu. Hetkeäkään en ole uskaltanut iloita tästä raskaudesta ja voi olla etten tule koskaan iloitsemaankaan. En tästä enkä mahdollisista tulevistakaan raskauksista. Niin suuret arvet ja pelot ovat nuo kokemukset jättäneet...

Samoja ajatuksia siis minullakin liikkuu päässäni 24/7. Voit lukea kirjoitukseni ylempänä otsikolla "Vuotoa ja kipuja, vaikka syke havaittu rv 6 6". Se olen siis minä.

Neuvoja en valitettavasti osaa antaa, kun olo on itsellänikin niin lohduton. Päivä kerrallaan se on kai elettävä. Tiedän ettei asiaa saa mielestä pois vaikka kuinka haluaisi. Mutta jos vaan voit keksiä jotain tekemistä mikä vaatii ajatuksesi muualle, saat edes hetken rauhaa pelostasi. Toivottavasti sinulla on rakastava mies, jonka kanssa voit puhua asiasta. Oletko millä rv:llä? Aiotko mennä varhaisultraan?

Äänestä
  • eli olen tuo toisena kirjoittanut..... halusin vielä sanoa, että keskenmeno pyörii myös mielessäni 24/7 ja vaikka näinkin pitkällä nyt olen raskaudessani, niin en osaa asiasta oikein iloita. Pelko ei varmasti häviä ennenkun saan sen vauvan syliini. Jokainen vihlonta tai muu ylimääräinen kipu saa minut pelon valtaan, että joko taas, vaikka tiedän että kipuilutkin on ihan normaaleja raskaudessa. Jaksamista teille molemmille tämän kauhean asian läpikäyneelle.

    Äänestä

  • Olen noin 6 rv:llä, enkä oikein tiedä menenkö. Tosiaan ajatus piinaa koko ajan että entä jos menee kesken.
    Harmittaa tosi paljon muutenkin kun usea ystävä saanut lapsen ja osa nyt raskaana ja kun he puhuu niistä koko ajan ja tietty onnellinen heidän puolesta mutta harmittaa kun itsellä kesken menoja ja mitä nyt sitten tulee käymään .

    Äänestä

  • meri123 kirjoitti:

    Olen noin 6 rv:llä, enkä oikein tiedä menenkö. Tosiaan ajatus piinaa koko ajan että entä jos menee kesken.
    Harmittaa tosi paljon muutenkin kun usea ystävä saanut lapsen ja osa nyt raskaana ja kun he puhuu niistä koko ajan ja tietty onnellinen heidän puolesta mutta harmittaa kun itsellä kesken menoja ja mitä nyt sitten tulee käymään .

    Kiitos, kakkonen. Ei varmasti ole helppoa sinunkaan raskausaikasi. Kyllä sitä kuitenkin aina on varuillaan kun on vaikka kerrankin vaan saanut pettyä. Varmasti pelkosi helpottuu sitä mukaa, kun enemmän viikkoja on kasassa ja varsinkin sitten kun vauvalla on jo jonkinlaiset mahdollisuudet selviytyä, jos syntyy ennenaikaisena. Mutta äidin huolihan ei koskaan katoa täysin, sitten vauvan päästyä turvallisesti maailmaan aletaan pelätä kätkytkuolemaa ym.. Sellaista se vaan on, kun on jotain niin äärettömän tärkeää menetettävänä. Kaikkea hyvää kuitenkin sinulle odotukseen! Muista että kaikki on mennyt tähän asti hyvin ja todennäköisyydet siihen että loppukin sujuu hyvin ovat ehdottomasti sinun puolellasi jo noilla viikoilla. :)

    meri123, varhaisultrassa käynti ei ollut minullekaan helppo päätös. Toisaalta sitä elää mieluummin autuaan tietämättömänä kaikesta pahasta, kuin käy siellä ultrassa ja saa selville ettei mitään vauvaa olekaan.. Toisaalta taas haluaisi saada tiedon mahdollisesta keskenmenosta pian, ennen kuin ehtii alkaa iloitsemaan raskaudesta. Itse en käynyt ensimmäisessä raskaudessa varhaisultrassa, olin ajatellut odottaa kunnan tarjoamaan ekaan ultraan asti. Mutta sitten raskaus paljastuikin tuulimunaksi rv 7. Seuraava raskaus meni kesken jo rv 5, joten mihinkään ultraan en edes ehtinyt. Nyt tässä raskaudessa olin jo varannut ajan varhaisultraan neuvolaan (pääsen sinne kun kaksi km:a takana), mutta nyt sitten tulikin jo eilen käytyä tuolla päivystyksessä ultrassa. Siirsin neuvolan ultra-aikaa ensi viikon maanantaille, toivottavasti nyt edes sinne asti päästäisiin.

    Minusta varhaisultra on kuitenkin siinä mielessä hyvä ratkaisu, että sieltä saa ainakin jonkinlaista tietoa, jos vaan viikkoja on tarpeeksi. En oikein usko, että se stressi mitä tietämättömyys ja pelko aiheuttaa, olisi kovin hyväksi mahdolliselle sikiölle.. Minä ainakin olin eilen aivan paniikissa ja sydän hakkasi tuhatta ja sataa ja tk:ssa verenpainekin oli koholla. Tänään jo tyynempi olo, kun näin vauvan sykkeen.. Vaikka toisaalta nuo pienet vuodot saakin aina tasaisin väliajoin paniikin aikaiseksi.

    Itse en pahimpina aikoina kestänyt nähdä yhtään raskaana olevia naisia tai vauvoja. Ystävilläni ei vielä onneksi ole lapsia, me ollaan ensimmäisiä yrittäjiä meidän kaveriporukassa. Mutta esimerkiksi miehen serkkujen keväällä syntyneitä vauvoja en ole pystynyt käymään vieläkään katsomassa... Ei ole helppoa. :(

    Äänestä

  • surusilmä* kirjoitti:

    Totta, se stressi ei välttämättä ole myöskään kovin hyvä asia, täytyy nyt yrittää tällä viikolla päästä lääkäriin ja selvittää asiaa että ei tarvi koko ajan miettiä mitä jos .. Parempi kuitenkin olla varma. Kuitenkin asia pelottaa ja sitten kovasti odottaa että kaikki olisi ok ja että jos siellä jotain on niin ei ainakaa menisi kesken taas.
    Mäkin vielä niin nuori etten välttämättä kovin hyvin jaksaisi taas uutta keskenmenoa. Se vois olla sen jälkee tosi rankkaa jos tulis vielä raskaaks, jo tän hetkinen pelko keskenmenosta on todella suuri niin jos vielä menisi niin se olisi todella vaikeaa.
    Enkä usko että pitkään aikaan haluisin nähdä lapsia tai kuulla niistä puhuttavan kun nyt jo rankkaa katsoa ja kuunnella.

    Mutta toivottavasti sinun odotus aikasi menisi nyt ihan hyvin, paljon voimia ja onnea.

    Toivottavasti pääset pian sinne lääkäriin ja ultrattavaksi, jos sitä haluat. Ja toivon mukaan kaikki olisi hyvin ja sieltä löytyisi pieni elävä ihmisenalku!

    Kaikkea hyvää myös sinun odotukseesi ja jaksamista huolen keskelle. Ilmoitteletko vaikka sitten tänne, kun olet saanut selvyyttä asiaan, jos vain tahdot.

    Äänestä

Hei!

Ymmärrän huolesi. Itselläni takana yksi keskenmeno ja kun tulin uudelleen raskaaksi, olin ihan varma, että sama toistuu.. Mutta vielä on kaikki hyvin ja viikkoja 15.

Minkä ikäinen olet?

Käsittääkseni jos tulee kolme keskenmenoa peräkkäin, niin halutessasi syy siihen tutkitaa..

Kuinka pitkällä raskautesi on? Suosittelen lämpimästi, että pyydät päästä varhaisultraan.. Itse kävin viikolla 7 ja pieni sydän sykki siellä.. Sydämen näkemisen jälkeen keskenmenon riski pienenee.. Ja en käynyt yksityisellä vaan ihan kunnan puolella ja oli vielä ilmainen! Ja lääkäri ultrasi.

Parasta mitä nyt voit tehdä, on koittaa ottaa rauhallisesti ja olla stressaamatta.. Tiedän, se on helpommin sanottu kuin tehty.. Mutta silti =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

meri123 kirjoitti:

Tosiaan 2 kertaa mennyt jo kesken ja nyt taas olen raskaana, olen vielä aika nuori ja nyt pelottaa että jos menee taas kesken kun kerennyt aina jo iloitsemaan että nyt tulossa vauva ja sitte mennytkin kesken.
Nyt tuntuu että olisi parempi olla kertomatta kenellekkään, eikä iloita liikaa asiasta vaan odotella mitä käy ettei taas joudu "pettymään". Ja että jos menee vielä kesken niin voinko enää saada lapsia.

Olisiko jollain jotain neuvoja tai vastaavaa olisi kiva saada jutella jonkun kanssa, ja ottaa neuvoja vastaan ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu