Sinusta voi olla pitämättä
etsimättä
heinäkasoista
piironkien päältä
tunteiden takamailta
totuuden turhia mutkia
tavallisuuden lakeja
joihin suoraselkäinen mies ei taivu
mietin muita mahdollisuuksia
vastoin toiveitasi
olen onnellinen
ilman seuraavaa askelta
nyt tiedän miksi
ei enää päivää jolloin kerron
etsimättä
heinäkasoista
piironkien päältä
tunteiden takamailta
totuuden turhia mutkia
tavallisuuden lakeja
joihin suoraselkäinen mies ei taivu
mietin muita mahdollisuuksia
vastoin toiveitasi
olen onnellinen
ilman seuraavaa askelta
nyt tiedän miksi
ei enää päivää jolloin kerron
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kui kaikki kirjottaa tänään jotenki niin hianosti !?
Mää tajuu...
Tästäki mää tykkään ku hullu polkupyöräst!
Täytyy sanoa, että taso on yleensä ottaen korkea. Pidän siitä, että on paljon erilaisia kirjoittajia.. ja että monet kirjoittajat ovat sangen tuotteliaita. Palstan pitää elää. Uusien runojen tainnuttaa taantumuksen voimat.
Tästä runosta itse tuumailin, että ei ehkä parhaimpiani, mutta... tämän jälkeen sanoin itselleni: "Nyt tiedän, miksi kirjoitan".. aivan kuin olisin oivaltanut jotakin..laitoin sen sitten osaksi runoani, koska se oli tärkeä huomio, jos mikä.
mielettömän hieno...
Ensimmäisellä ja toisella lukukerralla runo muodosti näennäisesti selkeän, jopa soljuvan kokonaisuuden missä sisällöllisesti kuitenkin oli jotakin kahtalaista tai arvoituksellista niin, että välillä se jopa häiritsi... kumpaan suuntaan [tai johonkin muualle] tekijä nyt viittaa? Toisella lukukerralla ärsytys nosti päänsä, tunki tietoisuuteen ja hetken aikaa en ollut varma, pidänkö sittenkään tästä. Mutta kokonaisuus ei tuntunut liian rikkonaiselta, runo kutsui lukemaan itseään vielä uudelleen, haastoi otteluun kanssaan; ok, kolmannella lukukerralla tulin vakuuttuneeksi että pidän tästä. Pysähdyin. Luin neljännen kerran. Kuva alkoi ikäänkuin selkiytyä, nyt tunteeni palasi ensimmäisellä kerralla koettuun seesteisyyteen eikä se enää tuntunut näennäiseltä, ja runon mielettömän kaunis lopetus - joka jo ensimmäisellä kerralla sai huulille hieman surumielisen mutta tyytyväisen hymyn - kerta kaikkiaan pyyhki ärsyyntymisen pois.
Lopputulos?
Pidän kokonaisuudesta. Jotkut kohdat ovat herkullisia jo itsessään, esimerkiksi
totuuden turhia mutkia
tavallisuuden lakeja
joihin suoraselkäinen mies ei taivu
minkä voi ottaa myös [humoristisena] ironiana: eihän sitä nyt suoraselkäinen mies totuuteen taivu...
Sanoin myös, koska tässäkin ilmenee runon kahtalaisuus (tai sitten on kyse vain minun, lukijan ajatusten kahtalaisuudesta). Jos kyse ei ole taipumattomuudesta totuuteen - totuus kun joskus tuntuu tuovan "turhia mutkia" - kyse on [ehkä toisen, jonkin verran omienkin tunteiden ja selitysten luomista] koukeroista mitkä yrittävät hämätä ja peittää totuuden jopa niin, että ihminen voisi luopua periaatteistaan ja antaa periksi, ellei löytäisi suoraselkäisyyttään, ryhdikästä näkökykyä minkä avulla tilanne klaarataan. Jälkimmäinen selitysmalli tuntuu oikeammalta, mutta ei kokonaan poista edellistä. Niinpä taivun hyväksymään että runo antaa viittauksia kumpaankin suuntaan. Ainakin minulle se tekee niin.
Runon lopetus on todella hieno, pidän siitä monestakin syystä, se on nautinnollinen ja runon kokonaisuuden kannalta selkeyttää kuvaa
vastoin toiveitasi
olen onnellinen
ilman seuraavaa askelta
nyt tiedän miksi
ja sitten pisteenä ii:n päällä: "ei enää pävää jolloin kerron". Niinpä. Voi olla pitämättä...
Kiitos.
Tässä subjektiivista analyysiä nimimerkiltä
-parta
Kyllähän tämä minuakin häiritsi ja ärsytti, ei sen puoleen. Kahtalaisia tuntoja herätti myös tekstin tällä puolen. Ei ehkä sellaista runoutta, jota haluaisin kirjoittaa, mutta tarpeeksi sellaista ainesta jota haluan omakseni tunnustaa että kehtaa lähettää. Aivan kuin olisi jokin runouden Jekyll ja Hyde, ja tämä oli siltä Hyde-puolelta. Analyysista kiittäen.
Pidin. Sait jopa perääntymisen vaikuttamaan ryhdikkäältä. Hyviä kirjoitushetkiä! Tämä kirjoittaja häipyy pakottavista syistä takavasemmalle. Aika ei riitä :).
Hyviä kirjoitushetkiä varmasti onkin luvassa, kun sille on olemassa syy. Se ei ole vain kirjoitusta vaan suorastaan pyhä missio. Kaiken tekemisen ohella pakottava tarve kirjata jokin sana ylös. Miettiä sanaa, sanojen keskinäistä järjestystä pimenevässä illassa. Olen yrittänyt miettiä perusteluja mikä tästä tekisi järkevän harrastuksen, en ole kyennyt itseäni täysin vakuuttamaan. Mutta aivan kuin nyt olisi olemassa syy, vai onko se vain tajuntani viimeinen epätoivoinen yritys kääntää elämä jonkinlaisen logiikan lain alla toimivaksi kokonaisuudeksi... Ehkä on parempi etten tiedä kaikkea...
Miellyttäviä hetkiä sinulle ajankäyttösi parissa! Mieti nyt vielä.. Takavasemmalla olo ei sovi sinulle, missään asioissa.
Valintana lähes "burn outin" kaltainen tila tai tekemisen karsiminen. Työn laadusta en voi tinkiä itseni tähden. Vuonna 2006, kun koirani sairastui ja olin hyppinyt projektista toiseen ilman taukoja yli kahden vuoden ajan, olin tilanteessa, jossa puhelimeen vastaaminenkin tuotti vaikeuksia. En halua tieten tahtoen samaan tilaan.
Parempi karsia tekemistä siinä tapauksessa. Burn outia emme sinulle halua. On niin monta asiaa, jotka voi jättää tekemättä. Nauti syksystä ja hitaasti lähestyvästä talvesta :)
jotenkin meni aamulla runosi silmieni ohi, vaikka
luin sen jo eilen. Mutta pakkohan minun on jotain
kuitenkin sanoa.
Hurahtamiseni jo tiedät, ei siitä sen enenpiä.
Runostasi sitä vastoin kyllä.
Minulle tulee lukiessa sellainen tunne, että kirjoittajalla
on mitäänsanomaton olo. Sellainen, jossa on vaikeaa eritellä
edes omia tunteitaan kovin tarkkaan. Kaikki ensimmäisen ja
toisen säkeen ajatukset vaan vahvistaa tuntemuksiani, mutta
mitä luultavimmin olen ihan eri tiellä, kuin Sinä.
Mutta se on tämä juttu, että jokainen lukija kokee ja näkee
runot eri silmin - eikö niin =)
Luuletko, että olisin kommentoinut ellen pitäisi lukemastani ?
Et välttämättä ole eri teillä.. mitäänsanomaton olo kuulostaa hyvältä.. olen kuitenkin onnellinen tässä.. tai oikeammin en halua välttämättä muuta.. hmm.. tai haluan, mutta en sellaista mitä ennen.. samaa tilannetta.. hmm.. iloitsisin, jos ei tapahtuisi mitään, jos pääsisin näin vähällä.
En tahdo muuta kuin sitä, mikä on tullakseen.. onko se onnellisuutta vai mitäänsanomattomuutta, paha kai sanoa... Mutta se on totta, että eri silmin näitä tutkaillaan.. alan jo vakuuttua, että sanon tahtomattani paljon sellaista jota en tiedosta, mutta joka on lausumaton sisäinen haluni tai paloni..
Luulen, että kommentoit koska pidät lukemastasi. Kiitos :)