Kävin eilen pienen vuodon takia ultrattavana, olin ihan varma että raskaus olisi menossa kesken niin kuin kaksi aiempaakin raskautta. Lääkäri kuitenkin löysi sykkeen ja kaikki oli kuulemma hyvin, raskausviikkoja n. 7 (6 6). Vuotoa ei tullut kuin ihan vähäsen, mutta se oli kirkasta. Tänään on kuitenkin tullut taas lisää vuotoa, sellaista limaista ja ruskehtavaa. Lisäksi maha tuntuu "oudolta", menkkamaisia tuntemuksia ja jotain ihme lurinaa kuuluu. Tällaiselta ei ole tuntunut aiemmilla viikoilla. Mietin myös, ovatko raskausoireet vähentyneet, siltä ainakin tuntuu.
Voiko kaikki olla hyvin? Voiko tuohon sykkeen löytymiseen luottaa yhtään? Vai voiko keskenmeno oireilla näin etukäteen (jos siis menossa kesken, vaikka eilen syke havaittu)??
Pelottaa ihan järjettömän paljon. Kaksi raskautta jo mennyt kesken eikä yhtään lasta ole... En tiedä kestänkö keskenmenoa enää kolmatta kertaa. Yritystäkin takana nyt jo 1,5 vuotta.
Kertokaa joku omista kokemuksistanne, kiitos.
Vuotoa ja vatsakipuja, vaikka syke havaittu rv 6+6
19
9838
Vastaukset
- olen joutunut kokemaan
Minä olen kokenut 3 keskenmenoa, joista keskimmäisessä ehdittiin saada sydänäänet näkyviin viikolla 6, ja 2 päivää sen jälkeen meni kesken. Muissa raskauksissa ei sydänääniä ehditty edes näkemään. Mutta toki vuotoa voi olla muutenkin vaikkei kesken olisikaan menossa ja muista, että jos nyt menee kesken, niin pääset jatkotutkimuksiin.
- surusilmä*
Juuri tuo tilanne minua pelottaakin. Vaikka sanotaan, että keskenmenoriski putoaa huomattavasti sykkeen löytymisen jälkeen, niin kummastipa vaan on netti pullollaan näitä tarinoita, joissa keskenmeno on tapahtunut sykkeen havaitsemisen jälkeenkin. Ei pitäisi kyllä ruokkia pelkoja lukemalla kaiken maailman kauhutarinoita, mutta toisaalta en halua tuudittaa itseeni turhaan turvallisuudentunteeseenkaan...
Oliko sinulla mitään oireita tuosta keskenmenosta ennen kuin se alkoi? Siis silloin ultran aikoihin? Miten km alkoi, vuotoa vai kipuja? - olen joutunut kokemaan
surusilmä* kirjoitti:
Juuri tuo tilanne minua pelottaakin. Vaikka sanotaan, että keskenmenoriski putoaa huomattavasti sykkeen löytymisen jälkeen, niin kummastipa vaan on netti pullollaan näitä tarinoita, joissa keskenmeno on tapahtunut sykkeen havaitsemisen jälkeenkin. Ei pitäisi kyllä ruokkia pelkoja lukemalla kaiken maailman kauhutarinoita, mutta toisaalta en halua tuudittaa itseeni turhaan turvallisuudentunteeseenkaan...
Oliko sinulla mitään oireita tuosta keskenmenosta ennen kuin se alkoi? Siis silloin ultran aikoihin? Miten km alkoi, vuotoa vai kipuja?Minulla ainoat oireet keskenmenosta oli se, että pari päivää aiemmin loppuivat kaikki raskausoireet. Rintojen aristus hävisi kokonaan, samoin väsymys. Sitten alkoi vaan vuoto. Joka kerta kaikki tuli itsekseen ulos, kaavintoja ei tarvinnut. Kipuilua en tuntenut ennen vuodon alkamista, sen aikana kylläkin.
Mutta monet on kokeneet 2 keskenmenoa ja kolmas on onnistunut. Minulla nyt vaan kävi näin että kolmaskaan ei onnistunut. - surusilmä*
olen joutunut kokemaan kirjoitti:
Minulla ainoat oireet keskenmenosta oli se, että pari päivää aiemmin loppuivat kaikki raskausoireet. Rintojen aristus hävisi kokonaan, samoin väsymys. Sitten alkoi vaan vuoto. Joka kerta kaikki tuli itsekseen ulos, kaavintoja ei tarvinnut. Kipuilua en tuntenut ennen vuodon alkamista, sen aikana kylläkin.
Mutta monet on kokeneet 2 keskenmenoa ja kolmas on onnistunut. Minulla nyt vaan kävi näin että kolmaskaan ei onnistunut.Pahoittelut sinulle 3 keskenmeno kokeneelle, unohdin aiemmin sanoa. Ei kuulosta kivalta sinunkaan kokemuksesi, ei.. :(
Minulla taitaa nyt olla aika lailla fifty-fifty mahdollisuudet tämän raskauden jatkumiseen. Joko päättyy tai sitten ei.. Takaraivossa vaan kummittelee se fakta että kahden keskenmenon jälkeen on suuri todennäköisyys saada kolmaskin. Mitään muuta en oikeastaan nyt pysty ajattelemaankaan kuin tuota surullista lausetta. No aika näyttää miten tässä käy.
Niin, tutkimuksiin sitten varmaan pääsisi kolmannen keskenmenon jälkeen, mutta en tiedä onko minulla voimia siihen. Eilen kun vuoto alkoi, oli ensimmäinen ajatus että haluan kuolla... Jos tämä nyt kesken menee ja siitä jollain ihmeellä selviän, en usko jaksanko enää ottaa riskiä. Mielenterveys alkaa jo pian olla vaarassa.
- jepjepjep
Älä vielä heitä pyyhettä kehään. Itselläni oli kaksi keskenmenoa, kahdeksan kuukauden päästä aloin odottamaan uudestaan. Vuotoja oli silloin, olin jopa ihan uskomattoman kipeä(alaselkä) yhden illan ajan jolloin jo ilmoitin töihin että en pääse seuraavana päivänä tulemaan koska olen "kipeä", niin varma oli että keskenmenoa siinä itkettiin. mutta raskaus päättyi onnellisesti ihanan pojan syntymään. Nyt olen taas raskaana, rv 6-7 tuli vähän vuotoja, olin varma että kesken menee mutta nyt rv 30 ja kaikki hyvin. Ultraava lääkäri näki varmasti että oliko kohdunkaula kiinni? Sanoiko hän mistä veri tulee? Sehän on totta että mitään takeita ei ole vaikka onkin ultrattu, mutta jos menee ultrattavaksi vuodon takia ja kohdunkaula on kiinni, niin suurella todennäköisyydellä vuoto ei liity keskenmenoon. Siskollani myös oli vuotoja pitkin alkuraskautta, ajoittain se liittyi hiivatulehdukseen.
- surusilmä*
Kiitos lohduttavista sanoista! Hyvä kuulla välillä näitä onnistumisiakin, kun niin paljon on tullut luettua nyt näitä ei-niin-onnellisia-loppuja pitkin nettiä. Tokihan tiedän, että vuodot voivat olla täysin vaarattomia eivätkä automaattisesti tarkoita keskenmenoa. Mutta kun joutuu tällaisessa jatkuvassa pelossa elämään niin järjellä ajattelu ei aina oikein toimi. :/
Lääkäri ei puhunut mitään kohdunkaulasta. Vuodosta kun kysyin, niin sanoi vaan että voi johtua valekuukautisista tai sitten muuten vaan tiputella vähäsen. Ja tosi vähänhän sitä verta tuli yhteensä eikä nyt ole enää tullutkaan. Menen maanantaina uudestaan ultrattavaksi, pitää sitten kysyä siitä kohdunkaulasta.
Nyt on jo hieman rauhallisempi olo, kun se vuoto loppui ja muutenkin on ollut taas enemmän raskausmainen olo, pientä etovaa oloa yms. Mutta silti pelottaa koko ajan... - elämäni kauhein hetki
surusilmä* kirjoitti:
Kiitos lohduttavista sanoista! Hyvä kuulla välillä näitä onnistumisiakin, kun niin paljon on tullut luettua nyt näitä ei-niin-onnellisia-loppuja pitkin nettiä. Tokihan tiedän, että vuodot voivat olla täysin vaarattomia eivätkä automaattisesti tarkoita keskenmenoa. Mutta kun joutuu tällaisessa jatkuvassa pelossa elämään niin järjellä ajattelu ei aina oikein toimi. :/
Lääkäri ei puhunut mitään kohdunkaulasta. Vuodosta kun kysyin, niin sanoi vaan että voi johtua valekuukautisista tai sitten muuten vaan tiputella vähäsen. Ja tosi vähänhän sitä verta tuli yhteensä eikä nyt ole enää tullutkaan. Menen maanantaina uudestaan ultrattavaksi, pitää sitten kysyä siitä kohdunkaulasta.
Nyt on jo hieman rauhallisempi olo, kun se vuoto loppui ja muutenkin on ollut taas enemmän raskausmainen olo, pientä etovaa oloa yms. Mutta silti pelottaa koko ajan...Meillä takana 4,5 vuoden yritys ja parin vuoden lapsettomuushoitojen kautta raskaaksi vihdoin ja viimein. Tein raskaustestillä haalean plussan keskiviikkona, torstaina ja vielä lauantaina että saan vahvistettua uskoani tuloksen todellisuudesta. Viivapysyi haaleana, mutta erottui kuitenkin selvästi. Halusin nyt kuitenkin varmuutta testistä ,josko se viva olisi jo tummempi. Tein jälleen testin tiistai-iltana (lähes viikko ekasta plussasta) ja se oli niin onneton viiva, että vain tietyssä valossa edes erottui. Tänää sitten (rv 5 3?) aamupissasta uusinta, puhdas negatiivinen!
Elämäni onnellisin tunne saada vihdoin pieni alkio kasvamaan kohdussani, mutta sekin vietiin pois heti kun ajatukseen alkoi asiaan tottumaan! en uskaltanut vielä raskaudesta juuri iloita keskenmenon pelossa, onneks niin. En ole eläessäni ollut näin rikki mistään asiasta. En voi kuvitella miltä teistä tuntuu kokea tätä kamalaa olotilaa 2 tai 3 kertaa!
Jaksamisia teille muille, Surusilmä:toivon todella että raskautesi etenee loppuun asti ja saat pian oman nyytin kainaloosi. - jassu81
surusilmä* kirjoitti:
Kiitos lohduttavista sanoista! Hyvä kuulla välillä näitä onnistumisiakin, kun niin paljon on tullut luettua nyt näitä ei-niin-onnellisia-loppuja pitkin nettiä. Tokihan tiedän, että vuodot voivat olla täysin vaarattomia eivätkä automaattisesti tarkoita keskenmenoa. Mutta kun joutuu tällaisessa jatkuvassa pelossa elämään niin järjellä ajattelu ei aina oikein toimi. :/
Lääkäri ei puhunut mitään kohdunkaulasta. Vuodosta kun kysyin, niin sanoi vaan että voi johtua valekuukautisista tai sitten muuten vaan tiputella vähäsen. Ja tosi vähänhän sitä verta tuli yhteensä eikä nyt ole enää tullutkaan. Menen maanantaina uudestaan ultrattavaksi, pitää sitten kysyä siitä kohdunkaulasta.
Nyt on jo hieman rauhallisempi olo, kun se vuoto loppui ja muutenkin on ollut taas enemmän raskausmainen olo, pientä etovaa oloa yms. Mutta silti pelottaa koko ajan...Minulla on melkein koko raskauden ajan tullut ruskeaa ja hieman vaaleanpunaistakin vuotoa. Nyt viikkoja 8 5. Olen ollut jo viikon sairaslomalla, pitää maata. Eilen kävin uudestaan lääkärissä. Lisää sairaslomaa 2 vkoa. Vatsakivut on melko kovat. Aina on sydämensyke näkynyt ja kasvanut juuri niin kuin pitää. Silti minäkin pelkään kaiken aikaa. Joka kerta kun pitää mennä vassaan, pelottaa, että mitä tällä kertaa. Noin 3 kk sitten koimme keskenmenon, se on ehkä suurin syy tähän pelkoon... Mutta toivotaan, että me molemmat saamme täysiaikaisen raskauden ja ihastuttavan vauvan :) Onnea tästä eteenpäin!
- sunshine---
jassu81 kirjoitti:
Minulla on melkein koko raskauden ajan tullut ruskeaa ja hieman vaaleanpunaistakin vuotoa. Nyt viikkoja 8 5. Olen ollut jo viikon sairaslomalla, pitää maata. Eilen kävin uudestaan lääkärissä. Lisää sairaslomaa 2 vkoa. Vatsakivut on melko kovat. Aina on sydämensyke näkynyt ja kasvanut juuri niin kuin pitää. Silti minäkin pelkään kaiken aikaa. Joka kerta kun pitää mennä vassaan, pelottaa, että mitä tällä kertaa. Noin 3 kk sitten koimme keskenmenon, se on ehkä suurin syy tähän pelkoon... Mutta toivotaan, että me molemmat saamme täysiaikaisen raskauden ja ihastuttavan vauvan :) Onnea tästä eteenpäin!
itselläkin kovasti muistissa nuo tuntemukset. olen nyt rv 25, mutta alkuraskaudessa sain melkein diagnosiksi keskenmenon (vuotoa ja kipuja rv 9). lääkärikin oli hieman ymmällään, miten alkio selvisin hengissä noista oireista. toivon teille parasta!!
- surusilmä*
elämäni kauhein hetki kirjoitti:
Meillä takana 4,5 vuoden yritys ja parin vuoden lapsettomuushoitojen kautta raskaaksi vihdoin ja viimein. Tein raskaustestillä haalean plussan keskiviikkona, torstaina ja vielä lauantaina että saan vahvistettua uskoani tuloksen todellisuudesta. Viivapysyi haaleana, mutta erottui kuitenkin selvästi. Halusin nyt kuitenkin varmuutta testistä ,josko se viva olisi jo tummempi. Tein jälleen testin tiistai-iltana (lähes viikko ekasta plussasta) ja se oli niin onneton viiva, että vain tietyssä valossa edes erottui. Tänää sitten (rv 5 3?) aamupissasta uusinta, puhdas negatiivinen!
Elämäni onnellisin tunne saada vihdoin pieni alkio kasvamaan kohdussani, mutta sekin vietiin pois heti kun ajatukseen alkoi asiaan tottumaan! en uskaltanut vielä raskaudesta juuri iloita keskenmenon pelossa, onneks niin. En ole eläessäni ollut näin rikki mistään asiasta. En voi kuvitella miltä teistä tuntuu kokea tätä kamalaa olotilaa 2 tai 3 kertaa!
Jaksamisia teille muille, Surusilmä:toivon todella että raskautesi etenee loppuun asti ja saat pian oman nyytin kainaloosi.Pahoittelut sinulle keskenmenostasi. Yksikin kerta on liikaa.. Niin sitä vaan kiintyy jo plussaus-hetkestä tulevaan vauvaan, vaikka kuinka yrittäisi olla innostumatta. Varsinkin noinkin pitkän odotuksen jälkeen on varmasti lähes mahdotonta olla edes vähän iloitsematta, kun sen plussan vihdoin saa. Todella harmillista, että kävi nyt kuitenkin noin huonosti. Meilläkin yritystä oli vuosi ennen ensimmäistä plussaa ja nyt aikaa yrittämisen aloittamisesta on kulunut 1,5 v. Ei varsinaisesti vielä kovin pitkä aika, mutta ihan tarpeeksi monta pettymystä tuohonkin on mahtunut, etenkin ne km:t.
Ymmärrän suuren surun ja tuskan mitä koet tällä hetkellä. Siihen ei varmasti auta muu kuin aika.. Tiedän, että tämä ei lohduta sinua tällä hetkellä yhtään, mutta alkanut raskaus on kuitenkin lapsettomuushoidoissa hyvä merkki. Se antaa toivoa. Jaksamista sinulle mahdollisissa uusissa hoidoissa. Toivon suuresti, että myös sinä saisit vielä oman lapsen syliisi. - surusilmä*
jassu81 kirjoitti:
Minulla on melkein koko raskauden ajan tullut ruskeaa ja hieman vaaleanpunaistakin vuotoa. Nyt viikkoja 8 5. Olen ollut jo viikon sairaslomalla, pitää maata. Eilen kävin uudestaan lääkärissä. Lisää sairaslomaa 2 vkoa. Vatsakivut on melko kovat. Aina on sydämensyke näkynyt ja kasvanut juuri niin kuin pitää. Silti minäkin pelkään kaiken aikaa. Joka kerta kun pitää mennä vassaan, pelottaa, että mitä tällä kertaa. Noin 3 kk sitten koimme keskenmenon, se on ehkä suurin syy tähän pelkoon... Mutta toivotaan, että me molemmat saamme täysiaikaisen raskauden ja ihastuttavan vauvan :) Onnea tästä eteenpäin!
En tiennytkään, että noista vuodoista ym. voi joutua sairaslomalle ja ihan vuodelepoon asti. Sinulla on siis ilmeisesti ollut melkoisen koviakin kipuja? Eikö niihin ole löydetty syytä? Hyvä kuitenkin, että syke on näkynyt ja alkio kehittyy.
Minullahan ei varsinaisia kipuja ollut kuin yhtenä iltana, samoin kuin vuotoa. Ehkä vaan panikoin turhaan. Mutta kuten sanottu, koskaan ei voi tietää miten käy.. Lääkäri antoi yhdyntäkiellon kolmeksi viikoksi ja sanoi, että jos keskenmenoa pelkää niin kannattaa ehkä välttää kaikkein raskainta liikuntaa ja muutenkin elää hieman varovaisemmin. Itse olen kuitenkin tottunut harrastamaan hikiliikuntaa monta kertaa viikossa enkä ole ennen kuullut, että siitä voisi olla vaaraa alkuraskaudessa. Mutta tietenkin teen mitä tahansa, että tämä raskaus jatkuu, makaan sitten vaikka paikoillani ympäri vuorokauden jos tarve vaatii.
Maanantaina menen tosiaan uudelleen ultrattavaksi, pitää sitten kysyä miten vakavasti tuo vähäinenkin vuoto pitää ottaa ja voinko jatkaa normaalisti töissä käyntiä ja liikuntaa vaiko miten. Kunpa nyt vaan vielä silloinkin löytyisi se syke ja kaikki olisi hyvin!
Onnea myös sinulle raskauteesi ja jaksamista pelon kanssa. Toivotaan että odotus palkitaan parhaalla mahdollisella tavalla! - surusilmä*
sunshine--- kirjoitti:
itselläkin kovasti muistissa nuo tuntemukset. olen nyt rv 25, mutta alkuraskaudessa sain melkein diagnosiksi keskenmenon (vuotoa ja kipuja rv 9). lääkärikin oli hieman ymmällään, miten alkio selvisin hengissä noista oireista. toivon teille parasta!!
Hienoa kuulla, että sinulla on raskaus jatkunut keskenmenoepäilystä húolimatta. Toivotaan, että olisimme muutkin yhtä onnekkaita!
Tsemppiä loppuraskauteen. - toivotaan toiv...
surusilmä* kirjoitti:
En tiennytkään, että noista vuodoista ym. voi joutua sairaslomalle ja ihan vuodelepoon asti. Sinulla on siis ilmeisesti ollut melkoisen koviakin kipuja? Eikö niihin ole löydetty syytä? Hyvä kuitenkin, että syke on näkynyt ja alkio kehittyy.
Minullahan ei varsinaisia kipuja ollut kuin yhtenä iltana, samoin kuin vuotoa. Ehkä vaan panikoin turhaan. Mutta kuten sanottu, koskaan ei voi tietää miten käy.. Lääkäri antoi yhdyntäkiellon kolmeksi viikoksi ja sanoi, että jos keskenmenoa pelkää niin kannattaa ehkä välttää kaikkein raskainta liikuntaa ja muutenkin elää hieman varovaisemmin. Itse olen kuitenkin tottunut harrastamaan hikiliikuntaa monta kertaa viikossa enkä ole ennen kuullut, että siitä voisi olla vaaraa alkuraskaudessa. Mutta tietenkin teen mitä tahansa, että tämä raskaus jatkuu, makaan sitten vaikka paikoillani ympäri vuorokauden jos tarve vaatii.
Maanantaina menen tosiaan uudelleen ultrattavaksi, pitää sitten kysyä miten vakavasti tuo vähäinenkin vuoto pitää ottaa ja voinko jatkaa normaalisti töissä käyntiä ja liikuntaa vaiko miten. Kunpa nyt vaan vielä silloinkin löytyisi se syke ja kaikki olisi hyvin!
Onnea myös sinulle raskauteesi ja jaksamista pelon kanssa. Toivotaan että odotus palkitaan parhaalla mahdollisella tavalla!Mitä sinulle kuuluu, oliko vauvalla kaikki hyvin tänään?
- 1111111111
toivotaan toiv... kirjoitti:
Mitä sinulle kuuluu, oliko vauvalla kaikki hyvin tänään?
OLen tuo ensimmäisenä sinulle vastannut ja olen odotellut, että mitä sinulle nyt kuuluu? Kävitkö eilen ultrassa? Toivon että kaikki oli hyvin.
- surusilmä*
1111111111 kirjoitti:
OLen tuo ensimmäisenä sinulle vastannut ja olen odotellut, että mitä sinulle nyt kuuluu? Kävitkö eilen ultrassa? Toivon että kaikki oli hyvin.
Kiva kun olitte kyselleet vointiani.
Maanantaina tosiaan oli se varhaisultra neuvolassa. Se tehtiin vatsan päältä, ja sykettä ei saatu näkyviin. Sikiö ja sikiöpussi kyllä näkyivät selvästi. Terkkari epäili, että sykkeen näkymättömyys johtuisi vain heidän epätarkasta laitteestaan, sillä zoomatessa kuvaa se meni tosi epäselväksi eikä sykettä voitu siksi varmuudella havaita. Sain lähetteen naisten polille sairaalaan. Menin sinne vielä samana aamuna ja siellä tehtiin ultra sisäkautta. Tällä kertaa syke näkyi. Sikiö vastasi viikkoja 8 1 eli raskaus olisikin pari päivää pidemmällä kuin mitä viime viikon ultran mukaan. Sikiöpussi oli kuitenkin hieman pienehkö, mutta lääkäri ei osannut sanoa onko sillä merkitystä. Vuodolle ei myöskään löytynyt selitystä. Viikon päästä on vielä toinen ultra.
Vuoto jatkuu edelleen ja se on nyt viime päivinä ollut runsaampaa. Eilen tuli tummaa verta ja pieniä mustia "klönttejä" (hyytymiä?), kerralla ihan kohtuu reilusti. Olin ihan varma, että se oli sitten siinä. Vuoto kuitenkin rauhoittui ja nyt tulee taas vaan rusehtavaa tuhrua. Pelottaa edelleen ihan yhtä paljon. Lääkäri sanoi, että 30-40 % raskauksista, joissa on alussa vuotoa, menee kesken. Netistä olen lukenut myös 50 % mahdollisuudesta. Eli tässä nyt voi käydä mitä vaan.
Ihmettelen vaan, miksi keskenmeno kestäisi näin kauan? Aiemmin se on ollut viikossa ohi. Ja kun sikiö oli kuitenkin viikossa kasvanutkin. Eikö alkava keskenmeno näkyisi ultrassa? En vaan ymmärrä mistä tämä vuoto voi tulla, jos kaikki olisi hyvin. Sen verran reilusti sitä eilenkin tuli, että mieli on aika maassa eikä sydänäänten löytyminen oikein lohduta. :( - mikä juttu
surusilmä* kirjoitti:
Kiva kun olitte kyselleet vointiani.
Maanantaina tosiaan oli se varhaisultra neuvolassa. Se tehtiin vatsan päältä, ja sykettä ei saatu näkyviin. Sikiö ja sikiöpussi kyllä näkyivät selvästi. Terkkari epäili, että sykkeen näkymättömyys johtuisi vain heidän epätarkasta laitteestaan, sillä zoomatessa kuvaa se meni tosi epäselväksi eikä sykettä voitu siksi varmuudella havaita. Sain lähetteen naisten polille sairaalaan. Menin sinne vielä samana aamuna ja siellä tehtiin ultra sisäkautta. Tällä kertaa syke näkyi. Sikiö vastasi viikkoja 8 1 eli raskaus olisikin pari päivää pidemmällä kuin mitä viime viikon ultran mukaan. Sikiöpussi oli kuitenkin hieman pienehkö, mutta lääkäri ei osannut sanoa onko sillä merkitystä. Vuodolle ei myöskään löytynyt selitystä. Viikon päästä on vielä toinen ultra.
Vuoto jatkuu edelleen ja se on nyt viime päivinä ollut runsaampaa. Eilen tuli tummaa verta ja pieniä mustia "klönttejä" (hyytymiä?), kerralla ihan kohtuu reilusti. Olin ihan varma, että se oli sitten siinä. Vuoto kuitenkin rauhoittui ja nyt tulee taas vaan rusehtavaa tuhrua. Pelottaa edelleen ihan yhtä paljon. Lääkäri sanoi, että 30-40 % raskauksista, joissa on alussa vuotoa, menee kesken. Netistä olen lukenut myös 50 % mahdollisuudesta. Eli tässä nyt voi käydä mitä vaan.
Ihmettelen vaan, miksi keskenmeno kestäisi näin kauan? Aiemmin se on ollut viikossa ohi. Ja kun sikiö oli kuitenkin viikossa kasvanutkin. Eikö alkava keskenmeno näkyisi ultrassa? En vaan ymmärrä mistä tämä vuoto voi tulla, jos kaikki olisi hyvin. Sen verran reilusti sitä eilenkin tuli, että mieli on aika maassa eikä sydänäänten löytyminen oikein lohduta. :(Eli olen jälleen tuo ekana vastannut....
TOdella kurja tilanne sinulla kyllä odottaa epätietoisuudessa taas viikko eteenpäin.
En tiedä kuinka keskenmenot yleensä menevät, mutta kyllä itselläni nuo kaikki kolme menivät kesken heti vuodon alettua. Toki vuotoa kesti viikonkin verran, vissiin pidempäänkin. ENsin tuli vähemmän ja lopulta sitten ne loput klöntteinä. Mutta siis minulla oli jo tuota ennen todettu ultrassa että elämää ei ole. (paitsi sillä yhdellä kerralla) .
Nyt kun olen neljättä kertaa raskaana ja tällä kertaa jo viikolla 17, niin tässä raskaudessa varhaisultrassa läkäri löysi sykkeen ja sanoi, että näkee kyllä että keskenmenoa ei ole alkamassa.
Joten luulisi, että sullakin olisi näkynyt jos keskenmeno on jo meneillään. Tiedä näistä.
En voi muuta kun toivottaa taas jaksamista ja pidän peukkuja edelleen, että kaikki menee hyvin! - susam
surusilmä* kirjoitti:
Kiva kun olitte kyselleet vointiani.
Maanantaina tosiaan oli se varhaisultra neuvolassa. Se tehtiin vatsan päältä, ja sykettä ei saatu näkyviin. Sikiö ja sikiöpussi kyllä näkyivät selvästi. Terkkari epäili, että sykkeen näkymättömyys johtuisi vain heidän epätarkasta laitteestaan, sillä zoomatessa kuvaa se meni tosi epäselväksi eikä sykettä voitu siksi varmuudella havaita. Sain lähetteen naisten polille sairaalaan. Menin sinne vielä samana aamuna ja siellä tehtiin ultra sisäkautta. Tällä kertaa syke näkyi. Sikiö vastasi viikkoja 8 1 eli raskaus olisikin pari päivää pidemmällä kuin mitä viime viikon ultran mukaan. Sikiöpussi oli kuitenkin hieman pienehkö, mutta lääkäri ei osannut sanoa onko sillä merkitystä. Vuodolle ei myöskään löytynyt selitystä. Viikon päästä on vielä toinen ultra.
Vuoto jatkuu edelleen ja se on nyt viime päivinä ollut runsaampaa. Eilen tuli tummaa verta ja pieniä mustia "klönttejä" (hyytymiä?), kerralla ihan kohtuu reilusti. Olin ihan varma, että se oli sitten siinä. Vuoto kuitenkin rauhoittui ja nyt tulee taas vaan rusehtavaa tuhrua. Pelottaa edelleen ihan yhtä paljon. Lääkäri sanoi, että 30-40 % raskauksista, joissa on alussa vuotoa, menee kesken. Netistä olen lukenut myös 50 % mahdollisuudesta. Eli tässä nyt voi käydä mitä vaan.
Ihmettelen vaan, miksi keskenmeno kestäisi näin kauan? Aiemmin se on ollut viikossa ohi. Ja kun sikiö oli kuitenkin viikossa kasvanutkin. Eikö alkava keskenmeno näkyisi ultrassa? En vaan ymmärrä mistä tämä vuoto voi tulla, jos kaikki olisi hyvin. Sen verran reilusti sitä eilenkin tuli, että mieli on aika maassa eikä sydänäänten löytyminen oikein lohduta. :(Miten kävi viimeisimmässä ultraäänessä? Kyselen täällä, kun asia jotenkin koskettaa aina, kun joku joutuu taistelemaan lapsensa selviytymisen kanssa:(
- tuleva mamii
susam kirjoitti:
Miten kävi viimeisimmässä ultraäänessä? Kyselen täällä, kun asia jotenkin koskettaa aina, kun joku joutuu taistelemaan lapsensa selviytymisen kanssa:(
olen elänyt mukana kanssasi. oma alkuraskaus oli myöskin todella epävarmaa aikaa ja aina kun joku on samassa tilanteessa, koskettaa syvästi. jos vain jaksat, tule kertomaan meille.
- jassu81
tuleva mamii kirjoitti:
olen elänyt mukana kanssasi. oma alkuraskaus oli myöskin todella epävarmaa aikaa ja aina kun joku on samassa tilanteessa, koskettaa syvästi. jos vain jaksat, tule kertomaan meille.
Täällä on tilanne rauhoittunut. Enää ei ole ollut noin 1,5 viikkoon vuotoa. Viime tiistaina käytiin taas lääkärineuvolassa. Sikiö oli ok. Kokoa 36mm. Sydämen syke 140-- ehkäpä poika :)
Vatsakivut ovat kuitenkin jatkuneet. Siksipä sairaslomaa tuli vielä kaksi viikkoa lisää. Katsotaan sitten taas tilanne uudestaan
Toivon aivan sydämeni pohjasta, että teillä kaikilla raskaus sujuu "hyvin" huolimatta näistä alun murheista. Meillä on nyt viikkoja 11 2 ja pikkuhiljaa alkaa uskoa, että tämä vauva todella saadaan. Epäilys kalvaa mieltä, mutta eteenpäin on vain mentävä. Tsemppiä teille kaikille "kohtalotovereille"
*VOIMAHALAUS*
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2241556- 291403
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611269Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!691227- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?751172Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031163- 54998
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18962Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per175855