2 vuotta sitten menetin kaikki ystäväni. Kun oli ystäviä, olin aika normaali ja iloinen ihminen. Tietysti vähän tuli tehtyä kaikkea kiellettyä. Nyt olen ollut aivan yksin, ilman minkäänlaisia ihmissuhteita. Ei ketään kenelle puhua. Ihmiset ympärilläni välttelevät minua, ja minä välttelen heitä. En kestä ketään lähelläni. En pidä kenestäkään. Jostakin kumman syystä vihaan jokaikistä ihmistä, joka vastaan tulee. Ihmisen kosketus kuvottaa minua, samoin kaikki inhimilliset tavat, tunteet jne. Kuka tahansa "läheinen" voisi poistua elämästäni, muuttaa vaikka toiselle puolelle maapalloa ja olisin asiasta vaan helpottunut. En ole ikinä osannut rakastaa, en millään tapaa välittää toisesta.
Olenko täysin kelvoton ihminen elämään, kun eikös elämän tarkoitus ole se, että on kumppani ja ystäviä, ja rakastaa ihmisiä? Onko minulla syytä elää?
Olenko täysin kelvoton ihminen elämään, kun eikös elämän tarkoitus ole se, että on kumppani ja ystäviä, ja rakastaa ihmisiä? Onko minulla syytä elää?
Vastaukset 4
Vanhimmat
että olit iloinen kun oli ystäviä. ja nyt vihaat ihmisiä kun ei ole ystäviä. Aika äärimmäinen reaktio. Ja ristiriitaista.
Onko vika siis muissa?
No, olin silloin nuorempi ja lapsellisempi ja kuvittelin että on coolia kun on kavereita.
Nykyään tajuan, että on helpompi elää ilman ystäviä.
Sairastatko masennusta? Kuulostaa ihan sen oireilta.
että tuo kuulostaa masennukselta. Minulla on samankaltainen reaktio jäädessäni täysin puillepaljaille ystävistäni. Ja kun ei onnistu kavereita hankkimaan tulee juuri tuollainen ihmisviha-reaktio. Johtuuko se sitten että olet vain joutunut huonoon seuraan missä et viihdy?
Mutta haluatko parantua tuosta vai oletko tyytyväinen elämääsi tällaisenaan lienee parempi kysymys? Pääasiahan on että viihtyy itse tilassaan. Ja kunhan ei tee mitään päätöntä.....