Moi.
Mietin, että tänne nettiin olisi anonyyminä helpompi kertoa kun en kasvotusten kenellekään pysty tai uskalla.
Tuntuu, että kaikki tuntuu romahtavan päälle ihan minä hetkenä hyvänsä. Oon nyt 16 ja aloitin tänä syksynä lukion koulussa, jonne todellakaan olisi halunnut mennä, mutta menin lievän painostuksen takia. Olen ollut lähes koko yläasteen todella alakuloinen, masentunut ja ahdistunut, kärsin uniongelmista ja ysiluokalla viiltelin ja sain satunnaisia paniikkikohtauksentapaisia kohtauksia. Tätä viiltelyä häpesin ja häpeän edelleen koska tuntui aina, ettei mulla ole oikeus satuttaa itseäni kun joillain muilla menee paljon huonommin kuin itselläni. Kavereiden ja vanhempien seurassa oon yrittänyt esittää iloista, mutta pikkuhiljaa tää mun muuri on alkanut murentua. Oon ollut ahdistunut ainakin reilun vuoden verran, enkä ole löytänyt sille mitään kunnollista syytä. Mihinkään en ole tyytyväinen, tiuskin, pelkään ihan turhia asioita, mielialat heittelee, enkä kestä kritiikkiä tai osaa ottaa vastaa kehuja vaan kiitoksen sijaan alan vähätellä itseäni. Joo, mulle on sanottu, että se kuuluu tähän ikään, mutta kun tätä on jatkunut jo useamman vuoden ja tää tuntuu niin kestämättömältä niin alkaa vähän usko hiipua.
Nyt lukiossa oon ihan poikki, eikä tää tunnu oikeelta paikalta. Paineita on, enkä viitsi jättää hommaa kesen kun tuntuu, että kaikki sitten pettyy muhun. Mutta en vaan yksinkertaisesti jaksa. Toivon usein jääväni auton alle tai muuta ja toivon, että voisin vaihtaa itseni johonkin toiseen. Kokoajan ahdistaa ja pelottaa. En voi rentoutua, häpeän kulkea kaduilla ja tunnen kokoajan omituista halua satuttaa muita ja itseäni. Kaikista asioista löydän vain huonot puolet ja ärsyynnyn jokaikiseen ihmiseen, jopa kavereihini, jonka kanssa puhun. Läheisimmät kaverit lähti muualle opiskelemaan joten oon aika yksin täällä pikkukylällä. Inhoan tätä paikkaa. Nyt oon lintsaillut taas pari päivää kun en vaan jaksa nousta ylös ja mennä kouluun. Kaikki tää vuosien aikana sisällä pidetty ahdistus tuntuu jotenkin purkautuvan ulos. Alkoholi tuntuu ainoalta helpottavalta ratkaisulta, mutta kun aamulla sitten herään illan juopottelun jälkeen niin inhoan itseäni vielä enemmän. Mun sosiaalisuus on kuolemassa. Kaikki sosiaaliset tilanteet tuntuu kauheilta.
Ei mulla oo mitään tulevaisuutta. Tää varmaan kuulostaa tosi säälittävältä volinalta, mutta kysyn nyt kumminkin, että pitäiskö mun pyytää jostain apua tai hoitoa vai yrittää vaan mennä eteenpäin itsekseni? Oon umpikujassa. Tuntuu, että ois kiva päästä jonnekin vaan lepäämään.
Mietin, että tänne nettiin olisi anonyyminä helpompi kertoa kun en kasvotusten kenellekään pysty tai uskalla.
Tuntuu, että kaikki tuntuu romahtavan päälle ihan minä hetkenä hyvänsä. Oon nyt 16 ja aloitin tänä syksynä lukion koulussa, jonne todellakaan olisi halunnut mennä, mutta menin lievän painostuksen takia. Olen ollut lähes koko yläasteen todella alakuloinen, masentunut ja ahdistunut, kärsin uniongelmista ja ysiluokalla viiltelin ja sain satunnaisia paniikkikohtauksentapaisia kohtauksia. Tätä viiltelyä häpesin ja häpeän edelleen koska tuntui aina, ettei mulla ole oikeus satuttaa itseäni kun joillain muilla menee paljon huonommin kuin itselläni. Kavereiden ja vanhempien seurassa oon yrittänyt esittää iloista, mutta pikkuhiljaa tää mun muuri on alkanut murentua. Oon ollut ahdistunut ainakin reilun vuoden verran, enkä ole löytänyt sille mitään kunnollista syytä. Mihinkään en ole tyytyväinen, tiuskin, pelkään ihan turhia asioita, mielialat heittelee, enkä kestä kritiikkiä tai osaa ottaa vastaa kehuja vaan kiitoksen sijaan alan vähätellä itseäni. Joo, mulle on sanottu, että se kuuluu tähän ikään, mutta kun tätä on jatkunut jo useamman vuoden ja tää tuntuu niin kestämättömältä niin alkaa vähän usko hiipua.
Nyt lukiossa oon ihan poikki, eikä tää tunnu oikeelta paikalta. Paineita on, enkä viitsi jättää hommaa kesen kun tuntuu, että kaikki sitten pettyy muhun. Mutta en vaan yksinkertaisesti jaksa. Toivon usein jääväni auton alle tai muuta ja toivon, että voisin vaihtaa itseni johonkin toiseen. Kokoajan ahdistaa ja pelottaa. En voi rentoutua, häpeän kulkea kaduilla ja tunnen kokoajan omituista halua satuttaa muita ja itseäni. Kaikista asioista löydän vain huonot puolet ja ärsyynnyn jokaikiseen ihmiseen, jopa kavereihini, jonka kanssa puhun. Läheisimmät kaverit lähti muualle opiskelemaan joten oon aika yksin täällä pikkukylällä. Inhoan tätä paikkaa. Nyt oon lintsaillut taas pari päivää kun en vaan jaksa nousta ylös ja mennä kouluun. Kaikki tää vuosien aikana sisällä pidetty ahdistus tuntuu jotenkin purkautuvan ulos. Alkoholi tuntuu ainoalta helpottavalta ratkaisulta, mutta kun aamulla sitten herään illan juopottelun jälkeen niin inhoan itseäni vielä enemmän. Mun sosiaalisuus on kuolemassa. Kaikki sosiaaliset tilanteet tuntuu kauheilta.
Ei mulla oo mitään tulevaisuutta. Tää varmaan kuulostaa tosi säälittävältä volinalta, mutta kysyn nyt kumminkin, että pitäiskö mun pyytää jostain apua tai hoitoa vai yrittää vaan mennä eteenpäin itsekseni? Oon umpikujassa. Tuntuu, että ois kiva päästä jonnekin vaan lepäämään.
Vastaukset 5
Vanhimmat
tänne nettiin ja olet tavallaan anonyymi,mutta muistappas se että tarvittaessa sinut saadaan selville nimineen,osoitteineen,kaikkine tietoineen.Siis kone,josta milloinkin kirjoittelet saadaan helposti esille.Kaikki tiedot,mitä kirjoittelet nettiin jäävät vuosiksi eteenpäin säilöön.En tiedä pidetäänkö niitä ikuisesti jossakin,mutta ne siirtyvät automaattisesti suuriin tietojätteihin.Jotta sillä lailla.Ei kannata olla liian sinisilmäinen tämän tietotekniikan kanssa.Jos et usko niin kysäise tuolta tietotekniikan ja tekniikan puolelta asioita lisää.
Tämmöne keskustelu ei kyllä liity tänne mitenkään mutta siis ip-osoitteen perusteella saadaan selville henkilöllisyys mutta eihän sillä sitten ole mitään merkitystä jos kirjoittelee vaikka kirjaston koneella.
itsellesi apua, aloita vaikka ihan tk:sta tai jos mahdollista niin suoraan yksityiseltä. Onko sinulla sairaanhoitokulukorvausvakuutus?
On sulla tulevaisuus vaikket sitä nyt just näekään, mutta taidat tosiaan olla levon tarpeessa. Mee juttelee jollekulle, vaikka sille terkkarille.
Mitä lukioon tulee, niin ei sitä oikein toisten vuoksi voi käydä, sun pitää tehdä sitä mikä sua itseäsi juuri tällä hetkellä kiinnostaa. Voi sen lukion suorittaa myöhemminkin jos alkaa vuosien kuluttua tuntumaan siltä että olis sittenkin pitäny se lukio suorittaa.
Ai niin, tiedät kai että runsas ryyppääminen pahentaa masennusta? Eli olepa varovainen alkoholin kanssa.
Saamaasi aiempaan vastaukseen viitaten: tuskin kukaan sun henkilötietoja käy onkimaan selville sun ip-osotteen perusteella vaikka se mahdollista olisikin... Ihan hyvä kun kirjoitat asioistasi, jos sun on helpompi kirjoittaa tänne kuin puhua niistä. Kuitenkin, jos sun olo on ihan sietämätön ja susta tuntuu ettet sä selviä, niin yksi mahdollinen keino saada apua on mennä puhumaan asioista ammattiauttajalle. Sulla on kuitenkin ollut jo pidemmän aikaa ahdistusta sisällä ja nyt se sisälle kasaantunut ahdistus alkaa viedä sun voimia. Tilanne menee luultavasti vain huonommaksi, jos sä jäät miettimään asioita yksin etkä pääse purkamaan niitä.
Silloin kun ei enää jaksa tehdä mitään, on pakko levätä. Ja silloin on myös oikeus levätä. Tässä suoritusyhteiskunnassa sellaista ei tietenkään katsota hyvällä, mutta tää suoritusyhteiskunta on juuri syynä siihen, miksi niin monet voi niin huonosti. Musta itsestä on ainakin tuntunut siltä, että mun päänsisäiset ongelmat alkaa kasaantua heti jos yritän "suorittaa" liikaa ja silloin alan ahdistua. Silloin on vain pakko levätä. Ja nyt mä sitten lepään, koska en muutakaan jaksa. En koe sitä huonoksi vaihtoehdoksi, vaikka juuri kukaan ei sellaista elämää hyväksykään, joka ei ole ns. tuottavaa. Mutta on pakko löytää sellainen tapa elää, johon itse kykenee. Joskus se löytyy vain kokeilemalla. Sulla on oikeus voida hyvin. Ja muista ettei sun arvo ole siinä mitä sä teet, vaan siinä, kuka sä olet. Mä tiedän omasta kokemuksesta, että joskus on hirvittävän vaikea arvostaa itseään, mutta sun elämä on todellakin ihan yhtä arvokas kuin kenen tahansa muunkin.
Onko sun elämässä tapahtunut jotain, mikä on alunperin syynä sun ahdistukseen?