Noh!Nythän on niin, että tätä menoa Mju katoaa kartalta pikkuhiljaa tämän järkyttävän muuttotappion myötä.(viimeisen viiden vuoden aikaan on väkiluku vähentynyt yli viisisataa päätä.On noin 7.6%väkimäärästä)Missään muussa Suomen kunnassa ei ole päästy lähellekkään moista %lukua.Eli mistä johtuu moinen määrä ja mitä voimme asian eteen tehdä?Nostaa kenties kädet pystyyn ja toivottaa hyvää onnea?Vai vaihtaa nämä päättäjät jotka vie tätä kuntaa etiäpäin?Vai taaksepäin?
huonolta
näyttää
5464
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Poismuutto merkitsee sitä, että meillä on eteenpäin pyrkivää väkeä, joka haluaa etsiä onndea ja menestystä muualta. Toisaalta on myös väestöä, joka muuttaa tänne.
Väestön väheneminen meillä on eri asia kuin muuttotappio, jolla tarkoitetaan sitä, että kunnasta poistuu väkeä enemmän kuin sinne muuttaa. Väkihän vähenee myös sillä, että kunnassa kuolee väkeä enemmän kuin siellä syntyy lapsia. Viimeksi mainittu seikka onkin pääsyy siihen, että väestö vähenee.
Muuttoliike kunnasta lähtevien ja sihen muuttavien kesken on aika tasoissa.
Hautuumaalle siirrettävien määrään emme sanottavasti voi vaikuttaa, mutta sitä vastoin kyllä lasten syntymiseen.
Päättäjät voisivat korkeintaan innostaa sopivanikäisiä kuntalaisia lapsentekoon. Siinä tämän kunnan pelastus on. Ehkäpä siihen tarvitaan jo kansanliikettä.
Muuttaako Mäntyharjulaisia yläkerran lentopallokerhoon naapuri kuntalaisia enemmän,vai mistä johtuu nää karmeat lukemat juuri Mjun kohdalla?Verrattuna vaikka Pertunmaahan tai Suomenniemeen!?
toivotaan,että nyt pitää paikkansa sanonta ,kun väki vähenee,pidot paranee;)
Vai tarkoititko:Mitä useampi kokki sen sakeampi soppa?
Mutta onha meillä tää Påhkinäkehto!Niiku oli tää Vuoriniemen lomaosuuskunta ja Vihantasalmen suuri ostoskeskus!Eikö siellä pikkuperäkunnassa ikinä opita?Kaikki menee vaan päinpyllyä½!