surullinen

Hyvä juttu että olet rukoillut. Sama juttu täällä, en toivo muuta kun saisin joskus oman perheen.

minunkin etsittyä rakasta tai ainakin hyvää ystävää jakamaan niitä elämäntuomia hyviä ja huonoja hetkiä.
Turhaa "ajanhukkaa" se on ollut.
En tiedä minkä ikäinen ja kuinka kauan olet tuota kokenut, mutta voin itsestäni paljastaa, että viime elokuussa mulla oli tavallaan yksinäisyyden suhteen 25-v. synttärit (nyt alkaa nelkyt v. olla kasassa.
Onhan siihen ajan jaksoon toki mahtunut mukaviakin hetkiä, mutta tuon kirjoituksesi kaltaiset tunteet on minullakin.

Mielestäni olen rukoilun ohella myös yrittänyt oikeasti etsiä ystävyyttä, mutta en kai ole tarpeeksi taitava siinä.

Terveys sentään vielä on, mutta en tiedä kuinka kauan sekään jaksaa kestää.

Tuo oli sulta hyvin sanottu, kun toteat kuinka ihmissuhde on kuin yritys ja jos se ei kannata, niin vaihdetaan se uuteen (eli tehdään konkurssi ja uutta tilalle).

Jos haluat niin mulle voi laittaa viestiä: [email protected]

Jokatapauksessa voimia sulle!

Ei kannata luottaa siihen, että joku tulisi tekemään elämästä elämisen arvoisen ja poistaisi yksinäisyyden. Minä itse menin siihen lankaan, luulemalla yli 10 vuotta. Mullakin oli pelkona, että yksinäisyys tuhoaa minut. Mutta nehän olivat vain sairaita tunteita, jollaiseksi ne olivat vuosien aikana menneet. Yhdeksi diagnoosiksi tuli jopa 'yleistynyt tuskaisuus'.

Uskomatonta, että minustakin saatiin vielä yhteiskunnalle toivoa. Olenhan hieman työelämän syrjässä kiinni. En kuitenkaan ole mitenkään kannattava yksilö tälle yhteiskunta-nimiselle instansille. En ole kyennyt muodostamaan perhettä, enkä siis saanut lapsia. Perheyksiköiden merkitys kansantaloudelle on pitkällä tähtäimellä huomattava.

Yksinäisyys aiheuttaa minulle mielialaongelmia: ahdistus ja sosiaaliset pelot. Kyseessä on siis selkeä sairaus, kun oireilen yksinäisyyden takia (se ei ole normaalia). Onneksi nykyajan lääkkeet auttavat pois synkkyydestä. Viikon päästä onkin aika lääkäriin. Lisätäänkö vai vaihdetaanko, sitä en vielä tiedä. Suomen kielessä 'lääkäri' ja 'lääke' ovat hyvin lähellä toisiaan. Lääkäri on siis lääkitsijä. Pääasia, että tunteet eivät vie työkyvyttömyyteen. Tehokkuus on pääasia kaikessa. Haitalliset tunteet eivät saa heikentää tehokkuutta.

Ps. minäkin olen rukoillut puolisoa. Odotan vastausta Herralta. Rukoilen taas kohta ennen nukahtamista. Rakas Jumala, kuulethan rukoukseni.

-Yv

Nyt kun markkinatalous alkaa rahoittua ja uudet arvot nousevat tilalle, niin tuo on mahdollista. Ihmiset rukoilevat enemmän. Alkavat käydä kirkossa. Ehkä kohtaatte eräänä sunnuntai aamupäivänä kirkon pihalla? Sen loppuelämän kumppanin kanssa.

En ole mitenkään uskovainen. Mutta pakko myöntää että niin monena iltana olen kostein silmin rukoillut samaa asiaa. Ennen jotenkin kestin yksinäisyyden kun oli kavereita. Nykyisin kaikki seurustelevat jonka johdosta tunnen itseni hylkiöksi. Aina kun pitäisi johonkin mennä olen se ylimääräinen pyörä. Eipä mua ihmeemmin enää pyydetäkkään mihinkään, pariskunnat kun viettävät mielummin aikaansa pariskuntien kanssa, eikä yksinäinen miehenalku tahdo mahtua seuraan. Olen niin yksin. En ole mitenkään itsetuhoinen, mutta kyllä välillä käy mielessä ajatus että mitä mä täällä teen. Ei kukaan ihminen ansaitse olla yksin. Antaisin mitä tahansa jos löytäisin sen oman rakkaan.. Haluaisin perheen.. Omakotitalon.. En mä muuta oikeastaan kaipaisikaan. Tahtoisin edes hetken olla onnellinen, edes viikon.. Tai vaikka vaan sen yhden päivän.. Voisin edes yrittää muistella sitä tunnetta yksinäisinä ja tuskaisina hetkinä..

Ihan niin kuin minun tarina.
Monet illat olen rukoillut kyyneleitten peittämien silmin sitä yhtä miestä joka on saanut sydämeni sulaamaan.Ja olen todellakin odottanut kuin kuutanousevaa.Alkaa olemaan usko koetuksella.Olen niin pettynyt ihmisiin ja miehiin.Kuinka pahalta tuntuu kun joku leikkii.Kuinka pahalta tuntuu kun on särjetty sydän.
Olen muutenkin todella yksinäinen.ei ole hyvää ystävää,jonka kanssa voisi jakaa ilot ja surut.ja kun tapaa uusia ihmisiä on jotenkin varautunut eikä päästä liian lähelle.Tätä myöskin pelkään kun ja jos tapaan sen prinssi oikean.päästänkö hänet lähelleni.entä jos olen arka ja pelokas ja arkailen häntä.luovuttaako hän sitten?
Olen aina ollut syrjitty ja toiosten jalkojen potkittavana.joten niin moneen ystävään ja suhteisiin olen ollut pettynyt.on petetty niiin monta kertaa.on niin monta kertaa revitty sydän ja luottamus kärsinyt.
aina minä olen noussut ylös ja jatkanut matkaa.niin pahalta kuin elämä on kohdellut.Myöskin olen miettinyt,että missä Jumalan rakkaus on?miksi joudun kärsimään?kauanko tätä yksinäisyyttä ja helvettiä viälä jatkuu?koska on minun vuoro onnistua ja olla onnellinen?onko minut tarkoitettu olemaan yksin?
En halua olla pettymys äidilleni,joka ihmettelee miksei minulla ole ketään.ja sitten vinoillaan ettei ihme ettei meidän maijalla ole ketään kun on tuollainen.
olen monta kertaa miettinyt että missä vika....minusta tuntuu siltä (on jo pitkään tuntunut)etten kuulu tähän paikkaan.jossain muualla on minun paikkani.

Kohtalon asioita aika pitkälti ajattelen. Kirjoituksesi kosketti. Jos kaipaat juttuseuraa / mailikaveria / ystävää, niin mulle voi ainakin mailata: [email protected]. Oon ite siis 30v mies, tilanteeni sinänsä on samankaltainen kuin sullakin. Uskoa eikä toivoa saa ikinä menettää, kaikki on mahdollista eikä ikinä voi tietää tulevaisuutta etukäteen.