Olen ihastunut työtoveriini. Minä olen "onnellisesti" naimisissa ja lapsiakin löytyy. Ihastukseni kohde ei vastaaa mitenkään ihannekumppaniani ulkonäöltään tai esim. käytöstavoiltaan... Kuitenkin tunnen häneen todella voimakasta vetoa. Oloni on hanen seurassaan todella Tuijotan häntä salaa kun luulen etteivät muut huomaa...Meillä on aika paljon ikäeroakin... En ymmärrä itseäni. Miksi aivan vieras ihminen on mielessäni aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä?
Hän antoi paljon aikaisemmin minun ymmärtää että aloite oli minun käsississäni mutta silloin olin liian hämmentynyt omista tunteistani etten osaaanut vastata hänelle... Hän on aika ristiriitainen ihminen...
Em ymmärrä itseäni mikä hänessä kiehtoo? Miksi en voi vain unohtaa biitä "kummallisia" katseita ja jatkaa vain elämääni? Järki sanoo että unohda mutta tunne että: ota ihmeessä selvää??!!
Hän antoi paljon aikaisemmin minun ymmärtää että aloite oli minun käsississäni mutta silloin olin liian hämmentynyt omista tunteistani etten osaaanut vastata hänelle... Hän on aika ristiriitainen ihminen...
Em ymmärrä itseäni mikä hänessä kiehtoo? Miksi en voi vain unohtaa biitä "kummallisia" katseita ja jatkaa vain elämääni? Järki sanoo että unohda mutta tunne että: ota ihmeessä selvää??!!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Samoin täällä... oon aatellu että ei kai tähän auta kuin aika.Ite ainakin oon vaan yrittänyt olla kuin en oiskaan... tai se että kokeilee sen tyypin läpi, tuli mitä tuli...... blääh ei voi tietää, on tää vaan niin kummallista, tahtois mutta ei sit muka tahokkaan....
Mulla oli sama tilanne joskus. Eli tunsin hirvittävää vetoa mieheen työpaikalla, joka ei millään tavalla ollut minun tyyppiäni, ei ulkonäöllisesti eikä luonteensa puolesta. Itse siis seurustelin silloin ja nykyäänkin vielä seurustelen toisen kanssa. Jos tämä työpaikan mies olisi tehnyt aloitteen, olisin varmasti lähtenyt hänen mukaansa vaikka rehellisesti sanoen meillä ei mitään muuta yhteistä olisi ollut kuin se ihmeellinen vetovoima. Tai siitäkään en tiedä tunsiko hän vetoa minua kohtaan vai ei...
Mutta nykyisin emme siis ole enää samassa työpaikassa, ja koska en häntä näe niin en tunne luonnollisesti vetoakaan häneen. Eli poissa silmistä ja poissa mielestä. Vaan oli se jännää, kun esim. olin hänen lähellään tuntui kuin olisi pitänyt mennä ihan kiinni ja nähdessä vatsanpohjassa tuntui jännästi, puhumattakaan typerästä punastumisesta ja epätoivoisen kömpelöstä olosta hänen läsnäollessaan. Tuollaista kun ei ollut minulle tapahtunut sitten teinivuosien. Ja kieltämättä olisi ollut kiva tietää oliko nämä tunteen ehkä molemminpuolisia vai ei. Ja miksi tunsin vetoa juuri häneen?