Tilannehan on periaatteessa ideaali, kaksi eronnutta ja vapaata löytää toisensa. Kummallakaan ei enään asu lapset kotona. Seurustelua takana tarpeeksi ja mieskin jo kosinut, pyytänyt siirtämään tavarani hänen kotiinsa.
Mutta...miehen aikuiset lapset roikkuvat vielä jostain hännästä ovenraossa vaikka ovat vuosia asuneet jo omillaan, omissa kodeissaan ja yhdellä heistä on jo itselläänkin uusioperhekuviot.
Jos siivoan miehen luona, siirrän ehkä hieman huonekalujen paikkaa - seuraavan kerran käydessään tytär on siirtänyt tavarat yms. entisille paikoilleen. Kaikilla lapsilla on hirveästi vaatteita ja tavaroita edelleen isänsä luona, pojilla auton osia, urheiluvälineitä yms.
Mies on puhunut että entiset ns. lastenhuoneet voisi muuttaa muuhun käyttöön ja yhdessä olemme remonttia jo pikkuisen aloitelleetkin. Siitä tuli kommenttia, että olis kiva kun omat huoneet olis sinällään kun tullaan viikonloppuja viettämään isän luo.
Silloin kun tulevat isällään käymään ja tarvitaan farkkujen kaventamista, verhojen ompelua, kissanvahtia, ruuan laittoa tai leipomisia - silloin minä olen tervetullut sinne isän luokse. Mutta jos on esim. Juhannus, mies ilmoittaa (kuitenkin aidosti pahoitellen) että meidän suunnitelmat menee nyt uusiksi, lapset tulivat ja haluavat olla kuulemma omalla porukalla vaan...oma porukka sisältää kuitenkin tämän yhden tyttären uusiopesueen.
Vietämme kaikki juhlapyhät ja juhannukset miehen kanssa erillään, kun hänen lapset haluavat olla sillon kotona. He eivät ns. käy isällään kylässä vaan tulevat päiväkausiksi siihen kuin asuisivat edelleen siinä tiukasti.
Olen sopeutunut ja mukautunut, en kommentoi enkä tunkeile.
Mietin vain, että miten mahdollisesti yhdessä asuessa minun lapseni ja heidän perheensä, sukulaiseni ja tuttavani mahtuisivat näihin kuvioihin? Jos mies muuttaisi minun talooni asumaan, tulisiko tuo nuorten aikuisten sekalainen lauma häntineen minun ovenrakooni?
Onko kenelläkään tällaisesta kokemusta, miten elämä on järjestynyt?
Mutta...miehen aikuiset lapset roikkuvat vielä jostain hännästä ovenraossa vaikka ovat vuosia asuneet jo omillaan, omissa kodeissaan ja yhdellä heistä on jo itselläänkin uusioperhekuviot.
Jos siivoan miehen luona, siirrän ehkä hieman huonekalujen paikkaa - seuraavan kerran käydessään tytär on siirtänyt tavarat yms. entisille paikoilleen. Kaikilla lapsilla on hirveästi vaatteita ja tavaroita edelleen isänsä luona, pojilla auton osia, urheiluvälineitä yms.
Mies on puhunut että entiset ns. lastenhuoneet voisi muuttaa muuhun käyttöön ja yhdessä olemme remonttia jo pikkuisen aloitelleetkin. Siitä tuli kommenttia, että olis kiva kun omat huoneet olis sinällään kun tullaan viikonloppuja viettämään isän luo.
Silloin kun tulevat isällään käymään ja tarvitaan farkkujen kaventamista, verhojen ompelua, kissanvahtia, ruuan laittoa tai leipomisia - silloin minä olen tervetullut sinne isän luokse. Mutta jos on esim. Juhannus, mies ilmoittaa (kuitenkin aidosti pahoitellen) että meidän suunnitelmat menee nyt uusiksi, lapset tulivat ja haluavat olla kuulemma omalla porukalla vaan...oma porukka sisältää kuitenkin tämän yhden tyttären uusiopesueen.
Vietämme kaikki juhlapyhät ja juhannukset miehen kanssa erillään, kun hänen lapset haluavat olla sillon kotona. He eivät ns. käy isällään kylässä vaan tulevat päiväkausiksi siihen kuin asuisivat edelleen siinä tiukasti.
Olen sopeutunut ja mukautunut, en kommentoi enkä tunkeile.
Mietin vain, että miten mahdollisesti yhdessä asuessa minun lapseni ja heidän perheensä, sukulaiseni ja tuttavani mahtuisivat näihin kuvioihin? Jos mies muuttaisi minun talooni asumaan, tulisiko tuo nuorten aikuisten sekalainen lauma häntineen minun ovenrakooni?
Onko kenelläkään tällaisesta kokemusta, miten elämä on järjestynyt?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olet joku piika joka häädetään pois kun ei tarvita. Älä suostu kosintaan ennen kuin hankitte oman yhteisen kodin tai muussa tapauksessa miehen lapset hakevat romppeensa pois ja koti on kahden aikuisen eikä lapsien hallinnassa. Ei heillä ole mitään oikeutta heittää sinua kodistasi pihalle vierailujensa ajaksi jos olet kirjoilla siellä, sehän on törkeää! Mitä ihmettä tuo nykynuoriso oikein on? Lapsen uusperhe on hyväksyttävä muttei isän uusi puoliso, hehän pompottelevat teitä lopun ikäänsä jos ei mitään rajoja aseteta. Kuinka aikuiset ihmiset tuollaiseen suostuu, ihmettelen. Miksi olet tuollaiseen systeemiin sopeutunut, onko se mies niin ihmeellinen et vaikka olisitte naimisissa niin häipyisit omasta kodistasi miehen lasten vaatimuksesta kun he aikovat asettua sinne päiväkausiksi? Minä en ole vanhemmillani kuin käynyt kylässä sen jälkeen kun kotoa muutin pois. Miehesi koti näkyy toimivan hotelli helpotuksena joka tarvitsee piian siivoon sen kun äijän tyhmät molopää kakarat suvaitsevat häipyä. Mies kosii jotta saisi kaiken hyödyn sinusta irti hotellin pitoaan varten ja sinut voi luudalla lakaista kuistin alle piiloon kun hänen ylhäinen jälkikasvunsa saapuu hotellilomalle.
Sitähän tuossa tarvitaan sinun ja miehesi kanssa. Oletko puhunut tunteistasi kuinka paljon miehelle? Kuinkas kauan mies on elänyt yksin? Jos kauankin ja ollut vain ns. lapsia varten, on aikuistenkin lasten vaikea ehkä tottua siihen, että isillä onkin nyt muitakin elämässään. Harmillista, sillä olettaisi nyt ainakin toisen lapsen ymmärtävän, kun on itselläänkin uusperhe. Toisaalta varsinkin tyttäret voivat helposti alkaa huolehtimaan ennen yksin asuneesta isästään eikä ymmärrä, miten nuo teot vaikuttavat.
Ihanteellisin ratkaisuhan tuollaisessa olisi, jos mahdollista, että kummatkin asunnot myyntiin ja yhteinen tilalle - alottaisitte uudelta pohjalta.
Ja toisaalta jos sinun lapsesi lähtisi muuttelemaan huoneenjärjestyksiä ominpäin tai kommentoimaan, niin miten reagoisit? Sehän ei heidän asiansa enää ole eikä siitä edes tarvitse ottaa itseensä mitenkään. Kehottaa yksinkertaisesti siirtämään tavarat pakoilleen. Ja onko mies ikinä kysynyt miltä tuntuisi, jos hän ei hyväksyisi tyttären uusperhettä ja kieltäisi tämän uuden kokoonpanon tulemista taloon. Eli mieheltä tämä vaatii nyt tietynlaista asennemuutosta, sen hyväksymistä, että lapset ovat aikuistuneet ja hänellä on oikeutta jo siihen omaankin elämään. Jos antaa lapsien määrätä elämästään, niin siihen ei varmasti ole muutosta tulossakaan.
Eli keskustele huolenaiheestasi. Ja toisaalta kaikki riippuu nyt miehestä. Jos hänellä jalat maassa ja osaa ja uskaltaa vaatia sitä omaa elämäänsäkin, niin ei huolta eikä kannata paljoa stressata - ajan saatossa uusi kuvio käy selväksi. Mutta tuossa vaaditaan jämptiyttä. Jos mieheltä ei sitä löydy, niin sitten ollaan enemmän tai vähemmän "kusessa" - asuitte te missä tahansa. Ja jos tottunut elämään ainoastaan lapsilleen (isä renki ja lapset isäntiä), niin sitä asennemuutosta voi olla vaikeaa saada aikaan.
Hienoa, että lapset tekemisissä isänsä kanssa aikuisinakin! Mutta aikuistumisen myötä on tultava jonkinlaista ymmärrystä sen suhteen, että se äiti/isä on myös oma ihmisensä eikä vain omia tarpeita varten. Onko kyseessä aikuistumassa olevat lapset vai reippaasti kypsemmät tapaukset? Iästä päätellen voisivat olla vielä vähän tuota ekaa ryhmää.
vanhat pölyt, eli hankkikaa uusi yhteinen koti. Tai sitten mies muuttaa sinun luoksesi. Näin lapsille on selvää, että omat kamat pitää hakea pois ja että isällä alkaa konkreettisesti uusi vaihe elämässä.
Lapset tietenkin ovat edelleen tervetulleita, eikö? ;)
Onnea!
Joku edellä jo melkoiseksi "helvetin systeemiksi" puhuttelikin tilannettasi... Viesti oli melkoista tykitystä, sisältö tuli varmaan ymmärretyksi. Ehkä sen voisi hieman sievemminkin sanoa: sinun ei todellakaan tarvitse lähteä minnekään omasta kodistasi, vaikka sinne tulisi vieraisille ketä. Sinun pitää nyt vain jutella miehesi kanssa asiasta! Yritä saada miehesi ymmärtämään myös sinun tilanteesi ja tunteesi. Teidän tulisi YHDESSÄ miehen kanssa rakentaa teidän näköisenne koti. Ja kyllä aikuisille lapsille voi kertoa asiat niin kuin ne ovat. Tottakai lapset ovat vanhempiensa lapsia, vaikka minkä ikäisinä, ja kapinaakin voi ilmetä, mutta kyllä ne lapset siitä ajan oloon ymmärtävät muuttuneen tilanteen.
Tosiaan tytöt/ nuoret naiset voivat olla hyvinkin aktiivisia huushollaamaan isänsä kodissa, mutta kyllä he puhetta ymmärtävät. Aluksi saattavat "päättää olla tulematta ikinä", mutta kun tarvitsevat jotain (kissalle hoitajaa, ruuan laittajaa, pullan paistajaa...), niin tulevat taas. Ja suurin osa lasten tavaroista laatikoihin, nimet päälle ja varastoon. Sieltä saavat niitä jos/kun haluavat omiin koteihinsa viedä muistoksi. Ei se sen kummempaa ole. Eihän kaikkea tarvitse kerralla pakata.
Miehesi on tietenkin avainasemassa nyt. Lapsille pitää muuttunut tilanne selittää, mutta mitää suurta draamaa siitä tuskin kannatta nostattaa. Ja Joulut, Juhannukset yms. vietätte tästä lähin yhdessä! Jokainen kortensa kekoon kantaen.
Helpommin sanottu kuin tehty, mutta on sitä meilläkin väännetty samassa tilanteessa, ja hengissä selvitty - kaikki. Teinit kiukutelleet ja mökättäneet, mutta lopulta kuitenkin ymmärtäneet. Eikä meilläkään mikään tsunami käynyt kun muutettiin miehen kanssa yhteen; edelleen monen monituisen vuoden jälkeen on paljon tavaraa entisessä kuosissa ja lasten huoneitakin osin samoilla jäljillä kuin heidän lähtiessään. Hiljalleen on rempattu, vaihdeltu huonejärjestyksiä jne. Lapset ovat myös osallistuneet välillä uusiin järjestelyihin, joten hekin edelleen tuntevat olevansa osa perhettä, vaikka omillaan jo asuvatkin.
Meillä kanssa käy mieheni aikuinen tytär täysihoidossa 1-3 päivää viikossa.Isä valmistaa voileivistä lähtien..Ja tytär joka kerta saapuessaan,siis viikottain,vaihtaa lakanat sänkyynsä,ottaen kaapista puhtaat,minun pesemäni ja silittämäni lakanat tilalle,mutta ei tosiaan pu-het-ta-kaan,että kysyisi,voiko olla pyykkihuollossa apuna.Astiat jää pöytään,ja päiväseltään tullaan nukkumaan tunneiksi,kysellen onko mitä syötävää kun herää..
Minulla kyllä on suuri sydän,ei siinä mitään,mutta nyt kun odottelemme perheeseen vauvaa,tuntui jotenkin kohtuuttomaalta,kun tytär oli jo(!)kutsunut kaverinsa tulevan lapsemme ristiäisiin..Mies kuului sanovan TOTTAKAI,johon minä ei tietenkään,jos nyt ihan rauhassa odotetaan pikkuinen maailmaan..
Ja vielä..Onko maailma todella muuttunut niin paljon,vai olenko turhan aikaisin kalkkeutunut,että aikuisia lapsia tulee kuljettaa päivittäin paikasta toiseen.Ja vielä Tunturi takakontissa,kun pyörällä ei kuitenkaan päästä mihinkään?Mieheni hyvittelee lapsille,en tiedä mitä,mutta välillä enemmän kun ihmetyttää.
Aloittajan tilanne vaikuttaa aikas tukalalta,kun meillä näin pientä,ja silti välillä sieppaa..Pidä nyt hyvä ihminen oma kotisi,jotta saat ollakkin siellä,kun miehesi luona vietetään ns laatuaikaa..Säästät itseäsi!!Koitetaan jaksaa,hauskaa syksyä!!!
Ei se mitään helppoa ole. Ja jos ei ole valmis nostamaan kissoja pöydille, keskustelemaan, tarvittaessa tuomaan kipeitä asioista toisesta esille ja kuulemaan myös itsestä kipeitä asioita, niin ei se sitten onnistu ollenkaan.
Ydinperheisiin kehittyy omat toimintakulttuurinsa. Oleellista on varmaan ymmärtää, että toimintakulttuurit ovat erilaisia, eivät nyt välttämättä "huonompia" tai "parempia". Kahden aikuisen elämien yhteensovittaminen, kun molemmilla on lapsia (aikuisiakin...) on tilanne jossa nämä toimintakulttuurit pitäisi voida analysoida ja miettiä miten ne ovat yhteensovitettavissa, tai ovatko ollenkaan.
Eli keskustelun paikka, mahdollisesti riidankin. Meillä alkuvuosina riidat syntyivät juuri näistä keskusteluista; kaikesta muusta oli mahdollista sopia helposti ja riitelemättä, mutta kun kokee että toinen arvostelee minun lapsiani tai minun tapaani olla vanhempi, se asia on ainakin minulle ja nykyiselle avomiehelleni sellainen loukkaus jota on vaikea niellä. Meni aikaa selvitellä - molemmin puolin - että en tarkoita arvostella, tarkoitan tässä kertoa mitä minä voin omaan elämääni sallia, minkä asian kanssa elää, ja minkä asian kanssa en voi elää. Siinä joutuu väkisin myös ajattelemaan sitä millainen vanhempi itse on, miten meillä on aina tehty, miksi meillä on tehty niinkuin on tehty ja onko se sitten kiveen kirjoitettu asia sekään. Kaikkien meidän nuorten tilanteiden ymmärtäminen siinä sivussa on vaatinut huomattavan paljon miettimistä ja keskustelua.
Mielestäni teet todella väärin, jos tilanne on kuvaamasi, ja tuosta tilanteesta lähdet kantamaan kamppeitasi sinne miehen kotiin. Miehen lapset aivan ilmeisesti ajattelevat että miehen koti on edelleen heidänkin kotinsa. Monen ns. ydinperheen kohdalla tätä kuviota pidetään vallan tavallisena: jos on asuttu kauan samassa paikassa, eikä meinata mihinkään muuttaakaan, alkaa vanhempien koti muodostua kaikkien mielessä paikkana sellaiseksi perusturvasatamaksi, jonne voi aina palata. Ihanaahan se onkin. Oma lapsuuskotini oli minulle turvasatama varsin pitkään; oman avioeroni kipeimpiä asioita oli mm. tajuta, että tällaista samanlaista turvasatamaa en paikkana voi itse omille lapsilleni tarjota. Mutta en tarkoita, että teet eniten väärin miehen lapsia kohtaan: eniten teet väärin omia lapsiasi ja itseäsi kohtaan. Sinun lapsesi ansaitsevat myös sellaisen "turvapaikan" joka on äidin koti, oikeasti äidin koti. Ja tottakai myös itse ansaitset kodin.
Joten. Joko et suostu miehen kosintaan, et yhteenmuuttoon, et optimistisiin toiveisiin että kaikki käy jotenkin hyvin. Tai alat keskustella miehen kanssa vakavasti. Mies mahdollisesti itsekin toivoo lastensa ottavan vielä vähän lisää askelia itsenäisen elämän suuntaan; nämä toiveet vain ovat aika ristiriitaisia, kun toisaalta kunnon mies ei halua kuitenkaan menettää lapsiaan tai rikkoa heihin välejään. Mutta sitä paremmin hän varmaan voi ymmärtää myös sinun tarpeesi sitoa omatkin lapsesi tähän yhteiseen kuvioon. Voi olla että miehen koti on liian arvolatautunut paikka teidän kaikkien siellä mukavasti ollaksenne. Voi olla että on parasta myydä molempien kodit ja ostaa yhteinen uusi. Tai asua vain erillään koko ajan. On tärkeätä, että tiedostat oman elämäsi reunaehdot ihan itse, ja tuot ne ystävällisesti, rakastaen ja päättäväisesti tiedoksi. Ja että et asettele miehelle ehtoja, vaan pyydät häntä miettimään oman elämänsä vastaavat, ja kertomaan ne sinulle yhtä rehellisesti ja selkeästi. Niissä puitteissa sitten mietitte teidän mahdollisuuksianne olla yhdessä.
Voimia ja onnea vaan.
Kun antaa aikuisten lastensa noin tyhmällä tavalla vaikuttaa elämäänsä.
Muutamia uusperheitä nähneenä en ole koskaan tavannut moista että uuskumppani heivataan pihalle omasta kodistaan, oli sitten kirjoilla tai ei. Otetaan vain hyöty mutta kun juhlapyhiksi kokoonnutaan niin saa vain sukulaiset olla paikalla. Silloin pitäisi lasten uusperheen örkit ja ja kaikkien puolisotkin pysyä kaukana näistä näin arvokkaista sukujuhlista. Uskomaton on miehesi kun tämmöisen hyväksyy. Onko lapsilla (tai aikuislla) äidinkin puolelta sama homma?. Vai onko heidän äitinsä niin sairas mieleltään ettei ole uutta kumppania löytänyt ja lapset katkeria siitä. Äitihän voi luonnevikaisena olla marttyyri ja vaatia lapsilta ettei isänkään onnea pidä hyväksyä. Tulee kyllä mieleen että moinen "järjestely" on äidin puolelta keksittyä sillä fiksut lapset eivät itse sellaista erottelua tee.
Muutamia uusperheitä nähneenä aikuiset lapset ovat jopa olleet iloisia kun nainen on isänsä talossa tai taloudessa olleet. Ja näinhän normaalit lapset käyttäytyykin ellei heitä jokin ulkopuolinen taho manipuloi häätämään kaiken ilon erovanhempiensa luota. Joku katkera vanhempi antaa neuvoja aikuisille lapsilleen ettei pidä hyväksyä ex kumppaninsa uutta naista, oletko tajunnut?
Aikuiset lapset siis tahallaan häätävät sinua ulos ja koittavat torperoida suhteenne. Miehesi ei tajua kuinka häntä kustaan silmään. Ja montakohan muuta nais ehdokasta jo ovat häätäneet hyvällä tuloksella miehen ollessa noin nössö ja sokea. Nyt mies kosii kunhan on löytänyt noin kiltin ja sopeutuvaisen sietämään perheensä sairauden. Perhe yhteisö on sairas minne sinä olet mennyt. Suostumalla pois menemällä ja kuvittelemalla asioiden siitä paranevan on harhaluuloa. Ei sinun tarvitse olla mikään alistuvainen jalkavaimo vaan ota päällikkö asema jossa määräät joka vitun asian kodissasi. Jos ei sääntöihisi suostuta niin sano ettei tänne ole tulemista. Älä anna noin idiootin miehen hallita elämääsi kun itse kykenet parempaankin.