ruoka allergikoille suomen ruokateollisuudesta

misterxxxxx

Itse en pystynyt enää nauttimaan laktoosia sisältäviä tuotteita täytettyäni 19 vuotta.
Siihen asti litkin maitoakin kuin hullu.
Kiitos Suomen ruokateollisuuden aiheutu minullekkein laktoosi allergia.
Tutkinu asiaa muutaman vuoden ja yhä varmempi olen siitä, että maidon rasvojen pilkkominen aiheuttaa laktoosi allergian!
Aloin epäilemään asiaa vierailtuani vaimoni vanhempien tilalla jossa kokeilin juoda aitoa käsittelemätöntä lehmän maitoa. Joinkin sitä sitten ämpäri tolkulla eikä mitään oireita.
En kestä nykyään edes hyla tuotteita.
Onneksi luomumaitoa tuli myyntiin, niin ei tarvitse juoda maitojuomaa jolla ei ole mitään tekemistä maidon kanssa!

Kuulin ystäviltä ja tutuilta, että heilä on todettu vaikea laktoosi intoleranssi aikuisena mutta he pystyvät syömään kaikkia maitotuotteita mm. Ranskassa ja Saksassa.
Joten lähdinkin ostoksille Lidliin.
Suoraan jäätelöaltaalle ja Saksalaista jäätelöö laatikko kaupalla. Söin litratolkulla liidelin jäätelöitä eikä mitään oireita. Samoin jugurtti, fetajuusto, yms..
Kuhan ei osta kotimaista kun niitäkin saa lidlistä.

Juttelin erään suomalaisen valmistajan tuote-esittelijän kanssa, (esitteli uusia sulatejuustoja) joka sattui olemaan kyseisen tehtaan joku markkinointi päällikkö tai tuotepäällikkö mikä lie kertoi kahden kesken minulle tehneensä saman huomion suomalaisten ja ulkomaisten ruokien välillä ja epäili johtuvan valmistustavoista.

Ja kaikki lisäaineet vasta aiheuttaaki ihmisille lisää allergioita josta olikin iso juttu Turun sanomissa kesällä. Kannattaa lukea!!!

4

496

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MM

      .......jatkuu
      Mihin ovat kadonneet hyvät/tarpeelliset maitohappobakteerit:
      Ennen vanhaan juotiin vasta lypsettyä lehmän maitoa, jossa oli tärkeimmät maitohappobakteerit. Eikä silloin sairasteltu niin valtavasti kuin nykyisin, ei ollut allergioita, eikä ollut vatsa, eli suolisto sekaisin, jne.
      - Olette varmaankin kuulleet tämän mystisen lauseen, jonka on esittänyt laktoosi-intoleranssia tai migreeniä sairastava henkilö: "Kun käyn hakemassa suoraan maatilalta lehmän maitoa niin voin juoda sitä ongelmitta, mutta kun ostan kaupasta meijeriltä tullutta maitoa, niin laktoosi- ja migreeni-ongelmat alkavat heti". Eli syy mm laktoosi-intoleranssi- ja migreeni-ongelmiin on maitohappobakteereiden puutteessa!

      Herää kysymys:
      - Mihin tarpeelliset maitohappobakteerit sitten katoaa?
      jatkuu........

      http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Kadonneiden_mh-bakteereiden_arvoitus.html

    • ..

      Kyllä ne ulkomaiset tuotteet sisältää yhtä lailla laktoosia kuin suomalaisetkin. Eihän laktoosi-intoleranssi aina oireita aiheutakkaan, riippuu vähän muistakin asioista, kuten syökö laktoosia tyhjään vatsaan jolloin oireita tulee todennäköisemmin jne. Jos oireet häviävät ulkomaisia tuotteita käytettäessä, kyseessä tuskin on laktoosi-intoleranssi. Onko ongelmasi varmistettu laktoosirasitustestillä? On erittäin todennäköistä, että suosittelemasi tapa ei toimi todellisilla intolerantikoilla.

      On se kyllä kumma, että tällainen uskomus on ottanut valtaa. Ihmisen ei "kuulu" sietää maitotuotteita imeväisiän jälkeen. Se on ominaisuus, joka on kehittynyt ihmiselle evoluution myötä etenkin Pohjolassa, jossa on täytynyt selviytyä pitkästä talvesta ja maito on ollut hyvä apukeino tähän. Suurin osa maapallon väestöstä ei siedä laktoosia.

      En ymmärrä miksi laktoosin sietokyvystä on tehty kauhea ongelma, kun se on geneettistä eikä sille mitään mahda. Ja miksi edes tarvitsisi? Ei se, että sukupolvesta toiseen on LEHMÄNmaitoa juotu tee siitä yhtään ihmiselle luonnollista. Mutta kukin tavallaan.

      • misterxxxxx

        "Kuulin ystäviltä ja tutuilta, että heilä on todettu vaikea laktoosi intoleranssi aikuisena mutta he pystyvät syömään kaikkia maitotuotteita mm. Ranskassa ja Saksassa."

        Ja nämä ystävät myöskin käyttävät Lidlin tuotteita ilman oireita, siksi itsekkin lähdin Lidliin ja heillä on todettu vaikea Laktoosi-intoleranssi testeissä!
        Se on ihan sama syönkö tyhjään vatsaan vai miten suomalaisia laktoosia sisältäviä tuotteita ni saan helvetinmoiset vatsakivut. 7 vuotta on tullu testailtua aika tarkkaan kaikki.


      • misterxxxxx
        misterxxxxx kirjoitti:

        "Kuulin ystäviltä ja tutuilta, että heilä on todettu vaikea laktoosi intoleranssi aikuisena mutta he pystyvät syömään kaikkia maitotuotteita mm. Ranskassa ja Saksassa."

        Ja nämä ystävät myöskin käyttävät Lidlin tuotteita ilman oireita, siksi itsekkin lähdin Lidliin ja heillä on todettu vaikea Laktoosi-intoleranssi testeissä!
        Se on ihan sama syönkö tyhjään vatsaan vai miten suomalaisia laktoosia sisältäviä tuotteita ni saan helvetinmoiset vatsakivut. 7 vuotta on tullu testailtua aika tarkkaan kaikki.

        Onneksi aika moni muukin on tajunnut mitä paskaa ruokiin laitetaan

        "Olen pahimman laadun LI, joka todettiin minulla yli 15 vuotta sitten ja jo erittäin pienet määrät laktoosia aiheuttivat minulle LI oireita vielä 5 vuotta sitten. Tuolloin havaitsin vahingossa että voin syödä muissa maissa valmistettuja laktoosipitoisia tuotteita. Ihmettelin ja tutkia asiaa n. 2 vuoden ajan - sokkona, koska en tiennyt mistä ilmiö johtuu. Lopulta - alettuani välttää systemaattisesti Valion tuotteita, olen ollut lähes oireeton ... huolimatta siitä, että syön edelleen satunnaisesti myös Valion tuotteita - lähinnä ravintoloissa ja vierailuiden yhteydessä. Kun syön säännöllisesti ulkomailla valmistettuja laktoosipitoisia tuotteita, ne näyttävät suojaavan minua myös näiltä satunnaisilta Valion tuotteiden hyökkäyksiltä.

        Olen siis välttänyt Valion tuotteita nyt n. 3 vuoden ajan ja virallisesti todettu laktoosi-intoleranssini ei aiheuta haittaa elämääni. En tarvi pillereitä, minun ei tarvi seurata mitä syön - voin elää täysin normaalia elämää. Kun seurasin lääkärin ohjeita, oireet vain pahentuivat ... kun jätin Valion tuotteet pois, LI oireet käytännössä hävisivät kokonaan.

        Suosittelen Valion tuoremaitotuotteiden täysboikottia siihen saakka, kunnes Valio ilmoittaa siirtyvänsä kansanterveyttä tukeviin tekoihin, selittelyjen sijaan (tai osta hyla tai laktoosittomia tuotteita). On luontevampaa olla ostamatta mitään Valion tuotteita."


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      63
      779
    2. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      158
      764
    3. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      25
      760
    4. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      100
      730
    5. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      708
    6. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      677
    7. Kerro minulle totuus

      Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒
      Ikävä
      193
      636
    8. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      22
      592
    9. Miten yrität

      Vielä saada kaivattusi?
      Ikävä
      61
      572
    10. VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN

      Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisika­laumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa
      Iisalmi
      40
      539
    11. Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!

      Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks
      Suomussalmi
      35
      524
    12. On todella ikävää

      Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit
      Ikävä
      78
      470
    13. 39
      455
    14. Muutto auto hakee sut tänään!

      Tein sulle oman huoneen! mieheltä naiselle
      Ikävä
      57
      445
    15. sinulle....

      Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.
      Ikävä
      75
      437
    16. Useita poliisiautoja kunnantalolla

      Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.
      Ähtäri
      9
      429
    17. Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?

      Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.
      Ikävä
      25
      427
    18. Jos näkisimme vielä joskus

      ... mihin veisit miut treffeille? 😊
      Ikävä
      70
      423
    19. Ottanet yhteyttä

      Facebookissa,jos on jotain asiaa.Miehelle! T.M-nainen.
      Ikävä
      54
      408
    20. Jos kaivattusi olisi

      Vieressäsi niin mitä tekisit?
      Ikävä
      40
      407
    Aihe