Näin alkoi entisen mieheni mustasukkaisuus pahentua: aluksi pyysi etten olisi tekemisissä muiden miespuolisten tuttujeni kanssa, hänen mielestään mies ja nainen kun eivät voi olla vain kavereita. En suostunut tähän pyyntöön. Kun olin menossa baariin, hän halusi yleensä lähteä mukaan, vaikka ei voinut sietää kavereitani ( aina yritti haukkua heitä minulle)eikä edes yrittänyt tutustua. Istui vain hiljaa ja seurasi jokaista liikettäni. Lopulta en halunnut häntä enää mukaani pilaamaan fiilistä, muutenkin kun tuli harvoin kavereita nähtyä. sitten se meni siihen että hän ilmoitti hakevansa minut baari-illan jälkeen luokseen, vaikka olisin ollut kaverille menossa. Hän vain ilmoitti olevansa kohta jo baarin edessä odottamassa minua. Ja aina baari iltojen jälkeen hän oli hyytävän julma, aina mollaamassa. pikkuhiljaa mollaaminen ja haukkuminen paheni, mitään en tehnyt oikein hänen mielestään. Perhettäni tai kavereitani en olisi saanut nähdä, siitä asiat aina vain pahenivat. Sitten kerran (oltiin oltu puoli vuotta yhdessä) olin kavereideni kanssa festareilla ja hän omien kavereidensa kanssa. En vastannut puhelimeeni koska juttelin erään itseäni paaaljon nuoremman pojan kanssa, ja ajattelin soittaa hänelle kohta takaisin. No hänpä näki että puhuin pojan kanssa ja sai totaaliset sekarit. Kävi pojan kurkkuun ja sanoi tappavansa tämän, koska hän kuulemma yritti iskeä minua. Sitten hän alkoi kovaan ääneen karjumaan että oli nähnyt minun suutelevan tämän kanssa(mitä EI todellakaan ollut tapahtunut). No tilanne kärjistyi siihen että hän uhkasi heittää kaikki tavarani kämpästä ulos ja haukkui minua minkä kerkesi. Kun sitten sanoin lähteväni kämpästä hän yhtäkkiä alkoikin anella anteeksi ja sanoi tappavansa itsensä jos jätän hänet. Sen jälkeen vähän aikaa meni taas normaalisti kun olin läksyttänyt häntä järkyttävästä käytöksestä. Mutta sitten lähti taas.. Hän yritti eristää minua jatkuvasti muusta maailmasta ja kaikista uhkailuistaan ja haukkumisistaan hän aina tiukkaan vaati ettei niistä " riidoista" saa puhua kenellekään. Ovat kuulemma vain meidän välisiä asioita. Ja aina kun johonkin menin, jouduin jatkuvasti olemaan puhelin kädessä vastaamassa hänen soittoihinsa ja viesteihinsä. Kamalinta oli että aloin itsekin jo pikkuhiljaa uskoa hänen sanoihinsa, että olen kamala ihminen ja masentua. Ja sitä kautta hän yritti tehdä itsestään jotenkin merkityksellisen. Että HÄN rakastaa minua enemmän kuin ketään muu ja vain HÄN hyväksyy minut. Lopulta kun päätin ottaa hatkat miehen käytöksen vain pahentuessa, uhkailu muuttui aivan hirveäksi. En kirjaimellisesti uskaltanut kääntää hänelle selkääni koska pelkäsin saavan puukosta. Niin epätoivoinen hän oli. Jouduin valehtelemaan hänelle että haluan jatkaa hänen kanssaan, vaikka oikeasti etsin itselleni salaa oman kämpän ja hoidin muuttoasiat. oli kyllä elämäni raskaimpia aikoja, koska erotessa haukkuminen muuttui jokapäiväiseksi viestien ja netin kautta ja hän uhkasi pilata elämäni. Ja tämä jatkui yli puolen vuotta melkein päivittäin. Erään miespuolisenkin kaverini kimppuun hän kävi ja syytti tätä erostamme. (vaikka en ollut edes ollut moneen kuukauteen tämän kaverin kanssa tekemisissä) Jouduin pitkään kulkemaan varpaillani kaupungilla.. Ei uskoisi.. aluksi mies oli mitä ihanin ja uskoin eläväni hänen kanssaan loppuelämäni.. siksi ehkä jäinkin suhteeseen niin pitkäksi aikaa, kun asiat alkoivat mennä huonosti..
varokaa vaan!!!!!!!
Älkää jääkö vangiksi suhteeseen
0403
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.