me painitaan niin eri maailmoissa, että on turha haaveilla enemmästä. Muistatko sä sitä kertaa siellä taidenäyttelyssä viisi vuotta sitten. Siihen se palaa takaisin. Olet tehnyt paljon työtä sen eteen, että näin tulee tapahtumaan. Aina unelmat eivät toteudu.
Voi ystäväni
Elämä on
1364
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
että sinä tässä olet niitä töitä tehnyt. Minä en ole sekaantunut elämääsi mitenkään ja olisin unohtanut ja antanut anteeksi kaiken jo ajat sitten, jos sinä olisit antanut minun olla rauhassa.