Länsisuomessa oli toimittaja Irene Uusi-Kilposen tekemä juttu Kinnonperkontien parakeista ja niiden asukeista. Jotensakin tuntuisi ettei moniongelmaisia, ehkäpä aggressiivisiakin henkilöitä pidä asuttaa lapsiperheiden asuinalueelle. Parakeilla on ollut mm. väkivallan tekoja.
Kinnonperkontien parakit
Tenu-tonttu
141613
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Parakkien sijainti on aivan tarkoituksella sijoitettu sinne kinnonperkontien metikköön aivan tarkoituksella,siinä meni mönkään vain se,että niitä ei sijoitettu tarpeeksi kauas asutuksesta.Viekää ne parakit vaikkka mihin niin aina jollain on niistä jotain valitettavaa.eikä ihme sillä asukit kun ovat sellaista ihmistyyppiä,että jos ei muille tapahdu jotain ikävää,niin sitten ne tappelevat keskenään.Elikä parempi vaan miettiä jokin uusi sijoitus näille parakeille mahdollisimman kauas muista ihmisistä.Siinä pähkinä kaupungin päättäjille.
Tämäkin asia on melko monitahoinen. Ymmärrän lapsiperheiden huolen ja pelon, mutta myös päihdeongelmaisten oikeudet. Moni näistä jampuista on pohjimmiltaan kuitenkin hyväsydämisiä ihmisiä. Ehkä viina lisää väkivaltaisuutta, mutta miten on jatkuva leimaaminen ja kaltoinkohtelu? Usein jo epäsiisti ulkonäkö antaa tietyn kuvan, mutta minkäs nämä ihmiset sille voi, jos heitä oikein urakalla yritetään syrjäyttää. Eivät he saa sosiaalitoimistosta tai Rauman päihdehuollon palveluista asiallista kohtelua, saati sitten muilta ihmisiltä. Kuka siinä ei syrjäytyisi tai alkaisi käyttäytyä väkivaltaisesti?
Vika ei mielestäni ole yksin päihdeongelmaisissa vaan MYÖS kanssaihmisissä. Joidenkin päihdeongelmaisten väkivaltainen käytös voi kohdistua viattomiin ihmisiin, mutta onko heidänkään eteen tehty kaikki mitä voitaisiin tehdä?
"Vika ei mielestäni ole yksin päihdeongelmaisissa vaan MYÖS kanssaihmisissä. Joidenkin päihdeongelmaisten väkivaltainen käytös voi kohdistua viattomiin ihmisiin, mutta onko heidänkään eteen tehty kaikki mitä voitaisiin tehdä?"
Eli sivullisia saa lyödä turpaan, jos yhteiskunta ei ole enempää resurssia lyödä kiinni ihmisiin, jotka itse aiheuttavat oman tilanteensa? Vähintäänkin omituinen logiikka, tosin itsellä ei ole koskaan riittänytkään myötätuntoa juopoille. Hiukan vastuuta yksilöllekin, ei kaikki ole yhteiskunnan syytä. Jokainen sen viinan itse kurkusta kaataa (kyllä minullekin maistuu, välillä liikaakin).
että jokahinen on vastuussa tekemisistään.Kyl täsä vois valittaa aika monesta asiasta yhteiskuntaa jos vaan haluisi. Viime kädessä ite sen päätän otanko vaiko en, mitä otan ja kuinka paljon. Aika lähellä ittellä semmone tapaus että läträä viinan kans, lääkkeiden kans, taitaa vetää jotain kamaakin, syyttää lapsuuttaan, vanhempiaan, veljiään, lähes kaikkia muita omasta surkeasta tilanteestaan paitti itteään.
Se on niin helppoa täydellisessä pikku kodissaan ja pikku perheensä kanssa arvostella ihmisiä kenellä on todellisia ongelmia, juuri tuollaisten tekopyhien syrjintä pahentaa tilannetta. Alkoholismi on sairaus niin kuin muutkin sairaudet, joku sairastuu sokeritautiin eikä häntäkään halveksita ja ylenkatsota. Miten ketään sopeutuu yhteiskuntaan jos laitetaan keskelle metsää asumaan parakkiin, enemmän tuettuja asuntoloita ja henkilökuntaa pitäisi kaupungin hommata, tai tikittävä aikapommi räjähtää käsiin. Montako ruumista vielä tarvitaan?
asunnon, työtä ja toimeentuloa...
"Alkoholismi kehittyy vähitellen vuosien aikana. Sairastumisen edellytys on alkoholin säännöllinen tai runsas käyttö."
Eli täytyy itse aktiivisesti harjoitella, jotta sairastuisi alkoholismiin. Itse hankitut sairaudet eivät ole mielestäni samalla viivalla muiden tautien kanssa. Ei tule vieläkään säälipisteitä.
Täältä kodista perheen suojista on tosiaan helppo arvostella. Minulla tosin on se koti ja perhe juuri siksi, etten vedä viinaa silmittömästi. Sinne metsän keskelle parakkiin päätyvät mielestäni ne, jotka eivät ole yhteiskunnan yrityksistä huolimatta sopeutuneet muualle.
Sanottakoon näin, että Rauman päihdehuolto on aivan retuperällä ja epäilen, ettei se siitä koskaan miksikään muutu. Esimerkiksi Helsingin suunnalla päihdetyötä toteutetaan erilailla ja tulokset myös näkyvät ERILAILLA!! Edellisessä kommentissa oli myös puhetta siitä, ettei alkoholismi tuosta vain synny. Eihän se diabeetteskään siittä vaan synny. Entä ylipaino, pitäisikö ylipainoisia halvelksia ja syrjiä eikö se olisi totaalisen moraalitonta? Miksi sitten alkoholisteja? Alkoholismi on sairaus siinä missä äsken mainitutkin!
Olen samaa mieltä äskeisen kanssa. Jos ajatellaan laajemmin, niin periaatteessa ihminen oli oman onnensa seppä - kaikessa ja liikaa. Kaikki olisi itseaiheutettua, kuten työttömyys ja liiasta suolankäytöstä johtuvat sairaudet.
Ihmisiä ne alkoholistitkin on. Ja heitä haukkumalla oikeutetaan ns. kunnon kansalaisten huonot teot. Mistä sitä tietää mitä esim. miljoonatalon sisällä tapahtuu. Väkivaltaa? Päihteitä?
Ymmärrän toki, että haittaa varmaankin noista parakeista on. Tunnen myös hyvin älykkäitä ja hyvätapaisia alkoholisteja. Valitettavasti heidätkin leimataan.Ja vaikka sattuu olemaan väärässä paikassa väärään aikaan ja humalassa(poikkeuksellisesti), niin johan alkaa keskiluokan höpötys.
Kukaan ei motkota jos naapuriin muuttaa päiväkoti tai koulu
Kyllä se diabetes syntyy osalla ihan noin vain. Kakkostyypin diabeteksen riskiä tosin lisää ylipaino. Katseleeko yhteiskunta muuten mielestäsi ylipainoisia jotenkin ihailevasti? Vai onko ihanteena sittenkin normaalipaino kohtuullisissa rajoissa?
Diabetes-potilas ei tule ovelle rähjäämään paskat housuissa kuten alkoholisti. Se hiukan heikentää myös niitä säälipisteitä.
Miten niitä ongelmia sitten Helsingissä hoidetaan, ja miten se näkyy erona? Hiukan muuta kuin mutua sitten vastaukseksi, kiitos.
Milloin sun ovelles on alkoholisti tullut rähjäämään ja millon sulla on sen takia ollut paskat housuissa?
Jos semmoista tapahtuu niin kyllä sää itse olet sen tekemisilläs ja sanomisillas aiheuttanut.
Tyhmyys on alati uusiutuva luonnonvara eikä se mitenkään erityisesti rajoitu alkoholisteihin sen kummemmin kuin diabeetikoihinkaan.
Noin joka viides ihminen on diabeetikko ( moni tietämättään ), laskeppa sijoitukses.
No jonkin verran tuosta on jo aikaa. Itsellä ei siitä hyvästä housut likastuneet, mutta kärystä päätellen kaverilla oli ollut vessa liian kaukana jossain vaiheessa.
Pieleen menee loputkin arvaukset: eipä ollut minulla ollut mitään tekemistä asian kanssa, josta täytyi pärrätä. Johonkin täytyi tulla asia örisemään, ehkä olin lähin.
Tyhmyydestä olemme samaa mieltä, mutta mistä tuo tuli kuvaruutuun? Minä en ole väittänyt alkoholisteja tai varsinkaan diabeetikkoja tyhmiksi. Olen vain todennut ettei ALKOHOLISMI juurikaan herätä sympatioitani.
Mitä tulee itseeni, niin diabetestä ei tarvitse arvuutella. Seuraan säännöllisesti sokeriarvojani ja kunnossa ovat tällä hetkellä.
Viitsitkö lakata tunkemasta sitä diabetestä joka paikkaan, tässä on ollut puhe alkoholisteista, ja kirjoitat kuin olisin haukkunut diabeetikkoja. Enkä muuten nähnyt mitään perusteluja Helsingin hyvälle päihdetyölle, mikä aiemmin "todettiin".
Poikkeuksiakin on, mutta Helsingin seudulla päihdeongelma nähdään enenemässä määrin sairautena. Tänne syrjäseuduille tällaiset ajatukset tulevat hyvin jälkikädessä. Helsingin seudulla alkoholisteiden auttaminen tapahtuu myös eri lähtökohdista. Siinä missä Raumalla kaikkensa menettänyttä ihmistä kohdellaan auttamispaikoissa törkeästi ja alistetaan tottelemaan, jotta saisi edes jotain etuuksia niin Helsingin seudulla autetaan. Auttamisessa on mukana empatia ja ymmärtäminen. Lähtökohdat auttamiselle ovat täysin erit mitä Raumalla on.
Kokemukseni Rauman päihdetyöstä perustuu lähinnä kuulopuheisiin, mutta näiden perusteella ajattelisin, että välillä tulisi pysähtyä ja vaihtaa vanhoja "hyviksi" tulleita tapoja. Päihdetyötä voi toteuttaa monella tavalla. Esimerkiksi motivoiva haastattelu on tullut vanhojen mallien tilalle. Ennen päihdetyötä toteutettiin "alistamalla" , mutta nykyään sen tulisi sisältää empatiaa, kuuntelemista ja elämän uudelleen rakentamista päihdeongelmaisen omista lähtökohdista. Uhakailemalla ja alistamalla ei kukaan saa ns. vaikeimpia asiakkaita tottelemaan vaan pahimmassa tilanteeessa lisäävät väkivaltaista käytöstä. Kohtelemalla päihdeongelmaisiakin tasavertaisina, voisivat tuloksetkin olla aivan erilaisia.