Mistä lisää aikaa vuorokauteen? Päivätyö lohkaisee ison osan ajasta ja kaiken ylimääräisen olen jo karsinut pois, esimerkiksi kotitaloustöitä en tee juuri lainkaan. Yöunet jäävät joskus 4-5 tuntiin ja se tuntuu lyhyeltä.
En usko, että täältä tulee mitään ratkaisua aikapulmaan, mutta olisi mukava keskustella siitä.
En usko, että täältä tulee mitään ratkaisua aikapulmaan, mutta olisi mukava keskustella siitä.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Mistä semppiä kirjoittamiseen. Aikaa olisi kun olen osa-aikatyössä, lapset isoja, koiraa ei ole, ei miestä eikä omakotitalon riesoja. Ei vaan silti saa aikaseksi jatkaa kässäriä jota on jo 80 liuskaa kasassa. Höh.
On todellakin vähän eri juttu. Minä vetäisin romaanikäsikirjoituksen kolmessa kuukaudessa työpäivien ohella, työpäivien, jotka matkoineen vie 12 tuntia. Ja nukkuakin pitää.
Se kässäri ei luonnollisesti toimi semmoisenaan eli hioa pitää. menee ainakin pari vuotta tällä menolla, ellei jostain tule lisää aikaa.
Kirjoittaminen sujuu vain kirjoittamalla. Muuta konstia ei ole.
sää väheksyt minun aikaansaamattomuus-ongelmaa :/ jos yksinkertaistan sinun ongelmasi samalla logiikalla niin sanon että sinun pitää sitten käyttää hiomiseen kaks vuotta. ja eihän 2 v ja 3 kk kirjaa kohti edes ole paljon??? jotkut suomalaiset Nimet kirjoittaa romaanejaan jopa seitsemän vuotta.
Ei minustakaan 2v ole paljon. Kässärin valmistuminen vaatii aina kärsivällisyyttä. Yritä ajatella positiivisesti, aloittaja: ehkä sulla pysyy innostus ja palo kirjoittamiseen paremmin, koska et SAA kirjoittaa koko ajan. Jos aikaa on loputtomasti, ei välttämättä edes synny mitään - mutta kun aika on rajoitettua, joudut koko työpäivän odottamaan kirjoittamista - ehkä mielessäsi käyt läpi tekstiä valmiiksi, hiot tarinaa alitajuisestikin - illalla tekstiä tulee kun lopultakin pääsee koneen ääreen! Sehän on jo tosi hyvä tahti jos joka päivä pystyy muutaman tunnin kirjoittamaan.
Sit jos joskus saa julkaistua ja rupeaa ehkä tulojakin tulemaan, ei muuta kuin siirtyminen osa-aikatyöhön, lyhyemmän työmatkan päässä olevaan duuniin tms.. Siinä vaiheessa joutuu päättään kumpi on tärkeämpää, tuo nykyinen työsi vai kirjoittaminen.
kun sulla näyttää olevan taipumusta leeliaksi.
En väheksynyt sitä, että ei saa kirjoitetuksi, totesin vain lyhyesti, että kirjoittamattomuuteen ei auta mikään muu kuin se, että kirjoittaa. Tiedän kyllä, että tyhjän paperin kammo voi olla kamalaa. Siinä käy niin, että sitten ei saakaan mitään aikaan. Jos itselleni kävisi niin, silloin rupeaisin miettimään, mistä tulppa johtuu, onko kässärissä esimerkiksi joku vaikea kohta, siis oman tunne-elämän kannalta vaikea. Väkisinkin tulee omat tunteet mukaan peliin, vaikka homma olisi täysin fiktiivistä, vaikeista asioista kirjoittaminen tuo pintaan vaikeita tunteita. Se, että sanoin että kirjoita, kirjoita vaan, kuvaa omaa suhtautumistani asioihin, ei ollut tarkoitus olla väheksyntää, suhtaudun nimittäin niin, että asioista vain mennään läpi vaikka pakolla.
Sen kaksi vuotta heitin lonkalta, voi se olla viisikin, kuka tietää. Kässärihän elää omaa elämäänsä, ihmiset tekee mitä tykkää, juoni rönsyää. Ja teksti ei toimi, tiedän erittäin hyvin, mikä on riittämätöntä tekstiä, vaan mitä sille pitäisi tehdä...no se on toinen juttu. Kaksi vuotta tuli siitä, kun ajattelin, että kahden vuoden päästä kässärin pitää kuitenkin olla jotain muuta kuin mitä se on nyt.
On epärealistista pistää vastakkain leipätyö ja kirjoittaminen ja kysyä, kumpi on tärkeämpää. Pienellä palkalla sitä kitkuttaa nytkin kuilunreunataloudella. Useimmille meistä päivätyö on välttämätöntä ja silti voi olla vaikea selviytyä seuraavaan palkanmaksupäivään.
leeliaksi..? Mikä se on?
Viitsimisongelmaa mä en oikeen ymmärrä. Sen verran olen itse joutunut tasapainoilemaan työn, opiskelun, parisuhteen, kirjoittamisen ja kaiken välillä, että mulla ei oikein ole varaa laiskotella. Uskon, että ne kirjoittaa jotka todella haluaa kirjoittaa.. Anteeksi vain. :P
Ihmettelin vaan tuota 12 tunnin (!!) työpäivää. Eikö sitä voisi käydä töissä jossain lähempänä ja olla ainakaan tekemättä ylitöitä. Ei kai normaalissa työssä mene 8 tuntia enempää, sitten vielä matkat 2h suuntaansa? Tuli mieleen, että jos se on joku elämää tärkeämpi työ kun siihen pitää puolet vuorokaudesta uhrata.
Kyllähän sitä kituuttaa vaikka ihan perusduunarin palkalla jos haluaa ja tarkoitinkin, että JOS saisi kirjoja julkaistua (osa tuloista tulis niistä), voisi tavallaan siirtyä osa-aikaisesti kirjailijaksi.
Tiedän kyllä kituuttamisesta ja selviytymisestä... Ja sen verran hyvä rahatilanne täytyy olla, ettei taloudellinen stressi haittaa kirjoittamista.:)
muistelen että sää opiskelet opettajaksi... toivottavasti motivoit mahdollisia "viitsimättömiä" ja "laiskoja" oppilaitasi muullakin kuin omalla erinomaisuudellasi :D
ei asiat taida niin yksinkertaisia olla että yhdellä sanalla (=laiska) voi kuitata sen ettei joku saa tekstiä kasaan, puhumattakaan siitä että tuomitseminen vaivan parantaisi.
ilmeisesti työntekemisen eetoksemme on niin suuri että kaltaiseni ansaitsevat vain potkun perseeseen ja olankohautuksen. jeeh. very interesting... vai oliko se instructing.
ööh.. En väitä olevani erinomainen, anteeksi jos sellainen vaikutelma tuli. Samanlainen yrittelijä kuin tekin...
Opettajana tarkoitus on kai motivoida (epätoivoisesti) joitain esim. kasiluokkalaisia nulikoita innostumaan kirjoista, lukemisesta tai kirjoittamisesta edes sen verran, että istuisivat viisi minuuttia rauhallisesti joku teksti / kirjoitustehtävä edessään. Totta kai heidän elämässään on miljoona tärkeämpää asiaa kuin joku kirjallisuus! :D
Sen sijaan jos joku ihminen vapaaehtoisesti käy "Kirjailijanalut"-palstalla ja oletettavasti harrastaa kirjoittamista ja haluaa esim. julkaista, kai silloin tilanne on hieman eri? En mä ketään tuomitse, jokainen tekee mitä haluaa elämässään hyvänen aika.
Ovatkohan kilpaurheilijat, menestyvät muusikot, elokuvantekijät ym ym. myös netissä valittelemassa..? Ne menestyy ketkä tekee, kylmä fakta...
kyllä musta tuntuu että saamattomuus on usein kirjoittamista yrittävien ongelma ja että myös siitä voi jutella kuten muistakn kirjoittajan ongelmista. mutta antaa olla.
edellisistä ongelmista. Ei ole aikaa, eikä ole tsemppiä nykysellään. Pari vuotta sitten tosin kun oli aikaa enemmän niin... OIkeastaan mulla on kiinni siitä kuinka kuormittunut olen henkisesti, että joskus ei pysty vaan kirjottamaan mikä raivostuttaa tosin.
Jos ei ole aikaa niin kait ne viikonloput kannattaa hyödyntää ja ihan jos puoli tuntiakin päivässä ehtii muulloin niin kait se on eteenpäin. Puhtia oon ajatellut lähteä hakemaan aamusivut-tyylisellä systeemillä. Siitä sellaista kirjoituskuntoa lisäämällä että pääsee rytmiin, huomasin, että kun on säännöllinen rytmi niin sitä on helpompi jatkaa kuin että tulee pitkä tauko, silloin jotenkin on vaikea tarttua toimeen.
kulkuneuvoilla, niin siinähän tulee automaattisesti monta tuntia kirjoitusaikaa. Jos ei viitsi kirjoittaa kannettavalle, niin kyllähän se klassinen muistikirjakin käy. Korvatulpat korviin, jos muiden melu häiritsee.
Tai jos matka taittuu omalla autolla, voihan kirjaa tehdä nauhoittamalla ideoitaan. Dialogi voi onnistua paremminkin sen ääneen puhumalla, eikö?
Totta mooses käytän työmatkat hyväksi. Tulostan keskeneräisiä lukuja ja teen niihin junassa muistiinpanoja, jotka sitten voin kotona viedä koneelle. En koe matkoja mitenkään rasittavina, nehän on erinomaista työskentelyaikaa. Toki voi myös istua puolinukuksissa ja työstää tarinaa mielessään.
Valitettavasti ei ole taloudellisia mahdollisuuksia asua pääkaupunkiseudulla. Kyllä minulle kävisi keskusta-asunto vallan hyvin. Missään umpiperällä taas ei ole työpaikkoja enkä toisaalta haluaisi pienellä paikkakunnalla edes tehdä työtä, sehän on kuin päivävankila, josta ei ikinä pääse minnekään. Kokeiltu on.
Ei kun anomaan apurahaa hyvällä työsuunnitelmalla ja suosittelijoilla. Kirjojen kirjoittaminen muuten kuin viravapauden turvin on todella hidasta, voimaa vievää ja hankalaa.
Kyllä on arvomaailma pielessä, jos heti ollaan jotain apurahaa anomassa, kun leikitään jotain osapäiväkirjailijaa.
Kai apurahat on tarkoitettu jo julkaisseille kirjoittajille, joilla on jotain näyttöä osaamisestaan. Luulisin?
tai vuorotteluvapaata suosittelen... Ei apuraha tietysti korvaa palkkatuloja, mitä virasta saa, mutta takaa mahdollisuuden kirjoittaa kässäri esim. julkaisukuntoon asti. Varteenotettava vaihtoehto. Tärkeintä on saada projekti loppusuoralle, tässä voi olla apu.
Toisinaan esikoiskirjailijallekin on myönnetty apurahaa.
Kirjoittaminen on raskasta työtä jo itsessään, saati sitten virkatyön ohessa. Minulla on onneksi tilanne sellainen, että sain perinnön, jonka turvin olen keskittynyt omaan kirjoittamiseeni kolmen seuraavan vuoden turvin. Lapset ovat koulussa, mies töissä, joten mulla on sopivasti aikaa aamulla 8.00 - 15.00 aikaa omalle kirjoittamiselle.
Virkavapaan saaminen töistä oli yllättävän helppoa. Sain myös stipendin paikalliselta taidejärjestöltä! Ehkä siinä auttoi se, että olen toiminut aiemmin elämässä tietokirjailijan työssä, en tiedä. Summa ei ole merkittävä, enemmänkin kannustava.
Se tuleeko esikoiskirjastani julkista, se on toinen juttu. Olen päättänyt olla rauhallinen ja keskittyä ensimmäisen vuden aineiston keräämiseen ja analyysiin, toisen vuoden raakaversioiden 1-3 kirjoittamiseen ja viimeisen vuoden ateljeekritiikkien pohjalta uudelleen kirjoittamiseen, korjaamiseen ja hienohiontaan. Sitten teksti kustantajille ja takaisin virkatyöhön.
Ehkä olen liian järjestelmällinen, mutta se on aina ollut tapani.
sulle höh höh. Mulla on just noin kaikki ´riesat´: omakotitalo, virkaduuni, mies ja 3 lasta. Mutta toisaalta, omapa on valintani ja kirjoitan aina loma-aikoina: syyslomalla nyt, joululomalla, talvilomalla, pääsiäislomalla ja pitkällä kesälomalla. Ehkä osittain ryhdyin opettajaksi, koska aavistin, että alan jossain vaiheessa kirjoittamaan kirjoja. Mutta unelmoin tilastasi: täydellinen vapaus kirjoittaa niin paljon kuin haluaa. Me kaikki olemme niin erilaisissa elämäntilanteissa.
Ehkä kannattaa nyt kirjoittaa tulevien kirjojen treatmentit ja eläkeiässä vaan hakata kirjat ulos. Sisko Istanmäkikin on iäkäs kirjailija, joka intoutui eläkeiässä kirjoittamaan huomiota saaneita kirjoja. "Liian paksu perhoseksi" ei ole hassumpi kirja mummon tekemäksi, ei vängytystä Karjalan kunnaiden käkilauloista tai leskiyden kitinää.
Itse olen kohta kuusikymppinen ja kirjoitan esikoistani. Olen kai mielestäsi täysin mummahtanut?
Fiktiota, toimintaa, tapahtuu etupäässä ulkomailla eikä yksikään käki kuku.
Kaikilla ei ole mahdollisuutta tehdä töitä lähellä kotiaan, joillakin työmatka on pitkä, eikä asialle mahda mitään, paitsi jos haluaa menettää työpaikkansa. Kirjoittaminen on aika yksinäistä työtä, joten siinä ei ole mitään pahaa tai kummallista, että käy keskustelu palstalla "valittamassa" eikös täällä juuri jaeta tuntemuksia kirjoittamisesta. Kaikki eivät halua kertoa lähipiirilleen kirjoittamisestaan tai kaikilla ei ole sellaista ihmistä, jonka kanssa voisi asiasta keskustella. kilpaurheilijat, muusikot ja elokuvantekijät voivat aivan hyvin myös valitella saamattomuuttaan, eivät hekään ole yli-ihmisiä, saattavat valittaa jopa netissä, kuka tietää...
Joskus kirjoittamiseenkin voi väsyä, silloin tauko on paikallaan, sen jälkeen voi taas jatkaa uudella innolla.
Ne jotka tekevät, eivät aina menesty...mutta aina saa/kannattaa yrittää.
Tsemppiä itse saan, kun keskustelen kirjoittavien ihmisten kanssa. Tosin niitä hyvin vähän. Eikä minua tsemppaa kuin tosissaan kirjoittavien kanssa keskustelu. Itsekin olen tosissaan kirjoittamisessani.
Aikaa vuorokauteen saa, kun sitä vaan ottaa. Päätä ensiksi kirjoittavasi säännöllisesti päivittäin vaikka vain 15 minuuttia. =n. 1liuska päivässä. Sitten, kun sen noudattaminen sujuu, lisää aikaasi. MInulla on pieniä lapsia liuta ja opiskelen. Aikaa on aina, mutta sen hyödyntäminen kirjoittamiseen on vaan järjestettävä.
Jos oikeesti haluaa kirjoittaa, sitä sitten kirjoittaa. Kuitenkin ajanpuutteetta tuskaileville ohje: Edetkää pienin askelin. Niin kuin aikaisemmin kirjoitin, niin ensiksi 15min säännöllistä kirjoittamista ja siitä sitten lisäätte. Säännöllisyydestä, kun saa kiinni, huomaa kuinka kirjoittamista kaipaa joka päivä.
Tartu hetkiin...
Jätä tv ja netissä palloillu kokonaan pois. Kirjoita käsin sinne tänne paperilapuille, kerää paperilaput talteen yhteen paikkaan, esim. työpöydän laatikkoon. Töissäkin on varmasti tuhat miniminuuttia, jolloin ehdit sutaista pari lausetta paperille, tai rankalaisin viivoin muutaman ajatuksen. Kun sitten ehdit istahtaa koneelle voit alkaa suoraan kirjoittamaan, ilman että mietit mistä jatkaa. Noin tarina myös pysyy kokoajan tuoreena mielessäsi, eikä sen muistiin palauttamiseen mene turhaa aikaa.
Nuku hyvin, unen aikana voit löytää juuri tarvitsemasi tarinan osat.
ihminen, jolla lapsenlapsia ja väsymiseni evakkoreissuihin, Karjalan tunnelmointiin ja sodan jälkeiseen pula-aikaan syntyi kirjoittajapiiriin aikana. Mummous ei liene ikään sidottu ilmiö, vaan biologiaan.
Totta kai on reippaita mummoja ja papparaisia. Esimerkiksi Alberto Moravia reippaan eroottiset romaanit jo iäkkäällä iällä innostavat enemmän kuin muistelut jostakin, joka on niin mennyttä ja menetettyä, ettei sitä enää kannata eds kaivata... kaunokirjallisuudessa.
Esikoisromaanien ongelmana on usein liiallinen omakohtaisuus ja elämänkertaisuus tyyliin sitten tapahtui näin ja sitten noin ilman teeman ja sanoman syventämistä. Pahimmillaan. Parhaimmillaan esikoisessa omakohtaisuus on vieraannutettu värikkääseen, uutta avaavaan sisällön tarkasteluun, joka näkyy oivaltavn omaperäisessä kielessä ja rakenteessa. Romaani liittyy kaunokirjallisuuden historiaan, ehkä tietoisena, hermeneuttisena ja intertekstuaalisena taideteoksena.
kuin aiemmin: olin kirjoittajapiirissä, jossa mummo-osaston vinetys "ennen kaikki oli toisin ja paremmin" (kuinkas muutenkaan?) oli välillä aika rasittavaa. Mutta toisaalta, jotkut osasivat ihan kannustavasti lukea muiden tekstejä, vaikka sokeus oman näennäisyhteiskunnallisen tekstin heikkoihin klisee -kohtiin oli toistuvaa ja hieman kiusallista. Mutta kaikilla on oikeus kirjoittaa kuten haluaa ja parhaaksi näkee jne.
No, keskiajalla oli unohdettu antiikissa opitut asiat, klassismin aikaan fanitettiin hellenismin kulta-aikoja ja renessanssi-ihminen koki suuria odotuksia uudessa... ei mitään uutta... kaikki kaipaavat jonnekin, jotkut tulevaan ja toiset menneeseen. Hyvä, kun ajattelevat.
Mitä mummouteen tulee... kai se on aika tavalla omasta näkökulmasta kiinni, miten paljon mummous aiheuttaa perspektiiviharhaa suhteessa omaan tekstiin ja sen tämän hetken kiinnostavuuteen esim. kustantajan suhteen. Toisinaan konservatiivinen ennen kaikki ruletti paremmin voi olla juuri se, mitä kustantaja esim. viihdepuolella tarvitsee. Ja romantiikkaa mummot ovat aina kirjoittaneet tässäkin maassa. Ja onhan se mukava harrastus, voittaa viinan vedon ja katkeruuden, laittaa aivosolut liikkeelle ja tarjoaa ajan kulua eläkkeelle oloon.
Mummojen ja pappojen määrä kasvaa yhteiskunnassamme, miten tämä näkyy kirjoittajakoulutuksen ikärakenteessa? Onko eläkeläisille suunnattu omia kirjoittajakursseja, onko elämäkertakirjoittajien määrä kasvanut tai omakustanteiden julkaisijoiden keski-ikä?
Mummoikäinen kirjailijaesikoinen voisi olla uusi brändi!
"Pitkän ja merkityksellisen työuran jälkeen XX julkaisee pelottavan ajankohtaisen ja kiellisesti tajunnan räjäyttävän esikoisromaaninsa YY, joka asettaa lukijan miettimään uudella tavalla eläkeläisten kovaa kohtaloa lama-ajan Suomessa ja kurjistuvassa EU:ssa. XX on tullut tunnetuksi mm. aktiivisuudestaan kansalaisjärjestötoiminnassa ja politiikassa jo vuodesta ZZ."
Bryce Courtenay julkaisi ensimmäisen kirjansa aikuisena ja on sen jälkeen kirjoittanut useita, ja on laajalti tunnettu bestsellerkirjoittaja nyt 'ukki-ikäisenä'. Hän sekoittaa mukaan nuoruutensa muistoja, mutta kirjoittaa niin mukaansatempaavasti, mielestäni, ettei häntä voi sanoa tyypilliseksi "Ennen oli kaikki paremmin" -hössöttäjäksi.
Alan itse kohta olla tuossa iässä. Ensiromaani on vasta työn alla. Jos olisin kirjoittanut kautta vuosien, olisi kokemusta kertynyt runsaasti. Toisaalta, ehkä minulla ei nuorempana ollut mitään sanottavaa.
Katotaan sitten, jos mun esikoinen ilmestyy, kuinka paljon siinä on mummoainesta. Iän puolesta voisi olla kylläkin.
Päähenkilöt on hiukka yli kolmekymppisiä, iso osa vielä sinkkuja ja tapahtumat sijoittuvat vieraaseen kulttuuriin, josta ei muuten ole ihan helppo kirjoittaa. Muutama ulkokohtainen käynti turistina ei riitä, no onneksi on netti, mutta netinkin antama tieto vieraan kulttuurin todellisesta arjesta tietyistä erikoisaloista on rajallista.
Kyllä se mummous kirjoittajana on kiinni ihan muusta kuin biologisesta iästä.
Niin ja monet meistä on vielä vuosia kiinteästi mukana työelämässä eli aikaa kirjoittamiseen ei liiemmin ole.
Mitä tulee kansalaisopistojen kirjoittajapiirien aiheisiin, niin tylsää arjen kopiointia löytyy kaikista ikäluokista. Ikinä en enää niihin nokkaani pistä. No onneksi ei tarvikaan.
Mielestäni kokemuksen määrä auttaa kirjojen laatuun: Leo Tolstoi kirjoitti Sodan ja rauhan - yhden maailman parhaimmaksi luokitellun romaaninsa - 37-vuotiaana. Eepinen suurtyö on läpileikkaus Venäjän yhteiskunnasta, romaanissa on noin 580 henkilöhahmoa. Yksi romaanin keskeisimpiä henkilöitä, Pierre Bezuhov, oli Tolstoin alter ego.
Vaikka Tolstoin nuoruusteokset ovat koskettavia, puuttuu niistä se kypsyys, johon kirjailija Anna Kareninassa parhaimmillaan kykenee. Eikä papparaisuus teoksia paina. Romaanissa esiintyy filosofinen maanomistaja, joka Tolstoin tavoin työskentelee yhdessä maaorjiensa kanssa ja pyrkii näin muuttamaan kurjien, arvottomien ja samantekevien elämää. Hahmo irrottautuu eksistenssin tarkoituksettomuudesta. Kuinka monien 20-vuotiaiden teoksessa tämä näkyy nykyään? Niinpä.
Ikärasismi on tänä nuoruuden hulluuden ja ikuisen elämän lähteillä pyörivän kulttuurimme painajainen. Muistan, kun olin esiintymässä Eeva Kilven kanssa kirjailijakiertueella ja minua ilahdutti se Kilven uskollisten fanien joukko. Eevan teokset ovat huimia ja kieleltään omintakeisia, taiturimaisia näytteitä. Enpä ole hänen teoksissaan mummoutta nähnyt.
kustantaja on kiinnostunut kirjailijan iästä?
Tuo mummobrändäys on aika kiinnostava - akkojen lehdet varmaankin olisivat kiinnostuneita. Ja onhan iällä ja pitkällä työhistorialla merkityksensä vakuuttavuudessa, esim. Umberto Econ pitkän matkan tutkimustyö semiotiikassa antaa mukavan lisän hänen taidoilleen. Ja tietysti on miellyttävää, kun hän on lahjakas tarinarakenteen rakentaja ja historiallisilla yksityiskohdilla leikkijä.
taidosta ja paneutumisesta niin siviilissä kuin kirjailijan ammatissa. Harva kirjailija on päässyt sellaiseen klassikkoasemaan kuin Tolstoi. Löytyisipä Suomestakin jotain sen kaltaista tänä aikana... olisi syytä olla riemuissaan muustakin kuin kevyen viihteen menestyjistämme, heitä mitenkään väheksymättä.
Mummo, joka nousee ohi Tolstoin maineen!
Ehkä hän tulee maalaistöllistä ja on itseoppinut nero. Klassinen malli.
Tai sitten hän on pitkän matkan tutkijan uran tehnyt kansainvälinen lääkäri, joka on pitkään pohtinut tiettyjä yhteiskunnallisia ja yksilöllisiä lainalaisuuksia, johon lääketiede ei anna suoraa vastausta... ja pam... ilmiö on syntynyt kirjalliseen, pienen kielialueen kosmokseemme.
"Kirjani syntyi tarpeesta synnyttää uusia kysymyksiä", hän sanoo Frankfurtin kirjamessuilla myytyään juuri kirjaoikeudet 16 maahan. Mahtavaa.
Kaikki raskas ja vaikea, kiitos ei minulle. Jätän suosillä nuorille ryppyotsaisille intelligenteille sekä vanhemmille synkistelijöille.
Ja akkainlehdet ei minulta ikinä haastattelua saisi. Korkeintaan, jos sitoutuisivat kirjoittamaan ainoastaan asiaa. Akkainlehdet on täynnä koti- ja perhehöpinää. Sisustusta ja sieniä. Jalkasilaa ja joulukuusen koristehilaa. Tehty perinteisille isoksi kasvaneille kilteille tytöille ja pojille, jotka uskovat joulupukkiin, siihen että parisuhde on toisen kainaloon käpertymistä kynttilänvalossa ja että ihminen saa kuoltuaan siivet.
Toki kustantaja voi katsoa, ettei kuusikymppinen esikoiskirjailija enää kovin montaa teosta väsää. Mutta ei sitä tiedä. Voi olla, että jää nuoremmallakin yhteen tai kahteen. Kirjoittamisesta ei onneksi jäädä vanhuuseläkkeelle.
Tekstin aika on silloin, kun se teksti tulee ihmisestä ulos.
olla helppoa, nopeasti omaksuttavaa ja oivallettavaa? Eikö osa taiteen nautintoa ole sen rauhallisessa pohtimisessa, analysoinnissa ja eläytymisessä, johon saa kuluttaa rauhaa - vaikka kyseessä olisi viihtellisemmin keinoinkin rakennettu romaani?
Viihdettä tarjotaan hyvin runsaasti eri medioissa, mutta olisiko enemmän kiinnostusta kustantajalla kotimaiseen taiteeseen. Ulkomaista viihdettävä he julkaisevat runsaasti ja viihde rahoittaa kotimaisen taiteen tekemistä.
Viihdetaide tai taideviihde ovat vaikeita käsitteitä, miten ne sitten haluaakin ymmärtää. Hyvä taide viihdyttää ja viihdeteksti synnyttää uusia oivalluksia ja havaintoja. En ole varma tarkoittaako taide aina raskasta, ryppyotsaista.
Oma suosikkini on Italo Calvino, jonka teksteissä on älyllistä ja kielellistä leiskumista, leikkimielisyytttä ja viihdyttävyyttä - tekstiä, jossa on omaleimaisuutta ja kepeyttä. Onko täällä muita Italo Calvinon ystäviä. Into the spider´s nest on muuten hänen esikoisensa, kertoo partisaaniajoista eikä ole käännetty suomeksi.
Toinen onnistunut italialainen nykykirjailija on Umberto Eco. Ruusun nimessä muuten yhdistyvät varmaan ne viihteen ominaisuudet, jotka kenties sinuakin kiinnostavat mikä ikä -nikki. Oletko tutustunut?
No, naisten lehtien julkisuus on niin pieni osa kirjailijan työtä, ettei kai niissä esiintyminen ole haitaksikaan. Osa kirjailijan työtä se vain on, olettaisin.
Kiinnostavia kysymyksiä, ja hyvät esimerkit. Ruusun nimi on ainakin kunnollinen tarina ja jännittävä juonellinen kertomus, oikein sellainen vanhan ajan lukuromaani, vaikka kai siis "korkeakirjallisuudeksi" lasketaan. :)
Mutta pitääkö kaiken olla taidetta? Tuo edellinen kirjoittaja puhui viihteestä, ei taiteesta. Kyllä kai kirjallisuuskin saa olla viihteellistä, onhan elokuvissakin sekä Hollywoodia että ns. taide-elokuvia. Suomessa minusta kyllä tuetaan nimenomaan taidetta, eihän Suomen kokoisessa maassa melkein mikään taide pysty elättämään itseään kokonaan.. Valtio tukee.. Ja kustantajatkin julkaisevat mm. runoja, vaikka tiedetään, että niistä ei niin tuottoa tule.
Vaikea tosiaan vetää tarkkoja rajoja viihteen ja taiteen välille. Mä nyt en ihan mitään harlekiini-kirjoja suostu lukemaan, enkä tykkää mistään todella korkealentoisesta proosakokeilusta tai kirjoista, joissa ei ole tarinaa... Mut siihen väliin mahtuu paljon..
Ja kaiken lisäksi tulevaisuudessa meidän aikamme kirjoista saatetaan ajatella ihan päin vastoin kuin nyt ajattelemme. SIlloin saattaakin meidän taiteemme olla heille viihdettä ja toisin päin.
(Toinen asiaan liittyvä juttu on minusta se, miten kirjallisuuden kaanon, tämä arvostettu taide ja korkeakirjallisuus, on just meidän länsimainen kaanon. Entäpä muun maailman kirjallisuus, Etelä-Amerikan, Afrikan, Aasian? Kuinka paljon olette lukeneet? Luettiinko koulussa / lukiossa, vai mitä teillä käsiteltiin "maailmankirjallisuudesta"? Pohdin vain sitä, miten meille on opetettu mikä on "taidetta" ja mikä on "hyvää" kirjallisuutta. Onko se vain ulkoa opeteltu lista?)
Nää on ihan aitoja kysymyksiä ja tarkoituksella prvosoivia..(Tiedän että jokainen osaa nimetä ne tietyt Etelä-Amerikkalaiset kirjailijat, mutta entäs lisää....?)
eteläamerikkalaiset ei Etelä-Amerikkalaiset ;D
ei voi olla sanomatta kun yhden kerran elämässään pääsee näpäyttään äikän maikkaa :DDD
viestisi on muuten ihan täynnä hyviä ajatuksia, juuri sellaista keksukstelua jota täällä on usein kaivattu.
hehe, kiitos ja anteeksi.. :D
Tällaisen takia mua harmittaa, kun äikänopella on niin kauheat paineet näissä asioissa..:D
Ei viihde ole yhtä kuin harlkiini tai naistenlehtien jatkis, ihmissuhdevellontaa täynnä oleva mössö. Nykyinen kotimainen kaunokirjallisuus, joka on tajunnanvirtaa, on enempi sitä mössykkää. Vaikeatajuista ja tylsää.
Näen sekä kirjoittajan että lukijan kannalta mielekkäänä tekstin, jossa henkilöt (kylläkin perustellut ja riittävän aidot ja ei-kliseiset) liittyvät johonkin laajempaan, esimerkiksi yhteiskunnalliseen tilanteeseen, konfliktiin tai vieraaseen kulttuuriin, jossa tilanteessa he sitten selviytyvät miten kukakin.
Otsikostani: viihde on kovaa työtä tuon taustoituksen tähden. Mössössä ei mitään taustoja tarvita.
Ottakaa tästä mallia. Tehkää ajatustyötä kokoajan, mutta sitten kun istut koneen ääreen, kirjoitat päästäsi ne asiat ulos.