Minua yleensä ottaa päähän kun ihmiset kysyttyään ensin: "Mikähän tällainen otus on?" toteavat seuraavaksi, että pitäisi päästä eroon kyseisestä eläimestä. Omalle kohdalleni on nyt tullut tällaista:
Kesäpaikassamme, jossa käydään hyvin harvoin, on isi puuliiteri. Sinne pääsee helposti sisälle oven alta. Nyt on mäyrä kaivanut pesänsä maapohjaan halkokeon alle. Yksi suuaukoista on maan rajassa, toinen korkeammalla halkopinossa. Kun hain polttopuita, yritin liikkua hiljaa, mutta vahdin koko ajan aukkoja josko sieltä rynnii kiukkuinen asukas kiinni kinttuuni.
Jokohan mäyrät ovat talvilevolla Varsinais-Suomessa lokakuun alussa? Kuinka sikeästi ne nukkuvat ja ovatko kuinkakin hanakoita hyökkäämään? Liiterissä on kompostikäymäläkin, joten housut kintuissa olisi paha puolustautuakin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kovin syventävää vastausta en pysty antamaan, mutta sen tiedän että mäyrät ei jatkuvaa talviunea nuku. Heräävät viikon parin välein jaloittelemaan. ...ja kyllä ne reviiriään puolustavat, mutta tähän aikaan vuodesta (kun ei pentuja ole) on tuskin syytä huoleen. Sitä on turha pelätä että suoraan hyökkäisi kimppuun, kyllä ne vähintään uhittelee kunnolla ensin.
Olet onnenpekka, mäyrä on hieno eläin ja pääset seuraamaan niiden elämää ihan hyyskän pytyltä. Sellasta ei moni ole kuullutkaan. Tosin teillä on eri elinrytmi joten törmäyksiä sattuu luultavasti harvoin.
Vähän varovainen kannattaa olla kesän alussa kun mäyröillä pennut pieniä, ne ovat tosi ärhäköitä otuksia, kannattaa mennä paskalle suojavarusteissa, esim. hitsaajan rukkaset ja metsurin suojahousut ja saappaat suojaavat vähän.