Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Peili

Odotan innolla tulevaa viikoloppua. Lähdemme Leville tuttava pariskunnan kanssa. Mökissä jonne menemme on suuri peili eteisessä josta näkee alakerran makkariin johon ei ole ovea. Vaimon kanssa naimme parvessa takaapäin samalla tirkistellen toisten touhuja. On kiihottavaa nähdä oikea live akti ja rakastella itse samalla ja pysyä hiljaa vaikka kuinka tekee hyvää. Onko kellään samanlaisia kokemuksia?
2409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei ole, ei ole yhtään varmaa että toinen pariskunta nussisi ja kuitenkin tulee oltua niin humalassa että sitä ei tajua, kokemusta on siitä että samaan aikaan ollaan oltu lomaa viettämässä ja saunottu mutta ei vaan muista mitään kun ollaan oltu niin humalassa.

Äänestä

Tuon tyylinen juttu tapahtui vuosia sitten. Olimme kyläilemässä tuttavien luona sen aikaisen tyttäystävän kanssa. Ilta saunottiin ja otettiin muutama lasillinen viiniä ja pelattiin korttia. Jutut menivät illan aikaan kaksimielisiksi ja aika rohkeiksi. Tuli nukkumaan meno aika ja nousimme mökin parveen. Olin nukahtanut kun tyttöystäväni herätti ja käski kuuntelemaan. Alakerrassa naitiin ja tv ruudun kautta näimme makkariin jossa paloi kynttilä. Kiihotti kamalasti seurata vanhemman pariskunnan aktia. Ja niimpä aloitimme itsekkin. Alahalla oli huippu tullut mutta meillä ei. Jatkoimme loppuun ja kun lopetimme saimme aploodit alakerrasta. Olivat kuunnelleet mitä parvella tapahtui. Nolotti silloin mutta nyt se on vain kokemus kokemusten joukossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Seisoo jo kirjoitti:

Odotan innolla tulevaa viikoloppua. Lähdemme Leville tuttava pariskunnan kanssa. Mökissä jonne menemme on suuri peili eteisessä josta näkee alakerran makkariin johon ei ole ovea. Vaimon kanssa naimme parvessa takaapäin samalla tirkistellen toisten touhuja. On kiihottavaa nähdä oikea live akti ja rakastella itse samalla ja pysyä hiljaa vaikka kuinka tekee hyvää. Onko kellään samanlaisia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu