Äitiys on ainut alue, missä erilaisten naisten elämät kohtaavat tai risteytyvät - jo synnytyslaitoksella, vaikkei näillä ihmisillä ikimaailmassa olisi mitään muuta yhteistä. Siellä synnyttämässä on niin professori, toimitusjohtaja, opiskelija, siivooja, prostituoitu, kotiäiti, maahanmuuttaja, kuin romani, projektipäällikkö, valkolainen tai toimistotyöntekijä, miten ihmisiä sitten haluaa lokeroidakaan. Jokaisella elämäntilanne ja lähtökohdat ovat erilaisia, ja äidit ja isät ovat erilaisia. Ei kukaan menetä persoonallisuuttaan tai kyvykkyyttään, vaikka saakin lapsen. Kenenkään älykkyysosamäärä, ambitiot tai kyvykkyys ei vähene tai lisäänny synnytyksessä, jos se sujuu normaalisti.
Erilaisia ovat myös lapset, ja erilailla rasittavia. Joillakin on erityislapsia, joiden kanssa on mahdoton yksin selviytyä kotona, kun he tarvitsevat valvontaa joka sekunti, tai vahingoittavat itseään ja muita. Kukaan ei tosiaankaan voi tietää toisten elämästä juuta eikä jaata, eikä siis voi myöskään sanoa, mikä on paras elämänratkaisu tai hoitomuoto kenenkin kohdalla. Mitään pyhimykseksi ja autuaaksi julistusta ei pelkällä kotiäitiydellä taida saada. Eihän siihen tarvita mitään taitoja, ei ole pääsyvaatimuksia eikä kukaan tarkista, millälailla kukakin sitä kotiäitiyttään toteuttaa oikeasti. Jäljet näkyvät vasta kun lähdetään kodin ulkopuoliseen maailmaan, ja asioita arvioidaan vähän objektiivisemmin.
Joku äiti kokee olevansa oikeassa paikassa ollessaan kotona. Hyvä on jos siihen on mahdollisuus ja raha elämiseen tulee jostain ja on tyytyväinen ja tietää että lapselle on tarpeeksi virikkeitä ja sosiaalisuuteen ja erilaisuuden kohtaamiseen riittävää kasvatusta, jotta hän pärjää sitten koulussa myöhemmin.
Itse jaksoin hyvin kun sai tehdä jotain muutakin kuin rutiininomaisia, tylsistyttäviä kotiaskareita ja olla toisten aikuisten seurassa ja saada sosiaalisia kontakteja ja onnistumisen elämyksiä ja tyytyväisyyttä, joka säteilee myös kotona iloisuutena ja jaksamisena. Kun oli ennenkin verkostot olemassa lapsettomana, niin niitä kaipasi äitinäkin. Myös lapsi saa muita aikuisen malleja ja lastentarhanopettajien tarjoamia virikkeitä. Ikinä en olisi keksinyt sellaisia leikkejä, askartelua ja hauskuutta ja retkiä, mitä (koulutetut) päivähoitotädit osaavat ohjata ja mihin innostaa. Olen syvästi kiitollinen osaaville päivähoidon ammattilaisille siitä, mitä lapseni on heiltä saanut. Sellaista taitoa, mitä alan ammattilaisilla on, en katso omaavani vieläkään. Päivähoitaja ei ole lapsen kanssa kuin muutaman tunnin arkipäivänä eikä siten "kasvata lasta" kuin lyhyen aikaa. Päivähoidossa ei ole siis ole kyse lapsen hylkäämisestä tai vieraalle antamisesta, vaikka sellaista uskomusta joku jostain kumman syystä viljelee.
Aikoinaan omassa tuttavapiirissäni lapsen ollessa pieni seurasin toisten äitien elämää, vertailin omaani ja huomasin, että ainoastaan kotiäidit olivat ilottomia, ahdistuneita ja kateellisia muille ja olivat tympääntyneet omiin ympyröihinsä, ja halusivat että muutkin ovat onnettomia ja ahdistuneita. Ei heidän kanssaan ole ollut mitään yhteistä jutunjuurta, kun elämänpiiri on niin suppea ja ainoa kulttuuiharrastus oli toisten ihmisten kyttääminen ja elämänvalintojen arvosteleminen. Mitä ei saa itse, ei sitten suoda toisellekaan. Onnellinen uraäiti tai kuka tahansa muu äitiryhmään kuuluva, tyytyväinen ja iloinen nainen oli se punainen vaate ja vihan kohde, ja tämä tehnyt kaiken väärin, jos ei muuta niin nurkat on huonosti putsattu.
Kotiäitiys näyttää ainakin romahduttavan kaiken sivistyksen, etunenässä oikeinkirjoituksen ja äidinkielen taidot, jos perustaa tietonsa pelkästään tämän forumin kirjoitusten tasoon. Jos sitä sivistystä on nimittäin ollutkaan. Lapsia kun on jokaisella oikeus tehtailla vaikka 2/vuosi ilman että kukaan kyselee sen perään, millaisia valmiuksia, älykkyyttä, tunne-elämän kypsyyttä ja ymmärrystä lastenkasvatukseen tai mitään muutakaan kompetenssia ihmisellä on. Silti tällaisilla vajaan arvointikyvyn omaavilla ihmisillä on omasta lähtökohdistaan pokkaa arvostella muiden, selkeästi kaikilla elämänaloilla menestyneen ja pätevän ja onnellisen ihmisten ratkaisuja vain sillä oikeutuksella, että on seksin seurauksena tullut raskaaksi ja synnyttänyt ja jäänyt kotiin. Muissa forumeissa marinoimaton äiti voi alkaa hurskastella pelkällä kotiäitiydellä kun ei muustakaan tiedä, ja kokea osaavansa neuvoa toisia, vaikkei itse siittämiskyky tuo kompetenssia mihinkään eikä pelkästään lastentekoon ja kotitöihin mielestäni juuri aivoja tai lahjakkuutta tarvita. Enkä itse pakosta lyhyen aikaa kotona ollessani kokenut, että saan jotain jumalallista tietämystä siitä, mikä on oikea tapa elää, enkä tiedä sitä vieläkään.
Mielestäni kotiäitien kirjoitukset täällä vaan puhuvat sen puolesta, että psyyke ei voi ihan hyvin kotona ollessa. Voiko epätasapainoinen, onneton, katkera, kateellinen ja ahdistunut kotiäiti saatika arviointikyvytön ihminen olla hyvä malli lapselle, jos halutaan lapsen parasta, eikä siis äidin etua?
Erilaisia ovat myös lapset, ja erilailla rasittavia. Joillakin on erityislapsia, joiden kanssa on mahdoton yksin selviytyä kotona, kun he tarvitsevat valvontaa joka sekunti, tai vahingoittavat itseään ja muita. Kukaan ei tosiaankaan voi tietää toisten elämästä juuta eikä jaata, eikä siis voi myöskään sanoa, mikä on paras elämänratkaisu tai hoitomuoto kenenkin kohdalla. Mitään pyhimykseksi ja autuaaksi julistusta ei pelkällä kotiäitiydellä taida saada. Eihän siihen tarvita mitään taitoja, ei ole pääsyvaatimuksia eikä kukaan tarkista, millälailla kukakin sitä kotiäitiyttään toteuttaa oikeasti. Jäljet näkyvät vasta kun lähdetään kodin ulkopuoliseen maailmaan, ja asioita arvioidaan vähän objektiivisemmin.
Joku äiti kokee olevansa oikeassa paikassa ollessaan kotona. Hyvä on jos siihen on mahdollisuus ja raha elämiseen tulee jostain ja on tyytyväinen ja tietää että lapselle on tarpeeksi virikkeitä ja sosiaalisuuteen ja erilaisuuden kohtaamiseen riittävää kasvatusta, jotta hän pärjää sitten koulussa myöhemmin.
Itse jaksoin hyvin kun sai tehdä jotain muutakin kuin rutiininomaisia, tylsistyttäviä kotiaskareita ja olla toisten aikuisten seurassa ja saada sosiaalisia kontakteja ja onnistumisen elämyksiä ja tyytyväisyyttä, joka säteilee myös kotona iloisuutena ja jaksamisena. Kun oli ennenkin verkostot olemassa lapsettomana, niin niitä kaipasi äitinäkin. Myös lapsi saa muita aikuisen malleja ja lastentarhanopettajien tarjoamia virikkeitä. Ikinä en olisi keksinyt sellaisia leikkejä, askartelua ja hauskuutta ja retkiä, mitä (koulutetut) päivähoitotädit osaavat ohjata ja mihin innostaa. Olen syvästi kiitollinen osaaville päivähoidon ammattilaisille siitä, mitä lapseni on heiltä saanut. Sellaista taitoa, mitä alan ammattilaisilla on, en katso omaavani vieläkään. Päivähoitaja ei ole lapsen kanssa kuin muutaman tunnin arkipäivänä eikä siten "kasvata lasta" kuin lyhyen aikaa. Päivähoidossa ei ole siis ole kyse lapsen hylkäämisestä tai vieraalle antamisesta, vaikka sellaista uskomusta joku jostain kumman syystä viljelee.
Aikoinaan omassa tuttavapiirissäni lapsen ollessa pieni seurasin toisten äitien elämää, vertailin omaani ja huomasin, että ainoastaan kotiäidit olivat ilottomia, ahdistuneita ja kateellisia muille ja olivat tympääntyneet omiin ympyröihinsä, ja halusivat että muutkin ovat onnettomia ja ahdistuneita. Ei heidän kanssaan ole ollut mitään yhteistä jutunjuurta, kun elämänpiiri on niin suppea ja ainoa kulttuuiharrastus oli toisten ihmisten kyttääminen ja elämänvalintojen arvosteleminen. Mitä ei saa itse, ei sitten suoda toisellekaan. Onnellinen uraäiti tai kuka tahansa muu äitiryhmään kuuluva, tyytyväinen ja iloinen nainen oli se punainen vaate ja vihan kohde, ja tämä tehnyt kaiken väärin, jos ei muuta niin nurkat on huonosti putsattu.
Kotiäitiys näyttää ainakin romahduttavan kaiken sivistyksen, etunenässä oikeinkirjoituksen ja äidinkielen taidot, jos perustaa tietonsa pelkästään tämän forumin kirjoitusten tasoon. Jos sitä sivistystä on nimittäin ollutkaan. Lapsia kun on jokaisella oikeus tehtailla vaikka 2/vuosi ilman että kukaan kyselee sen perään, millaisia valmiuksia, älykkyyttä, tunne-elämän kypsyyttä ja ymmärrystä lastenkasvatukseen tai mitään muutakaan kompetenssia ihmisellä on. Silti tällaisilla vajaan arvointikyvyn omaavilla ihmisillä on omasta lähtökohdistaan pokkaa arvostella muiden, selkeästi kaikilla elämänaloilla menestyneen ja pätevän ja onnellisen ihmisten ratkaisuja vain sillä oikeutuksella, että on seksin seurauksena tullut raskaaksi ja synnyttänyt ja jäänyt kotiin. Muissa forumeissa marinoimaton äiti voi alkaa hurskastella pelkällä kotiäitiydellä kun ei muustakaan tiedä, ja kokea osaavansa neuvoa toisia, vaikkei itse siittämiskyky tuo kompetenssia mihinkään eikä pelkästään lastentekoon ja kotitöihin mielestäni juuri aivoja tai lahjakkuutta tarvita. Enkä itse pakosta lyhyen aikaa kotona ollessani kokenut, että saan jotain jumalallista tietämystä siitä, mikä on oikea tapa elää, enkä tiedä sitä vieläkään.
Mielestäni kotiäitien kirjoitukset täällä vaan puhuvat sen puolesta, että psyyke ei voi ihan hyvin kotona ollessa. Voiko epätasapainoinen, onneton, katkera, kateellinen ja ahdistunut kotiäiti saatika arviointikyvytön ihminen olla hyvä malli lapselle, jos halutaan lapsen parasta, eikä siis äidin etua?
Vastaukset 14
Vanhimmat
se seura tekee kaltaisekseen.Ei oo omia aivoja keskustella,eikä haluja/voimia olla eri mieltä.No olen toki huomannut aikalailla muutosta,kun esikoisen aikaan olin kotona,kun taas olen pikkuisen kanssa nyt kotona.Olen ollut esikoisen aikaan opiskelemassa ja hän on ollut hoidossa.Toisen lapsen kohdalla teimme mieheni kanssa eri vuoroissa töitä,että pienempi sai olla kotona.Kummassakin tapauksessa kävi vaan niin,että ikävä lapsia kohtaan ajoi oravanpyörässä juoksemisen edelle ja "pakotti" palaamaan kotiin.Meillä ei tulot ole häävit,mutta miks pitäis.
Jos koko ajan tekee jotain ajatuksena vaan, että mitä järkee tässä on,kun vois olla muksujen kanssa,niin onhan se parempi et tällänen äitee sit on kotona.Mitä siihen tulee millasena muut mua pitää,niin sillehän minä en mahda mitään.
Toki minäkin välillä väsyn ja huudankin,mutta tekisin sitä joka tapauksessa.
Esikoinen aloitti syksyllä koulun ja ihan kivasti menee.Jos me ollaan tyytyväisiä,niin miksi ei muutkin.Niin ja nämä äiteet jotka ei osaa muuta tehä ku muista juoruta ja puhua paskaa (naama kurtussa),niin ikävä kyllä kierrän kaukaa.Olen oma itseni edelleen, vaikka se varsinkin nuoremmille äideille tuottaa jutun juurta.
"Mielestäni kotiäitien kirjoitukset täällä vaan puhuvat sen puolesta, että psyyke ei voi ihan hyvin kotona ollessa. Voiko epätasapainoinen, onneton, katkera, kateellinen ja ahdistunut kotiäiti saatika arviointikyvytön ihminen olla hyvä malli lapselle, jos halutaan lapsen parasta, eikä siis äidin etua?"
Tuo lause, ja pari muutakin särähtivät "korvaan" kirjoituksestasi, vaikka tekstisi aloitus olikin asiaa, juuri siinä mielessä, ettei ole yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa toimia äitinä. Kuitenkin sitten lopputekstissäsi aika lailla sorrut itse "mollaamaan" kotiäitiyttä, vaikka ensin arvostelet niitä, jotka toisten valintoja arvostelevat...melko ristiriitaista mielipidettä.
Joka tapauksessa, minä ainakin olen korkeasti koulutettu ja siis kotiäiti omasta tahdosta kolmelle lapselle. Meillä perheasiat ja sosiaalinen elämä ovat mielestäni kunnossa. Toki äitikavereita on enempi nyt, koska heidän kanssaan nyt on enemmän yhteistä kuin lapsettomien, mutta kyllä me samoista aiheista juttua jauhamme kuin ennenkin. Kaikki vähän riippuu siitä, mikä on itselleen mielekästä ja mikä tuntuu luontevalta. Minulle nyt luontevaa oli hyvästä työstäni huolimatta jäädä kotiin lasten kanssa, kun kerran on mahdollista. Työhön ehtii vielä myöhemminkin, mutta lapset ovat pieniä vain hetken. Ja tämä sopii minulle.
Henkilökohtaisesti minulle on silti aivan sama, ovatko muut äidit kotona, ei se ole minulta pois. Ja joskus se on lapsillekin hyväksi, jos äiti palaakin aiemmin töihin, ja joskus ei vain ole muuta vaihtoehtoa. En minä ainakaan sen takia ala muita arvostelemaan. En usko, että tämä tekee kenestäkään hyvää tai huonoa äitiä. Ne on ihan muut asiat, jotka äitiyden hyvyyteen tai huonouteen vaikuttavat.
Samoin en usko, että synnytystapa tai imetys tai sen puute vaikuttavan äitiyteen tai sen arvottamiseen millään tavoin.
"Hyvä on jos siihen on mahdollisuus ja raha elämiseen tulee jostain ja on tyytyväinen ja tietää että lapselle on tarpeeksi virikkeitä ja sosiaalisuuteen ja erilaisuuden kohtaamiseen riittävää kasvatusta, jotta hän pärjää sitten koulussa myöhemmin."
Roiskahti pahoin korvaan, sillä alle 3-vuotias lapsi ei erityisiä sosiaalisia kontakteja vielä vaadi. Tuonikäisen paras paikka on kotona (ketään syyllistämättä). Sanonpahan vain sen, mitä olen itse omassa lapsessani huomannut. Kun hoitopaikka on ollut meillä välillä yliaktiivisen mummin seurassa, on lapsi kotiintullessaan levoton ja varsinkin yöllä se korostuu. Sen sijaan, mitä enemmän oma ÄITI on lapsen kanssa päivällä osallistunut ihan vain tavalliseen leikkiin ja antanut huomiota lapselle, on olo silminnähden tyytyväinen, turvallinen ja tasapainoinen. Nukahdetaan helposti, ollaan rauhallisempia ja onnellisuuden lapsessa huomaa selvästi. Isäkään ei ole niin tärkeä lapselle, kuten äiti. Lapsi nauttii tietenkin isänkin seurasta, muttei loputtomiin.
Oma mielipiteeni onkin, että jotakin jää puuttumaan lapsen mielessä, jollei äiti ole niissä tavallisissa leikeissä (lapsen työ) kirjaimellisesti läsnä ja paljon. Tuottaa selvästi tasapainoisemman lapsen, ainakin meillä. Pelkäänpä silti pahoin, että tilanne on sama muillakin lapsilla. Lapsi on lapsi ja äiti on äiti. Se pienen tärkein ihminen.
Äitiys ei ole helppoa, eikä lapsen kanssa kotona oleminen ole aina niin helppoa. Kyllä minuakin välillä ahdistaa, kun en saa jutella aikuisten asioista edes sitä pientä hetkeä. Kuitenkin saan voimaa pienestäkin irtiotosta jonka saan itselleni. Täytyy vain pitää huolta, että päivittäin sellaisen saa. Lisäksi oma harrastus pitää elävien kirjoissa.
Itse en koe olevani kateellinen tai katkera kuten väitit kotiäitien lähes automaattisesti olevan. Minusta tuntuu itseasiassa että asia on juuri toisinpäin. Jotkut työssäkäyvät ovat kateellisia, kun pystyn "olemaan" kotiäitinä. En sillä silti päätäni pahemmin vaivaa tuollaisilla.
Minne se sivistys kotiäidiltä häviäisi? Lapsille puhutaan tietysti usein "lapsenkielellä" ja ollaan muutenkin rennompia, joskus kovaäänisempiä käyttäytymisen kanssa. Sitäkö tarkoitit? Samalla lailla "ronskimmin" toimivat ja käyttäytyvät tietääkseni tarhantädit. Nämä nimeämäsi ammattilaiset. Lasten kanssa lapsivaihde menee päälle ja muiden aikuisten mielestä se kuulostaa yksinkertaiselta ja lapselliselta. En minä ainakaan mieheni kanssa puhu samoin. Enkä asioidessani yksin kodin ulkopuolella. Olen itsessäni lastenhoidon myötä huomannut, etten enää nipota niin paljon ja sellainen turha (jäykkäpaska) esittäminen ulkomaailmassa on vähentynyt. Toki valvotun yön jälkeen saattaa olla hajamielisempi ja hermostuneempi. Mutta auta armias jos silloin, väsyneenä täytyisi olla vielä kodin ulkopuolella töissä. Nyt äkkiä nukkumaan!
Äitiys, ei ole koskaan loppuva ajanjakso, se jatkuu elämän loppuun asti, kun se kerran alkaa.
Vaikka lapset kasvavat aikuiseksi, he ovat aina lapsia äidille, vaikka äiti ja lapsi suhde jonkin verran muuttuukin, mutta se ei katoa koskaan.
Äitiä vaan arvostetaan niin vähän. Kotiäiti on toisten silmissä laiska nainen ja sosiaalituilla elävä pummi, toisille taas äiti on maailman arvokkain asia, niinkuin minulle.
Mutta kuten äitejä on monelaisia, niin on ajatuksiakin. Toisille työssä kodin ulkopuolella on taas ykkös asia.
Oli miten oli, ja ajatelkoot kukin tavallaan, jokaisella on oikeus tehdä oma valinta, ja olla piittaamatta muiden mielipitseistä. Koskaan et voi miellyttää kaikkia, mutta pääasia että oma perhe ja omat lapset ovat tyytyväisä äitiinsä.
Eiköhän tää aihe ole loppuunkäsitelty.
Kotona olevat haukkuvat töissäkäyvät ja päinvastoin. Tulee jo korvista. "Äiti" tuntee syyllisyyttä, aina. Muuten emme suuttuisi niin paljon kun valintojamme kyseenalaistaan.
Nainen on naiselle susi. Koskaan ei tee oikein. Miehet ovat oikeasti fiksumpia koska harvoin haukkuvat toisiaan.
Samaa mieltä. Tästä aiheesta keskustelu kiertää kehää, ei lopu koskaan, mitään hyötyä siitä ei ole, joku vaan aina pahoittaa mielensä. Miksi me naiset mollataan toisiamme, kun meidänhän pitäisi toimia yhdessä, lastemme parhaaksi? Kumma juttu.
...kirjoituksesi alkuosasta. Lopussa lähdit itsekin tuomiolinjalle, mutta ehkäpä olet kokenut "oikeanlaisen" äitiyden paineiden tulleen juuri kotiäitien suunnalta (?). (Näin vapaasti tulkiten.)
Kun odotus, synnytys ja äitiys -aiheisia keskustelupalstoja lueskelee, ärsyynnyn myös toistuvasti kommenttien mustavalkoisuudesta. Teetitkö seulontatutkimukset vai olitko "hyvä ihminen" ja annoit lasten syntyä - olivat vammaisia tai ei. Syntyikö lapsesi sektiolla vai alakautta. Imetitkö suositusten mukaan vai et. Päästätkö 5-vuotiaan yksin pihalle vai et. Sitten roiskitaan mielipiteitä kuin tykinsuusta, unohtaen paitsi oikeinkirjoitus, myös alkeellisimmatkin keskustelutaidot. Puhumattakaan siitä, että ymmärrettäisiin yksilöllisten tilannetekijöiden vaikutus. Jokainen meistä on oman yksilöllisen elämänpolkunsa tuote, johon vaikuttaa vielä ympäristö jossa eletään.
Mikä minä olen sanomaan että kun minäkin synnytin luomuna, onnesta hehkuen (aviomies käsipuolessa rakkauttaan vannoen), niin se on muillakin mentävä. Vaikka sitten syntyvä lapsi poikittain olisi, perkele. Tai kun minun 5-vuotias Jooseppini leikkii niin hienosti pihaleikkejään ilman aikuisen jatkuvaa läsnäoloa, on se onnistuttava muiltakin. Muuten ovat epäonnistuneita kasvattajia! Ja mitäs asuvat vilkkaan autotien varrella sellaisten ylivilkkaiden lastensa kanssa, muuttaisivat maalle niin kuin mekin teimme.
Hohhoijaa. Mutta näinhän se on, että äidiksi tulo ja äitinä olo on kaikenlaisten elämien risteyskohta. Äkkiseltään voisi kuvitella sen yhdistävän prostituoitua ja toimitusjohtajaa, mutta loppujen lopuksi on niin monta tarinaa kuin on äitiäkin.
Haluat haukkua kotiäitejä! Ei voi tosiaan muuta sanoa kuin että nainen on naiselle susi.
Kotiäitiys vaatii rauhoittumista, ja uskon että ihminen joka on saanut elää nuoruuttaan, tehdä töitä, nähdä ja kokea, on valmis kotiäidiksi. Sulla syntyi lapset selvästikin pahaan vaiheeseen!
Enää ei tarvi hosua ympäriinsä, voi elää lapsen/lapsien ehdoilla, ja nauttia siitä! Kulttuurinautinnoista viis, kun päivä on täynnä pieniä ja suuria onnenhetkiä. Omaa lasta suurempaa taideteosta ei maailmasta löydy!
Mutta joillekin ei riitä mikään. Ei ihme että kotiäitiys väsyttää, kun pitää elää kuin nuori sinkkutyttö ja olla äiti samaan aikaan! Ja kun vielä on varustettu kylmällä sydämellä, niin voihan sen lapsen pistää tärkeydessä hännille...
lapsen parhaaksi, jos vanhemmat hyysää, käyttää kaiken aikansa vain lapsiin ja pitävät lasta keskipisteenä. Kuitenkin maailma on kova, ja lapsetkin tulisi kasvattaa niin, jotta he kestävät sen, välittömässä läheisyydessä vanhempien helmoihin, se ei ole sitä!
Eli mielestäni tämä on nimenomaan mielipide asia, onko hyvä olla kotona, onko hyvä tehdä lapset missäkin iässä, onko hyvä olla pk:ssa ym ym ym. Ja koska nämä ovat mielipide kysymyksiä, niin näistä ei tulisi voida kiistellä, jokainen kasvattaa lapsensa sen oman mielensä mukaan ja en usko että siihen on yhtä ja ainoaa OIKEAA mielipidettä.... Joten annetaanhan olla kaikkien rauhassa oman mielensä mukaan, kun ei kukaan tiedä mikä kenellekin on parhaaksi, loppujen lopuks missään asiassa! Antaa kaikkien kukkien kukkia...
koska heillä on asiat hyvin. Kaikelle hyvälle ollaan kateellisia, ja se osoitetaan toista haukkumalla. Kun ei voi myöntää, niin pitää mollata. Minä viis veisaan mitä musta ajatellaan. Olen kotiäiti, ja teen ARVOKASTA TYÖTÄ. En voisi olla kodinulkopuolella töissä, kun lapset ovat pieniä. Se aika tulee sitten, kun ovat koulussa.
...lapsesta jota on hoivattu ja hellitty, huolehdittu juuri siellä vanhempien helmoissa, kasvaa vahva, rohkea ja terveellä itsetunnolla varustettu lapsi!
Ja terveen itsetunnon omaava, sinut itsensä kanssa oleva ihminen on onnellinen kotona! Jotain on vialla jos vajoaa heti masennukseen kun ei ole työelämässä mukana... ja mitähän psykologit sanovat näistä äideistä jotka tuntevat lapsen kahleeksi... tuntevat kuolevansa lapsen kanssa kotona?
Minä olen paras hoitaja lapselleni. Takuulla näistä ihanan rennoista ja leppoisista, iloisista vuosista lapsen kanssa kotona on hyötyä suhteemme kannalta, kun hän on isompi. Rakastan lastani, enemmän kuin kukaan muu, se riittäänee perusteluksi miksi hoidan lapseni itse.
Kotiäiti tekee työtä.
Työssäkäyvä äiti tekee työtä.
Isä tekee työtä.
Kaikki vanhemmat (yleensä) tekee työtä lapsensa vuoksi ja takia ja eteen.
Häijyä tekee lukea täällä näitä "olen parempi äiti kuin sinä" - viestejä. Ei se ole niin mustavalkoista. Miten voi arvostella muiden päätöksiä ja tekemisiä kuin ei itse ole heidän saappaissaan, jolloin taustoista ei luonnollisestikaan tiedä kaikkea, jos yleensäkään mitään. Mutta silti kura lentää. Hurjia on Suomen naiset.
se sinunkaan elämäsi niin hyvin on....mutta hyvä jos on...älä ole katellinen töissäkäyville äideille...kaikilla ei ole mahdollisuus jäädä kotiin...perheen pitää saada syödäkseenkin ja laskut maksetuksi, harvoin pelkästään isän varat siihen riittää.
Ennen lasten syntymää olin töissä, aina kun oli viikonloppuna vapaata niin käytiin viihteellä, oli varaa ostella itselle mitä halusi ym. Nyt meillä on 3 ja 1 vuotiaat lapset, joita hoidan kotona. Lasten syntymän jälkeen tajusin, kuinka tyhjää meidän koko elämä oli ollut! Tuntuu, kuin siinä olisi mennyt pari vuotta ihan hukkaan, kun ei ollut mitään päämäärää. Parasta lapsissa on ollut tämä tunne, kun rakastaa jotain niiiin paljon! Toki olen aina rakastanut miestänikin, mutta kyllä tämä on erilainen, paljon voimakkaampi tunne. Nyt koko loppuelämäni tavoite on, että lapseni saavat parhaan mahdollisen elämän. Tällä hetkellä parasta mitä voin heille antaa, on olla heidän kanssaan kotona tämän lyhyen ajan kun he ovat pieniä. Kyllä he vielä sitten ehtivät tutustua "kovaan maailmaan" myöhemminkin ja minäkin ehdin tehdä töitä vielä ainakin 30 vuotta!