SKITSOFRENIA

Tämä aihe ei kuulu tälle palstalle todennäköisestin, mutta en löytänyt täältä muutakaan,kysyisin neuvoa joltain mukavalta ihmiseltä,, itseäni on ruvennut pelottamaan että olen sairastunut kyseiseen tautiin, viimeisen kuluneen vuoden aikana olen tullut jollain tavalla ns hulluksi, aina muiden ihmisten läheisyydessä esim kaupassa tai kaupungilla yleensäkin siis yleisillä paikoilla aina kuullessani ihmisten keskustelevan kuulen heidän keskustelevan minusta, ja aina poikkeuksetta negatiiviseen sävyyn! saan ns negatiivisia lauseita omaan päähäni heidän keskusteluistaan, vaikka toisaalta tajuan että he eivät keskustele minusta?! itselläni viimevuosina taustalla pahaa erakoitumista ja paniikkihäiriötä, masennusta,alkoholismia, osaatteko antaa neuvoja? pyydänkö omalääkäriltä lähetteen osastolle? vai jatkanko näin?? kun en oikeen pysty selittämään sitä vainoharhaisuutta missä elän, äsken kaupassa käydessäni kuulin esim, myyjien kertovan toisilleen että olen myymälävaras ja narkomaani, mitä en todellakaan ole, ja olen selvinpäin! mutta silti en tietyllä tapaa ymmärrä, vaikka täysjärjellä yritän ajatella. Kertokaa mistä kysymys?
91133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ja kerro tämä sama.

Äänestä

viime aikoina?Itseasiassa skitsofrenia on ja sitä ei ole olemassa. Sen sijaan luettelemiasi oireita saattaa esiintyä juuri tilanteissa ja ne pahenevat sitä myöten, jos et ota niitä luonnollisella tavalla huomioon. Tarkoitan ,että kartoittappas nyt itse elämäntilanteesi ja mieli, mitä haittoja sinulla on normaaliin elämään päässyt tulemaan.

Stressattu ihminen: yöunet kahdeksan tuntia puuttuvat, et saa nukuttua hyvin vaan heräilet öisin, oletko käyttänyt alkoholia ( pienikin määrä tekeee hallaa elimistölle ), poltatko tupakkaa ta onko sinulla joitakin lääkkeitä käytössäsi. Entä muut sairaudet, onko sellaisia, kuten kilpirauhasen toiminta, päänsärkyä, lihaskipuja ym. mitä tahansa. Onko ihmissuhteesi kunnossa? Kirjoititkin erakoitumista, mutta se todellinen syy tuohon erakoitumiseen, mikä se on?Onko sinulla töitä? Työttömyys on ihan luonnollinen asia mikä aiheuttaa erakoitumista tai tekemisen puute,jolloin ihminen jää yksin miettimään asioitaan.

Alkoholin käyttö aiheuttaa juuri tuollaisia oireita, kuten mainitsitkin. Epäilyä, masennusta ja jopa itkukohtauksia. Myöskin, kun olet yksin ja juot, niin tilanne kannattaisi siltä osin korjata. Muuta tekemistä tai esimerkiksi johonkin ihan uuteen ihmisryhmään meneminen on parempi vaihtoehto kuin alkon juominen.

Googleta vaikkapa harrasteryhmät tai googleta yhdistykset. Saatat löytää itsellesi aivan todellakin hyviä ryhmiä ja yksikin riittää,sillä tunnet silloin itsesi yhden hyvän askeleen otettuasu jo paljon paremmaksi ihmiseksi kuin olet omasta mielestäsi tällä hetkellä.Myöskin paikkakunnallanne on kait joitakin liikuntaryhmiä,joihin kannattaa ottaa yhteyttä ja mennä mukaan.Siellä on pirteää seuraa kaikille.

Terveellisen ja hyvän ruuan ja vitamiinien nauttiminen sinun kannattaa aloittaa just nyt ja tällä hetkellä. Hedelmiä ja paljon kotiin, juureksia, vihanneksia ja nimenomaan väriä lautaselle. Ruisleipää ja kaikki lihottavat pois. Koristele kotiasi tavalla tai toisella,mikä sinusta tuntuu itsestäsi hyvälle. Kirppikset on upea paikka löytää ihania esineitä kotiin.Yksi sohvatyynytkin tai pieni värillinen lattiamatto saa ihmeitä aikaan.

Mene kirjastoon ja lueskele ja selaile siellä erilaisia kirjoja ja lehtiä.Kun innostut,niin tee kirjastoon taikkapa torille aamuretki.

Kirjoittele kuulumisia.

Äänestä
  • masennus ja alakulo sinulle tuttu juttu?

    Äänestä

Itse olen vuosien aikana monta kertaa luisunut psykoosiin. Niissä juuri luulee että ihmiset puhuvat minusta kun kulkee heidän ohitseen vaikkei niin ole. Hyvin tyypillistä on myös se että luulee että radio- sekä televisio-ohjelmat puhuvat minusta tai että niissä on piiloviestejä minulle. Usein luulee myös että on olemassa jonkinlanen ihmisten yhteenliittymä tai salaliitto joka vakoilee minun elämää vaikkei näin ole.

Ihminen tulkitsee yhteensattumia väärin. Esim. jos lukee kotona jotain kirjaa ja sitten avaa radion ja juuri sattumalta radiossa puhutaan vaikkapa samasta kirjasta, alkaa ajatella että joku vakoilee minua koska radiossa muka tiedettiin että luen kotona tiettyä kirjaa vaikkei todellisuudessa näin ole. Kun tulee tarpeeksi monta yhteensattumaa, ihminen alkaa kuvitella että kotona on kameroita tai että hänen aivoissaan on radiolähetin joka paljastaa hänen ajatuksensa vieraille. Tai että joku käy hänen nukkuessaan lukemassa hänen henkilökohtaisia tietojaan.

Tällaista on psykoosi/skitsofrenia.

Äänestä

Jos käytät kofeiinia, lopeta se täydellisesti, se aiheuttaa osalle meistä tuollaisia oireiluja.

Äänestä

Minulla on ollut vastaavia oireita joskus, kiertelin kämppää ja etsin piilokameraa ja joskus mietin että kyllähän meikäläisestä puhutaan paskaa mun seljän takana. Minä olen uskovainen ja suosittelen Jeesusta lämpymästi, se ei ole skitsoa touhua. Ne hullut ajatukset on hävinny, toki en tiedä onko meikän ajatukset "normaalitasolla" ollu, mutta tasapaino löytyy Jumalasta.
Psykiatrille on hyvä varmaan jutella mutta ennemmin sanoisin että hae apua joltain papiilta.
Siunausta

Äänestä

Se saattaa olla myös paraoinaa eli harhaluuloisuushäiriö. Minulla on nimittäin itselläni sellainen. Se voi olla myös alkavaa skitsofreniaa. Mene ihmeessä lääkäriin. Paraoina ilmenee ihmisissä eri tavalla. Itselläni on harhaluuloja ihmisten suhteen, esim vainoamisessa ja seläntakana puhumisessa. Minulla on lääkityksenä petriptyl. Olen hoidossa yksityisellä puolella ja minulla on hyvä psykiatri. Pystyn käymään töissä. Lääke auttaa sen verran että se vähentää harhoja, tai harhat tiedostaa harhoiksi.Se ero skitsofreniassa ja harhaluuloisuushäiriössä on, että harhaluuloisen harhat ovat ns. realistisempia, eli ne voi teoriassa olla totta, mutta epätodennäköisiä. Skitsofreniassa harhat on utopistisempia yleensä ns. pikku-ukkoja. Minulla on myös joskus masennusta ja alakuloa. Lääkkeet auttaa sen verran, että elämää on helpompi kestää ja harhoja vähemmän, tai ne on lievempiä. Paraoina on myös jollain tapaa periytyvää. Isälläni ja isän sedällä on paraoina ollut . (Setä kuvitteli muiden puhuvan pahaa ja isä oli mustasukkaisuusharhainen) Mene ihmeessä psykiatrille ja yksityiselle, jos mahd. ei ne muakaan mielisairaalaan laittanu. Se sairaus ei ole häpeä, sille et mitään voi, en minäkään. Hyvää syksyä ja voimia!

Äänestä

Minulla on samanlaisia ongelmia..ajattelen, että ihmiset puhuvat minusta pahaa, vaikka eivät puhukkaan ym.. Pelkään erilaisia asioita, ja suurin osa peloista on täysin järjettömiä..kuin mieleni eläisi omaa elämäänsä. Normaalin ihmisen silmissä olen tavallinen ihminen, mutta yksin ollessani ajatukset voimistuvat ja ajattelen kauheita asioita..joskus toivoisin saavani lobotomian ettei tarvitsisi ajatella enää! Oireita ovat siis pakkoajatukset, vainoharhaisuus ym..itse käyn ns. terapiassa ja aioinkin seuraavalla kerralla puhua, että voisiko minulla olla skitsofrenia..äitinikin on jollain tapaa "hullu"..

Äänestä
  • MUUTA ASUMAAN KAIVOON!
    Eipähän tartte luulla et muut puhuu sust paskaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


23 vuotias kirjoitti:

Tämä aihe ei kuulu tälle palstalle todennäköisestin, mutta en löytänyt täältä muutakaan,kysyisin neuvoa joltain mukavalta ihmiseltä,, itseäni on ruvennut pelottamaan että olen sairastunut kyseiseen tautiin, viimeisen kuluneen vuoden aikana olen tullut jollain tavalla ns hulluksi, aina muiden ihmisten läheisyydessä esim kaupassa tai kaupungilla yleensäkin siis yleisillä paikoilla aina kuullessani ihmisten keskustelevan kuulen heidän keskustelevan minusta, ja aina poikkeuksetta negatiiviseen sävyyn! saan ns negatiivisia lauseita omaan päähäni heidän keskusteluistaan, vaikka toisaalta tajuan että he eivät keskustele minusta?! itselläni viimevuosina taustalla pahaa erakoitumista ja paniikkihäiriötä, masennusta,alkoholismia, osaatteko antaa neuvoja? pyydänkö omalääkäriltä lähetteen osastolle? vai jatkanko näin?? kun en oikeen pysty selittämään sitä vainoharhaisuutta missä elän, äsken kaupassa käydessäni kuulin esim, myyjien kertovan toisilleen että olen myymälävaras ja narkomaani, mitä en todellakaan ole, ja olen selvinpäin! mutta silti en tietyllä tapaa ymmärrä, vaikka täysjärjellä yritän ajatella. Kertokaa mistä kysymys?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu