Uskoakseni ihmiset ilostuvat toisten ihmisten näkemisestä, varsinkin tuttujen esim. työ- ja opiskelukavereiden näkemisestä. Itse koen muiden näkemiset inhottavana vaikken olisi koskaan edes jutellut heidän kanssaan ja nähnyt vain muutaman kerran jolloin ei pitäisi olla mitään ongelmia. Silti koen oloni tukalaksi ja haluaisin näiden ihmisten poistuvan näköpiiristäni, jos olen tunteitani oikein tulkinnut niin minulle tulee inhon tunne. Tämä ei taida olla hyvä asia ollenkaan ja siksi tätä kirjoittelen saadakseni ohjeita tai vinkkejä mitä voisin tehdä, kuinka voisin tunnistaa positiivisia asioita enkä nähdä aina muut ihmiset negatiivisesti?
Tätä on kestänyt jo vuosia, mutta eilen tuli kerrankin kirkasajatus tästä ja huomasin, että tämä on vakava asia. Siis olen kyllä ymmärtänyt sen, että muitten kanssa on aina ollut hankalaa, mutta eilen se kristallisoitui selvästi mielessäni ja kerrankin tajusin, että tämä kumpuaa minusta johon on oma elämän kokemukseni vaikuttanut.
Sama ongelma työssä, työ sujuu kun saan tehdä itsenäisesti ja ryhmätyökin sujuu kunhan työt tehdään itsenäisesti siten, että jokainen myös tekee työnsä. Muuten en vietä työkavereiden kanssa aikaa, esim kahvitauon pitäminen yhdessä tuntuu tuskastuttavalta ja varsinkin se jos minun pitää kertoa itsestäni jotain niin se tuntuu todella inhottavalta. Miksi ihmeessä?
Jos kerron nuoruudestani sen verran, että voin todeta tämän: on ihme, että olen jäänyt henkiin lapsuusajalla kärsimistäni asioista eli erittäin ranka nuoruus syntymästä alkaen. Jos tarkastelee hyviä puolia niin koulussa pärjään todella hyvin, mutta siis opinnoissa joissa saan itsenäisesti tehdä jolloin arvosana on pitkälti tekemästäni työstä kiinni eli ainakin siltä osilta päätoimii normaalisti. Niin koulumenestys alkoi tapahtumaan vasta aikuisiällä kun olin ensin kasvanut henkisesti. Kasvu tapahtui myös rajusti kuten lapsuus ajan olin viettänyt, mutta nopeammin ja tehokkaammin eli yritin deletoida itseni, mutta sairaalareissuksi meni ja sen jälkeen en ole sellaista yrittänyt.
En kuitenkaan halua lähteä millekään terveyskeskuksen psykologille, koska en jaksa sitä rumpaa sillä se ei johda mihinkään. Sori vain psykologian opiskeleille, mutta en koe heidän osaamistansa kovinkaan hyväksi varsinkaan kun on kyse vakavammasta asiasta.
Jos joku osaisi asiallisesti kertoa tai ohjeistaa mitä tehdä niin se olisi hienoa?
Tätä on kestänyt jo vuosia, mutta eilen tuli kerrankin kirkasajatus tästä ja huomasin, että tämä on vakava asia. Siis olen kyllä ymmärtänyt sen, että muitten kanssa on aina ollut hankalaa, mutta eilen se kristallisoitui selvästi mielessäni ja kerrankin tajusin, että tämä kumpuaa minusta johon on oma elämän kokemukseni vaikuttanut.
Sama ongelma työssä, työ sujuu kun saan tehdä itsenäisesti ja ryhmätyökin sujuu kunhan työt tehdään itsenäisesti siten, että jokainen myös tekee työnsä. Muuten en vietä työkavereiden kanssa aikaa, esim kahvitauon pitäminen yhdessä tuntuu tuskastuttavalta ja varsinkin se jos minun pitää kertoa itsestäni jotain niin se tuntuu todella inhottavalta. Miksi ihmeessä?
Jos kerron nuoruudestani sen verran, että voin todeta tämän: on ihme, että olen jäänyt henkiin lapsuusajalla kärsimistäni asioista eli erittäin ranka nuoruus syntymästä alkaen. Jos tarkastelee hyviä puolia niin koulussa pärjään todella hyvin, mutta siis opinnoissa joissa saan itsenäisesti tehdä jolloin arvosana on pitkälti tekemästäni työstä kiinni eli ainakin siltä osilta päätoimii normaalisti. Niin koulumenestys alkoi tapahtumaan vasta aikuisiällä kun olin ensin kasvanut henkisesti. Kasvu tapahtui myös rajusti kuten lapsuus ajan olin viettänyt, mutta nopeammin ja tehokkaammin eli yritin deletoida itseni, mutta sairaalareissuksi meni ja sen jälkeen en ole sellaista yrittänyt.
En kuitenkaan halua lähteä millekään terveyskeskuksen psykologille, koska en jaksa sitä rumpaa sillä se ei johda mihinkään. Sori vain psykologian opiskeleille, mutta en koe heidän osaamistansa kovinkaan hyväksi varsinkaan kun on kyse vakavammasta asiasta.
Jos joku osaisi asiallisesti kertoa tai ohjeistaa mitä tehdä niin se olisi hienoa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sinun kannattaa oman tulevaisuutesi takia mennä puhumaan jollekin alan ammattilaiselle. Kertomasi perusteella sinulla on trauma lapsuudestasi. Sisälläsi on purkamaton möykky, joka tulee oireilemaan vielä pahemmin. Ymmärrän erinomaisesti, että et paljon perusta psykolegoista (!). Silti uskon, että tarvitset ammatti-ihmisen apua, että pääset kiinni möykkyysi ja saat sen purettua turvallisesti.
Tsekkaa Mielenterveyden keskusliiton sivut, http://www.mtkl.fi/tietopankki/, sieltä voit löytää konkreettisempia ohjeita.
Voisit käydä myös tutustumassa millaista vertaistukea asuinpaikkakunnallasi on tarjolla. Tarkoitan mielenterveysyhdistyksiä kuten Helmi r.y.Helsingissä. Niissä voi olla esim. keskustelu-, taideterapia- ja psykodraamaryhmiä samantyyppisistä ongelmista kärsiville.
Koska päällimmäinen ongelmasi on ihmisinho, et ehkä ole halukas etkä pysty heti menemään ryhmiin. Juuri siksi sinun kannattaisi niellä kaunasi kallonkutistajia kohtaan ja alkaa selvittämään asioitasi kahdenkeskisissä tuokioissa.
Onnea matkaan!
Tutulta tuntuu kirjoituksesi, aloittaja. Samoissa oloissa olen ollut koko ikäni, viihtymätön ja sisäänpäinkääntynyt. Toki pärjään muidenkin kanssa, mutten ole silloin kuin oma itseni. Minulla on myös ongelmana mennä esim. kampaajalle (en ole käynyt pariinkymmeneen vuoteen :) muista "kosketushoidoista" puhumattakaan. Lääkärillä käynnit ovat stressaavia kun en siedä toisten kosketuksia enkä halua joutua syynättäväksi.
Hankalaa.
Onneksi olen saanut olla työssä, jossa voin olla itsekseni.