mukavata

Eihän täällä maaseudulla nyt voi muuta tekemistä olla, kuin vahtia konetta että milloin on saanut tietoturva lataukset valmiiksi. 3h44min meni 89Mt latauksessa tällä mahtavalla @450 kaistalla. Soneran tekinen tuki neuvoi hankkimaan suunta-antennin, no mie hankin. Maksoin postikuluineen 92.80€ ja asensin sen. Ratiopuhelin yhtys katolle ja sitten vääntelemään sitä suuntaan ja toiseen, samalla kun eukko vahtaa valojen vilkkumista sisällä. Kun viimein sai juuri ja juuri sen 2/4 valoa palamaan, niin äkkiä nettiin maksamaan laskut. Illantullen takaisin katolle vääntämään uudestaan antennia, että eukko saa netistä reseptejä katella. Katolla kun jaksaa hillua vesi ja räntäsateessa 2-3 kertaa päivässä, niin on meilläkin toimiva nettiyhteys suureen maailmaan. Eikä ole edes kallista... vain 39.90kk Kunto kasvaa ja korkeanpaikan kammostakin pääsee eroon. Tarttis tässä lukaista ilta-sanomat näin nykyaikaiseti netissä, kun se on uusinta hottia kuulemma. Paan tuosta sivun latautumaan ja sillävälin ehin keittääkkin tässä päiväkaffeet ja nisun kanssa sen nauttiakkin. Sen perrään sitten voinkin tulla lukemaan uutiset. Mukavan leppoista täällä maalla.
1181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

noin paljon ole muutama sata kilotavua jos on maksullinen.Jos ilmanen viirustorjunta älä valita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muuan alkuasukas kirjoitti:

Eihän täällä maaseudulla nyt voi muuta tekemistä olla, kuin vahtia konetta että milloin on saanut tietoturva lataukset valmiiksi. 3h44min meni 89Mt latauksessa tällä mahtavalla @450 kaistalla. Soneran tekinen tuki neuvoi hankkimaan suunta-antennin, no mie hankin. Maksoin postikuluineen 92.80€ ja asensin sen. Ratiopuhelin yhtys katolle ja sitten vääntelemään sitä suuntaan ja toiseen, samalla kun eukko vahtaa valojen vilkkumista sisällä. Kun viimein sai juuri ja juuri sen 2/4 valoa palamaan, niin äkkiä nettiin maksamaan laskut. Illantullen takaisin katolle vääntämään uudestaan antennia, että eukko saa netistä reseptejä katella. Katolla kun jaksaa hillua vesi ja räntäsateessa 2-3 kertaa päivässä, niin on meilläkin toimiva nettiyhteys suureen maailmaan. Eikä ole edes kallista... vain 39.90kk Kunto kasvaa ja korkeanpaikan kammostakin pääsee eroon. Tarttis tässä lukaista ilta-sanomat näin nykyaikaiseti netissä, kun se on uusinta hottia kuulemma. Paan tuosta sivun latautumaan ja sillävälin ehin keittääkkin tässä päiväkaffeet ja nisun kanssa sen nauttiakkin. Sen perrään sitten voinkin tulla lukemaan uutiset. Mukavan leppoista täällä maalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu