Olemme molemmat sopineet, että lapset ja yhteinen omaisuus hankitaan sitten kun ollaan naimisissa. Nyt mies ei haluakaan mennä "vielä" naimisiin - pian kymmenen vuoden seurustelun jälkeen - vaan haluaa hoitaa kaikki muut asiat ensin ja ehkä sitten mennä naimisiin. Jos kerron turhautumisestani, hän syyttää minua, etteivät asiat (mm. lapsen yrittäminen) etene, koska pysyn yhä kannassani eli ensin kosinta ja avioliitto, sitten muut asiat niin kuin aiemmin on puhuttu. Hän olisi valmis isäksi kyllä. Miksi sitten se avioituminen ei enää käy?!? En ole mikään häähullu morsio, vaan siviilivihkiminenkin kävisi eli en usko että on hääkammo kyseessä. Naisen ei kuulemma sovi kosia ja olemme tästä yhtä mieltä. Eli paha pattitilanne siis.
Olemme jo pitkälle kolmekymmpisiä, joten aika alkaa käydä vähiin lapsien hankinnan suhteen. Mies on muuten hyvä ja rakastan häntä, mutta tunnen itseni petetyksi. Aika kuluu ja kohta tilanne on se ettei lapsia tarvitse edes harkita. Käykö sitten niin että mies ilmoittaakin haluavansa perheen ja vaihtavansa nuorempaan aikansa jahkailtuaan?
Kuinka saan selville mistä tässä nyt oikeasti kiikastaa, kun mies ei tunnu halukkaalta puhumaan. Olen tehnyt selväksi, että itse tiedän mitä haluan ja olen valmis etenemään suhteessa, mutta jos asia kiikastaa hänen epävarmuudestaan minun suhteeni, en halua vuosikausien jälkeen olla vain hätävarana ja että sitten on parempi erota, jos tunteet eivät ole riittävän voimakkaat hänen puoleltaan. Mielestäni on reilumpaa tarjota molemmille mahdollisuus uuteen suhteeseen, jos hänestä tuntuu etten ole hänelle se yksi ja ainoa. En halua, että rakastamani ihminen "tyytyy" olemaan kanssani ja jos hänellä on tunne että joku toinen voisi tarjota hänelle enemmän onnea, ei kummankaan ole mielekästä roikkua suhteessa. Erotakaan hän ei kuitenkaan halua ja rakastaakin kuulemma minua, tosin sitä kuulen nykyään harvemmin. Ei vain mene jakeluun, että mistä tämä avioallergia oikein nyt on tullut! Miehellä tuntuu olevan kaikki aika maailmassa, mutta kun asia ei ole niin.
Kertokaa, varsinkin miehet, miten voisin hoitaa tämän asian tyylikkäästi ja molempia osapuolia tyydyttävästi? Miten saisin hänet ymmärtämään oman kantani asiasta? Tiedän, että miehet inhoavat vaatimuksia ja aikarajoja, mutta biologinen kello käy...
Viime vuosina puhjennut avioliittoallergia
4
618
Vastaukset
- ........
keskusteleminen asiasta ei auta ja huomaat,että ajattelet pohjimmiltasi perusasioista ihan eri tavalla kuin mies,niin pitäisikö erota ja etsiä mies jonka kanssa pääset asioista sopimukseen? Ei kannata tuhlata elämäänsä turhaan odottamiseenkaan....mutta myöskään kaikkea ei elämässä välttämättä voi saada ja kompromissejakin on tehtävä,jostain on luovuttava saadakseen jotain toista.....kannattaa laittaa asiat myöskin vaakakuppiin ja punnita,paljon vois voittaa jos tekis näin tai näin......
- puhumaan
Jos mies ei ole päättänyt, että ei koskaan aio mennä naimisiin niin en ymmärrä mitä vielä odottaa?
Onko hän kertonut mitään järkevää syytä tähän? Jos olette olleet liki 10 vuotta yhdessä niin mitä syytä on vielä odottaa. Mikä siinä muuttuisi?
En ole ikinä ymmärtänyt, että miten joku on valmis saamaan lapsia jonkun kanssa, mutta ei ole valmis menemään naimisiin tämän kanssa. Joka on pienempi sitoumus? Ehkä se ei joitakin sitten niin haittaa, että ovat sidoksissa lapsen isään/äitiin lapsen kautta loppuelämänsä kunhan ei aviossa tarvitse olla. Voi olla, että jollekin se lapsen saanti on tärkeämpää kuin parisuhde lapsen isän/äidin kanssa. Haluavathan jotkut sinkutkin lapsia ja käyttävät spermapankkia ja lahjoitettuja munasoluja.
Vaikka mies on valmis saamaan lapsen kanssasi luulen, että hän on epävarma teidän yhteisestä tulevaisuudesta. Miten voi rakastaa päivittäin, kerran viikossa jne.? Jos mies rakastaa harvemmin? Vai rakastaako hän vähemmän kuin ennen?
Et voi vaatia muuta kuin miestä olemaan rehellinen. Että mikä on syy miksi hän ei halua vielä mennä naimisiin. Kun hän on sen kertonut sitten sun pitää miettiä mitä haluat. Voi olla, että mies haluaa esim. ristiäisten yhteydessä mennä naimisiin, kuten monet tekee. Mutta voi olla, että mies haluaa vielä vähemmän naimisiin kun on jo lapsikin.
Omalla miehelläni kesti kosiminen myös, mutta hän oli päättänyt kosia "juhlavuotena" eli kun olimme olleet 10 vuotta yhdessä. Menimme naimisiinkin samana vuonna. Olen onnellinen siitä, että jaksoin odottaa vaikka se olikin välillä vaikeata. Onhan siinä riski, että odottelet vuosikausia ja sitten toinen vaikka jättääkin sut. Ja pahimmillaan menee vuoden päästä jonkun muun kanssa naimisiin... Sitten olet turhaan odotellut ja joudut etsimään uuden kumppanin jne.
Ihmiset voivat olla onnellisia avolittossakin kymmeniä vuosia. Mutta kysymys kuuluukin, että onko mies kanssasi onnellinen ja haluaako hän olla kanssasi vielä kauankin? Mitkä on ne syyt miksi hän epäröi avioliittoa kanssasi? Vai eikö hän ole koskaan halunnutkaan naimisiin vai on vain vedättänyt?- puhumaan (korjaus)
"tosin sitä kuulen nykyään harvemmin"
Anteeksi luin ensiksi väräin, että mies rakastaa nykyään harvemmin!
- puuteri8
Hankalaa kun toinen ei ole avoin keskustelulle. Luulen kuitenkin, että poikaystäväsi on itsekin hiukan hukassa eikä tiedä mitä oikeasti haluaa, kuten parisuhteissa jommalle kummalle partnereista on ikävä kyllä tapana käydä jossain vaiheessa. Toisaalta syy voi olla jossain muuallakin kuten stressin tapaisessa.. mene ja tiedä, kysymällä selviää ja vastauksen puutteessa voi olla aika alkaa katsomaan muita suuntia eläämäänsä.
Mutta onko se sinun rakkauden loppu mikäli mies ei haluaisikaan enään ollenkaan naimisiin? Kumpi on tärkeämpää, lapsi vai mies? Tähän voisin laittaa erään miehen minulle sanoma lausahdus: otin hyvän avioeron ja lapsen itselleni, mutta oma kantani on, että otan mieluummin hyvän avoliiton ja ei ollenkaan lapsia. Kumpi siis on sinun kantasi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12681Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511258Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491135- 1271008
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206959Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä15899Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297865- 72855
- 40851