Olen pilannut elämäni ja kaikki mahdollisuuteni aivan täysin. Sosiaalista elämää ei juurikaan ole perhesuhteita lukuunottamatta. Ei töitä, ei ammattia, ei yhtään mitään. Vihaan itseäni päivittäin enkä voi sietää onnellisia ihmisiä enkä yhtään mitään, en voi katsoa edes tv:tä tai lukea lehtiä ilman, että tulen surulliseksi/vihaiseksi. VIHAAN ITSEÄNI YLI KAIKEN.
Muita?
Muita?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Varmasti löytyy muitakin, jopa vastaamaan.
Mutta tuosta ei selviä, miten olet pilannut kaiken. Miksi et ole hankkinut/voinut hankkia kaikkea tuota?
Teini-ikäisenä jo aloin tuntemaan itseni yksinäiseksi jonka jälkeen olenkin sitten elänyt tuon tunteen kanssa tähän päivään asti. Olen ujouden ja sosiaalisten pelkojen takia tähän kierteeseen joutunut, koulut jättänyt kesken ja nyt ei ole töitäkään ollut 10 kuukauteen kun häpeän itseäni niin etten kehtaa edes töitä hakea. Nyt minua ei kai kukaan enää töihin huoli kun ihmettelevät miksi olen ollut näin kauan työtön, pelkään että ensimmäiseksi sitä kyselevät enkä osaa vastata. Ajattelin mennä sitten taas kouluun ja helvetin tyhmä kun olen muistin hakuajan väärin, haku juuri loppunut kun menin haenyt.fi-sivulle. Ja minä kun olen toitottanut kaikille, että haen syksyllä kouluun. Siis olen epäonnistunut aivan kaikessa missä voi epäonnistua. Ujous on kirous, se on ollut kaiken pahan alku ja juuri lapsesta lähtien ja aiheuttanut pelkkää k'ärsimystä. Siis miten joku voi näin epäonnistua. Olen nyt 22.
No, hae vielä johonkin. Maaliskuussa näkyy olevan uusi haku. Varmaan johonkin pääsisi sitä ennenkin, ainakin vuoden alusta.
http://www.koulutusnetti.fi/
http://www.koulutusnetti.fi/?path=koulutusoppaat
Ujouden kyllä hyvin tiedän. Katso palstaa
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3660
Teeppä tuo testi http://kaksplus.fi/keskustelu/t1227669 Tuli vain mieleen että koulujen kesken jättäminen voisi olla oire impulsiivisuudesta ja tuo unohtelu keskittymishäiriöstä. Kaikki AD/HD ihmiset eivät todellakaan ole sähköjäniksiä ja rähisijöitä, iso osa on niitä jotka vetäytyy ujona luokan nurkkiin "häpeämään". Heidän kohdallaan puhutaan keskittymishäiriöstä ADD. Monet kuvaavat asiaa siten, että tuntuu, ettei kukaan tajua, miten raskasta elämä heille on. Voimakkaasti laskenut itsetunto ja huonouden tunne leimaa elämää kun ei itsekään tajua miksi ei voi olla niin kuin muut.
Tuolta seuraavasta linkistä sitten vasemmalta kun klikkaat "testit" ja sieltä rullaat sivua alas niin löydät kohdan AD/HD piirteitä kuvaavia listoja, joita voit myös vertailla omaan elämääsi, jos asia kiinnostaa/epäilyttää oletko
http://www.adhd-aikuiset.org/
En usko että minulla on tuollaista tarkkaavaisuushäiriötä koska nuorena kuitenkin muuten selvisin koulusta ihan normaalisti ainakin vielä yläasteella. Tänään olin pitkällä kävelylenkillä suositulla ulkoilualueella, ennen se on auttanut mutta ei enää, loppumatkasta tulin kiukkuiseksi ja surulliseksi ja kävelin tuhatta ja sataa autolle ja häivyin. Sielläkään ei muita kävele kuin pariskuntia. Yäk. En pääse tästä surusta eroon koskaan.
et ole varmastikaan ainut ja koska olet hyvin nuori, ei elämä voi olla ohi tai pilattu. Itse olen 26 v yksinhuoltaja ja elämässäni ei ole mitään muuta ilon aihetta kuin lapset. Olen täysin eristäytynyt muista ihmisistä, sillä koen olevani kaikessa niin paljon huonompi, rumempi ja arvottomampi, jotenkin syyllinen kaikkeen. Opiskelen ja pystyn olemaan ihmisten kanssa tekemisisissä, mutta se on pelkkää teatteria. Omana itsenäni en pysty kohtaamaan ketään paitsi lapseni. Joka päivä mietin, mikähän mun elämän tarkoitus oikein on. Olen kiitollinen kaikesta(terveydestä ja lapsista), mutta ei se asenne pelkästään riitä. Tuntuu kuin olis yksinäisessä kamalassa loukossa, josta ei pysty pääsemään ulos.
Aina kun luen näitä kirjoituksia ihmisten yksinäisyydestä niin ihmettelen, miksi yksinäiset eivät kokoonnu yhteen? Se on niin perin kummallista, me vain kaivaudutaan sinne omiin yksinäisiin koloihimme ja vapistaan siellä. Sen sijaan että tutustuttaisiin samassa tilanteissa oleviin ja ehkäpä päästäisiin ahdistuksestamme ja surustamme.
Olet arvokas ihan omana itsenäsi. Olet rakkauden arvoinen, velvollisuutesi on ennenkaikkea rakastaa itseäsi.
Etsi kiitoksenaiheita. Kirjoittamaan ja lukemaan olet ainakin oppinut.
Voithan vielä opiskella mitä haluat.
Tärkeintä on hyväksyä itsensä virheineen ja päivineen.
Olet hyvä just sellaisena kuin olet!! Tule siksi, joka haluat olla huomenna, vuoden päästä!
Kiitollisuus johtaa onnellisuuteen,
ei päinvastoin.
Niin no, vaikka olisin kuinka kiitollinen joka päivä siitä, että minulla on hampaat suussa, kaksi jalkaa ja nenä niin olen silti onneton vuodesta toiseen.
En tiedä ketä tämä hyödyttää, mutta voin kertoa samaa itsestäni. Ikää 35 vuotta, AMK ja yliopisto molemmat keskeytetty. Työkokemusta viimeksi 10 vuoden takaa vanhempien yrityksen juoksulikkana, hupaisaa, eikö vaan.. Koskaan ei ole kiinnostanut harrastella mitään. Ihmissuhteita ei myöskään, paitsi huono avopuoliso tätä nykyä. Olen entinen koulukiusattu. Psykoterapiassa kävin 9 vuotta kunnan maksamana, mutten tunne itseäni kovin kummoisemmaksi. Tulot tällä hetkellä: asumistuki miehen työttömyyskorvaus. Asumme yksiössä. No onhan mulla vielä liuta fyysisiä sairauksia ja muita kremppoja. Itse asiassa olen kai edelleen liian masentunut ja väsynyt edes ajatellakseni, olenko mahdollisesti katkera onnellisia menestyjiä kohtaan! Terveisiä sulle kohtalotoveri, koitetaan nyt kuiteskin keksiä jotain ratkaisua tulevaisuuteen!
Jep
täälä ihan sama homma
Masennuin narsistisista ihmisistä, jotka luulivat voivansa omistaa/kontrolloida minua. Katkaisin välit kaikkiin, koska pelkäsin näitä muutamaa ihmistä. Jos kerroin ihan kelle tahansa luottamuksella jotain, meni se näiden narsistien korviin. En jaksa enää taistella ja kaikki välit on katki. Älkää ikinä tutustuko pahoihin, kontrolloiviin, hulluihin ihmisiin. Eroon ette pääse. Masennun myös ilkeydestä, jota sain jopa lähimmältä ystävältä. Masennuin maailman pahuudesta. En halua muuta kun normaalia, hyvää, rauhallista elämää ilman narsistisia ihmisiä.
Sama kohtalo kuin minulla.
Suomessa tuntuu erityisen vaikealta olla herkkä ja aito ihminen, kun täällä ei saisi olla yksilöllinen kun se on aina joltain toiselta pois vaikka haluaisi vain elää.
Yritetään tehdä hyvää niin ainakin se voi tehdä mieltä vähän paremmaksi, kun itse irtisanoutuu tuollaisesta valtataistelusta. Sitä hyväähän me pohjimmiltamme olemmekin. Muut ei vain ole oivaltanut sitä, koska kulissien pitää pysyä yllä.
Ihmiset hyvät me ollaan kaikki arvokkaita ja täysin uniikkeja yksilöitä!
Kaikki mitä me tehdään riippuu meistä. Kukaan muu ei aseta meille näkymättömiä esteitä, kun me itse. Jos jatkuvasti ajattelee olevansa huono, kamala ja arvoton ihminen, josta ei ole mihinkään niin aivot oppivat sen hyvin nopeasti. Sitten vaan heittäydytään siihen fiilikseen, että "olen ihan huono". Se mikä sanoo meille, että "olen huono" on oma pääkoppa. Omat ajatukset ja tunteet estävät meitä näkemästä asioissa valoisamman puolen.
samanlaisia ajatuksia ja kokemuksia kuin teillä. ja minuakin ihmiset nykyään masentaa niin etten halua olla tekemisissä. viihdyn paremmin yksin kotona. kaikki mitä sanot käännetään sinua vastaan ja kerrotaan muille häpeilemättä. en uskalla puhua edes mitään enää. ollaan kuin kauniissa ja rohkeissa. jäin kotiin enkä tule enää ulos. maailma on pilalla.
muutamaan vko en voinut kirjoittaa tänne teknisiä ongelmia kuulemma olinko jäähyllä
Huoran perseestä olen tänne syntynyt vain...