PARANTAAKO psyykenlääke?

Psyykestä puhuminen on hieman harhaanjohtavaa, sehän vain kuvaa aivojen kemiallista tasapainoa. Masennuksesta ja ahdistuksesta eroon pääsemiseksi on selvitettävä mikä saa aivojen kemiallisen tasapainon niin poskelleen, että se alkaa näkyä "psyyken" oireina. Minulla se oli kofeiiniriippuvuus, kofeiinin kanssa lähtivät oireet, tosin ne pahenivat lopettamisen jälkeen aivan prkleesti, mutta poistuivat sitten noin neljän kuukauden kuluttua aika äkkinäisesti.

Lääkkeet eivät paranna mitään, ne vain muuttavat aivokemiaa siten, että oireet helpottuvat tilapäisesti osalla käyttäjistä. Kun lopetat, alkavat oireet uudelleen.

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=lam00058

http://qmies.blogit.fi/

Kyllä se ihan fyysisesti parantaa aivojen kemiaa. Eli masennuksessa on serotoniinitasot alhaalla ja lääkityksellä haetaan se taso, mikä itselle on oikea, ts pystyy toimimaan ja elämään normaalisti, eikä ota turhan raskaasti normaaleja arjen "masentavia" asioita. Ts ei masennuslääkkeillä elämästä tule euforista, mutta voisi sanoa, että normaali suhteellisuudentaju asioihin palaa. Tätä tilaa pidetään yllä lääkkeillä vähintään puoli vuotta eli lääkitystä ei pidä alkaa vähentämään heti vaikka kaikki olisikin hyvin. Tämän ajan tarkoituksena on "opettaa" aivoille uudestaan se mikä on niiden normaali taso. Kun lääkitystä tämän jälkeen lähdetään purkamaan se tapahtuu asteittan siksi, että kun serotoniinitaso tipahtaa hieman, niin aivot pyrkivät korjaamaan itse muutoksen. Jos kerralla lopettaa lääkkeet ei aivot pysy perässä eivätkä ehkä pystykään korjaamaan nopeaa tason romahdusta vaadittavalle tasolle. Eli ajatus on se, että lääke puretaan asteittan ja joka välissä aivoille annetaan aikaa sopeuttaa oma tuotantonsa oikeaan tasoon ennen kuin lääkitystä taas vähennetään. Näin minulle selitti psykiatri, joka määräsi lääkityksen aikoinaan ja omasta kokemuksesta voin allekirjoittaa tuon täysin. Minulla oli lääkitys vaikeaan masennukseen ja satunnaisesti käytin myös kuuriluontoisesti (viikko, jossa unirytmi palautettiin "väkisin" oikeaksi) unilääkettä kun unirytmi meinasi ahdistuksen vuoksi (valvotti öisin) mennä sekaisin.

Muuten sain apuja myös terapiasta, missä pääsin avaamaan pahaa ahdistustani ja muuttamaan hieman ajattelu ja käytösmallejani, jota kautta arjesta tuli mielekkäämpää (aloin pitämään puoliani, en suostunut enää uhrautumaan). Vaikeinta oli se, kun terapiakin loppui, vuosi lääkkeiden lopetuksen jälkeen (vaikka käynnit harvenivatkin viikottaisista aluksi kuukausittaisiksi ja sitten muutamaan lähinnä kontrolliaikaan) ja piti ihan oikeasti seistä omilla jaloillaan. Itsetunto oli maassa edelleen ja monet asiat elämässä pahasti kesken (esim opiskelu) ja silloiset kaverit hävinneet jo oppilaitoksesta maailman tuuliin. Silloinkin ahdisti ihan kamalasti ja olo tuntui toivottomalle ja tuntui etten ikinä saa elämää järjestykseen ja yksinäisyys painoi, mutta silti oli helppoa tunnistaa se siksi masennukseksi, mihin arkikielessä viitataan, ei siis sairaudeksi. Vaikeinta oli kasvaa aikuiseksi ja ottaa itse vastuu elämästäni parannuttuani. Mutta onnistui sekin. Ja kyllä, masennuksesta voi parantua täysin. Mutta se on etenkin vaikeissa tapauksissa pitkä prosessi ja jatkuu vielä tavallaan sen jälkeen, kun itse sairaus on selätetty.

ei paranna mitään, ei masennusta eikä muutakaan. Lääkkeet lievittävät oireita. Antibiootti taitaa olla maailmassa ainoa lääke, joka tappaa taudinaiheuttajan ja siis parantaa sairauden.

Ihmisen mekanismi on niin kummallinen ja yksilöllinen, että ei sitä lääkäritkään suuressa viisaudessaan aina ymmärrä. Vuodesta 2001 alkaen käytin mielialalääkkeitä, kokeiltiin jos yhtä sun toista merkkiä ja koostumusta ja aina ilmeni jotain ikäviä sivuvaikutuksia. Ikävin ja pitkäaikaisin niistä oli n. 20 kilon painonnousu. Impulsiivisena ja taiteellisena ihmisena huomasin myös, että minua ei enää kiinnostanut mikään. Ei naurattanut, ei itkettänyt, ei huvittanut eli mieleni oli laitettu ns. aisoihin. Kun sitten vuoden 2008 marraskuussa päätin, että nyt loppuu. Lopetin mielialalääkkeet oikealla tavalla, en siis yhtäkkiä. Ja hupsista, olotilani parani, löysin jälleen oman itseni. Nauroin jos nauratti, itkin jos itketti. Annoin siis itselleni oikeuden elää ja olla ja tuntea. Nyt olen siis ollut vuoden ilman mielialaläkkeitä, enkä totisesti enää niitä syö. Paransiko lääkkeet, enpä usko, eli eivät toimi kuten antibiootit. Tällä hetkellä otan silloin tällöin ahistukseen tai unettomuuteen oxaminin (3-5 viikossa) ei muuta. Lääkäri tosin itsepintaisesti yrittää vaihtaa lääkkeeni mirtazapiiniin, mutta luettuani sivuvaikutuksista (mm. painonnousu, turvotus) en todellakaan suostu vaihtamaan ja ihmettelen miksi pitäisi.
Ihmisen psyyke on osa ihmistä ja sitä voi hoitaa. Itse voi tehdä paljonkin. Lääkärit eivät huomioi diagnoosia tehdessään yksilöllisen ihmisen luonteenpiirteitä, ja miten voisivatkaan, kun lääkäri esim. minulla vaihtuu puolenvuoden välein. Psyykettä ei kannata ottaa niin vakavasti, jos ei ole ihan pahasta häiriöstä kysymys. Saa nauraa, saa itkeä. Joskus kun mua itkettää, niin sanon itselleni, että noh, itkepäs nyt sitten oikein kunnolla, niin päästään siitäkin ohi ja hupsista helpotti. Olen impulsiivinen, innostun helposti jostain uudesta asiasta, suunnittelen mielelläni erilaisia juttuja, kuten mökkiremonttia. Impulsiivisuus leimataan helposti osaksi kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja sitähän se todellakaan ole, ainakaan minulla. Ja itkutukset herkällä ihmisellä eivät ole masennusta, vaan ihminen yksinkertaisesti kokee asiat voimakkaasti ja näyttää tunteensa. Minä olen joskus ajatellut, että pyrkivätkö lääkärit laittamaan ihmiset tilastojen ja tutkimusten mukaisesti lokeroihin, eli jos käytöksesti on hiemankaan poikkeavaa, niin jo vain sairastat jotain ja jonkinasteista mielialahäiriötä. En suinkaan väheksy todella masentuneita ja mieleltään kipeitä ihmisiä, päinvastoin. Puhunkin tässä nyt ns. lievistä mielen ilmiöistä. Olen itse käynyt läpi vaikean masennustilan ja oikealla avulla siitä on taisteltu eroon. Mutta että auttaako pillerit? Olishan se hyvä, jos löytyis sellainen mielialabakteerin tappava lääke. Joskus mietin, millaisia tutkimuksia on tehty mielialalääkkeiden pitkäaikaisesta käytöstä.....tuntuu jotenkin siltä että nykyisin pieneenkin mielentuskaan määrätään pillereitä. Eihän elämä ole pelkkää onnellisuutta, siihen kuuluu myös surut ja vastoinkäymiset ja niitä voi opetella käsittelemään, eikö vaan.