Naisia töissä jo enemmän kuin miehiä

Naiset valtaavat perinteiset miesten alat, esim. kirurgian.

Mitä tästä seuraa?

Naiset alkavat vaatia kauneutta / komeutta mieheltä / miehiltä,
naiset saavat olla sellaisia kuin ovat, jos vielä suostuvat kantamaan lasta 9 kk, synnyttämään...yms.

Mutta miesten on oltava aina kauniita, piukkapeppuisia, uljasryhtisiä, pyykkilautavatsaisia komistuksia.
Kotona ruokialaittavaisia ja palvelusalttiita.
Heille järjestetään kauneuskilpailuja.

Miltä tuntuu?

.
27251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Tämä aloitus on vähän kuin tuo opiskelijan itkuvirsi väärälle kohderyhmälle suunnattu. Suurin osa meistä on työuramme loppusuoralla tai lopettaneet ja lapsetkin tehty kauan sitten. Pikkupyllyisiä emme juurikaan ole, ryhtikin alkaa kumartumaan etukenoon ja pallopaidat on in. Jos minulla olisi tytär en panisi hanttiin lääkärihoitajaksi opiskelua,

Mitäkö tuntuu, ei miltään ; )

Äänestä
  • Luotatko siihen, että saamme odotusten mukaisesti eläkettä. Itse olen ajatellut olla työelämässä 70-kymppiseksi, eli about parikymmentä vuotta vielä. Ja muuten, mun tuttavapiirissä huono ryhti ja pallopaidat ovat olleet jo pitkään out.

    Äänestä

  • Nykyaika on jo kirjoitti:

    Luotatko siihen, että saamme odotusten mukaisesti eläkettä. Itse olen ajatellut olla työelämässä 70-kymppiseksi, eli about parikymmentä vuotta vielä. Ja muuten, mun tuttavapiirissä huono ryhti ja pallopaidat ovat olleet jo pitkään out.

    En luule mitään tiedän tulevan eläkkeeni ja uraputkeni olen lopettanut ja nautin tästä elämästä ilman työ sitomia velvotteita vielä kun olen voimissani. Olen joskus kirjoittanut, että käärinliinoissa ei ole taskuja. Nostan sinulle hattua jos jaksat 70-vuotiaaksi työelämässä. Siitä ei sitten ole pitkä matka lepoon ; )

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Minun perimällä ja elämäntavoilla 90-100 on ihan realistinen eliniänodote. Ei se työntekokaan mitään kauheata ole. Osa-aikatöitäkin voi tehdä, jos siltä tuntuu. Eläkkeelle siirtyminen tuntui äidistäni aluksi tosi ankeelta. Valitti jatkuvasti tekemisen puutetta, kunnes aloitti rekipeittojen kirjomisen. Niitä tulikin sitten nopeaan tahtiin 6 isoa ja muutama pieni. Sen jälkeen hän siirtyi muihin haasteisiin.

    Kävin kauneusunilla alkoi niin ramasemaan kun olin päivällä mökin pihaa haravoimassa. Ei se työteko huono homa ole vaan minua se ei päätoimisesti enää kiinnosta. Sitä paitsi 50 plus plus paremmalla puolella olevana olen jo lähellä eläkeikäinen, joten siksi kai ajatukseni ovat erilaiset kuin sinulla. Muistan vielä kun täytin viisikymmentä pyöritin energisesti firmaani ja pienet lapset hyöri jaloissa. En kuitenkaan ole koskaan unelmoinut tekeväni työtä 70-vuotiaaksi. Vaikka ei ne meidänkään suvussa kovin kituliaita ole olleet, mutta, mistäpä sitä tietää nykyaikana kun noita kaiken maailman säteilyjä on joka puolella, että mistä se tauti iskee.

    Äänestä

Miten naisten töissäkäynti ja ukkojen takapuoli korreloivat toisiinsa?
Iät ajat naiset ovat käyneet töissä, ja kauan on ollut miesten kauneuskilpailuja.

Vai, meinaatko, kun naiset alkavat kirurgeiksi he pakolla leikkaavat ukkkojen peffat pienemmiksi, sitäkö pelkäät?

Miltäkö tuntuu? Hyvältä kun on jo kotona iloinen ja palvelusaltis Mies, joka toteuttaa kaikki toiveeni.
.

Äänestä
  • On iljettävää seurata, kun epäsiistit läskimahaiset ukot arvostelevat härskisti aivan hyvän näköisiä naisia, tai kun elokuvissa hirveillä vanhoilla ukoilla on upeita nuoria naisystäviä ja vaimoja.

    Äänestä

  • Ajat muuttuvat kirjoitti:

    On iljettävää seurata, kun epäsiistit läskimahaiset ukot arvostelevat härskisti aivan hyvän näköisiä naisia, tai kun elokuvissa hirveillä vanhoilla ukoilla on upeita nuoria naisystäviä ja vaimoja.

    läskit kuin laihuliinitkin. Sivistystä kun ei voida lisätä millaan leikkauksella. Eikä sen puutetta hälvennä edes teeskennelty tekosivistyksen pintakiilto.

    Äänestä

  • Ajat muuttuvat kirjoitti:

    On iljettävää seurata, kun epäsiistit läskimahaiset ukot arvostelevat härskisti aivan hyvän näköisiä naisia, tai kun elokuvissa hirveillä vanhoilla ukoilla on upeita nuoria naisystäviä ja vaimoja.

    juuri tuo on iljettänyt aina,

    Äänestä

  • pä, kirjoitti:

    juuri tuo on iljettänyt aina,

    eli viestin "Valta ja vara vaatia"-viestin perään tämän

    Äänestä

aika vanha juttu? Akka sahalle töihin eikä itsellä niin väliä! Tuo on jostain -60 luvulta alkujaan.

Äänestä
  • naisten ulkonaista habitusta ovat ilkeästi arvostelleet löysäläskiset ukonrahjuksetkin

    ikään kuin saavutettuna etuna,

    koska tulot ovat olleet miehillä aina suuremmat, mutta nyt on Helsingin sanomien
    artikkelin mukaan jo käännös tapahtunut: naisia on töissä enemmän
    ja usein juuri noilla pitkän koulutuksen aloilla.

    Kirurgeinakin naiset ovat kätevämpiä kuin miehet.

    Eli nyt on naisten vuoro olla vaatimassa miessukukunnalta pituutta, kaunista ryhtiä,
    pyykkilautavatsaa, komeutta, tiheää tukkaa ja kauniita kasvoja.

    .

    Äänestä

  • Jo on aikakin! kirjoitti:

    naisten ulkonaista habitusta ovat ilkeästi arvostelleet löysäläskiset ukonrahjuksetkin

    Kauheeta sentää, olenkin ollut ajassa paljon edellä, kun ole jo yli 30 v. vaatinut miehiltä moisia ulkoisia avuja, kuten latelit. Iso "pyrsk" päälle.

    Äänestä

  • Jo on aikakin! kirjoitti:

    naisten ulkonaista habitusta ovat ilkeästi arvostelleet löysäläskiset ukonrahjuksetkin

    ikään kuin saavutettuna etuna,

    koska tulot ovat olleet miehillä aina suuremmat, mutta nyt on Helsingin sanomien
    artikkelin mukaan jo käännös tapahtunut: naisia on töissä enemmän
    ja usein juuri noilla pitkän koulutuksen aloilla.

    Kirurgeinakin naiset ovat kätevämpiä kuin miehet.

    Eli nyt on naisten vuoro olla vaatimassa miessukukunnalta pituutta, kaunista ryhtiä,
    pyykkilautavatsaa, komeutta, tiheää tukkaa ja kauniita kasvoja.

    .

    keskimäärin hieman äijiä enemmän hienotunteisuutta olla arvostelematta niin turhaa asiaa, kuin ulkonäköä.
    Sittenkö on tasa-arvo saavutettu kun kaikki kettuilevat yhtä paljon?
    .

    Äänestä

niin täält palstalta löytyy pilvin pimein noit kriteerit täyttävii uroksii,eikun tänne vaan ne kiruukit viitta liehuen.
Äijillä on tääl sen verran tuliset suurelmat et voi henkitys maskikin sulaa ellei muista kiirees ottaa pois.

Äänestä
  • kun v a a d i taan kauneutta!

    Nyt alakavat jo 8-vuotiaat tytöt anorektikoiksi siitä syystä!

    Ja entäs sitten, jos sattuukin olemaan tukeva tatti, joka ei laihduttamalla kuoliaaksikaan muuutu
    pitkäsääriseksi hoikaksi kaunottareksi?

    Nyt saavat miehetkin kokea sen tunteen.

    Äänestä

  • miltä TUNTUU, kirjoitti:

    kun v a a d i taan kauneutta!

    Nyt alakavat jo 8-vuotiaat tytöt anorektikoiksi siitä syystä!

    Ja entäs sitten, jos sattuukin olemaan tukeva tatti, joka ei laihduttamalla kuoliaaksikaan muuutu
    pitkäsääriseksi hoikaksi kaunottareksi?

    Nyt saavat miehetkin kokea sen tunteen.

    ovat hyvät tavat,

    myös itsensä suhteen, että elää terveellisesti ja viisaasti,
    tekee työtä ja liikkuu paljon.

    Silloin näyttää terveeltä ja kauniilta - oikealla tavalla!

    .

    Äänestä

  • JuusoKomea kirjoitti:

    ovat hyvät tavat,

    myös itsensä suhteen, että elää terveellisesti ja viisaasti,
    tekee työtä ja liikkuu paljon.

    Silloin näyttää terveeltä ja kauniilta - oikealla tavalla!

    .

    mitkä on sattumalta naamatauluunsa saanut,
    eivät ole kenenkään vika, eikä niitä voi muuttaa.

    Mutta sata ylimääräistä läskikiloa ON oma vika, ja sen voi muuttaa
    muuttamalla elämäntapansa oikeiksi.

    Äänestä

  • sillä ne piirteet, kirjoitti:

    mitkä on sattumalta naamatauluunsa saanut,
    eivät ole kenenkään vika, eikä niitä voi muuttaa.

    Mutta sata ylimääräistä läskikiloa ON oma vika, ja sen voi muuttaa
    muuttamalla elämäntapansa oikeiksi.

    ihmettelen miten nee--rit saivat läpi sen, ettei heitä enää syrjitä.

    Mutta entäs muu ulkonäkö-
    rasismi?

    Äänestä

  • rasismia paljon, kirjoitti:

    ihmettelen miten nee--rit saivat läpi sen, ettei heitä enää syrjitä.

    Mutta entäs muu ulkonäkö-
    rasismi?

    pitäisikö lyhytjalkaisen katkasuttaa sääret ja laittaa lisäys väliin,
    kuten Kiinan tytöt jo tekkee?
    Siellä aiemmi varpaat väännettii jalan alle että ois kauniimpi miesten nähä.

    Voi herran pieksut jotk on rouvan jalassa!

    Äänestä

Kun vain joka viides suomalaisista edes käy töissä, mun mielestä on se ja sama, onko parikymmentä tuhaatta enemmän tai vähemmän töissä kuin miehiä.

Sellanen pikkujutt. Vaikkakin kirurgia on lähinnä sorminäppäryyttä ja tarkkuutta vaativaa hommaa noin itse tekeisen kannalta. Siis tavallaan naisille sopiva ammatti, vaikka sukupuolirasismi onkin kaikessa työhommissa kielletty. Mutta moniko nainen saa jalan amputoitua ilman moottorisahaa?

=DW=

Äänestä

hiin kohdidtettuna?

Hehän eivät myöskään itse ole itseään tehneet, minkä he voivat kasvonpiirteilleen?

TottaKAI
se on väärin ja syrjintää myös naisia kohtaan.

Toisaalta, historian aikana miehet ovat olleet riikinkukkoina melkein enemmän kuin naiset.
Ajatelkaapa vain Napoleonin aikaa Ranskassa tai vaikkapa Kustaa III:n hovia Ruotsissa!

Miehet röyhelöineen, tiukkoine sillkisukkineen ja housuineen, korkeine korkoineen!
Se kuuluu miehen luonteeseen yhtä hyvin kuin naisenkin luonteeseen.

.

Äänestä
  • että onkin mukavampaa mennä juhliin tasapohjaisissa mukavissa kengissä, vaikka kiiltävissäkin,
    ja pukea päälleen aluspaita, kauluspaita, mukavat housut, pikkutakki ja solmio,
    silloin ei miehii voi vertailla keskenään.

    Vaaditaan v a i n naisilta kauneutta, erilaista pukeutumista, korkeita korkoja, tukkalaitteita!

    Silloin on niin helppoa tää m i e s t e n elämä.

    Naisia voi kilpailuttaa keskennää myös kauneuskilpailuissa.

    Naisvihakin saa kierolla tavalla tyydytystään kaikessa tässä.

    .

    Äänestä

  • """""""""""""" kirjoitti:

    että onkin mukavampaa mennä juhliin tasapohjaisissa mukavissa kengissä, vaikka kiiltävissäkin,
    ja pukea päälleen aluspaita, kauluspaita, mukavat housut, pikkutakki ja solmio,
    silloin ei miehii voi vertailla keskenään.

    Vaaditaan v a i n naisilta kauneutta, erilaista pukeutumista, korkeita korkoja, tukkalaitteita!

    Silloin on niin helppoa tää m i e s t e n elämä.

    Naisia voi kilpailuttaa keskennää myös kauneuskilpailuissa.

    Naisvihakin saa kierolla tavalla tyydytystään kaikessa tässä.

    .

    monilla miehillä on sitä
    mistä johtuukin

    Äänestä

  • nainen* kirjoitti:

    monilla miehillä on sitä
    mistä johtuukin

    kyllä ole. Minusta viha ilman syytä toista ihmistä kohtaan on vähintäänkin omituista.
    Ehkäpä riistetään arvo siltä, mitä ei itsellä ole?

    .

    Äänestä

...naiset saavat tehdä työt kokonaan. Miehet vetäytyvät sivummalle jossa saavat he keskustella yhdessä ns. elämän suurista asioista, nauttia kupin teetä ja pössytellä autuaat pilvet.

Äänestä

kiukutella kotana

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nainen 2009 kirjoitti:

Naiset valtaavat perinteiset miesten alat, esim. kirurgian.

Mitä tästä seuraa?

Naiset alkavat vaatia kauneutta / komeutta mieheltä / miehiltä,
naiset saavat olla sellaisia kuin ovat, jos vielä suostuvat kantamaan lasta 9 kk, synnyttämään...yms.

Mutta miesten on oltava aina kauniita, piukkapeppuisia, uljasryhtisiä, pyykkilautavatsaisia komistuksia.
Kotona ruokialaittavaisia ja palvelusalttiita.
Heille järjestetään kauneuskilpailuja.

Miltä tuntuu?

.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu