Opiskelen amk:ssa toista vuotta. 1 vuosi ei kovin paljoa kiinnostanut mutta päätin jatkaa kun en muutakaan keksinyt. nyt siis käyn toista vuotta samaa koulua eikä kiinnostusta ole edelleenkään. Koulusta on tullu hirveä stressi ja tuntuu että se pilaa elämäni. Haluaisin ihmisiä auttavan työn mutta jotenkin olen ihan jumissa. Vanhemmat sanovat että käy tämä koulu loppuun, ettei kannata lopettaa. POikaystävä sanoi että lopeta ja pidä taukoa ja tee töitä ja mieti asioita. Mutta entä jos sitten alankin katua koko koulun lopettamista? En osaa selittää oloani. Tuntuu että haluaisin muuttaa pois koko kaupungista missä opiskelen, en ole jotenkin sopeutunut sinne. On minulla koulukavereita tietysti opiskelukaupungissani, mutta ei sellaisia tosiystäviä mitä kaipaan..mutta poikaystäväni ei halua tai voi koulunsa vuoksi lähteä jonnekkin mihin tahtoisin enkä usko että hänestä erossa oleminen ainakaan parantaisi oloani. Tiedän vain että koulu ja ammatinvalinta asiat pilaavat yöuneni. Haluaisin vain pois, vaikka matkustella ja unohtaa kaiken stressin. Mutta eihän sekään loppupelissä onnistu jatkuvasti..Minulla on kova halua auttaa ihmisiä ja haluaisinkin sellaisen työn, mutta en tiedä olisiko minusta esim sairaanhoitajaksi tai sosionomiksi. Tuntuu että lähipiiri on antanut hirveät paineet ammatti ja koulu asiaan. Ehkä minua vaivaa sekin, että kaikilla ystävilläni tuntuu olevan selvät elämänsuunnitelmat, toiveessa vain jokin ammatti sitten lapset jne. Mutta ei minulla ole mitään lapsi haaveita. Haluaisin vain oppia nauttimaan elämästä enkä stressata näitä asioita. En tiedä ymmärsikö kukaan mitä ajan takaa, tai ehkä sellainen ihminen ymmärtää joka on itse samassa tilanteessa ettei tiedä mitä tekisi. Auttakaa jotenkin..mitä pitäisi tehdä tai kenelle pitäisi puhua..??
Koulut pilaavat elämäni...
olen epätoivoinen
4616
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
opiskelussa, välivuosi, töissä vaikka. Löytäsitkö vaikka osa-aikaista työtä? Jos sitten alkaa tuntua, että haluaisit jatkaa opiskelua samassa koulutusohjelmassa, voit jatkaa, jos haluat vaihtaa alaa, voit aloittaa jotain muuta. Näin minusta tuntuis järkevältä tehdä tuossa tilanteessa...
Itsekin sairaanhoitajaksi opiskelen, samanlaisia tunteita ollut matkan varrella. Päätin kuitenkin, että käyn koulun loppuun. Itsellänikin halu tehdä työtä ihmisten parissa.. Epävarmuus siitä mitä haluaa on rokottanut kuitenkin paljon, olen jatkuvasti stressaantunut ja väsynyt, välillä henkisesti aivan loppu. Tuntuu myös että muilla on kovat odotukset suhteeni. Valmistun tulevana jouluna, mutta rehellisesti sanottuna minulla ei ole hajuakaan mitä sen jälkeen tapahtuu. Muilla on jo sovittuna töitä ensi vuoden puolelle, itsellänikin olisi paikka mutta tuntuu että onko tämä todella sitä mitä haluan. 3,5 vuoden aikana itsetunto laskenut, mieliala jatkuvasti alakuloinen ja välillä tuntuu ettei tässä ole mitään järkeä. Tuntuu etten osaa enää nauttia elämästä vaan kaikki pyörii opiskelun ja valmistumisen ympärillä. Välillä harkinnut sitäkin että kävisi perään oppisopimuskoulutuksen johonkin aivan muuhun ammattiin, mutta pelkään muiden reaktioita ja sitä että minut leimataan epäonnistuneeksi. Nyt kun ajattelen asioita taaksepäin, voi olla että tuo välivuoden pitäminen olisi omallakin kohdalla ollut järkevää. Ajatuksesi kuulostavat aika paljon samoilta, minkä kanssa itsekin painiskelen, joten yksin et ole.. jos yhtään lohduttaa..:)
Moi,
Kaiketi koulussasi voi pitää välivuoden ja miettiä sillä aikaa, että mitä haluaisit tarkemmin? Itsellä sama tilanne päällä ja pidän nyt koulusta vapaata.. Jos tauon aikana tulet sille mielelle, ette tuo koulu ole sinua varten ja lopetat ja myöhemmin tulet katumapäälle, kyllähän suoritetut opinnot säilyvät silti, jos haluatkin myöhemmin vaikka jatkaa..
Mikä koulussa eniten tökkii?
Pidä taukoa koulusta. Ja miten niin jos myöhemmin kadut sitä? Ainahan koulun penkille voi palata! Ihmiset joilla on tarkat elämänsuunnitelmat tulevat monesti pettymään ja pahasti. Elämä kun ei aina mene niin kuin on suunnitellut. Mä olen ollut samassa tilanteessa kuin sinä, jätin ammattikorkean kesken enkä ole katunut päivääkään.