Olen 2,5-vuotiaan tytön kotiäiti ja olen miettinyt, että etsittekö te muut äidit oikeita kavereita puistoista? Vai onko nämä äitikaverit vain hyviä tuttuja, joiden kanssa puhutte nimenomaan lastenhoidosta tms., vai sellaisia joiden kanssa teette paljon muutakin, käytte kaupoilla, kutsutte kahville kotiin tai käytte viihteellä? Tuskin kukaan tietenkään varta vasten kavereita etsii, kai niitä vain tulee ja osuu kohdalle, mutta kuitenkin.
Itselläni on aika vähän vanhoja kavereita jäljellä, facebookissa vaihdetaan kuulumisia ja joskus harvoin nähdään. Vanhaa "parasta kaveriani" näen vähän useammin, hänelläkin on nyt pieni tyttö ja ehkä sen takia on enemmän puhuttavaakin. Jonain päivänä huomaan kuumeisesti etsiväni jotakin aitoa kaveria puistosta, muutama sellainen on löytynytkin (siis äitejä jotka tietävät enemmän minusta ja ovat joskus käyneet kotonani), mutta välillä taas ajattelen, että koska tämä kotiäitiys on väliaikaista niin en kaipaa uutta ystävää äitipiireistä.
Minulla on ihana perhe ja mieheni perhe on minulle tärkeä, viihdyn hyvin omassa porukassamme enkä ole koskaan luottanutkaan kavereihini samalla tavalla kuin omaan perheeseeni. Oma lapsi oli unelmieni täyttymys ja nautin vain hänen kanssaan olosta.
Kuitenkin välillä leikkikentällä huomaan näitä hyviä äitikaveri-ryhmiä ja mietin, että pitäisikö minunkin koittaa kerätä sellainen vain sen takia kun muillakin on. Ymmärtääköhän tätä kukaan?
Kysymys pähkinänkuoressa siis: Onko teillä hyviä aitoja äitiystäviä, joita olette saaneet nimenomaan äitiyden kautta ja joihin pidätte tiiviisti yhteyttä vielä töihin palaillessanne - vai riittääkö teille se, että on hyvän-päivän-tuttuja leikkipuistoissa ja omat vanhat kaverit ovat tärkeämpiä? :)
Itselläni on aika vähän vanhoja kavereita jäljellä, facebookissa vaihdetaan kuulumisia ja joskus harvoin nähdään. Vanhaa "parasta kaveriani" näen vähän useammin, hänelläkin on nyt pieni tyttö ja ehkä sen takia on enemmän puhuttavaakin. Jonain päivänä huomaan kuumeisesti etsiväni jotakin aitoa kaveria puistosta, muutama sellainen on löytynytkin (siis äitejä jotka tietävät enemmän minusta ja ovat joskus käyneet kotonani), mutta välillä taas ajattelen, että koska tämä kotiäitiys on väliaikaista niin en kaipaa uutta ystävää äitipiireistä.
Minulla on ihana perhe ja mieheni perhe on minulle tärkeä, viihdyn hyvin omassa porukassamme enkä ole koskaan luottanutkaan kavereihini samalla tavalla kuin omaan perheeseeni. Oma lapsi oli unelmieni täyttymys ja nautin vain hänen kanssaan olosta.
Kuitenkin välillä leikkikentällä huomaan näitä hyviä äitikaveri-ryhmiä ja mietin, että pitäisikö minunkin koittaa kerätä sellainen vain sen takia kun muillakin on. Ymmärtääköhän tätä kukaan?
Kysymys pähkinänkuoressa siis: Onko teillä hyviä aitoja äitiystäviä, joita olette saaneet nimenomaan äitiyden kautta ja joihin pidätte tiiviisti yhteyttä vielä töihin palaillessanne - vai riittääkö teille se, että on hyvän-päivän-tuttuja leikkipuistoissa ja omat vanhat kaverit ovat tärkeämpiä? :)
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mä en ole ikinä ymmärtänyt, miten äidit edes ehtisivät tutustumaan toisiin äiteihin puistoissa. Eikös sitä omaa lasta kuitenkin pitäisi katsoa/leikittää samalla? Kuinka siinä jäisi edes aikaa juoruta kovin syvällisesti muiden äitien kanssa. Kyseenalaista puuhaa. Ettäkö äidit menevät puistoon tapaamaan muita äitejä...!
Kyllä se on ihan mukava saaha aikuista seuraa ja rupatella muiden kanssa samalla, kun muksu touhuilee omiaan. Oma muksu ei ole vielä tuossa iässä, mutta tilanteissa, joissa tapaa muita äitejä, on aina virkistävää käydä.
Itse en hae kavereita, rupattelen ihmisten kanssa ja jos paremmiksi tutuiksi joskus tullaan niin sillä hyvä. Ajan kanssa voi tulla läheisemmät välit, mutten ole mikään aktiivinen yrittäjä siinä suhteessa. JOs synkkaa niin synkkaa, ei se etsimällä parane.
mä toivon ensisijaisesti tutustuvani moniin äiteihin ja heidän lapsiinsa-on tämä arki siten jouhevampaa, rikkaampaa ja iloisempaa kun voi kyläillä ja tapailla ja vaihtaa kokemuksia. Oon saanu valtavasti tukea ja tietoa. Suurin osa tulee varmasti jäämään hyvänpäivän tutuiksi, mutta yhden ihanan sydänystävän olen saanut ja kolmen kanssa tapaillaan kuukausittain, vaikka töissä ovatkin.
Jos sinulle ei nyt kovin suurta tarvetta ole ystäväpiirin keräämiselle ja arki tuntuu muutenkin rikkaalta, niin miksi väkisin vääntää? Oot vain avoimin mielin, ja uusia ystäviä tulee jos on tullakseen. Ihanahan se on, jos ennestään on ystäviä, joillakin ei ole edes yhtäkään hyvää ystävää.
Meidän tilanteessamme on vain se ero, että koska meillä on vasta yksi lapsi (toista on kyllä jo yritetty surullisin tuloksin) ja kummaa kyllä, kun käymme puistossa, siellä ei ole muita hänen ikäisiään kotihoidossa olevia "ainoita" lapsia. niin hänen kanssaan on niin helppo olla puistossa. Hän joko keinuu tai leikkii itseksensä ja minä vain seurailen vierestä. Leikin mukana tietty jos tyttö sitä tahtoo, mutta hän ei "sählää" ympäri puistoa eikä viihdy oikein muiden lasten kanssa. (Tästä syystä voisimme olla kotipihassa vaikka kaksin leikkimässä, mutta mielestäni hänen olisi hyvä edes olla muiden lasten seurassa edes muutamana päivänä viikossa, vaikka ei mitään näiden kanssa haluaisi tehdäkään...).
-> Tämä taas tarkoittaa sitä, että tyttöni leikkii ja minä seison tuppisuuna vieressä ja katselen taivaalle, ellen sitten ala jutella muiden äitien kanssa. Siksi aina alan miettiäkin näitä äiti-kemioita, kun äidit siellä pyörivät ja niitäkin on jo tässä jonkun aikaa ehtinyt katsella. Varsinkin, kun uskon, että tämä kotiäidin "urani" tulee jatkumaan vielä aika kauan.
Tiedän siis, että puistoon mennään nimenomaan lasten takia, mutta en kuitenkaan halua olla se ärsyttävä äiti, joka ei puhu kenellekään tai oikeasti LEIKKII (nyt tämä nukke menee tänne ja tämä lähtee kauppaan ja syö hiekkakakkua...jne.) koko puolitoistatuntisen.
Tämä meni nyt ehkä vähän aiheen vierestäkin, mutta korostan siis sitä, että JOS lasten kanssa puistoilun lomassa jää aikaa muiden äitien kanssa seurusteluun niin haluatko heistä oikeasti kavereita vai riittääkö, kun voi pari sanaa vaihtaa jonkun kanssa.
Niin ja vielä selvennykseksi: oman lapsensa kanssa leikkimisessä ei ole mitään pahaa! Tarkoitan vain, että en ole ainakaan vielä koskaan törmännyt äitiin joka puistossa leikkisi vain lapsensa kanssa tunnin pari, en nyt tarkoita liukumäen laskuja tai keinuvauhdin antamista.
Taas aiheen ohi: Muutaman isän olen kyllä nähnyt leikkivän oikein antaumuksella koko puistoiluajan, mikähän siinäkin on? :) Tuskin miehet miettivätkään, että täytyiskö täällä koittaa oikein kaveerata jonkun kanssa. :D
siis kyllä mä haluan kavereita toisista äideistä ja pyrin aktiivisesti juttelemaan toisten kanssa. Itse asiassa en varmaan koskaan ole ollut juttelematta jonkun kanssa eli jos tulee uusi puistoon, ainakin tervehdin. Melkeenpä siitä jo sitten näkee, onko toinen juttelutuulella... Käytkö kerhoissa, esim. seurakunnan tai MLL:n, niissä kyllä tutustuu paremmin. Puistossa ainakin täällä ei välttämättä ole ketään muuta.
Kyllä täytyy sanoa, että rakkaimmat ystäväni ovat opiskeluajoilta. Lastentarhanopettajaopinnoista jäi sellainen 5 naisen kaveriporukka ja samankokoinen jengi jäi kokoon myös luokanopettajaopinnoista. Tietysti muutama lapsuudenystävä on jäljellä, ja nämä suhteet ovat aivan omaa luokkaansa. Kyllähän se tahtoo olla niin, että kun puistoista äidit lähtevät työelämään, niin hyviinkään äitituttuihin ei tule pidettyä enää yhteyttä. (Varsinkaan jos sattuu olemaan kaltaiseni muutoksen vastustaja eikä käytä facebookia.) Silti nämä äitikontaktit pitävät minut hengissä näin hoitovapaalla. Onhan se mukavaa tavata päivittäin äitejä puistossa tai perhekerhoissa ja jutella niitä näitä ennen kaikkea lapsista. Nyt olen solminut kyllä pari syvempää kontaktia, toivoisin että heihin tulisi pidettyä yhteyttä äitiys- ja hoitovapaiden jälkeenkin.
en ole tarkoituksella etsinyt äitikavereita puistoista tai naapurustosta, mutta silti on käynyt tuuri ja olen tutustunut n.vuosi sitten erääseen naapuriin josta sain hyvän kaverin :) onhan näitä äitituttuja joiden kanssa joskus höpötetään jos nähdään ja ollaan lasten kansssa samaan aikaan ulkona.
itselläni on hyvin vaikea luottaa keneenkään johtuen erinäisistä syistä ja henkilöistä, ja menikin pari kuukautta ainakin, että uskalsin luottaa tähän äitikaveriin.
ennen kuin muutin tänne vanhalta kotikunnaltani, minulla oli siellä paljon kavereita, tai no on tullu mietittyä oliko ne sittenkään oikeita kavereita ja ystäviä, koska kun muutin tänne uudelle paikkakunnalle, ei kukaan ole pitänyt yhteyttä minuun. ja siis minä soittelin alkuaikoina paljonkin heillepäin mutta sieltäpäin ei koskaan edes viestiä kuulunut ja niin se sitten jäi koko yksipuolinen yhteydenpito.
joku tuossa ketjussa puhui jotain että miksei leikitä siellä puistossa lastemme kanssa, no itselläni on yksi lapsi 2,5v ja minä istun penkillä ja vahdin lastani, tietty annan keinussa vauhtia jos haluaa keinuun mutta muuten istun penkillä ja jos hyvin käy, höpötän muiden äitien kanssa. lapseni leikkii aina jonkun toisen lapsen kanssa joten yksinään ei lapseni siellä leiki :) mitäpä minä sitä leikkiä mennä sotkemaan kun on hyvät leikit lapsellani ja uudella pikku kaverillaan menossa :)
Jos mennään lapseni kanssa puistoon, olen kohtelias ja voin pari sanaa vaihtaakin, mutta en hae sen kummemmin kontaktia muiden vanhempien kanssa. Menen puistoon lapseni kanssa ja hänen kanssaan leikin. Miksi möllöttää pylly penkissä, kun puistossa on tekemistä vaikka kuinka?
Kun on aktiivinen, sitä jaksaakin paremmin. Kohta on taas talvi ja pääsee pulkkamäkeen, sekä rakentamaan lumesta vaikka mitä,vaikka kokonaisen eläintarhan! :)
Tunti tai pari leikkimistä vastaa ihan kunnon treenejä, eli eipä tarvitse kuntosalilla riehua kun voi yhdistää leikin lapsensa kanssa ja liikunnan. :)