"Mä muistan vieläkin mitä teit mulle, minkäläiseksi sä mut teit. Muista elävästi, enkä varmana unohda koskaan. Päiväkodissa me oltiin hyvissä väleissä. Me leikittiin aina, me oltiin aina yhdessä. Sä olit mun paras ystävä ja mä olin sun paras ystävä. Aina kun sä olit jonkun toisen kaa ni mä olin kateellinen, koska tykkäsin susta niin paljon, enkä ees tienny miks! Ehkä sen takii et tykkäsin sun ruskeista lyhyistä hiuksista, ehkä siks ku tykkäsin sun vihreistä suurista silmistä, ehkä siks et mä tykkäsin sun tavasta puhua, sun naurusta, kaikesta.
Ala - asteella me päästiin samalle luokkalle. Mä muistan kun mua pelotti, mut sä pidit mua kädestä ja sanoit, että ei hätää. Sä sanoit et koulussa on hauskempaa kuin päiväkodissa - sä olit ihan väärässä. Mä oon ujo, oon aina ollut. Sä menit heti puhumaan muille pojille ja mä istuin yksin tunnilla. Sä et ees istunu mun viereen, sä puhuit vaan niille uusille pojille. Mä en edes uskaltanut tulla sinne teiän viereen.
Välkällä mä menin sun luokse ja sanoin että mua pelottaa. Mä halusin saada sulta huomiota. Sä sanoit vaan "aijjaa" ja menit niiden muiden luo. Olit meidän luokkalaisten poikien kanssa välkällä ja tytötkin olivat. Mä en uskaltanut mennä juttelemaan kenellekkään. Olin ainoo jolla ei ollut kaveria. Mä olin ihan yksin, mä oon vieläkin.
Ja niin olinkin koko päivän yksin. Sä et edes kattonu mua, ihanku me ei oltais ees tunnettu toisiamme. Ja niin meni toinenkin päivä ja seuraavakin päivä, ihan yksin. Te puhuitte aina tyttöpöpöistä ja siitä miten tyhmiä tytöt on. Varmaan puhuit siitäkin miten tyhmä mä oon.
Sitten sä rupesit ihan tyhmäksi. Sä rupesit haukkumaan mua. Sä sanoit että mä oon läski, ruma ja tyhmä. Sä et voi arvatakkaan miten pahalta se silloin tuntui musta! Silloin mä oisin halunnu itkeä, mut en mä halunnu koska muut olis nauranu. Sit ne muutkin pojat rupes haukkumaan mua ja mä olin peloissani, enkä uskaltanut sanoa mitään.
NOVELLI ( kun olin pieni) (kommentoikaa)
3
502
Vastaukset
- frhjnetb
Pääsin tokalle luokalle. Siihen mennessä kaikki vihas mua , vaikka mä en tienny miks. Mä tiesin et sä vihasit mua. Kaikki sanoi mua aina läskiks. Sitten kolmos luokalla päätin muuttua, mä en halunnu olla läski ja ruma. Mä lopetin karkin syönnin vaikka mä rakastin karkkia. Varsinkin rakastin niitä sydänsuklaita joita sä aina ennen annoit mulle ja me syötiin niitä yhdessä.
Mut se ei auttanut, mä olin silti kaikkien mielestä läski ja ruma ja te aina nauroitte mulle kun kävelin teiän ohi. Se tuntui pahalta, mä halusin olla niinkuin te - mun piti muuttua.
Mä en halunnu syödä enään ikinä mitään! Mä sanoin äidille aina että mä olin syönyt koulussa, mutta en mä oikeesti ollut. Joskus jos mulla tuli nälkä, mä söin ihan vähän leipää. Sekään ei riittänyt, mä en muuttunut. Mä rupesin juoksemaan rappusia ylös ja alas, vaikka mua huimasi ja jalkoihin sattui. Mä toivoin että joskus oisin just sellanen kun sä haluisitkin mun olevan. Sä et halunnu ollla mun takii koska olin niin ruma ja läski.
Pian rupesin näyttämään laihemmalta, jopa sä huomasit sen. Silloin olin jo vitosella. Kuulin sun jopa sanoneen et oompa mä laiha. Mut mä en lopettanut laihduttamista, halusin et mä oisin täydellisen laiha enkä vaan "laiha". Enkä mä mun mielestä ees ollut laiha! Joskus mun oli pakko ottaa ruokaa mitä äiti antoi, mut mä menin mukamas syömään omaan huoneeseen ja heitin ne kaikki pois, vaikka olisin halunnu syödä ja mulla oli nälkä.
Kerran äiti rupes epäilemään, etten syö. Se pelästyi. Muistan kun äiti jopa rupesi itkemään että mä oon laihtunu ja etten syö paljon mitään. Silloin mä söin äidin iloksi. Mulle tuli siitä paha olo, mä halusin jopa kuolla. Ja kun menin suihkuun sain idean - mähän voisin oksentaa ne ulos, sitten en lihoaisi.
Pian meille tuli kouluterveystarkastukset. Mulle sanottiin ettö joudun osastolle, jos paino laskee vielä. Mä pelästyin kamalasti. Mä en antanut itteni laihtua enään ollenkaan. Mua tarkkailtiin ja sitten kun ne huomas, että en laihdu mut ei tarvinu enään käydä siellä.
Kutoseen mennessä olin kuitenkin onnistunut taas laihtua ja kun oli terveytarkastuksen aika. Mä lintsasin sen ja terkkarikin tais unohtaa koko jutun. Menin ylä - asteelle. Siellä ei mua kiusattu läskiksi ja sain ystäviäkin. Mä olin onnellinen - ainakin onnellisempi kuin tosi pitkään aikaan. Jopa sä katoit mua välillä. Säkään et enän haukkunu mua, sä näytit jopa hämmentyneeltä.
Olin koko ajan uusien kavereitteni kanssa - minulla oli tosi hauskaa! Mut sitten ne huomas etten mä syö ja ne rupes ihmettelemään. Ne sano mulle et oon tosi laiha ja ettei mun kannata laihduttaa. Mut en mä halunnu lopettaa laihduttamista.
Seiskan lopussa äiti pakotti mut mäkkiin, se halus seurata mun ruokailua. Mua pelotti ja ahdisti syöminen. Mä yritin vain näyttää siltä ku nauttisin. Syötyäni mä menin vessaan, mun oli pakko oksentaa. Oikeastaan minä tykkäsin syömisestä. Olisi kätevää jos voisi syödä lihoamatta. Sitten mä tajusin, mähän voisin syödä vaikka kuinka paljon lihomatta - jos oksentaisin jälkeenpäin kaiken.
Kaverit jA äiti oli ilosii kun mä taas söin. Ne oli helpottuneita. Mut oikeesti mä oksensin ihan kaiken. Ei mulla ees ollu enään nälkä. Mä en ees tiiä söinkö juuri mitään. Kerran jopa pyörryin pöntölle. Tiesin että tää oli jo sairasta.- fvasvadvda
Sä tulit jopa välillä juttelemaan mulle ja mun kavereille. Mä en ollu vihainen sulle, vaikka sä olitkin pilannu mun elämän, tehnyt musta vihatun ja kiusatun. En - en todellakaan ollut sulle vihainen. Mä vaan toivoin että sä tykkäisit musta!
Kävin ylä-asteen loppuun ja pääsin yliopistoon. Sä juttelit mulle jo useinkin. Kaverit sanoi että sä taisit olla iihastunut muhun. Mä en uskonut sitä. Ainakin mä tykkäsin susta. Oisin tehny mitä vaan, et oisit tykänny musta.
Sä olit kysyny multa mihin yliopistoon mä meen. Ja oli hämmentävää kun olit tullut samaan yliopistoon ku mä. Mutta et samalle luokalle. Me oltiin jo oikeastaan hyvissä väleissä. Oltiin jo melko läheisiä. Sä olit nauravainen ja tosi mukava. Sä et näköjään ollenkaan muistanut, miten olit mua kiusannu. Ehkä mä oon ainoo joka muistaa sen niin hyvin.
Sitten sä teit jotain mikä sai mun sydämmen hyppäämään kurkkuun asti. Sä kysyit multa alanks mä oleen. Totta kai mä halusin ollla sun kaa! Me halailtiin ja pussailtiin ja mä rakastin sua. Mut sä et tainnu rakastaa mua, sä olit ollu muiden kanssa sängyssä ja kerran yllätin sut pussailemasta Minnaa. Ehkä mä en ollu sopiva, ehkä mun piti vieläkin laihtua. Mä oksensin aina, tein sitä joka päivä.
Mulla oli karsee olo. Sä pyytelit anteeks kun olit pettänyt mua, sä kaduit. Mut silti sä teit sen uudelleen. Sä tiesit et sä satutit mua, sä tiesit et mä itkin sen takia. Mut silti mä rakastin sua, liikaakin. Mua heikotti usein.
Sitten yks päivä mä tulin kotiin ja äiti odotti mua huolestuneen näkösenä. Se sanoi että mennään kävelylle yhteen paikkaan. Mä suostuin, saisin liikuntaa ja laihtuisin! Me mentiin sinne paikkaan bussilla. Mut sitten me mentiinkin sairaalaan. Äiti sanoi että sillä on kamala olo ja et kiire sairaalaan. Tietysti mä menin mukaan jja olin huolissani. Jäätiin odottamaan lääkäriä. Ihmettelin kun mun nimi sanottiin, eikä äidin.
Äiti oli kauhee peturi. Se oli vieny MUT tahalteen lääkäriin, koska laihdutin pari kiloa. Mulle sanottiin et oon sairaalloisen alipainoinen. Mut laitettiin letkuihin. Mä en voinu syödä normaalisti, mä oksensin kaiken ulos joten mulle annettiin ravintoo niiden letkujen kautta.
Se oli kamalaa. En saanut liikata, mua lihottettiin. Ei ees auttanu vaikka revin letkut irti, mut pakotettiin takas. Sä tietty kauhistuit kun sait tietää tästä. Sä kävit usein mun luona - olit tosi kiva ja uskollinen. Mut silti mä en jaksanu, en jaksa .
Mä haluun kuolla. Mä kuolen. Ei mulla ollut mahdollisuuksii, ei mulla oo mahdollisuuksia. Mä oon vaan iloinen. Mä en oo syöny vuosiin kunnolla. Mun luut on pilalla, sydän lyö miten sattuu, hiukset tippuilee, oon masentunu, miks haluisin elää? Oon vaan iloinen kun kohta pääsen pois täältä, vaikka tiiän et tää kirje satuttaa sua, Samu.
Mä tiiän et mä oon satuttanu sua tällä leikkimisellä. Oon tajunnu ettet oo mikään täydellinen. Varmaan nytkin oot pettämässä mua. Mut ei se haittaa, oot silti mun. Sua varmaan harmittaa kun luet tätä. Mä tiiän et kuolen.. kohta.
Mä rakastan sua Samu, oon aina rakastanu. "
Samu (Tää on samun näkökulmasta siis) :
Mä lähetin Sarille viestin. Mua rupes huolestuttamaan kun se ei vastannu mulle. Menin heti sairaalaan jossa Sari makasi. Juoksin sairaalan käytävää pitkin kunnes pääsin Katin luokse. Hän makasi silmät kiinni. Kun halasin häntä, hän oli aivan kylmä. Tunsin kamalan muljahduksen vatsassani. "Sari.. ? Sari!" Minä sanoin heikosti, mutta hän ei reagoinut. Huusin äkkiä lääkärit paikalle. He kokeilivat Satin pulssin ja sanoivat että tytön sydän oli näköjään pettänyt.
En ollut uskoa korviani. Halasin Saria, puristin hänen hentoa ja kylmää ruumista itseäni vasten. Huomasin että hän piteli jotain lappua kädessään. Avasin hellästi hänen kätensä ja otin näköjään jonkun kirjeen. Se oli osoitettu minulle. En nähnyt kunnolla lukea kyyynelistä, mutta avasin sen silti. En voinut kuitenkaan lukea.
Kun olin rauhoittunut, luin kirjeen. Lukiessani lapsuuden muistot palasivat mieleeni. Se oli kamalaa. En ollut muistanut että olin ollut niin kamala. Tajusin olevani murhaaja. Mitä olinkaan tehnyt! Menetin Sarin, oikean rakkaani. Miksi olin pettänyt häntä, miksi olin olllut niin idiootti. Olin satuttanut saria, pilannut hänen elämänsä. Sari oli halunnutkin kuolla minun takiani. Ja itkin itkemistäni, varmaan en enään koskaan voisi lopettaa sitä
KOmmentteja!
________________________________________________ - fasfa
fvasvadvda kirjoitti:
Sä tulit jopa välillä juttelemaan mulle ja mun kavereille. Mä en ollu vihainen sulle, vaikka sä olitkin pilannu mun elämän, tehnyt musta vihatun ja kiusatun. En - en todellakaan ollut sulle vihainen. Mä vaan toivoin että sä tykkäisit musta!
Kävin ylä-asteen loppuun ja pääsin yliopistoon. Sä juttelit mulle jo useinkin. Kaverit sanoi että sä taisit olla iihastunut muhun. Mä en uskonut sitä. Ainakin mä tykkäsin susta. Oisin tehny mitä vaan, et oisit tykänny musta.
Sä olit kysyny multa mihin yliopistoon mä meen. Ja oli hämmentävää kun olit tullut samaan yliopistoon ku mä. Mutta et samalle luokalle. Me oltiin jo oikeastaan hyvissä väleissä. Oltiin jo melko läheisiä. Sä olit nauravainen ja tosi mukava. Sä et näköjään ollenkaan muistanut, miten olit mua kiusannu. Ehkä mä oon ainoo joka muistaa sen niin hyvin.
Sitten sä teit jotain mikä sai mun sydämmen hyppäämään kurkkuun asti. Sä kysyit multa alanks mä oleen. Totta kai mä halusin ollla sun kaa! Me halailtiin ja pussailtiin ja mä rakastin sua. Mut sä et tainnu rakastaa mua, sä olit ollu muiden kanssa sängyssä ja kerran yllätin sut pussailemasta Minnaa. Ehkä mä en ollu sopiva, ehkä mun piti vieläkin laihtua. Mä oksensin aina, tein sitä joka päivä.
Mulla oli karsee olo. Sä pyytelit anteeks kun olit pettänyt mua, sä kaduit. Mut silti sä teit sen uudelleen. Sä tiesit et sä satutit mua, sä tiesit et mä itkin sen takia. Mut silti mä rakastin sua, liikaakin. Mua heikotti usein.
Sitten yks päivä mä tulin kotiin ja äiti odotti mua huolestuneen näkösenä. Se sanoi että mennään kävelylle yhteen paikkaan. Mä suostuin, saisin liikuntaa ja laihtuisin! Me mentiin sinne paikkaan bussilla. Mut sitten me mentiinkin sairaalaan. Äiti sanoi että sillä on kamala olo ja et kiire sairaalaan. Tietysti mä menin mukaan jja olin huolissani. Jäätiin odottamaan lääkäriä. Ihmettelin kun mun nimi sanottiin, eikä äidin.
Äiti oli kauhee peturi. Se oli vieny MUT tahalteen lääkäriin, koska laihdutin pari kiloa. Mulle sanottiin et oon sairaalloisen alipainoinen. Mut laitettiin letkuihin. Mä en voinu syödä normaalisti, mä oksensin kaiken ulos joten mulle annettiin ravintoo niiden letkujen kautta.
Se oli kamalaa. En saanut liikata, mua lihottettiin. Ei ees auttanu vaikka revin letkut irti, mut pakotettiin takas. Sä tietty kauhistuit kun sait tietää tästä. Sä kävit usein mun luona - olit tosi kiva ja uskollinen. Mut silti mä en jaksanu, en jaksa .
Mä haluun kuolla. Mä kuolen. Ei mulla ollut mahdollisuuksii, ei mulla oo mahdollisuuksia. Mä oon vaan iloinen. Mä en oo syöny vuosiin kunnolla. Mun luut on pilalla, sydän lyö miten sattuu, hiukset tippuilee, oon masentunu, miks haluisin elää? Oon vaan iloinen kun kohta pääsen pois täältä, vaikka tiiän et tää kirje satuttaa sua, Samu.
Mä tiiän et mä oon satuttanu sua tällä leikkimisellä. Oon tajunnu ettet oo mikään täydellinen. Varmaan nytkin oot pettämässä mua. Mut ei se haittaa, oot silti mun. Sua varmaan harmittaa kun luet tätä. Mä tiiän et kuolen.. kohta.
Mä rakastan sua Samu, oon aina rakastanu. "
Samu (Tää on samun näkökulmasta siis) :
Mä lähetin Sarille viestin. Mua rupes huolestuttamaan kun se ei vastannu mulle. Menin heti sairaalaan jossa Sari makasi. Juoksin sairaalan käytävää pitkin kunnes pääsin Katin luokse. Hän makasi silmät kiinni. Kun halasin häntä, hän oli aivan kylmä. Tunsin kamalan muljahduksen vatsassani. "Sari.. ? Sari!" Minä sanoin heikosti, mutta hän ei reagoinut. Huusin äkkiä lääkärit paikalle. He kokeilivat Satin pulssin ja sanoivat että tytön sydän oli näköjään pettänyt.
En ollut uskoa korviani. Halasin Saria, puristin hänen hentoa ja kylmää ruumista itseäni vasten. Huomasin että hän piteli jotain lappua kädessään. Avasin hellästi hänen kätensä ja otin näköjään jonkun kirjeen. Se oli osoitettu minulle. En nähnyt kunnolla lukea kyyynelistä, mutta avasin sen silti. En voinut kuitenkaan lukea.
Kun olin rauhoittunut, luin kirjeen. Lukiessani lapsuuden muistot palasivat mieleeni. Se oli kamalaa. En ollut muistanut että olin ollut niin kamala. Tajusin olevani murhaaja. Mitä olinkaan tehnyt! Menetin Sarin, oikean rakkaani. Miksi olin pettänyt häntä, miksi olin olllut niin idiootti. Olin satuttanut saria, pilannut hänen elämänsä. Sari oli halunnutkin kuolla minun takiani. Ja itkin itkemistäni, varmaan en enään koskaan voisi lopettaa sitä
KOmmentteja!
________________________________________________tälläsen vähän lapsenmielisen ..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nykynuoret puhuu nolosti englantia suomen sekaan, hävetkää!
Kamalan kuuloista touhua. Oltiin ravintolassa ja viereen tuli 4 semmosta 20-25v lasta. Kaikki puhui samaan tyyliin. Nolo198466657-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei2742750- 1341707
Luovutetaanko nainen?
En taida olla sinulle edes hyvän päivän tuttu. Nauratkin pilkallisesti jo selän takana.671401Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2031357J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.841156Miten olette lähestyneet kiinnostuksen kohdettanne?
Keskusteluita seuranneena tilanne tuntuu usein olevan sellainen, että palstan anonyymit kaipaajat eivät ole koskaan suor641124By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei741077- 591057
Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(761051