Kyselin tuossa jo toisessa threadissa osatakilan muuttamisesta kutteritakilaksi, mutta tehdään siitä nyt vielä oma aihe, jos herättäisi enemmän keskustelua...
Harkitsemani venetyyppi on siis HR 29, joka täyttää monet matkaveneeltä etsimistäni ominaisuuksista, mutta valitettavasti vene on käyttäjäkokemusten perusteella selvästi alirikattu. En ole venesuunnittelun asiantuntija, joten kaipaisin arvioita siitä, että paljonko pitäisi purjepinta-alaa lisätä, että veneen kevyen tuulen ominaisuudet paranisivat. Käsittääkseni kevyen tuulen purjehdusominaisuuksiin vaikuttaa ennen kaikkea purjepinta-ala, uppouma sekä märkäpinta-ala. HR painaa noin 4 tonnia ja märkäpinta-alaa on pidemmän kölin ja syvän rungon vuoksi nykymuodin mukaisiin veneisiin verrattuna enemmän, joten purjepinta-alaa tulisi saada lisää. Veneen heikkoutena on erityisesti kevyt kryssi, joten ison spinaakkerin/genaakkerin lisäksi tarvittaisiin muitakin ratkaisuja. Tällä hetkellä vahvin (ja edullisin) vaihtoehto olisi vetää etuharus maston toppiiin (tai joksikin 19/20 osatakilaksi) ja laittaa tähän iso genoa rullalle ja pistää rullafokka veneen ankkurivinssin paikalta siihen nykyiseen keulaharuksen kiinnityskohtaan mastolle. Toinen vaihtoehto olisi sitten vaihtaa masto korkeampaan, mutta se taitaa olla kertalukua kalliimpaa lystiä? Ja tuollainen kutteritakila kiinnostaisi ominaisuuksien puolesta, jos sen saa vaan tukevasti asennettua veneeseen.
Harkitsemani venetyyppi on siis HR 29, joka täyttää monet matkaveneeltä etsimistäni ominaisuuksista, mutta valitettavasti vene on käyttäjäkokemusten perusteella selvästi alirikattu. En ole venesuunnittelun asiantuntija, joten kaipaisin arvioita siitä, että paljonko pitäisi purjepinta-alaa lisätä, että veneen kevyen tuulen ominaisuudet paranisivat. Käsittääkseni kevyen tuulen purjehdusominaisuuksiin vaikuttaa ennen kaikkea purjepinta-ala, uppouma sekä märkäpinta-ala. HR painaa noin 4 tonnia ja märkäpinta-alaa on pidemmän kölin ja syvän rungon vuoksi nykymuodin mukaisiin veneisiin verrattuna enemmän, joten purjepinta-alaa tulisi saada lisää. Veneen heikkoutena on erityisesti kevyt kryssi, joten ison spinaakkerin/genaakkerin lisäksi tarvittaisiin muitakin ratkaisuja. Tällä hetkellä vahvin (ja edullisin) vaihtoehto olisi vetää etuharus maston toppiiin (tai joksikin 19/20 osatakilaksi) ja laittaa tähän iso genoa rullalle ja pistää rullafokka veneen ankkurivinssin paikalta siihen nykyiseen keulaharuksen kiinnityskohtaan mastolle. Toinen vaihtoehto olisi sitten vaihtaa masto korkeampaan, mutta se taitaa olla kertalukua kalliimpaa lystiä? Ja tuollainen kutteritakila kiinnostaisi ominaisuuksien puolesta, jos sen saa vaan tukevasti asennettua veneeseen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Ei ole tuon HR29:n osatakila tuttu, kun kaikki näkemäni ovat olleet toppirikillä.
Arvatenkin mastossa saa topin rakentaa uudelleen, jotta seuraavat muutokset onnistuu:
- Takastaagin vaihto pykälää/paria vahvemmaksi.
- Sivuvantit toppiin asti ja pykälää/paria vahvemmat.
- Nykyisten kutteristaagin kohdalle jäävien sivuvanttien tilalle barduunat.
- Yksi falli lisää toppiin tulevaa genoaa varten ja spinnaakerifalli toppiin tietenkin.
Veneen tulevasta balanssista ja purjehdusominaisuuksista en osaa sanoa, toppirikisissä kun tuo koko masto tuppaa seisomaan taaempana. Saattaapi vaatia ainakin pidempää puomia (alaliikkiä) isolle purjeelle, mikäli mahdollista ja lisäksi reipasta ahvenselkää.
Enpä lähtisi moista muutosta tekemään. Kevyellä kryssillä iso ykkösgenoa on keulassa jo ihan tarpeeksi iso. Genaakkerilla mennään jo lähes kryssituulilla.
Mielestäni takilan muutos sisältää useita kysymysmerkkejä. Nykyisellä 7/8-takilalla vene on erittäin tasapainoinen kaikilla purjevaihtoehdoilla. Jos osatakilan muuttaa noinkin paljon (7/8 -> 19/20 tai toppi), pitää jo miettiä saalingitkin uusiksi, puhumattakaan vanttien paikoista. Rusteja tuskin ajattelit siirtää ;-)
Olen myös lukenut, että kutteritakila rasittaa takilaa ja vaatii tuekseen barduunat. En tätä täysin tässä tapauksessa ymmärrä, koska kyseessähän on sama 7/8 osatakila taaksepäinsuunnatuilla saalingeilla, jonka lisäksi maston toppiin tulee toinen harus. Luulisi tämän päinvastoin tukevan mastoa kuin rasittavan sitä. Ainut selvä muutos alkuperäiseen osatakilaan on se, että (sisemmän) keulaharuksen kulma tulee jyrkemmäksi kiinnityspisteen tullessa lähemmäksi mastoa. Olisiko tilanne jotenkin erilainen, jos tuo mastonhuippuun menevä kutteriharus olisikin viety pienellä keulapuulla veneen etupuolelle eli ei tarvisi koskea alkuperäisen osatakilan kiinnityspisteisiin?
Tässä vielä kuva yhdestä HR 29:stä kutteritakilalla.
http://www.hallberg-rassy.com/bilder/BilderTillHRNews/HR29Racing.JPG
Barduunoita tuossa ei näytä olevan, mutta saalinkien ym. muutoksia ei nää kuvasta.
HR 29:n fotossa ei näkynyt maston toppia. Näkyi vain kaksi rullapurjetta. Ilmeisesti veneen peräkin on rakennettu uudelleen. Jos itse olisin ostamassa venettä, en todellakaan haluaisi tuon tyyppisiä "tee se itse" modifikaatioita. Mieluiten panisin rahani sellaiseen HR 29:ään, jota ei ole pilattu "tuunaamalla".
Jos on arkajalka, ei uskalla poiketa tuon vertaa valmiiksi pureskellusta ratkaisusta. Jos yleisesti tiedetään venetyypin kärsivän heikoista kevyen tuulen ominaisuuksista ja sitten löytyy yksilö, jossa "vikaa" on korjattu, se muka laskisi veneen arvoa? Esimerkissä perääkin oli jatkettu poikkeuksellisen tyylikkäästi, aivan toiseen malliin kuin ne tavanomaiset pultattavat jatkot, jotka rumentavat minkä hyvänsä veneen. Ainakin kuvan perusteella olisin valmis maksamaankin noista muutoksista vähän lisähintaa.
Barduunat pitää laittaa korvaamaan ne toppiin siirretyt sivuvantit.
Muutenhan se sinun uusi etuharuksesi katkaisee maston sieltä kutteristaagin kohdalta mikäli sivuvantteja ei ole siirretty. Barduunat tarvitaan vain ja ainoastaan käytettäessä sitä kutteripurjetta.
Saalinkejakin joutuu vähän katsomaan, kuten tuolla joku jo huomasikin.
Järkevintä olisi ehkä kuitenkin laittaa se ankan-nokka ja sen kautta sitten kevyen tuulen genoa rullalle, jonka yläpää tulee vain hieman ylemmäs (n.20cm) kuin se alkuperäinen.
Silloin masto kestäisi sellaisenaan. Kevyen tuulen genoalla on kryssiminen sitten sula mahdottomuus, mutta kyllä se niin v***n vaikeeta on sillä vanhanaikaisellakin kutteritakilalla ja genoalla.
Konstruktiokin olisi moderni ja balanssi ei ehkä ihan niin pielessä...
Lisätään selvyyden välttämiseksi nyt vielä siis, että alkuperäinen etuharus jätetään alkuperäiselle paikalleen.
Uuden genoaharuksen nostimena voi käyttää alkuperäistä spinnakeri-nostinta.
Uusi spinnufalli tarvitaan mastoon siis...
veneessä on toinen harus laitettu alkuperäisen haruksen alle, ei siis mene toppiin. En laittaisi toppiin harusta kiinni sillä HR:ssä melko korkea vapaa toppi ja siten ei sivuttaissuunnassa kestä haruksen kiinnittämistä, vai miten meinasit tukea? Voisi tietysti laittaa viuluvantit.
En oikein usko, että muuttamalla kutteritakilaiseksi pääset haluamaasi tulokseen. Kyllä tuo HR kulkee vakiopurjeilla ihan hyvin. Myötätuulella voit käyttää vaikka genaakkeria.
Tuollaiset yleistykset "alirikatusta" kannattaa jättää omaan arvoonsa. Tietenkin purjeala voi tuntua pieneltä, jos purjehtii pääasuiallisesti vain kevyissä kesätuulissa saariston suojassa. Jos harrastat purjehtimista avoimilla vesillä tai vaikka teet syyspurjehduksia, kysymys muuttuu kenties toiseksi: miten vene toimii kovissa tuulissa, onko purjeala sopiva vaikkapa kovan tuulen kryssiin, onko vene helppo hallita syysmyräkässä (kuten tämän lokakuun keleissä)?
Jos tarkoituksesi on hankkia nimenomaan saariston kevyisiin keleihinb sopiva vene, katsele jotain muuta kuin HR. Ehkäpä Södergreninen konstruktio olisivat sopivampia. Niissä on suht korkea takila ja iso purjeala veneen uppoumaan ja märkäpintaan verrattuna. Jos ajattelet tekeväsi pitkiä reissuja, kutteritakila on hyvä nimenomaan kovien kelien kannalta.
Aloittajan hahmottelemat modifikaatiot eivät huonontaisi vähääkään veneen ominaisuuksia kovassa tuulessa, jopa päin vastoin. Kesällä vallitsevat kevyehköt tuulet, eli selkeästi suurin osa maileista joka tapauksessa purjehditaan sellaisissa. Kyllä kai silloin kannattaa niiden kelien ominaisuuksia painottaa enemmän jopa poikkeusolosuhteiden kustannuksellakin, joita kovat tuulet täällä edustavat. Siinä aloittaja tuntuisi olevan hyvinkin asiallisesti asiaan suhtautuva.
Aivan toinen asia on sitten ajateltujen muutosten tekninen toteutus, sen suhteen en osaa sanoa paljoakaan tuntematta paremmin HR:n rikiä. Aivan sormituntumalta voisi ajatella, että balanssin suhteen etustaagin vieminen toppiin ja alkuperäisen alapään siirtäminen taaemmas olisi oikeampi ratkaisu. Pinta-alakin pysyisi varsinkin reivatun ison kanssa entisellä paikalla kovalla kelillä. Haittana tulisi tietysti perinteinen kutterin ongelma genuan saamisessa halssilta toiselle kutteristaagin ympäri.
Voisit myös ostaa erillisen kevyen tuulen genuan. Siis erittäin ohutta kangasta ja pussikkaampi kuin normi jokasään rullajenny. Tuskin HR:stä tuolla tai rikimuutoksellakaan kevyen kelin rakettia tulee?
Ensinnä veneen balanssi kärsii, kun purjepinnan painopiste siirtyy maston etupuolelle. Toisekseen muutokset ovat kalliit. Kolmanneksi purjepintaa on jo keskituulilla ihan riittävästi. Genaakkeri on yksinkertaisin ja toimivin ratkaisu, jos kevyellä tuulella haluaa lisää purjepintaa.
http://www.hallberg-rassy.com/hr29/hr29.shtml
En ole purjehtinut HR 29:ää, mutta en siltikään kehottaisi rikin muuttamiseen. Ehkä moni rikin muutostöiden kannattajakaan ei ole kertonut omista kokemuksistaan HR 29:llä, vaan on leikkinyt pelkillä mielikuvillaan.
Linkissä on HR 29:n mitat ja purjepiirrokset. En voi yhtyä siihen käsitykseen, että täysikokoisella genualla purjeala olisi selvästi liian pieni. Miksi olisi?
Ehkä ensimmäiseksi, ennen muutostöiden suunnittelua, kannattaisi kokeilla paljonko vauhtia purjehdukseen tulee, kun HR 29:ssä on kunnollinen kevyen tuulen purjevarustus (150% genua, genaakkeri ja spinnu). Veneen suunnittelijalla Olle Enderleinillä on taatusti ollut enemmän purjehduskokemusta ja tietämystä kuin yhdelläkään rikimuutoksiin yllyttävällä harrastelijalla.
Ja minulla taas kokemusta parista muusta Enderleinin designista. Molemmat hyviä ja hyvin tehtyjäkin veneitä, mutta olisivat täkäläisiin olosuhteisiin selvästi vielä sopivampia metriä pidemmän maston kanssa. Pelkät neliömetrit ovat sitä paitsi vain puoli asiaa, yhtä tärkeää on keveissä oloissa saada niitä neliöitä korkeammalle. Mitään oikeaa mittaa rikille ei ole, mutta paikallisiin keskimääräisiin olosuhteisiin voi optimoida siten, että enimmän osan aikaa purjetta on sopivasti. Muutosten vaikutus ominaisuuksiin on kyllä mallinnettavissa.
Tarkoituksena ei ole tehdä veneestä mitään raaseria, vaan saada kevyen tuulen purjehdusominaisuudet riittävälle tasolle. Ajatuksena on, että sitä kutteritakilan isoa genuaa käyttäisi vain kevyissä tuulissa, jolloin se rullafokka olisi sitten optimoitu kryssille ja kovan tuulen purjeeksi. Tällöin ei purjebalanssi muuttuisi ainakaan kovemmalla tuulella etupainoisemmaksi vaan oikeastaan päinvastoin. Voi olla että nykyisellä rikillä ja kevyellä 150 %:n genualla veneen saisi kulkemaan kohtuullisesti, mutta tuollaiseen ei oikein viitsisi investoida vaan huomatakseen, että ei se kuitenkaan oikein riitä ja sama purje toimii huonosti sisäänreivattuna. Rullapurjeiden vaihtaminen ei ehkä myöskään käytännössä ole kovin toimiva ratkaisu.
Lisättäköön vielä, että Suomessa purjehtii ainakin yksi HR 29 kutteritakilalla - tuli viime kesänä vastaan merellä, mutta en siinä ymmärtänyt katsoa tarkemmin esim. vanttien kiinnityspisteitä...
Viestejä lukiessani sain sen käsityksen, että nyt etsitään yksinpurjehdukseen ja isoille vesille sopivaa venettä. Jos näin on suunnitelma, en todellakaan ymmärrä muutosten tekemistä kevyen tuulen varalle. Itämeren ylityksessäkin on usein tuulta ihan riittävästi ja kelit yleensä kovenevat, kun tulet Kielin kanavasta Pohjanmerelle tai Skagenin jälkeen Skagerrakille.
Itse olen yksinpurjehtijana liikkunut useita kertoja Pohjanmerellä ja muutaman kerran kauempana. Mielestäni kevyt tuuli on sittenkin niin ohimenevä ilmiö Itämeren ulkopuolella, ettei venettä kannata modifioida pelkästään sitä varten. Ennemminkin miettisin, että isossa on riittävästi reivejä (mieluummin 3 reiviriviä kuin vain 2) ja että vene kulkee tuuliperäsimen ohjaamana luotettavasti ja että siinä on kunnollinen meripunkka keskiveneessä. Moottoritehonkin on oltava vuorovesivirtoihin riittävä ja polttoainesäiliön mahdollisimman iso. Koneajoon joutuu kumminkin turvautumaan, vaikka vene olisi korkearikinen saaristovene kuten esim. aikaisemmin mainitut Avance 33 ja 36. Näitä jälkimmäisiä en pidä erityisen hyvinä avomeriveneinä (omaa kokemusta on n. 5 vuodelta): liian kallistusherkkiä, märkiä ja hennosti rikattuja.
Ensinnäkin tuo eräässä vastauksessa viitattu HR:n sivuilta otettu kuva HR29 "raaserista" on kuvamanipulaatio, joka liittyy firman aprillipilaan (kannattaa lukea juttu).
Toiseksi takilan suht vaatimatonkin muutos edellyttää yleensä teknisiä erityisratkaisuja, jotka poikkeuksetta syövät veneen jälleenmyyntiarvoa. HRKlubben pitäisi moista pyhäinhäväistyksenä :-)
Kolmanneksi: mihin kohtaan keulakannesta kutteristaagi kiinnittyisi? Itselläni on HR29, ja piti oikein katsoa, mihin sen kiinnittäisi. Keulaboksin luukun ja etummaisen kansiluukun väliin se olisi pakko sijoittaa, jolloin kansiluukun käyttö vaikeutuu. Kiinnityskohta vaatisi myös vahvistusta kansirakenteisiin, eli tiikit (jos niitä on) olisi revittävä pois. Samoin sisäverhoilu.
Neljänneksi: veneessä erittäin kivasti toimiva itseskuuttaava fokka jäisi virattomaksi.
Viime vuosien aikana kesätuulet ovat voimistuneet, ja ennusteiden mukaan näin tulee jatkossa edelleen käymään. En siis lähtisi tavoittelemaan muutamaa solmun kymmenystä sillä, että alkuperäinen rakenne muutettaisiin. Mitä kovemmin tuulee, sitä mukavampaa on, että vene on juuri alkuperäinen 29. Ja kuten joku mainitsikin, rakettia siitä ei millään saa.
Totta kai kutteririki tukisi osaltaan mastoa, mutta toppiin vedettävä keulapurje puolestaan rasittaa maston ylintä kolmannesta reippaanlaisesti, kun nykyinen vanttiratkaisu on optimoitu osatakilaan.
Ihan alkajaisiksi, HR Klubben saa kyllä häväistä ihan itse omat pyhimyksensä, eikä minkään veneen designissa ole mitään pyhää.
Mutta asiaan, miksi tiikki pitäisi repiä kutteristaagin helan alta pois? Kyllä sen voi pultata ongelmitta tiikin päälle, kunhan rakenteet kannen alla kestävät vedon. Toiseksi, ei rikin kasvattamisessa ole kyse nopeuden kymmenyksistä, vaan tuulen nopeudesta, jossa purjehtiminen on mielekästä.
Kovia tuulia saattaa olla aikaisempaa useammin, mutta edelleen ainakin itsellä ykkösgenua on edelleen ylivoimaisesti käytetyin purje ja veneessäni on sentään ihan mukavasti purjetta. Itämerellä kevyet lounaanpuoleiset tuulet ovat vieläkin vallitsevia. Se näkyy säätilastoissa kuten ennenkin. Kovaan keliin on kunnollisten veneiden aina pitänyt pystyä sopeutumaan sellaisen sattuessa.
Muistaakseni eräs PTM- nimimerkki oli kasvattanut Targansa purjepinta-alaa, eikä se alentanut jälleenmyyntiarvoa, päin vastoin. Se oli tosin tehty maston pituutta lisäämällä, toppirikisestä osatakilaksi ja isompi isopurje.
Purjepinta-alan lisääminen tuo kevyessa tuulessa useita solmuja lisää vauhtia, ja näin ollen nostaa koneenkäynnistyskynnystä. Ei ollenkaan huono asia. Esimerkiksi kaverini vene kulkee 3 metrin tuulessa 3-4 solmua, mutta mun vene kulkee samassa tuulessa 5-7 solmua. Veneet on samanpainoiset ja -pituiset.
Jos sen uuden ja isomman genuan laittaa topista ankannokkaan/pukspröötiin, niin kaikki veneen aiemmat ominaisuudet säilyy ennallaan. Vain kevyen tuulen purjehdittavuus paranee. Tätä vaihtoehtoa ehkä itse tutkisin tarkemmin. Tässä vaihtoehdossa ei mikään rasitus rikiin lisäänny, edellyttäen että uloin genua vedetään sisään tuulen noustessa ja siirrytään seuraavaan purjeeseen... SIlti barduunoiden lisääm,inen saattaisi olla hyvä idea. Muutokset on kohtuullisen järkevästi toteutettavissa mastoa vaihtamatta.
Tuo HRKlubben-juttuhan oli vitsi, kuten ehkä monet ymmärsivät... Kaikki tuollaiset yhdistykset ovat omanlaisiaan. Toisille kaikki on pyhää, toisille ei mikään.
Muttamutta. Enpä todellakaan suosittelisi kutteristaagin pulttaamista tuosta vain keulakanteen! Kyse on juuri siitä "kovemman tuulen keulapurjeesta", joten staagin tulee kestää myös vetoa, ja paljon. Voin nähdä silmissäni, miten veto alkaa vähitellen vääntää rimoja irti. Itse tekisin niin (jos välttämättä haluaisin tuollaisen tehdä), että tekisin kiinnityskohtaa varten erillisen tiikkialustan - ei siis suoraan rimojen päälle. Avaisin sisäverhoilun, ruiskuttaisin väliaineeksi laajalle alueelle epoksia, tai sitten asentaisin verhoilulaminaatin päälle epoksoidun vanerilevyn tms. Sitten laminoisin alapuolen uudelleen kiinni, pulttaisin kiinnikkeet paikoilleen ja asentaisin verhoilulevyn takaisin.
Olen nähnyt, miten eräässä vanhassa veneessä tehty babystaagin kansihelan vaihto-operaatio suoritettiin huolimattomasti ja keulakansi vettyi löysäksi parissa kesässä.
Olen edelleen sitä mieltä, että HR29 ei ole sellainen vene, jonka rikiä kannattaisi purjepinta-alan lisäämiseksi muuttaa. Itse asiassa Kurt Gelin mainitsi kirjassaan, että purjepinta-ala on jo alun perin veneen rungon leveyteen nähden suuri. Siksi vene onkin "alkulöysä".
Targaan mielestäni HR:ää ei voi verrata, koska suuri osa Targoista on muutenkin itse valmistettuja.
Ihmettelin myös kommenttia, jonka mukaan HR29 on tahmea kryssivene. Kryssihän on nimenomaan veneen paras ominaisuus! Ja kyllä paatti kulkee isolla genoalla kevyessäkin kryssissä - avotuulissa tilanne on toinen, mutta silloinhan käytössä ovatkin isot keulapurjeet, genaakkeri ja spinnu.
Enivei, jokainenhan tekee omassa veneessään juuri niin, kuin itse haluaa. Jos joku haluaa muuttaa rikiä, niin siitä vain. Tuskin se vene siitä pilalle menee. Mutta minä en ainakaan tälle veneelle sellaista tekisi.
Tässä kuvassa näkyy aika hyvin se kohta kannesta, johon kutteristaagi olisi kiinnitettävä.
http://images.google.fi/imgres?imgurl=http://lh3.ggpht.com/_Vz5A3fMSi0M/RZKohc9r4sI/AAAAAAAAAZ8/tqRC52WFGYk/Berg, van de.HR2...
Ja todellakin, HR:n sivuilla olleesta aprillipilasta ei kannata tehdä johtopäätöksiä.
Itse en ole koskaan tavannut kaksysiä kutteristaagilla. Toisaalta en kyllä toppirikisenäkään... Kaikki tuntemani veneet ovat 7/8 -takilalla.
Linkki ei toiminutkaan. No, koko kuvasarja löytyy kaiketi täältä:
http://picasaweb.google.com/lh/photo/-8afByHPYbRGCNlbpwPtPA
Palataanpa vielä siihen kutteristaagin rustiin. Se ei varmasti mitään tiikkipalikoita kannen päälle kaipaa. Eikä kannen väliaineen vaihtamisestakaan mitään iloa ole muualla kuin juuri pultinreikien ympärillä. Veto sen sijaan pitää saada siirrettyä kannesta laipion tai vetotangon välityksellä runkoon, tai jaettua palkilla hyvin laajalle kanteen. Levy kannen alla ei auta sekään. Edellisessä jo sanoinkin: "kunhan rakenne kannen alla kestää".
Ei muuten tee Targasta mitenkään kelvotonta verrokkia, että niitä on osin tehty itse. Lähes poikkeuksetta kaikissa on silti sama suunnittelijan piirtämä riki ja siitähän tässä on kyse.
Edelleenkään en HR29:n ominaisuuksia tai rikiä tunne. Niiden suhteen olen tässä keskustelussa annettujen tietojen varassa. Siksi en halua myöskään ottaa kantaa rikimuutoksen tarpeeseen muutoin kuin niiden tietojen perusteella. Pitkänpuoleinen köli ja kryssi parhaana ominaisuutena ovat kyllä outo yhdistelmä purjeveneissä.
Luin toki tuon aprillipilajutun HR:n sivuilta, mutta minusta kuva ei ole todellakaan manipulaatio - tai jos on, niin sitten onnistui kyllä huijaamaan täysin.
Purjehdusvesistäni joku kyseli, niin seuravaat pari vuotta Itämeri/saaristo ja sitten ehkä pidemmälle. Eli kyllä vene saisi liikkua johonkin kepeissä kesätuulissa. Ja kyllä hyvän matkanveneenkin pitäisi pystyä alle 10 solmun tuulissa liikkumaan...ei Atlantillakaan aina myrskyä. Jimmy Cornellhan kritisoi kirjassaan juuri monia tyypillisiä valtameriveneitä heikosta kevyen tuulen suorituskyvystä ja myönsi tehneensä saman virheen ensimmäisen veneensä kanssa.
Harkitsemassani veneessä on keulassa tukeva ankkurivinssi heti siinä boksin takana, eli se taitaa olla tukevaan paikkaan olla kiinnitettynä. Sen tilalle ajattelin tätä sisemmän keulaharuksen kiinnitystä. Toinen vaihtoehto on sitten tosiaan asentaa tämä rulla ankannokkaan/pukspröötin päähän. En kuitenkaan haluaisi kyseistä viritystä kovin pitkälle keulasta, jolloin ongelmana on se, että jos (ja kun) keulaharuksien tulisi olla samansuuntaiset, niin etummaisen haruksen kiinnitystä ei voi nostaa läheskään toppiin asti.
Mieti vielä mitä olet suunnittelemassa. Itämerellä "pari vuotta" pärjäät ilman ankkurivinssiä. Jos noiden "parin vuoden" jälkeen aiot tehdä matkapurjehduksia kauemmaksi, ankkurivinssi on yksi tärkeimmistä varusteista. Jätä ankkurivinssi paikalleen ja hanki kevyen tuulen rullagenua.
Itämerta ja saaristoa kiertäessäsi pärjäät kyllä isolla genualla ilman rikin modifikaatiota. Jos kuitenkin laitat kutteristaagin, asenna kannen alle kutterin rustista vetotanko runkoon (ellei keulassa ole laipiota, johon rustin voi pultata). Lisäksi tietenkin tarvitset barduunat kutteristaagia varten.
Jimmy Cornellin kirjaan vetoaminen HR29:n modifioimiseksi on aika kaukaa haettua "moraalista tukea". HR29 ei ole mikään raskas valtamerivene, ei edes kevyt valtamerivene. Jimmyn ensimmäinen pallonkiertovene oli raskas moottoripursi, jonka tiedot löydät hänen web-sivuiltaan. Ei hänen nykyinen veneensäkään, Aventura Trois (44-jalkainen nostokölinen Ovni), mikään kevyen tuulen "leija" ole.
Jos hankit HR29:n, mikset ensin purjehtisi sillä erilaisissa olosuhteissa muutaman vuoden? Sen jälkeen sinulle kyllä selviää onko riki rakennattava uudelleen. Hanki ensin hyvät purjeet. Se ei koskaan ole virheinvestointi!
Olen ihan samaa mieltä edellisen kanssa. 29 ei ole niin iso vene, että siinä pitäisi käyttää järjettömän kokoisia ankkureita. Itselläni on 10 kilon bruce-kopio, joka on riittänyt kovallakin kelillä, ja pitää varmasti. Ylhäältä päin sen saa kyllä käsivoimin vaivatta ylös. Tuo ankkurivinssin paikka tosiaan taitaisi olla se ainoa järkevä paikka kutteristaagille. HR29:ssä on tukeva laipio keulapiikin edessä, joten kyllä siihen hyvät kiinitykset saisi.
Mutta kuten edellä todettiin, purjehdi ensin "normirikillä" pari kesää erilaisilla purjeyhdistelmillä. Silloin huomaat, mitä todella tarvitaan - jos mitään.
"Järjettömän" kokoisen ankkurin tarkkaa kokoa en tiedä, 50kg??. Voi olla, että 10kg bruce-kopio on 4tn veneessä lievästi alikokoinen ainoana keula-ankkurina. Varmasti se käynee peräankkuriksi oikein hyvin.
Yksinpurjehtijana käytän aika usein pelkkää keula-ankkurointia, jolloin luonnonsatamaan saapuminen ja sieltä lähteminen on yksinkertaista. Vinssiä tarvitsen ankkuriketjun takia. Sitä omassa paatissani on 75 metriä, CQR on 16-kiloinen ja vene 10-metrinen. Aika hankala olisi käsitellä pitkää ja painavaa ketjua ilman ankkurivinssiä.
On selvä, ettei yksinpurjehtijakaan välttämättä tarvitse ankkurivinssiä, jos pääasiallinen purjehdusreviiri on lähirannikko lounaissaaristo ja purjehdusaika on kevyillä kesäkeleillä. Tilanne on toinen esim. syyspurjehduksilla (tulin juuri Saaristomerellä, jossa ei montaa venettä näkynyt) ja tietenkin vuorovesialueella.
Veikkaan että ei tarvita mitään. Suuri ohut kevyen tuulen genoa auttaa todella merkittävästi.
paitsi tietysti toppirikiseen saiai vielä isomman kevyen tuulen genoan
Minulla on juuri tuo 8,90 metriä pitkä HR29. Ankkureina kaksi kymppikiloista brucea, toinen kiillotettu ja toinen taottu, pinnoittamaton. Ankkurikettinkiä on köyden ja ankkurin välissä viisi metriä. Vinssiä en ole toistaiseksi tarvinnut. Kolme vuotta sitten jouduimme eskaaderin kanssa heinäkuun myräkkään Kalmarsundin edustalla. Ukkosmyräkän tuloksena oli se, että veneemme ankkuri piti lisäksemme yhtä 42-jalkaista purjevenettä, joka oli tarttunut ankkuriköyteemme vetolaitteestaan. Sukellusreissun jälkeen köysi saatiin irti, ja ankkuri nousi yllättävän helposti, kunhan siirryimme täysin ankkurin yläpuolelle. Saihan siinä hieman jumpata... Joka tapauksessa olen luottanut ankkuriemme kapasiteettiin täysin.
Jäin ihmettelemään juttuasi "Kalmarsundin edustasta". Niinkuin jokainen tietään Kalmarin salmi on Öölannin ja Ruoitsin mantereen välinen salmi, jonka kapeimmalla kohdalla on Kalmarin silta ja Kalmarin kaupunki. Kalmarsundin kumpikin pää on varsin leveä ja ankkurointiin liian avoin ja syvä. Niinpä ihmettelen, mitä paikkaa "Kalmarsundin edustalla" tarkoitettiin. Ankkuroitko jossain Utklippanin lähistöllä (Kalmarsundiun eteläpäässä) vai Blå Jungfrun seutuvilla (pohjoispäässä). Itse olen yksinpurjehtijana seilannut Kalmarin salmen läpi yli 50 kertaa, myös ukkosmyrskyssä, enkä ole kertaakaan jourtunut ankkuroimaan itse salmeen enkä sen "edustalle". Kalmarsundissahan on hyviä suojasatamia, esim. Sandhamnin kalastussatama eteläpäässä.
Ankkurivinssin aliarvointi johtunee pelkästään harvoista ankkuroinneista. Oli hyvää tuuria, jos pieni Bruce lyhyihe kettinkeineen ja ankkuriköysineen sattui riittämään. Mikset maininnut ankkuripaikkaasi yhtään tarkemmin? Olisi ollut helpompi ymmärtää, mistä oli kysymys. Joskus olen kovassa tuulessa ankkuroinut Öölannin pohjoiskärjen lahteen (melko lähelle majakkaa), jossa muistaakseni oli sorapohja eikä kovin hyvä ankkurin pito.
Mitähän haet tuolla viestilläsi? Sitäkö, että sinua alettaisiin pitää Yksinpurjehtijoiden Yksinpurjehtijana? 50 kertaa Kalmarin salmen läpi, ukkosmyrskyssä, yksin... Juuh. Kuka muuten puhui salmeen ankkuroimisesta?
Alue tuli itselleni nuorena aika tutuksi, kun opiskelin vuoden verran Västervikissä. Purjehdimme tuota rannikkoa parin kesän aikana useastikin. Kalmarsundhan on merialue, jolla tarkoitetaan oikeastaan kahta eri paikkaa. Ensinnä tarkoitetaan koko sitä sunttia, joka jää mantereen ja Öölannin väliin. Toiseksi tarkoitetaan jotakuinkin Borgholmin ja Kalmarin väliin jäävää merialuetta. Jotkut paikallisista ovat sitä mieltä, että vain kapein kohta tarkoittaa Karlmarsundia... Jos todella haluat tietää tarkemman paikan, se löytyy niinkin kaukaa, kuin Mönsteråsin lähistöllä sijaitsevasta Eneskäristä. Saari on melko suosittu veneilykohde, ja saaren luoteispuolelta (vai onko pohjoiseen, en muista ulkoa, kun ei ole karttaa) löytyy suojainen lahti. Ankkurointi onnistuu mainiosti, koska alueella on matalaa. Mainitulla reissulla emme kuitenkaan päässeet etsimään parasta paikkaa, vaan laskimme ankkurit saarten väliin, jossa syvyyttä oli noin viisi metriä. Myräkän jälkeen siirryimme parempaan paikkaan. Voin suositella kohdetta, ja voin halutessasi laittaa palstalle koordinaatitkin. Jaa, mutta nehän sinä jo varmaan tiedätkin...
Mutta tuo - arvoisa Yksinpurjehtija - ei ollut viestini pointti, kuten ehkä oivalsitkin (halusit vain hieman nostaa itseäsi, eikö?). Juttuni liittyi ankkuriin, ankkurikettinkiin ja veneeni ankkurointiin. Totesin, että meillä tuo järjestely on ollut riittävä, ja todennäköisesti on sitä vastakin. En ole lähdössä vuorovesialueelle. Niin, ja en missään tapauksessa aliarvioi ankkurivinssiä. Minulla vain ei ole rannikko-/saaristopurjehtijana ollut siihen tarvetta.
(Jännityksellä jään odottelemaan seuraavia seikkailujasi :-))
Ehkä kumminkin vastaan, koska hämmästyin reaktiotasi. Minulla ei ollut mitään tarvetta eikä tarkoitusta yksinpurjehdusurani korostamiseen. Arvelin, että muitakin lukijoita olisi kiinnostanut, mitä "Kalmarsundin edustalla" ankkuroiminen käytännössä tarkoitti. Mikset heti voinut kertoa ankkuroineesi Mönsteråsissa saaren suojassa? Jos paikka on mielestäsi erinomainen, laita ihmeessa koordinaatit muiden purjehtijoiden opastamiseksi. Itse en ole sinne koskaan hakeutunut kelin takia, koska suojainen Kalmarin satama on lähellä. Sinne voi mennä kaikilla keleillä ja kaikkina vrk:n aikoina niinkuin Ruotsissa asuneena ja Kalmarsundissa usein purjehtineena tiedät.
Jos Kalmarin venesatama sattuu olemaan täynnä (heinäkuussa toisinaan on), kylkikiinnitykseen voi mennä vaikkapa merivartioston satama-altaaseen (lupa kannattaa tietenkin kysyä jälkikäteen - kovassa tuulessa suojasatamaan kiinnittymistä kukaan tuskin kieltäisikään). Kovissa tuulissa on mielestäni yleensäkin turvallisempi hakeutua hyvään satamaan ja mieluiten kylkikiinnitykseen, jos sellaiseen on mahdollisuus. Se on yksinpurjehtijalle helpompi kuin peräpoiju/peräankkuri keulakiinnitys.
Aika merkillistä, että olet tulkinnut Karlmasundia merikartasta poikkeavalla tavalla. Itse en ole aikaisemmin koiskaan kuullut, että Kalmarsund joidenkin mielestä tarkoittaisikin vain Öölannin sillan lähiympäristöä (Borgholmin ja Kalmarin väliä).
Jos v...lua (viisastelua) harrastetaan, oliko tarkoituksesi kertoa sankaritarina Kalmarsundin edustan ankkuroinnista? Saaren suojaan ankkurointihan on täysin normaalia ja siinä pärjää tavanomaisella pikkuankkurilla narulla. Mitä eroa oli ankkuroida Mönsteråsissa verrattuna vaikkapa Saaristomeren luonnonsatamiin? 10 kg bruce-kopio riittää sellaiseen tarkoitukseen, useimmiten.
Ei, en minä ole tulkinnut Kalmarsundia merikartasta poikkeavalla tavalla. Ei minulla ole siihen tarvetta, eikä kokemustakaan. Asian olen kuullut ihan paikallisilta purjehtijoilta (olikos sen pursiseuran nimi Vikingarna tai jotain).
Mielestäni ankkurointia koskeva kokemukseni ei ole vähääkään sankaritarina, vaan ainoastaan osoitus ankkuroinnin riittävyydestä. Totta on, että sama olisi voinut tapahtua vaikka Korppoossa. Tuulen voimakkuus ja äkillinen merenkäynti (=ankkuriin kohdistuva rasitus) voi olla samanlaista missä tahansa. Taaskaan tuo ei ole pointtini. On eri asia, jos ollaan isossa aallokossa tai vuorovesissä. Sankaritarina sen sijaan on se, että joku kertoo seilanneensa Kalmarsundia ainakin 50 kertaa, yksin, ukkosmyrskyssä. Siihen en lähtisi... Vähättelyä puolestaan on se, että pidät ankkurointiani riittämättömänä ("tavanomainen pikkuankkuri narut").
Jos puhutaan alkuperäisestä viestistäni, mitä luulet, kuinka monelle lukijalle on merkitystä sillä, kirjoitanko Kalmarsundin edustasta tai Mönsteråsista? Enpä usko, että kenellekään muulle, kuin sinulle. Asialla ei nimittäin siinä yhteydessä todellakaan ollut mitään merkitystä. Sitä paitsi, taidat myös olla ainoa, joka tulkitsi sarkasmini vittuiluksi. Sori.
Olen ehkä korpeentunut niihin kirjoituksiin, joissa nettiseilorit kertovat toinen toistaan ihmeellisempiä sankaritarinoita. Olenko oikeassa siinä, että "Yksinpurjehtija" palaa vielä?
Summa summarum: Jatkan purjehdusta nykyisellä ankkurivarustuksellani "naruineen", ja pidän varustusta edelleen täysin riittävänä meidän tarpeisiimme.
Ensimmäisenä googlen listassa on jo selkeä määritelmä Kalmarsundista: "Kalmarsund är farleden och vattnet mellan Sveriges fastland och den svenska ön Öland i Östersjön. Mitt i norra Kalmarsund ligger ön Blå Jungfrun. Minsta avståndet mellan Öland och fastlandet är cirka 3 kilometer. Fyrar i anslutning till kalmarsund är långe Jan på Ölands södra udde, Utgrundets fyr ligger på utgrundet, här fanns tidigare ett fyrskepp. Fyren Garpen ligger vid angöringen till Bergkvara, norr om Kalmar ligger Dämmans fyr söder om Blå Jungfrun mot fastlandet, långe Erik finns vid Ölands norra udde."
Siis aika epämääräinen ilmaisu oli tuo "Kalmarsundin edustalla" ankkuroiminen, jos asiaan puuttuminen sallitaan.
Et näytä mitenkään pääsevän asiasta yli. Koetapas nyt, pian on taas viikonloppukin, ja päästään merelle! Voit vaikka purjehtia Inkoon edustalla. Tai ankkuroitua Porkkalan selän edustalle :)
Kyllä on pieniä toisten ongelmat...
P.S. käytä vaan sitä nimimerkkiä "Yksinpurjehtija", se on oikeasti ihan hyvä.
- Lopeta avoimien ankkuripaikkojen suositukset (Kalmarsundin edustalle, Porkkalan edustalle) ja hakeudu sinäkin syyspurjehduksillasi suojaisiin yösatamiin. Olosuhteet ovat tähän vuodenaikaan aivan toiset kuin heinäkuussa!
- Harkitse oman ankkurivarustuksesi päivitystä. Se "päällystämätön" bruce-ankkurisi on alunperin ollut galvanoitu. Ehkä galvanointi on kulunut ja ankkurisi näyttää päällystämättömältä. Vie se uudelleengalvanoitavaksi! Harkitse myös kahden samankokoisen brucen sijaan sitä, että korvaisit niistä toisen erityyppisellä ja -painoisella ankkurilla. 35lbs CQR voisi olla HR29:ääsi sopiva, tai miksei kevytmetallinen Fortress. Itse ajattelin ostaa "myrskyankkuriksi" 20kg Rocnan (joko Hollannista tai vaikkapa Göteborgista, kun ensi kesän purjehdusreissullani poikkean sinne). Suomessa ei taida olla Rocnan jälleenmyyjää?
- Kaunasi yksinpurjehtijoita kohtaan rassaa enemmän itseäsi kuin vittuilusi kohdetta. "Think positive"! Turhaan mollaat esim. ankkurivinssiä tai suositusta Kalmarsundin kylkikiinnityssatamista, miksi? Siksikö, ettet itse tunne tarvitsevasi kumpaakaan? Kyllä HR29:lläkin voi tehdä pitkiä purjehduksia ...ja nykyiset mielipiteesi voivat muuttua.
En kyllä enää ajatellut vastata, mutta juttusi alkavat olla jo niin levottomia, että pariin asiaan on pakko reagoida:
Mistä olet päätellyt, että
a. poden kaunaa yksinpurjehtijoita kohtaan? Itsekin liikun paljon yksin, esim. huomenna lähden itseni kanssa kohti Yxskäriä. Nähdään siellä! Harmi, ettei siellä pääse kylkikiinnitykseen :-)
b. mollaan ankkurivinssiä tai kylkikiinnityssatamia? Lue viestit vielä uudestaan, ja kerro, missä olen tehnyt niin. Päin vastoin, mainitsin, että ankkurivinssi on varmasti hyvä juttu, minä vain en ole sitä tarvinnut.
c. vittuilen? En vittuile, vaan vastaan. Ja näköjään vastaukseni rassaa eniten juuri sinua, koska sinulla on aikaa/halua/viitseliäisyyttä kirjoitella vastineita.
d. olen suositellut avoimia ankkuripaikkoja? Missä? Nuo jutut tulevat, arvoisa yksinpurjehtija, aivan omasta päästäsi. Jos et tunnistanut tuota Porkkala-juttua sarkasmiksi, sinulla taitaa olla ongelmia elämänhallinnan kanssa :) (tuo viimeinen merkki on hymiö, joka tarkoittaa sitä, että edeltävää tokaisua ei kannata ottaa vakavasti)
Kiitos vain vinkeistä. Olen kyllä harkinnut kuluneen brucen korvaamista toisella kiillotetulla, koska olen kokenut sen hyväksi. Ovat vain sen verran hintavia, että täytyy miettiä tärkeysjärjestystä.
Ja pitipä sinun vielä lohkaista, että kyllä HR29:lläkin voi tehdä pitkiä purjehduksia. Taas korotat itseäsi. Minulle riittää Itämeri aivan mainiosti, kiitos vaan. Sinä voit ihan vapaasti yksinpurjehtia niin pitkälle, kuin haluat. Sitä en arvostele lainkaan. Ja jos jutuissasi on vähääkään totuutta, nostan hattua.
Hyvä, että katsoit Googlesta, miten Kalmarsund määritellään! Niin monet muutkin nettiseilorit tekevät :-) (taas tuo hymiö, rauhoitu)
Kiitos kaikille vastauksista. Ankkurivinsssin kanssa olen kahden vaiheilla...veneessä on tällä hetkellä keulassa (ylimitoitettu) 20 kiloinen CQR, jonka ajattelin vaihtaa n. 15 kiloiseen ankkuriin. Sinänsä ankkurin sijoituspaikka keulassa on varmasti käytännöllinen, jos paljon jää redille, mutta en sitten tiedä onko se yksinpurjehduksen kannalta paras paikka touhuta manuaalisen ankkurivinssin kanssa noin 7 metrin päässä veneen hallintalaitteissa. Nykyisessä veneessäni olen nostanut ankkurin aina perästä, jolloin venettä voi tarvittaessa ohjata väljemmille vesille ankkurin ollessa vielä vedessä.
Purjeista...kuten täällä ovat monet jo suositelleet, ehkä edullisin ja helpoin vaihtoehto olisi kuitenkin hankkia joku Code 0 -tyyppinen purje joko sitten omalle rullalle, nykyiseen rullalaitteeseen tai sitten lentävällä kiinnityksellä. Kyseinen purje ei ole minulle entuudestaan tuttu, mutta ilmeisesti toimii lentävälläkin kiinnityksellä kohtuullisesti kryssillä? Oma rulla kevyen tuulen purjeelle olisi toki käyttäjäystävällisin ratkaisu, mutta toki myös kalliimpi ja ankannokan kanssa helposti vähän virityksen näköinen. Entä mitä mieltä raati on mastonhuippuspinaakkereista, joita osatakiloiduissa veneissä näkyy joskus käytettävän?
Kasvatat puomin pituutta ja teetät uuden isopurjeen kolmella reivirivillä. Ykkösreivillä palautat alkuperäisen balanssin keskituuliin. Kaikki muut ehdotetut tuunaukset ovat silkkaa *askaa. Säästät vanhan purjeen ja puomin myyntitilannetta varten ja myyt pidemmän puomin purjeineen seuraavalle "tuunaajalle".