Eikö koko EU-Suomessa ole muuta asiaa, minkä ympärillä pyöriä ja spekuloida?
Ollaan jo suunnittelemassa valtakunnallista tutkimusta asuntojen syttymisherkkyydestä. Niinkuin rakenteisiin olisi muka yhtä-äkkiä tullut jokin tulibasilli.
Sitten tuo kuolemisen paisuttelu. Ympäri maata ja maailmaa kuolee ihmisiä joka hetki. Miksi kuolemaa ei voi pitää normaalina tapahtumana? Meille jokaiselle se tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. Omalla käyttäytymisellä voimme vaikuttaa hyvin usein tapahtuma-ajankohtaan, sillä selvä.
Nytkin on aivan selvää, että ainakin alkoholilla oli hyvin suuri merkitys tapahtuneeseen, miksi sitä piilotellaan (ja häpeillään) ? Eri asia sitten, jos kyseessä on törkeä huolimattomuus tai peräti tahallinen teko.
Muutaman viime vuoden aikana on nuorisoporukoille tapahtunut useita aivan vastaavan tapaisia tulipaloja, mutta hyvällä tuurilla on jääty pienempiin kuolonuhrimääriin. Vain hyvällä tuurilla.
Pitäisi uskoa, että vaikka liikennesääntöjen rikkomisen seurauksena tapahtuneesta onnettomuudesta voi selvitä hengissä, niin tuli- ja vesielementit asettavat jyrkemmän rajan. Hyvä niin, sillä muuten tässä maassa ei tavallisella ihmisellä olisi minkäänlaisia elinmahdollisuuksia vastuuttomasti käyttäytyvien seassa.
Annettaan savun laskeutua ja mennään itseemme...

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyvyttömyydessä asettua toisen asemaan, tunnepuolen köyhyydessä vai ihan yleiseissä välinpitämättömyydessä?
avotulen teko on yksi hyvä esimerkki siitä.
Ironiaa: "Naantalissa muistettiin tulipalon uhreja tuhansin kynttilöin." Hyvä kun ei sattunut lisää tulipaloja.
Seurakuntakin tunnelmoimassa
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1739795
"...Naantalin seurakunta sytytti kynttilät seurakuntakeskuksen ikkunoihin sunnuntai-iltana. Kynttilöin muisteltiin tuhoisassa tulipalossa menehtyneitä nuoria.
Naantalin kirkkoherra esitti päivällä pyynnön, että ihmiset sytyttäisivät kynttilän palotragediassa menehtyneiden muistoksi.
Illalla useiden talojen ikkunoilla lepatti liekki. Palaneen talon eteen syntyi myös illan mittaan kynttilämeri. ..."
Siitä vaan yksinään, lepattaen palavista kynttilöistä tuli verhoihin; ja hupsh.....
Heti, kun useampi ihminen kuolee muussa kuin liikenneonnettomuudessa, alkaa nyky-Suomessa tämä jeesustelu ja kaiken epäileminen. Vähän aikaa pidetään kovaa mölyä, ollaan niin kauhean pahoillaan ja valitellaan & voivotellaan, mutta jonkin ajan kuluttua kuitenkin jatketaan matkaa eteenpäin niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Esim. aidosti järkyttävien koulusurmien jälkeen oli päättäjilläkin kovat puheet siitä, miten kouluihin ja niiden turvallisuuteen ja mielenterveystyöhön tultaisiin satsaamaan. Mitään ei ole tehty!!
Tämä oli onneton tapahtuma, myönnetään, mutta alkoholin saatavuuteen tai sen verotukseen ei kuitenkaan tämän jälkeenkään tulla puuttumaan. Levitellään vaan käsiä ja vedotaan marginaalisiin syihin! Paloturvallisuus ja sen kehittäminen tulee tästä tapauksesta huolimatta pysymään entisellään.
Onneksi sentään muutama ihminen saa itselleen niin kertakaikkisen arvokkaan olon, kun on kerrankin päässyt surunvalittelemaan töissä, turuilla ja toreilla - ja vieläpä täällä netissä. Täällähän niillä surunvalitteluilla onkin niin pahuksen iso merkitys ja apu! On se vaan niin luojan lykky, että yksi on ja pysyy: tekopyhyys.