Tietäähän sen

Välillä vihaan sitä toista niin paljon, ettei rajaa, mutta sitten käsitän sen, että hän ajattelee minusta samalla tavalla. Ei kai kumpikaan meistä ole syypää siihen, ettemme osaa käsitellä tällaisia tunteita. Sitä, että vastaan kävelee joku, joka on niin samanlainen monissa asioissa ja toisaalta niin erilainen. Miten voi varautua siihen, että tapaa ihmisen, jollaista ei osannut koskaan kuvitella olevan. Kun tapaa jonkun, josta ajattelee ensin, että hänhän voisi olla ihan mukavaa seuraa ja kunnes se kaikki menee tajuntaan, ettei tämä ollutkaan niin yksinkertaista. Että tässä on jotain muuta, jotain maagista.

Kun sitä vaeltaa täällä päivästä toiseen välillä iloisin mielin, toisinaan surullisenakin, mutta vailla päämäärää ja tarkoitusta ja kun viimein sellaisen kohtaa, niin ei sitä välttämättä edes käsitä. Vasta sen jälkeen huomaa, kuinka päämäärätöntä se elämä on ollut. Joillekin se on helpompaa ottaa se rakkaus vastaan, mutta minulla ja monilla muilla on traumoja, joita on pitänyt selvitellä. En usko, että silloin vuosia sitten tästä olisi tullut yhtään mitään, vain haavoja. Olimme molemmet niin keskeneräisiä, niin kiinni menneisyydessä. Nyt olen saanut pieniä ruhjeita tästä, mutta ne ovat arpeutuneet. Ikävöin joka päivä sitä toista. Mutta parempi näin. Kaksi ehjää ihmistä on parempi kuin kaksi ruhjeilla olevaa. Kahdesta ehjästä ihmisestä muodostuu aina kestävämpää. Kaksi ruhjeilla olijaa olisi vain nakertanut toisiansa, vaikka romanttiset tarinat muuta väittävät.

Uskon siihen, että tällä on tarkoituksensa ja onkin. Rakkaus ei tee ketään ehjäksi, ihminen itse tekee itsensä. Vasta sitten voi rakastaa kun on täysin ehjä, eikä enää elä menneisyydessä. Rakkaus katsoo tulevaisuuteen.
18617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

ja viisaasti! Aivan kuin minun elämästä.

Äänestä
  • .........................

    Äänestä

sää varastit mun ajatukset !!!
Jeee...kivaa kun on samanvirran ihmisiä
sinulle toivon päivänpäistetta paljon elämääsi :-D

Äänestä

sen mitä itsekkin ajattelen :))

Äänestä

Rikkinäiseen sieluun on turha ketään pyytää.

Äänestä

on tuo varmaankin, mutta ehkä hiukan tuskallinen, jos yksin joutuu niitä traumojaan selvittelemään. Toinen tapa on varmaankin yhdessä viisaasti kasvaa ja purkaa niitä traumoja, joita molemmilla hyvinkin saattaa olla. Siinä eteneminen on turvallisempaa ja mahdollisesti vähemmän kipua tuottavaa sen vuoksi, että on kumppani, johon voi tukeutua. Tuli mieleen tällainenkin vaihtoehto.

Äänestä
  • on äkkipikainen ja saa jonkun sätkyn tai raivarin ..mitäs siinäkin voi tehä ,muutakuin levitellä käsiä ja käskiä painua helevettiin ?? =)

    Äänestä

  • einyt sentään vitsi kirjoitti:

    on äkkipikainen ja saa jonkun sätkyn tai raivarin ..mitäs siinäkin voi tehä ,muutakuin levitellä käsiä ja käskiä painua helevettiin ?? =)

    toivotellaan puolin ja toisin, toivottavasti ei yhtäaikaa kuitenkaan. Molemmat voi opetella laskemaan ensin vaikka kymmeneen ja jos se ei auta, niin lähtee sitten viilenemään vaikka lenkille.

    Äänestä

  • näkö... kirjoitti:

    toivotellaan puolin ja toisin, toivottavasti ei yhtäaikaa kuitenkaan. Molemmat voi opetella laskemaan ensin vaikka kymmeneen ja jos se ei auta, niin lähtee sitten viilenemään vaikka lenkille.

    niin että lenkkitossut kainalossa pihalle ..noo ,jokainen nyt varmaan joutuu tilanteeseen jossa vaaditaan kärsivällisyyttä puolin ja toisin,.parempi kuiten puhumalla selvitä erimielisyyksistä.
    Vaikea kuitenkaan mennä arvioimaan etukäteen kenekkään mielentilanteita.

    Äänestä

  • einyt sentään vitsi kirjoitti:

    on äkkipikainen ja saa jonkun sätkyn tai raivarin ..mitäs siinäkin voi tehä ,muutakuin levitellä käsiä ja käskiä painua helevettiin ?? =)

    jos toinen saa sätkyn tai raivarin... levittele käsiä, mutta älä käske painua helvettiin vaan halaa, silittele ja suutele.

    Äänestä

  • Toimii. kirjoitti:

    jos toinen saa sätkyn tai raivarin... levittele käsiä, mutta älä käske painua helvettiin vaan halaa, silittele ja suutele.

    sanottu kuin tehty ,kuten moni muukin asia elämässä!

    Äänestä

  • :)) kirjoitti:

    sanottu kuin tehty ,kuten moni muukin asia elämässä!

    toimis mulle.

    Äänestä

  • Toimii. kirjoitti:

    jos toinen saa sätkyn tai raivarin... levittele käsiä, mutta älä käske painua helvettiin vaan halaa, silittele ja suutele.

    suuttuisinkin!!!
    kiukkuisena toinen tulisi silittelemään... arg!!

    Äänestä

Olen eri mieltä. Tuo voisi joskus muutamia vuosia sitten olla ollut minun kirjoittamani mutta olen nyt hiukan vanhempi ja uskoakseni viisaampi. Rakkaus kasvaa tässä ja nyt. Rikkinäisissäkin ihmisissä. On helppo nähdä ne viat itsessä ja muissa mutta niiden ei tarvitse antaa peittää sitä mikä on meissä kaikista olennaisinta ja tärkeintä, perusolemusta rikkinäisen kuorenkin alla. Sen, jonka toinen uskoo olevan siellä silloinkin kun itse ei usko enää sen oman ehjän olemassaoloon. Se on luottamusta siihen, että huonoinakin päivinä kestää ne lävitse ja hyvinä päivinä huomaa toisen sellaisena rakkaana, jota on helppo lähestyä. Ei kenenkään tarvitse olla täydellinen rakkautta varten. Kaksi ruhjeilla olevaa on kaksi kulkijaa. Se mikä on tulevaisuudessa on vain toive tai haave. Rikkinäisyyttä voi paikata myös parisuhteessa, erikseen tai yhdessä.

Nim...lohjennutkin astia kantaa veden.

Äänestä

on osa meitä. Emme olisi kasvaneet tällaisiksi ilman menneisyyttä. Ehkä olemme vahvempia ja viisaampia joissakin asioissa, toisissa taas uskallamme myöntää, että olemme särkyviä. Tunnemme siis itsemme paremmin , ja siksi pystynemme ymmärtämään toisiamme paremmin. Elämä piiskaa meitä vastoinkäymisillä. On tapahtumia, jotka seuraavat mukana elämän, surullisiakin. Niidenkin kanssa opetellaan elämään, vaikka hetkittäin taakka tuntuisi ylivoimaiselta.

Rakkaus katsoo tulevaisuuteen, iloitsee nykyisyydesta ja hyväksyy menneisyyden. Tasapainon löytyminen voisi olla avain onnelliseen elämään. Romanttiset tarinat ovat tarinoita, ei ole ihmissuhdetta ilman vastoinkäymisiä. Toisen ihmisen rakastaminen on tunnetta, mutta myös yhteistä tahtoa selvittää ongelmat. Iloa yhteisistä hetkistä, ja tietoa, että toinen on lähellä, vaikka olisi erossakin.

Rakastaa avoimin silmin taitaa olla eletyn elämän anti ihmissuhteelle.

Äänestä

siihen tarvita kuin se HALU rakastaa, tunteet hoitaa loput.
Jos ei ole varma, on epävakaata myös muuten suhteessa.
Meitä on hyviä ja vähemmän hyviä tyyppejä.
Jos näet toisessa jotain kaunista, ymmärrät, jos et, et jaksa.

Äänestä

Kerrotko oletko mies vai nainen? Tunnistan tuon elämäntilanteen ja siksi mielenkiinnosta vain kyselen.

Äänestä

Jaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tunnelmointia kirjoitti:

Välillä vihaan sitä toista niin paljon, ettei rajaa, mutta sitten käsitän sen, että hän ajattelee minusta samalla tavalla. Ei kai kumpikaan meistä ole syypää siihen, ettemme osaa käsitellä tällaisia tunteita. Sitä, että vastaan kävelee joku, joka on niin samanlainen monissa asioissa ja toisaalta niin erilainen. Miten voi varautua siihen, että tapaa ihmisen, jollaista ei osannut koskaan kuvitella olevan. Kun tapaa jonkun, josta ajattelee ensin, että hänhän voisi olla ihan mukavaa seuraa ja kunnes se kaikki menee tajuntaan, ettei tämä ollutkaan niin yksinkertaista. Että tässä on jotain muuta, jotain maagista.

Kun sitä vaeltaa täällä päivästä toiseen välillä iloisin mielin, toisinaan surullisenakin, mutta vailla päämäärää ja tarkoitusta ja kun viimein sellaisen kohtaa, niin ei sitä välttämättä edes käsitä. Vasta sen jälkeen huomaa, kuinka päämäärätöntä se elämä on ollut. Joillekin se on helpompaa ottaa se rakkaus vastaan, mutta minulla ja monilla muilla on traumoja, joita on pitänyt selvitellä. En usko, että silloin vuosia sitten tästä olisi tullut yhtään mitään, vain haavoja. Olimme molemmet niin keskeneräisiä, niin kiinni menneisyydessä. Nyt olen saanut pieniä ruhjeita tästä, mutta ne ovat arpeutuneet. Ikävöin joka päivä sitä toista. Mutta parempi näin. Kaksi ehjää ihmistä on parempi kuin kaksi ruhjeilla olevaa. Kahdesta ehjästä ihmisestä muodostuu aina kestävämpää. Kaksi ruhjeilla olijaa olisi vain nakertanut toisiansa, vaikka romanttiset tarinat muuta väittävät.

Uskon siihen, että tällä on tarkoituksensa ja onkin. Rakkaus ei tee ketään ehjäksi, ihminen itse tekee itsensä. Vasta sitten voi rakastaa kun on täysin ehjä, eikä enää elä menneisyydessä. Rakkaus katsoo tulevaisuuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu