Aamuyön valvominen, vauva 4 kk

Väsyttää

Vauvamme, pian 4 kk, on aikaisemmin nukkunut yönsä suhteellisen hyvin, tosin on heräillyt syömään pari kertaa, ja unissaan touhuillut ja äännellyt. Mutta on kuitenkin nukahtanut aina uudelleen. Nyt on viikon verran menty niin, että ensimmäisen kerran hän herään syömään klo 3-4 (on tätä ennenkin jo käynyt melkein hereillä ja äännellyt, joskus vaatinut tuttia takaisin suuhun), ja ei tämän jälkeen halua nukkumaan omaan sänkyynsä, vaan haluaisi valvoa ja ihmetellä. Kun yrittää laittaa sänkyyn, tulee hirveä itku.

En laita valoja, enkä höpöttele, yritän rauhoittaa omaan sänkyyn ja vain itkun yltyessä, rauhoittelen syliin. Lopulta vauva on nukahtanut väsähdettyään noin tunnin jälkeen. Vaipat on tässä välissä pakko vaihtaa, sillä muuten ne vuotavat ennen aamua yli. Vauva saa lisämaitoa, nyt joskus jopa öisinkin.

Meillä on päivärytmi muodostunut melkein vakioksi:
herätys 7.30-8
puolen tunnin unet 10-11
pitkät päiväunet 3,5-4 tuntia 12-16
puolen tunnin unet 18-19
nukkumaan 21-22

Kertokaahan, jos keksitte apuja tilanteeseen. Tiedän, että lapsille tulee erilaisia vaiheita, jotka voivat mennä nopeasti ohi tai sitten ei, mutta nyt ainakin tämä uniongelma rassaa kovasti.

5

374

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mksdhga

      Tyttö herää normaalisti n. 2x yössä syömään. Joku viikko sitten meni monta yötä, että 4-5aikaa heräs syömään, eikä enää suostunut takasi nukkumaan. Piti porista äitin kanssa sitten tunnin verran ja sitten taas nukahti. Nyt on toista viikkoa taas nukuttanu ihan hyvin, onneksi. Pidin pintani yöllä, en pahemmin jutellut. Vaipat piti joskus vaihtaa, kun kakka tuli, mutta muuten en öisin vaihda vaippoja. Joskus laitoin tytön lattialle ja pötköttelin vieressä ja n. tunnin päästä söi ja nukahti. Päivärytmi kuulostaa muutenkin samalta (ja ikäähän oli se 4kk). Eli ei ole mitään viisastenkiveä tarjota, josko se ajanmyötä rauhoittuisi.

      Jospa se olisi vain ohimenevä vaihe, seuraavaksi kuulema tulee se, että touhuillaan pitkin yötä ja testataan uusia opittuja taitoja (istuminen jne :)

      • ootko nainen ja minkäikänen lapsesi on


    • 18

      Ei toi ole mikään uni"ongelma"!

      Ole vaan ihan oikeasti tyytyväinen, ettei herää tuon useemmin ja nukkuu yöllä kuitenkin. Ja että rytmikin on jo löytynyt!

      Oikeita ongelmia on ne, kun vauvaa ei saa nukkumaan millään ja sitten se herää puolen tunnin välein huutamaan.

      Toi menee luultavimmin ohi ajan kanssa ja nelikuiset alkaa havainnoida maailmaa uudella tavalla- ei ehkä huvita nukkua, tai ei halua omassa söngyssä vaan kaipaa läheisyyttä.

      • ei pysty käsittää

        dissata ja väheksyä. Minä ymmärrän AP:tä vallan mainiosti ja jos minun esikoiseni yhtäkkiä alkaisi valvomaan keskellä yötä, kysyisin minäkin täältä neuvoa.


      • miepä vaan
        ei pysty käsittää kirjoitti:

        dissata ja väheksyä. Minä ymmärrän AP:tä vallan mainiosti ja jos minun esikoiseni yhtäkkiä alkaisi valvomaan keskellä yötä, kysyisin minäkin täältä neuvoa.

        Mutta meijän tyttö alko herättelee reilu 4kkden iässä. Siihen asti oli heränny yöllä kaks kertaa syömään, mutta nukahti taas heti. Sitten se herätti jopa tunnin välein, eikä välillä meinannu nukahtaa.Luulin että se on joku vaihe. Sitte annettiin sille velliä reilu 5kkden iäs, ku oltii kuukaus jatkettu tätä. Yöllä sai kerran herätä lämmittää velliä. Ja puol vuotiaana lopetti yöheräilyt kokonaan. Nälkähän sillä oli. Vellillä jatkettii pitkään, yli vuoden ikäseks. Sit vaihettiin iltapuuroon.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      376
      3441
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      179
      1498
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1267
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      144
      1142
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      853
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      815
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      115
      792
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      782
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      779
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      46
      765
    Aihe