Apuva.

moikka sulle...:) totuushan on kuitenkin se että mielipiteitähän varmasti on yhtä monta kuin lukijoitakin mutta tää on mun henkilökohtainen mielipide..
olin ja asuin muutamia vuosia sitten erään mukavan miehen kanssa kun kohdalleni sattui tälläinen mies jonka kanssa olimme olleet pitkäaikasia ystäviä myös, mutta kuitenkin huomasin olevani pikku hiljaa enemmän ja enemmän rakastumaisillani tähän kaveriin ja niinpä minä otin ja lähdin n. puolisen vuotta mietittyäni menenkö vai enkö. siinä ihmisessä oli vain juuri näitä piirteitä mitä omassa kullassani ei ollut ja kuvittelin jotenkin että olisin onnellisempi tämän toisen miehen kanssa.no sitten vuoden kuluttua huomasinkin että tästä kyseisestä ihmisestä alkoi näkymään sellaisia piirteitä mitä en olisi hänestä kuuna päivänä uskonut löytyvänkään, valehtelua ja valehtelua ja valehtelua ja paljon luurankoja kaapissa.. vuodessa koko elämäni muuttui siihen suuntaan että lopppujenlopuksi olin vain mustasukkainen ja yksinäinen tollo joka oli jättänyt mielettömän ihanan miehen....(vanha suola alkoi janottamaan ja useasti siinä suhteessa, vaikka oma oli päätökseni,josta olin sillon niin varma!)no olimme tämän uuden kanssa myös kihloissa ja meille syntyi myös lapsi, eikä mikään todellakaan muuttunut mihinkään suuntaan lupauksista huolimatta, ja vaikean päätöksen jälkeen (jälleen puolivuotta mietittyäni lähdin)... sitten aikaa kului eteenpäin ja opettelin olemaan omillani... nyt olen kuitenkin kaikesta huolimatta kahden pienen naperon äiti ja eläen mukavaa ja onnellista elämä, tarinani pointti oli se että, halusin kertoa sulle,punnitse tarkoin mitä teet koska kun suljet oven takanasi,se ei enään välttämättä aukea ja voi olla että saat tilalle jotain todella paljon hirveämpää jota et koskaan olisi voinut uskoa tästä kyseisestä miehestä. toisaalta olen elämästä sitä mieltä,että lapset ei välttämättä tarvitse olla syy olla yhdessä,koska jos vanhemmat eivät ole tyytyväisiä elämäänsä, eivät loppujen lopuksi ole lapsetkaan (niitä ei voi huijata.. :0) elämän kuitenkin tarvitsee olla elämisen arvoista ja elämästä tehdä onnellinen oli se sitten kuka kumppani tahansa. olen myös itse avio-ero perheestä ja vanhemmat ovat edelleen hyvissä väleissä ja lapsena minun etuni oli tärkein molemmille.ei lapset siitä erosta kärsi, jos sen hoitaa oikein, enemmän ne siitä kärsii kun vanhemmat eivät rakasta toisiaan.
siihen kysymykseen tulisiko mies takaisin luoksesi vai olisitko hänelle vain se toinen nainen en osaa sulle sitä kertoa, sillä sen tunteen joka teidän kahden välillä on, tiedätte vain sinä ja hän.mutta jos päätät lähteä nykyisestä suhteestasi,tee se itsesi takia, älä hänen, sillä jos hän ei tulekaan luoksesi,särjet sydämmesi erittäin pahasti ja ehkä palaat nykyisesi kanssa uudestaa yhteen siinä vaiheessa vääristä syistä... onnea sulle ja toivottavasti mun mielipiteestä oli edes jotakin lohtua sulle..:0)