Mulla on ongelma. Meillä on kaksi kissaa, uros joku 7v ja naaras n. 4v. Luonteeltaan ovat aivan erilaisia: uros on erittäin utelias, leikkisä, röyhkeäkin, pitää puoliaan liikaakin, kovakourainen. Narttu on taas hirveän ujo, pelokas, ei uskalla tehdä paljon mitään.
Naaras oli aluks vielä ujompi mut olen saanut sen rauhoittumaan edes vähän, että se uskaltaa nykyään tulla matolle nukkumaan ja antaa silittää itseään ja antaa harjata turkkiaan (se nauttii harjaamisesta yli kaiken).
Ennen tämä narttu oli aina sängyn alla piilossa tai sohvan alla, ja tuli esille vain syömään ja hiekkalaatikolle. Eli olen edistynyt jonkin verran.
Yhdessä vaiheessa tämä narttu jopa leikki kanssani, kun heittelin sille erilaisia palloja, se tykkäs juosta perässä ja samoin leikki vähän myös uroskissan kanssa.
Narttua ei ole leikattu. Sillä on ollut useita kiima-aikoja jonka jälkeen se on aina hetken "masentunut" ja ei enää leikkiminen ole kiinnostanut. Nykyään sitä ei enää kiinnosta mikään leikki, ja kun uroskin yrittää saada narttua kissahiirileikkiin, narttu rääkäisee ja sihahtaa urokselle ja menee korkeammalle paikalle piiloon esim. tuolille. Se ei enää ota leikkinä tätä uroksen kissahiirileikkiä, vaan ottaa ihan tosissaan heti kaiken ja tuntuu ettei pidä enää uroksesta eikä anna sen tulla lähelle.
Uros on leikattu. Monesti kun kissat ovat syömässä, uros hotkii ruuat tosi nopeaan ja vilkuilee vähän väliä naaraan ruokakuppia että miten paljon se on ehtiny syödä, et jääkö urokselle vielä siitäkin kupista ruokaa. Naarasta selvästi häiritsee tämä vilkuilu ja se lopettaakin syömisen aika vähään aina ja luikkii pakoon, jolloin uros syö naaraankin kupista. Monesti pitää jäädä vahtimaan ja työntää uros pois kun on oman kuppinsa tyhjentänyt. Narttu selvästi pelkää tätä urosta, joka dominoi aina. Narttu ei uskalla syödä kovin pitkään koskaan. Olen joskus onnistunut laittamaan ruokaa niin ettei uros kuule, jolloin narttu saa rauhassa syödä.
Narttu on muutenkin aina varuillaan, tuntuu ettei ole koskaan kunnolla rentoutunut vaan aina vähän peloissaan, ja musta tuntuu et hän pelkää tätä urosta nykyään. Oon yrittäny kohdella samanlailla kissoja, molemmille yhtä paljon hellyyttä ja yrittäny kaikenmaailman leluja ja kissanminttua kokeilla narttuun (meidän kisut ei tykkää yhtään kissanmintusta!! outoa), mut naaras ei ole enää kiinnsotunut leikkimään millään. Yleensä se on vaan aamulla seurallinen kun odottaa ruokaa ni silloin puskee jalkoihin mut muuten se aina usein juoksee minuakin karkuun ja äkkiä koppiin tai sohvanalle piiloon.
En tiedä miten sen saisi enää leikkimään, ei se tykkää eikä uskalla enää mitään. Aiemmin se leikki vähän narullakin kun vedin perässä, ni uros tuli leikkiin mukaan ja narttu ei enää sen jälkeen ole uskaltanu narullakaan leikkiä kun uros leikkii vaan sillä.
Tuntuu siis että narttu ajattelee, että uros määrää ja hän ei saa tehdä mitään. Aina se vilkuilee uroskissaa että missä se on ja jos annan herkkuja naaraalle, se miettii pitkään uskaltaako hän edes syödä, kun kaikki kuuluu uroskissalle.
Ennen kyllä nuolivat toisiaan ja nukkuivat vierekkäin yms, nyt ei enää ikinä. Aina erillään. Mut kuitenkin kissat ei vihaa toisiaan, ovat ihan kiltisti samassa tilassa yleensä ja lähekkäinkin, mut aina se on narttu joka puskee itseään urokseen, uros ei ikinä lähesty narttua hellyydellä vaan jos lähestyy, haluaa rajua kissahiirileikkiä. Uros ei siis ikinä lähesty narttua siks että haluais nuolla tätä tai haluais tulla viereen nukkumaan. Ja jos narttu haluaa uroksen viereen nukkuun, tämä yleensä suuttuu ja työntää nartun pois.
Olen ihan hukassa. Mitä teen? Uros on liian dominoiva ja narttu liian ujo, että he tulisivat hyvin toimeen ja leikkisivät. En ymmärrä miks aiemmin he leikkivät yhdessä mut eivät enää ollenkaan vaan tuntuu ettei uros välitä nartusta enää yhtään, vaan toivois ettei sitä oliskaan.
Naaras oli aluks vielä ujompi mut olen saanut sen rauhoittumaan edes vähän, että se uskaltaa nykyään tulla matolle nukkumaan ja antaa silittää itseään ja antaa harjata turkkiaan (se nauttii harjaamisesta yli kaiken).
Ennen tämä narttu oli aina sängyn alla piilossa tai sohvan alla, ja tuli esille vain syömään ja hiekkalaatikolle. Eli olen edistynyt jonkin verran.
Yhdessä vaiheessa tämä narttu jopa leikki kanssani, kun heittelin sille erilaisia palloja, se tykkäs juosta perässä ja samoin leikki vähän myös uroskissan kanssa.
Narttua ei ole leikattu. Sillä on ollut useita kiima-aikoja jonka jälkeen se on aina hetken "masentunut" ja ei enää leikkiminen ole kiinnostanut. Nykyään sitä ei enää kiinnosta mikään leikki, ja kun uroskin yrittää saada narttua kissahiirileikkiin, narttu rääkäisee ja sihahtaa urokselle ja menee korkeammalle paikalle piiloon esim. tuolille. Se ei enää ota leikkinä tätä uroksen kissahiirileikkiä, vaan ottaa ihan tosissaan heti kaiken ja tuntuu ettei pidä enää uroksesta eikä anna sen tulla lähelle.
Uros on leikattu. Monesti kun kissat ovat syömässä, uros hotkii ruuat tosi nopeaan ja vilkuilee vähän väliä naaraan ruokakuppia että miten paljon se on ehtiny syödä, et jääkö urokselle vielä siitäkin kupista ruokaa. Naarasta selvästi häiritsee tämä vilkuilu ja se lopettaakin syömisen aika vähään aina ja luikkii pakoon, jolloin uros syö naaraankin kupista. Monesti pitää jäädä vahtimaan ja työntää uros pois kun on oman kuppinsa tyhjentänyt. Narttu selvästi pelkää tätä urosta, joka dominoi aina. Narttu ei uskalla syödä kovin pitkään koskaan. Olen joskus onnistunut laittamaan ruokaa niin ettei uros kuule, jolloin narttu saa rauhassa syödä.
Narttu on muutenkin aina varuillaan, tuntuu ettei ole koskaan kunnolla rentoutunut vaan aina vähän peloissaan, ja musta tuntuu et hän pelkää tätä urosta nykyään. Oon yrittäny kohdella samanlailla kissoja, molemmille yhtä paljon hellyyttä ja yrittäny kaikenmaailman leluja ja kissanminttua kokeilla narttuun (meidän kisut ei tykkää yhtään kissanmintusta!! outoa), mut naaras ei ole enää kiinnsotunut leikkimään millään. Yleensä se on vaan aamulla seurallinen kun odottaa ruokaa ni silloin puskee jalkoihin mut muuten se aina usein juoksee minuakin karkuun ja äkkiä koppiin tai sohvanalle piiloon.
En tiedä miten sen saisi enää leikkimään, ei se tykkää eikä uskalla enää mitään. Aiemmin se leikki vähän narullakin kun vedin perässä, ni uros tuli leikkiin mukaan ja narttu ei enää sen jälkeen ole uskaltanu narullakaan leikkiä kun uros leikkii vaan sillä.
Tuntuu siis että narttu ajattelee, että uros määrää ja hän ei saa tehdä mitään. Aina se vilkuilee uroskissaa että missä se on ja jos annan herkkuja naaraalle, se miettii pitkään uskaltaako hän edes syödä, kun kaikki kuuluu uroskissalle.
Ennen kyllä nuolivat toisiaan ja nukkuivat vierekkäin yms, nyt ei enää ikinä. Aina erillään. Mut kuitenkin kissat ei vihaa toisiaan, ovat ihan kiltisti samassa tilassa yleensä ja lähekkäinkin, mut aina se on narttu joka puskee itseään urokseen, uros ei ikinä lähesty narttua hellyydellä vaan jos lähestyy, haluaa rajua kissahiirileikkiä. Uros ei siis ikinä lähesty narttua siks että haluais nuolla tätä tai haluais tulla viereen nukkumaan. Ja jos narttu haluaa uroksen viereen nukkuun, tämä yleensä suuttuu ja työntää nartun pois.
Olen ihan hukassa. Mitä teen? Uros on liian dominoiva ja narttu liian ujo, että he tulisivat hyvin toimeen ja leikkisivät. En ymmärrä miks aiemmin he leikkivät yhdessä mut eivät enää ollenkaan vaan tuntuu ettei uros välitä nartusta enää yhtään, vaan toivois ettei sitä oliskaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
olla helpoin ratkaisu.
Mutta tuoko sekään yhtään rohkeutta tähän meidän narttuun? Mua pelottaa se jää silti yhtä raukaksi kun mitä nyt on! Yritän sitä nyt leikittää sen lempilelulla vanupuikolla, mut ei se kauheesti innostu siitäkään...
Miten voi olla näin vaikea ja ujo raukka kissa? Miten saan sen leikkimään? Miksi se ottaa kaiken niin tosissaan? Mulla alkaa menemään kohta hermot kun en saa sitä leikkimään enkä innostumaan yhtään mistään! :(
Ja miksi meidän uros on noin ärsyttävä? Se ei yritäkään olla kaveri nartulle enää, ei edes vilkaisekaan usein häneen. On tollainen itserakas kuningas olevinaan, röyhkeä kuin mikä, aina huutamassa ulos ja ruokaa ja "hän määrää täällä"-asenteella. Molemmat kissat on kyllä omalla tavallaan tosi ärsyttäviä luonteeltaan. Menee kaikki energia kun yritän saada heitä leikkimään, tuo uroskaan ei enää kauheesti innostu, hetken aikaa jaksaa juosta narun perässä mut sitten syömään ja nukkumaan. Äkäisen olonen katti kokoajan.
ovat hormonit ja sairaudet, molemmat voivat olla sen leikkaamattomuuden vuoksi käytöksen syinä. Hormonitoiminta vaikuttaa naaraan käytökseen suoraan, samoin uroksen joka on leikattu eikä sitä naaraan kosiskelut kiinnosta vaan ärsyttää. Sairas kissa haisee erilaiselta kuin terve ja kissa hyvän hajuaistin kanssa saa siitä vihiä heti. Sellainen vaikuttaa kissojen väleihin hyvin helposti, tästä on kokemuksia monilla.
Naaras muuttuu leikkauksen jälkeen varmasti lauhkeammaksi, mutta jos se on arka ollut aina, ei leikkaus siihen välttämättä vaikuta. Tosin leikkaus antaa naaraalle lopulta kuitenkin terveemmän elämän ja on siksikin syytä tehdä. Kollin käytöksen muuttuminen suosiollisemmaksi naaraan leikkauksen jälkeen, voi vaikuttaa tosi paljon kissojen välisiin suhteisiin. Kukaan ei voi mitään takuita antaa kissojen välisistä ongelmista, ei varsinkaan kun ei ole itse niitä näkemässä. Toisen puheista ei koskaan saa oikeaa kuvaa tilanteesta.
Suosittelen kuitenkin leikkauttamaan naaras mahdollisimman pian ja samalla lääkäri voi tutkia onko sillä esim. kohdussa muutoksia (tulehdusta tai limakalvojen paksuuntumaa). Muukin terveystutkimus hoituu samalla käynnillä.
Sorry, kysyn vaan. Mun mielestä kissa vain kärsii, jos sitä ei leikata. Koska et tiedä kissojen tarkkaa ikää, ne tuskin rotukissoja, eli pentuja ei kannata teettää.
Mutta vastasit itse omaan kysymykseesi.
"Naaras oli aluks vielä ujompi"."Sillä on ollut useita kiima-aikoja jonka jälkeen se on aina hetken "masentunut" ja ei enää leikkiminen ole kiinnostanut."
Leikkauttamalla helpoitat sen oloa, mutta et muuta sen luonnetta.
Kissat, kuten ihmisetkin, joko pitävät toisistaansa tai eivät.
Jokainen kissa kuitenkin oma persoonallisuutensa, johon vaikuttavat geenit ja lapsuudenkokemukset.
Mulla kaksi kissaa. Molemmat 7 v. ja leikattu. Narttu, kotoisin maalta. Aktiivinen, vilkas ja utelias. Tykkää vieraista.
Uros, löydetty kaatopaikalta. Hellydenkipeä, mutta arka. Pelkää vieraita.
Leikkivät molemmat mun kanssa, mutta eivät keskenään, so ?
Seuraavat toistensa menoa kiinostuneena, vaikka eivät yhdessä puuhaakkaan.
Mutta uskon, että molemmat silti tyytyväisiä elämiinsä.
Uros, vaikka muuten antaa tietä nartulle, ruoka-aikana puskee nartun sivuun ja syö ensiksi.
Pointtini on se, että kissat ovat kissoja. Jotkut arkoja, jotkut rohkeampia. Et kertonut missä ajassa
k.o. tapahtumat sattuneet. Anna ajan kulua, sisäkissojen on pakko jossain vaiheessa tottua toisiinsa.
Ei ehkä tulla bestfrendeiks, mutta tottuvat kuitenkin toisiinsa.
Jokainen on varmaan joskus nähnyt esim. kuvia kahdesta kissasta,
jotka nukkuvat tyytyväisenä toistensa kainalossa, leikkivät keskenään
ja hellivät muutenkin toisiaan ja päätellyt siitä, että kaikki kissat
rakastavat automaattisesti kaveriaan, mutta niinhän asia ei aina ole.
Jos kissat ovat samasta pentueesta ja ovat siis olleet ihan alusta
asti yhdessä, niin sellaisista kissoista useimmiten tulee niitä erottamattomia
ystävyksiä, jotka tekee kaiken yhdessä. Mutta jos talossa on jo aikuinen kissa
ja sille otetaan pentu kaveriksi, niin yleensä se vanhempi kissa on pomo ja
tulokkaan osa on olla se alempiarvoinen. Ikävää, mutta niin se vain on kissojen
elämässä. Kissoilla on nokkimisjärjestys, eikä siihen voi, eikä kannatakkaan
puuttua. Väkisin ei kannata kissoista tehdä ystävyksiä. Ne ystävystyvät itse,
jos ystävystyvät.
Meillä kissat tulevat toimeen keskenään mukavasti, mutta se tietty
"hajurako" pitää toiseen AINA olla. Ne eivät nuku lähekkäin, vaikka ovat
kummatkin esim. sängyllä, niin toinen on toisessa päässä ja toinen toisessa.
Vähintään noin metri pitää olla aina etäisyyttä toiseen, että sopu säilyy.
Koskaan ne ei ole tapelleet keskenään, kun pentu oppi jo pienenä kunnioittamaan
vanhempaa kissaa. Missään vaiheessa pentu ei koittanut horjuttaa vanhemman kissan
valtaistuinta, koska vanhempi kissa teki heti alussa pennulle selväksi, kuka meillä on Boss.
Kissojen luonteessa on eroja, toiset ovat arempia, toiset hallitsevia luonteeltaan.
Se "ujous" toista kissaa kohtaan on ihan luonnollista, koska heikommassa asemassa
oleva kissa tietää paikkansa ja sen on nöyrryttävä hallitsevan kissan edessä. Myös
villikissalaumoissa käyttäydytään näin, samoin susilaumoissa jne. Jos kukaan ei
määrää, eikä kukaan tiedä paikkaansa, niin siitähän seuraa jatkuvasti yhteenottoja
ja kaaos laumassa. Heikoimman osa on olla vahvemman tassun alla.
Jos ihminen puuttuu kissojen arvojärjestyksen muokkaamiseen ja yrittää
väkisin tehdä kissoista kavereita, niin se aiheuttaa kissojen välille jännitteitä
ja siitä saattaa seurata raivokkaita tappeluita. Parempi kun kissat hoitaa itse
sen, että kuka määrää ja ollaanko kavereita vai ei.
Leikkaus kyllä varmaan helpottaa naaraan oloa hiukan, vaikka tätä hieman epäilenkin. Pahimmassa tapauksessa kissasi "arvo" alenee sen jälkeen kun se leikataan. Siis kissojen arvojärjestyshän menee jotakuinkin näin: Leikkaamaton kolli, leikkaamaton narttu, leikattu kolli ja leikattu naaras. Nro 2. ja 3. paikka ovat melkeinpä samalla viivalla elleivät jopa toisin päin. Arvojärjestyshän on suuntaa-antava, ja yhtälöön voi (pitää) lisätä vielä yksilölliset erot.
Tässä tapauksessa nro 3 on se dominoiva ja naaras on jäänyt alamäkeen. Pointtini on siis se, että leikkaus saattaa helpottaa, se ei välttämättä auta yhtään.
Sitten kysymys tähän ketjuun vastanneille: Miten leikkaus ehkäisee sairauksia tai jos kissaa ei leikkauta se kärsisi? Tämmöisen kuvan sain parin vastaajan kommenteista. En aio provosoida yms. mutta haluaisin todisteita tästä väitteestä.
kylläkin yleensä menee niin, että ensin on leikkaamaton naaras, sitten leikkaamaton uros, leikattu naaras ja leikattu uros. Kissamaailmassa naaras on se joka hommaa pyörittää, ei uros. Laumassa usein vielä niin, että vanhin tai eniten pennutettu naaras on se The Boss. Vaihtelua toki on tässäkin, omassa laumassani yksi leikattu naaras on pomo.
Tässä tapauksessa tuon naaraan pitäisi olla leikattua urosta selvästi ylempänä, joten jotakin voi olla pielessä kun/jos näin ei ole.
Tuosta leikkauksen, sairauksia ehkäisevästä vaikutuksesta on jo aika monta vastausta. Mutta tässä vielä kerran tärkeimmät; kiima on naaraalle stressitekijä jos se ei tiinehdy. Stressi on hyvin suuri sairauksia laukaiseva tekijä. Kiima lisää kohtutulehduksen riskiä merkittävästi ellei kiima johda tiineyteen. Sisäkissana naaras voi juosta jatkuvasti (keinovalo), ulkona liikkuva naaras juoksee pääsääntöisesti keväällä/alkukesällä jotta pennut syntyisivät lämpimänä aikana (ruokaa tarjolla myöskin enemmän). Valo vaikuttaa naaraan kiimoihin merkittävästi. Kiimaileva naaras ei myöskään syö kunnolla ja yleiskunto laskee, se lisää sairastumisriskiä entisestään. Sama koskee myöskin uroksia jotka kollittelee jatkuvasti. Urokset vaan leikataan mieluummin koska niiden merkkaushaju on niin mahdotonta kestää. Naaraatkin voivat alkaa merkata ja usein niin käykin juuri usein juoksevalle tiinehtymättömälle naaraalle. Yksi omistani merkkaa vaikka on tehnyt pentuja jo useamman kerran.
Jos kissaa ei leikata ja se kiimailee jatkuvasti, tuo sairastumisen riski kasvaa. Kohtutulehdusten riski kaikkein eniten, mutta myös muut mahdollisesti piilevänä olevat sairaudet. Tästä voi jo suoraan päätellä, että leikkaamaton kissa todellakin kärsii kiimoista joiden tarkoitus on saada naaras suosiolliseksi astumiselle ja tätä ei tapahdu. Jopa vähän kiimaileva naaras on alttiina, sillä harvakseltaan juoksevan naaraan kohdussa voi olla ongelmia. Noita ongelmia ei aina päälle päin näe, vaan tulehdus voi jyllätä huomaamatta. Kun sitten sen omistaja huomaa, voi olla todella kiire ja siinä vaiheessa naaras leikataan joka tapauksessa. Tuossa leikkauksessa riskit on vieläkin suuremmat, koska tulehdus on leikkausalueella.
Riittääkö tämä vai tarvitsetko tieteellisiä todisteita?