Esimerkki oululaisten neitojen älykkyydestä

Tässä esimerkki siitä millaisia ovat tyypilliset oululaiset neidot. Juttelin kerran eräässä chatissa tällaisen neidon kanssa. Hän kertoi asuvansa Maikkulan kaupunginosassa. Siinä vähän aikaa juteltuamme hän ehdotti tapaamista erään kaupan eteen. Huomasin kuitenkin ettei hän oikeastaan tiennyt koko Maikkulasta yhtään mitään. Vaikken itsekään siellä asu, olisin sentään osannut kertoa millaisia kauppoja siellä on ja missä siellä on kioski ja kirjasto. No annoin asian olla ja unohdin koko jutun. Sitten myöhemmin samassa chatissa sama neito kertoi, että hän oli pitänyt minua täysin tyhmänä ja nauranut neitokaverinsa kanssa räkänaurua. Taas kuulemma saivat jymäytettyä jonkun miehen. He ihan tosissaan luulivat, että minä menin odottamaan sen kaupan eteen. Mitä ihmeen iloa on tällaisesta kiusanteosta? Ja onko ihan totta että oululaisten neitojen älykkyys on tätä luokkaa?
111153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

naitattavat itsensä paksuksi jollakin surkimuksella insinöörillä, joka on se turvallinen pallukka jota muut ei vie, kun ei muille kelpaa. Mutta sitten tulee pettymys ja menojalka alkaa vipattaa ja muutetaan yksin. Sitten munantuskissaan haetaan seuraa chateista ja jaetaan persettä rvintolaillan päätteeksi jokaiselle kelle kelpaa tasoton ahteri.

Äänestä
  • Mikälaista se on nussia tasotonta ahteria?

    Äänestä

Runkkasitko sielä kaupan edessä?

Äänestä
  • Nettitreffit on aina vaarallisia. Netissä voi helposti huijata, toisaalta jos sovit treffit jaanan kanssa saattaa vastassa ollakin tero joka alkaa ahdistelemaan.

    Kenties terveellisintä olisi että nettituttavan kanssa voisi soitella ja todeta mikä ihminen vastassa. Jos hlö ei kehtaa kuvaansa esittää tai peräti jutella face-to-face niin parempi unohtaa tapaus.

    Äänestä

niin luulin, että Oululaiset naiset ovat niin ihania. Minä ottaisin Oululaisen naisen jos jostain löytäis...

Äänestä

jooo niii oon

Äänestä

Olivatko edes Oulusta kotoisin? Sama temppu tehtiin eräälle tutulle, mutta tekijät olivat poikia ja olivat kotoisin ihan muualta kuin Oulusta.

Älä muuten yleistä kaikkia oululaisia. Jos joku on sulle noin tehnyt, ei tarkoita sitä, että muut olisi tyhmiä.

Äänestä

rumat ne netistä ettii

Äänestä

ittensä kai tuo välkky käytöksellään nolasi

Äänestä

Veiks ne valkotakkiset sut samalla autolla?

Äänestä

Pakko kirjottaa että jos sulle on kerran sattunu noin nii älä yleistä! Ei kaikki oululaiset neidit varmaan tollasia oo.. Tuo on varmaan teinien huonoo pilaa..
Ei voi kyllä sanoo että kaikki netissä liikkuvat miehetkään olis mitään järjen jättiläisiä! Mutta kyllä niitä löytyy..
Tosiaan netissä voi sattua ihan mitä vaan! Eikähön sen kaikki tiedä, ainaki vähä aikuisemmat ja viisaammat ihmiset, jotka osaa ajatella järjellä.. Ja kuka tollo nyt lähtis noin vaan treffaileen ihan outoo ihmistä, anteeksi toki niitäki varmaan löytyy.. Ite en ainakaan.. Jos oikeesti netissä löytää kiinnostavan ihmisen nii on sillon valmis uhraamaan hetken siihen että on myös puhelimella yhteydessä ja varmistaa että kyseinen tapaus ei oo mikään huijari..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pettynyt. kirjoitti:

Tässä esimerkki siitä millaisia ovat tyypilliset oululaiset neidot. Juttelin kerran eräässä chatissa tällaisen neidon kanssa. Hän kertoi asuvansa Maikkulan kaupunginosassa. Siinä vähän aikaa juteltuamme hän ehdotti tapaamista erään kaupan eteen. Huomasin kuitenkin ettei hän oikeastaan tiennyt koko Maikkulasta yhtään mitään. Vaikken itsekään siellä asu, olisin sentään osannut kertoa millaisia kauppoja siellä on ja missä siellä on kioski ja kirjasto. No annoin asian olla ja unohdin koko jutun. Sitten myöhemmin samassa chatissa sama neito kertoi, että hän oli pitänyt minua täysin tyhmänä ja nauranut neitokaverinsa kanssa räkänaurua. Taas kuulemma saivat jymäytettyä jonkun miehen. He ihan tosissaan luulivat, että minä menin odottamaan sen kaupan eteen. Mitä ihmeen iloa on tällaisesta kiusanteosta? Ja onko ihan totta että oululaisten neitojen älykkyys on tätä luokkaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu