Minulle se on kokoaikaista normaalia elämää. Nähkööt joku ihminen minut kuinka paljon tahansa julkisuuden ihmisenä, niin itse koen olevani varaton yksityishenkilö, joka pummaa elantonsa aina siihen asti, että saan haluamani työn ja elinkeinon, joka ei todellakaan löydy julkisuudesta taikka julkiselta sektorilta. Filosofiani on, että ihmisen suuruus perustuu hänen pienuuteensä ja jopa olemassaolemattomuuteensa. Olen silti olemassa niiden samojen ihmisoikeuksien kanssa kuin kuka tahansa. Kiusataanko sinua? Minua kiusataan ja minua halutaan yhdistää julkisuuden henkilöihin ja johtajiin. Olen elantoni hankkinut ennen työttömyyttä liukuhihnalla ja koneenkäyttäjänä.
Elämä on anteeksiantamisen juhlaa. Elämässäni on olemassa ihmisiä, jotka kaipaavat ja odottavat anteeksiantoa tekemilleen vääryyksille ja kokevat ehkä huonoa omaa tuntoa siitä mitä minulle ovat tehneet. Toiset syytteelvät minua vääryyksistä. Olen vääryyteni maksanut takaisin yhteiskunnalle monin verroin. Annan vääryyksiä tehneille anteeksi, mutta ihmisen pitää ymmärtää myös se, että on olemassa ihmisiä, tahoja ja paikkoja joihin en halua olla yhteyksissä huonojen kokemuksien vuoksi. Olen joidenkin ihmisen kanssa jopa sopinut, että asiat ovat muuttuneet siten, ettei ole syytäkään olla enää sen enempiä yhteyksissä.
Näen kaupoissa huolettoman näköisiä miehiä ja onnellisia naisia. Miksi minun on kokoajan niin paha olla vaikka olen ne vääryydet jo anteeksi antanut ja toivottavasti saanut?
Haluan kokea sen kosmisen yksinäisyyden tunteita nostattavan kylmän väreen paidan alla ja todeta, etten oikeasti ole tervetullut mihinkään ja ettei minulla ole elämässä mitään. En halua julkisuuden raiskaamaa tekopyhää rahastamalla rakkaaksi tulemista. Haluan olla pieni unohdettu ja halveksuttu, koska olen sitä aina muutoinkin ollut. Enkö saisi viihtyä edes itseni kanssa?
Elämä on anteeksiantamisen juhlaa. Elämässäni on olemassa ihmisiä, jotka kaipaavat ja odottavat anteeksiantoa tekemilleen vääryyksille ja kokevat ehkä huonoa omaa tuntoa siitä mitä minulle ovat tehneet. Toiset syytteelvät minua vääryyksistä. Olen vääryyteni maksanut takaisin yhteiskunnalle monin verroin. Annan vääryyksiä tehneille anteeksi, mutta ihmisen pitää ymmärtää myös se, että on olemassa ihmisiä, tahoja ja paikkoja joihin en halua olla yhteyksissä huonojen kokemuksien vuoksi. Olen joidenkin ihmisen kanssa jopa sopinut, että asiat ovat muuttuneet siten, ettei ole syytäkään olla enää sen enempiä yhteyksissä.
Näen kaupoissa huolettoman näköisiä miehiä ja onnellisia naisia. Miksi minun on kokoajan niin paha olla vaikka olen ne vääryydet jo anteeksi antanut ja toivottavasti saanut?
Haluan kokea sen kosmisen yksinäisyyden tunteita nostattavan kylmän väreen paidan alla ja todeta, etten oikeasti ole tervetullut mihinkään ja ettei minulla ole elämässä mitään. En halua julkisuuden raiskaamaa tekopyhää rahastamalla rakkaaksi tulemista. Haluan olla pieni unohdettu ja halveksuttu, koska olen sitä aina muutoinkin ollut. Enkö saisi viihtyä edes itseni kanssa?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.