Lukioajoista lähtien minulla on ollut hyvin tiivis, kolmen naisen ystäväporukka. Olemme olleet lähes erottamattomia, ja kaikki elämän ilot ja surut on jaettu yhdessä. Kaksi meistä on tätä nykyä naimisissa ja kahden pikkulapsen äitejä, ja kolmas on aloittanut vasta nyt elämänsä ensimmäisen vakavan suhteen.
Ystävämme uusi seurustelukumppani on meidän kolmen tuttava jo pitkän ajan takaa. Mies on ollut aina meidän kaikkien mielestä todella töykeä, pyrkyröivä, pätemisentarpeinen ja äärettömän epäsosiaalinen. Tai no kovasti hän on aina pyrkinyt erilaisiin porukoihin mm. opiskelijakuvioissa, mutta kukaan ei siedä häntä, koska häneltä puuttuu täysin sosiaalinen pelisilmä. Olemme siis kolmisin haukkuneet tätä miestä porukalla, kunnes yhtä äkkiä yksi meistä alkoikin tapailla häntä ja sittemmin seurustella!
Ystävämme on kertonut, kuinka tämä uusi mies on ihana ja huomaavainen. Mies palvelee ystäväämme kuin kuningatarta. Ostaa kalliita koruja, matkoja jne. Aina pöydällä on tuoreet kukat ja mitä ikinä ystävämme keksisi pyytää, sen hän takuulla saisi. Mies oli kyllä ollut kiinnostunut jo vuosikausia ystävästämme, mutta emme olisi ikinä voineet kuvitella, että hänet oikeasti kelpuutettaisiin!
Olemme olleet tietysti onnellisia ystävämme onnesta, emmekä ole miestä hänelle sittemmin arvostelleet. Nyt on kuitenkin alkanut ilmaantua jotakin todella epäilyttävää. Mies tahtoisi tulla nykyisin mukaan joka ikiseen tapaamiseemme eikä hän suhtaudu suopeasti enää esimerkiksi kolmenkeskeisiin tapaamisiin, jotka ovat olleet elämämme henkireikä. Muutama viikko sitten kävimme yhdessä syömässä ja sain sellaisen käsityksen, että tuonkin reissun ystäväni oli taistellut oikeudekseen. Kun ehdotimme uutta tyttöjen tapaamista, ystävämme oli aivan hiljaa ja totesi, emmekö voisi tavata vaikka pariskunnittain. (No mikä ettei, jos lapset vaan saavat tulla mukaan. Ei täällä sentään lapsenvahteja joka oksalla kasva!) Ja aina jos olen uskaltanut avata suuni tyttöjen tapaamisista, jotka ovat olleet meille sentään jo toistakymmentä vuotta traditiona, uusi poikaystävä katsoo minuun kylmästi ja teilaa ajatuksen puhumalla pari-illoista. Miksei helkkari ole omien ystäviensä kanssa?! No toi oli helppo, hänellä ei nimittäin niitä ole.
Tietysti on mahdollista, että ystävämme elää ns. kiinnittymisvaihetta uudessa suhteessaan. Ovathan he seurustelleet vasta vuoden! Mutta jotenkin minusta on alkanut tuntua siltä, että uusi seurustelukumppani syyllistää ystäväämme tapaamisistamme ja pyrkii vangitsemaan tyttöystävänsä itselleen. Kun ennen ystävämme oli aina innolla ehdottamassa yhteisiä tapaamisia, nykyisin hän puhuupoikaystävänsä suulla, ja hän tuntuu unohtaneen hauskat iltamme kokonaan. Kalliit lahjat, jatkuvasti toistuvat kosinnat, toisen vapaa-ajan rajoittaminen, verinen loukkaantuminen asiasta kuin asiasta, ystävätapaamisten kieltäminen jne. Minulle tulee mieleen lähinnä narsismi! Huolehdinko turhaan vai oliko se suhteen alkuaika todella noin symbioottista?! Onko tyttöjen ilta kerran kahdessa kuussa liikaa seurustelevalle ihmiselle?
Ystävämme uusi seurustelukumppani on meidän kolmen tuttava jo pitkän ajan takaa. Mies on ollut aina meidän kaikkien mielestä todella töykeä, pyrkyröivä, pätemisentarpeinen ja äärettömän epäsosiaalinen. Tai no kovasti hän on aina pyrkinyt erilaisiin porukoihin mm. opiskelijakuvioissa, mutta kukaan ei siedä häntä, koska häneltä puuttuu täysin sosiaalinen pelisilmä. Olemme siis kolmisin haukkuneet tätä miestä porukalla, kunnes yhtä äkkiä yksi meistä alkoikin tapailla häntä ja sittemmin seurustella!
Ystävämme on kertonut, kuinka tämä uusi mies on ihana ja huomaavainen. Mies palvelee ystäväämme kuin kuningatarta. Ostaa kalliita koruja, matkoja jne. Aina pöydällä on tuoreet kukat ja mitä ikinä ystävämme keksisi pyytää, sen hän takuulla saisi. Mies oli kyllä ollut kiinnostunut jo vuosikausia ystävästämme, mutta emme olisi ikinä voineet kuvitella, että hänet oikeasti kelpuutettaisiin!
Olemme olleet tietysti onnellisia ystävämme onnesta, emmekä ole miestä hänelle sittemmin arvostelleet. Nyt on kuitenkin alkanut ilmaantua jotakin todella epäilyttävää. Mies tahtoisi tulla nykyisin mukaan joka ikiseen tapaamiseemme eikä hän suhtaudu suopeasti enää esimerkiksi kolmenkeskeisiin tapaamisiin, jotka ovat olleet elämämme henkireikä. Muutama viikko sitten kävimme yhdessä syömässä ja sain sellaisen käsityksen, että tuonkin reissun ystäväni oli taistellut oikeudekseen. Kun ehdotimme uutta tyttöjen tapaamista, ystävämme oli aivan hiljaa ja totesi, emmekö voisi tavata vaikka pariskunnittain. (No mikä ettei, jos lapset vaan saavat tulla mukaan. Ei täällä sentään lapsenvahteja joka oksalla kasva!) Ja aina jos olen uskaltanut avata suuni tyttöjen tapaamisista, jotka ovat olleet meille sentään jo toistakymmentä vuotta traditiona, uusi poikaystävä katsoo minuun kylmästi ja teilaa ajatuksen puhumalla pari-illoista. Miksei helkkari ole omien ystäviensä kanssa?! No toi oli helppo, hänellä ei nimittäin niitä ole.
Tietysti on mahdollista, että ystävämme elää ns. kiinnittymisvaihetta uudessa suhteessaan. Ovathan he seurustelleet vasta vuoden! Mutta jotenkin minusta on alkanut tuntua siltä, että uusi seurustelukumppani syyllistää ystäväämme tapaamisistamme ja pyrkii vangitsemaan tyttöystävänsä itselleen. Kun ennen ystävämme oli aina innolla ehdottamassa yhteisiä tapaamisia, nykyisin hän puhuupoikaystävänsä suulla, ja hän tuntuu unohtaneen hauskat iltamme kokonaan. Kalliit lahjat, jatkuvasti toistuvat kosinnat, toisen vapaa-ajan rajoittaminen, verinen loukkaantuminen asiasta kuin asiasta, ystävätapaamisten kieltäminen jne. Minulle tulee mieleen lähinnä narsismi! Huolehdinko turhaan vai oliko se suhteen alkuaika todella noin symbioottista?! Onko tyttöjen ilta kerran kahdessa kuussa liikaa seurustelevalle ihmiselle?
Vastaukset 18
Vanhimmat
mustasukkainen
Kuulostaa todellakin Kyllä narsistilta,ei kukaan alkurakkauden huumassakaan nuin ole kiinni toisessa.
Narsiti käyttäytyy juuri noin. aluksi ostellaan kaikkea ja kohdellaan kuin prinsessaa ja auta kun naimisiin mennään niin siitä se helvetti pääsee valloilleen. Jos mies jo nyt rajoittaa naisen menoja niin mitä se tulee sitten olemaan jos naimisiin menevät.huh huh.
Jos mies on jo toistuvasti naista lyhyen seurustelun jälkeen kosinut,niin selviä merkkejä kaikki.
Ja selvästikin pelkäät oman naisten iltasi puolesta.
No, todellakin, minä en ole kerennyt juoksemaan tuollaisissa naisten illoissa edes joka toinen kuu, ja pidänkin moisia täysin turhina. (Ennemmin kutsun ystäviäni esim, mökille, siinä kun ei ole henkilörajoitteita, saavat ne miehet, ja lapsetkin tulla tervetulleina mukaan)
Itse pidänkin "kökköinä" kutsuja jotka ovat osoittettu vain yhdelle kun on kyse suhteessa elävästä/perheestä.
Onko sinulla ylipäätään hyviä ja läheisiä naisystäviä? Särähti vaan korvaan, kun sanoit, ettet "kerkeä".
Ne, joilla on oikeasti ystäviä, tajuaa tämän. Sinulla ei ole selvästikään oikeita, omia ystäviä. "Vaan" perhetuttuja. Et voi mitenkään tajuta kyseistä tilannetta. Ja totta hemmetissä alkuperäinen pelkää oman naisten illan puolesta, ilman niitä ei minunkaan elämäni olisi niin rikasta! Toki tämän lisäksi näemme myös puolisojen keskenkin. Mutta tyttöjen illat on asia erikseen. Ja kerran kahdessa kuussa... Ei ole edes usein. KENELLÄKÄÄN ei ole niin kiire, etteikö muka kerkeäis juoksemaan kerran kahdessa kuukaudessa naisten illoissa. Taitaa kateus puhua kun huomaa, että itsellä ei ole hyviä ystäviä eikä oma mies katso lapsia niin, että näille mahdollisille tyttöjen illoille edes pääsisi jos niitä ystäviä olisi...
Ihan turhaan luulet että muka sinun ystäväsi olisivat jotenkin oikeampia ystäviä.
Parasta on kun on koko perheen ystävä. Ystävät näet eivät eroittele perheitä. Se on tosi ystävyyttä. Sinun kaltaistasi ystävyyttä en arvosta. Pidän sitä pinnallisena.
Siinä olet oikeassa että käytin väärää sanaa sanoessani etten kerkeä, -en halua on oikeampi. Ajan kun voi käyttää ystäväperhepiirissä niin paljon paremmin, rentoutuessa joukolla. Viikonloppu mökillä on tuhat kertaa parempi kun voi kadottaa murheensa saunan lämpöön, ja jakaa touhut ja harrasteet. Kellään ei ole kiire, ja on hyvä ruokaa riittämiin. Luonto lähellä, voi kalastaa, sienestää, koirat juosta vapaana. Se on elämää. (josta et ymmärrä mitään)
Sinulla on vain ravintola ilta pinnallisine miestenperässä juoksuineen, kännäämisineen, krapuloineen. Yök.
Tyttöjen ilta ei tarkota välttämättä ravintolaa, miehiä, kännäämistä tai krapulaa... Mutta mistäpäs sinä säälittävä ystävätön perhetuttu siitä mitään tietäisit...:(
p.s. Minäkään en ole enää mikään pimatsu... Ja silti minulla on niitä ihan oikeita aikuisia ystävättäriä, jotka viettävät aikaa kanssani tyttöjen illoissa SEKÄ perheen keskeisissä mökki-illoissa...
olet saanut päähäsi, että tyttöjen illalla tarkoitetaan jotain ravintolassa kännäämistä ja miesten perässä juoksemista? Kyllä minä ainakin pidän tyttöjen iltana sellaista, että jutellaan ns. tyttöjen juttuja hyvän ruoan ja ehkä viinilasillisen parissa ihan keskenään. Ehkä jossain ruokaravintolassa korkeintaan. Näin siis ainakin silloin, kun ollaan perheellisiä ja varattuja.
kuullut niitä iltoja kaunisteltavan. Mutta sitten kun on joku tuttu osunut näkemään, niin meno on ollut kyllä aivan toinen. Mutta puhu sinä vaan.
Ei välttämättä ravintolaa? no kerroppa mitä kivaa olet tyttöillassa selvinpäin tehnyt?
(mökki-iltaa tuskin olet säälittavänä, mökittömänä köyhiksenä edes viettänyt)
yksi ainoa tapa viettää ns. tyttöjen iltaa... Miksi asioiden pitää olla niin mustavalkoisia?! Kännätään ja hillutaan, joopa joo.
Minulle tyttöjen ilta toi mieleen läheisen kahvilan herkulliset salaatit ja "tyttökaverin" johon tutustuin 30v. sitten. Istumme noin kerran kahdessa viikossa työpäivän jälkeen salaattia syöden ja juttelemme kaikesta maan ja taivaan väliltä. Aikaa menee yleensä noin 2-3 tuntia ja mieli on kumman kevyt sen jälkeen. Miesystäväni sallii tämän riemumielin minulle, koska saa siten kotiin hyväntuulisen naisensa. Miehellä on puolestaan oma harrastuksensa johon liittyy sosiaalisia kontakteja poikien kesken ja miksi niitäkään kieltäisin? Suhteessa on enemmän tuoretta ilmaa kun kumpikin saa ja voi välillä touhuta omiaan.
Aivan, olet Suomen ainut ihminen joka omistaa mökin, sori en tajunnut heti. Joo, ja ei ravintolaa välttämättä, ei välttämättä viinaa. Jos on kavereita, se on kivaa ihan selvinkin päin. Joskus kyllä myös ravintolat ja juomat!:)
keskittyisit omaan perheeseesi ja antaisit kaikesta päätellen jo täysi-ikäisen ystäväsi elää niin kuin tahtoo?
Ei kenenkään tarvitse olla koko elämääsi sinun henkireikänäsi.
Olet selvästi kateellinen ystävättäresi kukoistavasta suhteesta. Omasi on jo ehtinyt väljähtyä, eikä ihme, jos naisystäväsi ovat sinulle kaikkein tärkeimpiä.
Mitä muuten tämä ystävättäresi ajattelee sinun miesvalinnastasi ja miehestäsi? Kenen kanssa hän setvii sinun elämäntilannettasi?
Tälläkään vastaajalla ei näköjään omia oikeita ystäviä ole olemassa... Sen vaan näkee miten kateus paistaa läpi kun jollain niitä on. Katsos, jos omaa ihanan miehen ja ihanat ystävät, ne pystyy kyllä yhdistämään niin, että tärkeitä ovat kummatkin! Ystävät ja oma aika välillä ilman perhettä ja puolisoa ovat monen suhteen suola!
näytä pystyvän yhdistämään mainitsemiasi asioita, kun kerran ystäväsi uusi suhde mullistaa maailmasi siinä määrin kuin kerrot.
Ja edelleen: kenenkään perheesi ulkopuolisen ei tarvitse olla vuodesta toiseen sinun suhteesi suolana. Kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti. Örkkari osui tällä kertaa sinulle!
en ole alkuperäinen... meitä on muitakin kenellä on ystäviä...
Tuossa tilanteessa varmasti yrittäisin kysyä ystävältäeni hienotunteisesti, onko yhteisistä tapaamista poisjääminen hänen oma tahtonsa vai puolison tahto. Kieltämättä minullakin alkoi hälytyskellot soida, kun luin ensin suhteen ruusuisesta alusta ja yhtä äkkiä on alkanut ilmaantua tuollaista toisen menojen rajoittamista.
Minä itse tarvitsen aikaa ystävieni tapaamiseen ilman miestä ja lapsia. Naisten keskinäisissä kohtaamisissa on se jokin juttu, mikä jää minulta tavoittamatta perhetapaamisissa tai pariskuntaillallisilla. Keskustelu on syvempää, jutut mielenkiintoisempia ja muutenkin yhteistä toimintaa voi suunnata siten, että kaikki ovat tyytyväisiä. Toki perheidenkin kesken voi tavata, mutta naisystävien tapaamisesta en luopuisi millään. Enkä kyllä edes voisi kuvitella, että mieheni rajoittaisi minun menoja ja päinvastoin: Tänä viikonloppuna mieheni on lähdössä miesporukalla mökille eikä minua sinne kutsuta saati haluta.
Toi on kyllä raivostuttava tilanne, jos hyvä ystävä lyö hynttyyt yhteen sietämättömän tyypin kanssa. Yrittäkää kestää!
se on selkeesti narsisti.
Itselläni on 12 v kokemus.
Erosta 6 v.
Vieläkin jaksaa kiusata.
Sano sille ystävällesi että menee narsistien uhrien tuki ry:n sivuille, valaise häntä. Auta häntä nyt, myöhemmin on mahdotonta, koska mies uskottelee, että ystävät tahtovat pahaa ja ne pitää unohtaa!
VOIMIA!